Tänään oli suhteellisen rauhallinen meppikiertuepäivä Helsingissä. Aamu alkoi Ylen Radio ykkösessä Tuomas Enbusken seurassa. Aiheena Nato. Juttukavereina Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö ja kirjailija-filosofi Arno Kotro.

Mielestäni keskustelu meni ihan hyvin. Omalta osaltani toivoin, että Natosta voitaisiin keskustella ikään kuin arkisesti, ilman ideologista latausta.

Yritin perinteiseen tapaan purkaa myyttejä Nato-jäsenyyden merkityksestä. En tiedä onnistuinko, mutta tulipahan keskusteltua.

Radion jälkeen kävin Hankenilla (eli ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu) luennoimassa EU:n tulevaisuudesta. Kuulijoina joukko kansainvälisiä opiskelijoita.

Lounaalla pyörähdin Eduskunnan pikkuparlamentissa. Kaikkialla vastaillaan hallitustunnustelija Matti Vanhasen kysymyksiin.

Lounaan jälkeen tapasin Kaarisillan taiteilijoiden ryhmän, jotka ovat tullossa Euroopan parlamenttiin esittämään taideteoksiaan marraskuussa. Hieno porukka.

Ennen kotimatkaa pyörähdin vielä Sanomatalossa. Nyt istun lentoasemalla odottelemassa paluulentoa Brysseliin. 

Huomenna lennämme koko perheen voimin jenkkeihin. Menemme Suzannen kanssa luennoimaan entiseen yliopistooni eli Furman Universityyn Etelä-Karolinassa. Luvassa on hieno reissu. Siitä enemmän ensi viikolla. 

Heli Lehtonen on ollut meikäläisen tuki ja turva viimeiset kaksi vuotta. Tänään oli valitettavasti hänen viimeinen työpäivänsä. Heli lähtee kalastelemaan isommille vesille, joista enemmän myöhemmin.

Olen erittäin iloinen Helin puolesta. Olen edelleen sitä mieltä, että meppiavustajan homman pitää olla ponnahduslauta eteenpäin nuorelle ja nälkäiselle uraohjukselle.

%video%

Kukkia, halauksia ja punkkua Helille.

Heli on aivan mahtava tyyppi ja tulee menemään pitkälle. Hän on fiksu, ahkera, tunnollinen ja salamannopea. Lauri Tieralan lähdön jälkeen hän on vastannut muun muassa meikäläisen arjesta, sisämarkkinavaliokunnasta ja seksuaalivähemmistöasioista. Ja jos joskus on tuntunut siltä, että joku kolumneistani on harvinaisen lennokas ja täynnä hyviä kielikuvia, niin silloin se on todennäköisesti käynyt Helin käsittelyssä.

Hän on ollut nainen paikallaan. Todellinnen timantti.

Heli on Pirkanmaan lahja Euroopalle ja meidän koko toimistollamme tulee häntä ikävä. Toivottavasti hän tulee käymään mahdollisimman usein. Tsemppiä ja halauksia Helille!

Tavoista poiketen olin tänään illallisella. Ei sitä työillalliseksi voi kutsua. Seurana pari kaveria Prodin neuvonantajaryhmästä – ranskalainen Sylvie Goulard ja italialainen Mario Nava. Loistotyyppejä molemmat.

Sylvie on nykyään Ranskan Eurooppaliikke puheenjohtaja. Mario työskentelee komissiossa yksikön päällikkönä.

%video%

Merkeliä kuuntelemassa.

Tänään Euroopan parlamentissa oli liittokansleri Merkelin päivä. Hän kävi puhumassa ryhmässämme ja sen jälkeen täysistunnossa. Aiheena Berliinin deklaraatio.

Mitä enemmän häntä seuraan, sen enemmän hänestä pidän.

Merkel on tuonut EU:n sitä kauan kaivattua johtajuutta.

Jos muuten haluaa seurata Euroopan parlamentin täysistuntoja livenä, niin sen voi tehdä tästä:

http://www.europarl.europa.eu/sce/server/internet/home_page/sce_home_page_01.jsp

Jos taas haluaa seurata mitä tuli sanottua niin suosisttelen seuraavaa: täysistunto.

Vastaisuudessa yritän ennakoida täysistuntopuheenvuoroni aikataulun niille, jotka haluavat seurata örinöitäni.

PS. Katson Suomen EM-karsintaottelun. Että otti päähän. Miksi Forssellia ei otettu kentälle aikasemmin?

Olen viime viikkojen aikana jutellut monen virkamiehen, toimittajan ja poliitikon kanssa EU:n perustuslain tulevaisuudesta. Seuraavassa keskustelujen tulos tiivistettynä.

Kyseessä ei ole mikään absoluuttinen totuus siitä mitä tuleman pitää. Yritän kuitenkin hahmotella tilannetta maalis-huhtikuun taitteessa 2007. Tältä näyttää juuri nyt:

1. Aikataulu: puheenjohtajamaa Saksan aikataulu on kunnianhimoinen. Merkel haluaa aloittaa hallitusten välisen konferenssin (HVK) kesäkuussa ja saattaa sen maaliin jo Portugalin kaudella, eli joulukuussa 2007. Näin ollen sopimus voitaisiin ratifioida vuoden 2008 aikana ja se voisi astua voimaan ennen kesäkuun 2009 EU-vaaleja.

2. HVK:n asialista: yllä mainittu aikataulu on mahdollinen vain siinä tapauksessa, että HVK:n asialistasta löytyy yhteisymmärrys. Tästä en menisi takuuseen. Asialista antaa jo osviittaa siitä millaisia muutoksia on odotettavissa. Suppea asialista = vähän muutoksia. Laaja asialista = paljon muutoksia.

3. Kansanäänestykset: välillä tuntuu siltä, että koko keskustelua ohjaa pelko kansanäänestyksestä. Ranska, Alankomaat ja Britannia haluavat välttää sen hinnalla millä hyvänsä. Varsinainen substanssi sysätään valitettavasti sivuun. Ajattelu on toki tuloshakuista, mutta ei siitä hyvää näytä seuraavan: mennään pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan. 

4. Sopimuksen sisältö: tässä kysymyksessä pakka onkin sitten täysin levällään. Köydenveto käydään niiden välillä, jotka haluavat pitää kiinni perustuslain sisällöstä ja niiden, jotka haluavat siihen muutoksia. Maksimalistit haluavat lisää. Minimalistit haluavat karsia. Veikkaan, että jälleen kerran päädytään kompromissiin.

5. Kompromissin ainekset: jos saisin veikata lopputuloksen niin se näyttäisi suunnilleen tältä:

– perustuslaillisen sopimuksen rakenne (neljä osaa) muutetaan takaisin vanhaan muottiin = artiklat vain lisätään vanhoihin perussopimuksiin.

– viittaukset perustuslailliseen sopimukseen poistetaan.

– alkusanat poistetaan.

– kaikki symbolit (hymni, lippu, jne.) poistetaan.

– viittaukset siihen, että EU-laki on kansallisen lain yläpuolella poistetaan.

– viittaukset ”ulkoministeriin” ja ”presidentin” virkaan poistetaan, vaikka tehtävät säilytetään.

– määräenemmistöpäätöksiä vähennetään.

– lisätään viittauksia ilmastonmuutoksesta.

– lisätään julistuksia esimerkiksi ”sosiaalisesta Euroopasta”.

Tarkka lukija huomaa, että nämä muutokset eivät ole sisällöllisesti radikaaleja, mutta ne saavat sopimuksen näyttämään erilaiselta. Toisin sanoen ei voida enää puhua perustuslaillisesta sopimuksesta, koska lähtökohtana ovat voimassa olevat sopimukset.

Myönnän, että yllä esitetty malli ei ole optimaalinen. Itse asiassa se on aika tökerö. Jää jotenkin sellainen maku, että ”sopimus plus” myydään ”minisopimuksena”.

Muutamilla tahoilla puhutaan ”selkeytetystä” sopimuksesta. Itselleni nyt ei ihan aukea mikä tuossa mallissa olisi niin selkeää – sehän on pikemminkin huomattavasti monimutkaisempi kuin 18 maan hyväksymä perustuslaillinen sopimus.

Yllä kuvatussa paketissa on tietenkin paljon liikkuvia osia. Paljon riippu Ranskan presidentin vaaleista, joiden toinen kierros käydään 6. toukokuuta. Oletan, että Ranskan uusi presidentti lähtee Berliiniin tapaamaan liittokansleri Merkeliä heti valintansa jälkeisellä viikolla.

Merkel tulee esittämään uudelle presidentille kolme kysymystä: Oletko valmis auttamaan minua tuloksen saavuttamiseksi? Saatko sopimuksen ratifioitua Ranskassa ennen EU-vaaleja 2009? Saatko homman hoidettua ilman kansanäänestystä?

Nicolas Sarkozy yrittää välttää kansanäänestystä, mutta on viime aikoina avannut kantaansa. Segolene Royal ilmoitti aluksi kannattavansa kansanäänestystä, mutta on viime aikoina vetänyt takaisinpäin. Francois Bayrou puolestaan haluaa pitää kiinni perustuslain sisällöstä ja on valmis toiseen kansanäänestykseen.

Jos tavoitteena on välttää toinen kansanäänestys Ranskassa, niin mennään takuulla ”minisopimuksen” suuntaan. Jos Ranskassa järjestetään toinen kansanäänestys, niin muiden maiden kannattaa pysyä kovana ja torjua pitkälle menevät muutokset. Toinen kansanäänestys merkitsisi todennäköisesti myös aikataulun viivästymistä.

Summa summarum: vaikka Berliinin julistus selkeytti perustuslain käsittelyä jonkin verran niin kyllä tässä vielä aika solmussa ollaan. Toisaalta olen ikuinen optimisti: en voi kuvitella ketään, joka olisi Angela Merkeliä parempi tätä solmua avaamaan.

Tänään oli tarkoitus kirjoittaa EU:n perustuslain tulevaisuudesta, mutta on pakko jättää huomiseen. Haluan kirjoittaa merkinnän rauhassa ja sitä ei tänään ole oikein ollut.

Taisi olla oikein tyypillinen meppipäivä. Tuli tehtyä vähän kaikkea: viikkopalaveri, virkamiespalaveri, sähköpostin siivoilua, luento ruotsalaisille nuorille, toinen virkamiespalaveri, ”lounaaksi tietokonesämpylä”, tutkijahaastattelu, valiokunnan valmistelukokous, podcast, web-TV, koulukäynti, lenkki ja kotona kaiken lisäksi vieraita.

Eli taitaa jäädä analyysit huomiseen.

Ajattelin kuitenkin tuossa alla julkaista, web-TV:n, podcastin ja Aamulehden Matti Mörttisen listan viidestäkymmenestä Eurooppalaisesta, jotka ovat vaikuttaneet keskeisesti EU:n kehitykseen. Hienoa luettavaa. Suosittelen.

%video%

Pohdintaa perustuslain pituudesta.

Mörttisen lista, joka julkaistiin eilen Aamulehdessä:

Helmut Kohl oli liittokanslerina Saksan ja koko maanosan yhdistäjä sekä puutteineenkin ehdoton eurooppalainen jättiläinen.

Jean Monnet ranskalainen diplomaatti (1888?1979), oli yhdentymisen idean isä ja edelleen käytetyn toimielinjärjestelmän luoja.

Margaret Thatcher huitoi käsilaukullaan Britannialle jäsenmaksualennuksen, minkä seurauksena EU:ssa vääryydet yhä korjataan uusilla vääryyksillä.

Jacques Delors, ranskalainen virkamies, hyödynsi yhteistyöhengen aallonharjan ja teki komissiosta kehityksen moottorin.

Altiero Spinelli (1907?1986) oli italialainen kommunisti ja federalisti, joka laati ensimmäisen ehdotuksen EU:n perustuslaiksi.

Pierre Werner (1913?2002), luxemburgilainen poliitikko, suunnitteli yhteisen valuutan yli 30 vuotta ennen kuin se tuli käyttöön.

Theo Waigel oli Saksan valtiovarainministerinä euron ja siihen liitetyn, epäonnistuneen vakaussopimuksen isä.

Romano Prodi, Italian pääministeri, leimasi komission puheenjohtajana niin Waigelin vakaussopimuksen kuin itsensäkin typeräksi, stupido.

Edith Cresson, Ranskan ex-pääministeri, palkkasi komissaarina hammaslääkärinsä aids-asiantuntijaksi ja todisti maailmalle Brysselin moraalirappion.

Paul van Buitenen, hollantilainen EU-virkamies, yritti pelastaa unionin ajamalla sen kriisiin paljastaessaan Cressonin temput.

Jacques Santer, luxemburgilainen komission puheenjohtaja, ei saanut Cressonia eroamaan vaan vei pohjaan koko komission.

Jean-Marc Bosman, belgialainen alasarjatason jalkapalloilija, sai ajamansa oikeusjutun ansiosta EU:n vapauttamaan urheilijoiden työmarkkinat.

Jacques Chirac oli Ranskan maatalousministeri vielä presidenttinäkin. Hänen ansiostaan EU-rahat menevät yhä pääosin viljelytukiin.

François Mitterrand (1919?1996) oli Chiracin edeltäjä ja Kohlin rinnalla viimeinen Euroopan alkuperäistä ideaa ylläpitänyt huippujohtaja.

Charles de Gaulle (1890?1970) jarrutti Ranskan presidenttinä Britannian jäsenyyttä ja loi näin pohjan brittien pysyvälle euroepäilylle.

Silvio Berlusconi todisti Italian pääministerinä ollessaan että yksimielisyyteen riittää yksi mielipide, kunhan se on Berlusconin mielipide.

Tony Blair teki Britannian pääministerinä taidetta monen muunkin osoittamasta kyvystä olla EU:n puolella Euroopassa mutta EU:ta vastaan kotona.

Robert Schuman (1886?1963) antoi nimensä teräs- ja hiiliyhteisö ECSC:n perustamisjulistukselle, joka kuitenkin oli Monnet?n käsialaa.

Walter Hallstein (1901?1982) perusti EU:ta Saksan ulkoministerinä ja johti ensimmäisenä komissiota. DDR:n eristämistä ajaneen Hallstein-doktriinin isä.

Valéry Giscard d’Estaing keksi Ranskan presidenttinä kaksi epäsuosittua ilmiötä: Euroopan parlamentin vaalit ja kiertävät huippukokoukset.

Paul-Henri Spaak (1899?1972), yksi unionin perustajaisistä, allekirjoitti Rooman sopimukset Belgian ulkoministerinä ja nousi sittemmin Naton pääsihteeriksi.

Max Kohnstamm, 92, selviytyi keskitysleiriltä ja on nyt viimeinen elossa oleva unionin arkkitehti. Hollantilainen oli Monnet?n lähiystäviä.

Karol Wojtyla (1920?2005) edisti ensimmäisenä puolalaisena paavina sosialismin romahdusta ja tunki uskontoa EU-politiikkaan.

Rocco Buttiglione yritti päästä Italian komissaariksi paavin tuella ja sai toisen puolen Eurooppaa kavahtamaan vanhoillista katolisuutta.

Jörg Haider, itävaltalainen populistipoliitikko, sai aikaan maataan vastaan EU-laajuisen boikotin, joka kääntyi pian unionia vastaan.

Antti Satuli (1946?2003) keksi EU-Suomen ensimmäisenä Brysselin-suurlähettiläänä, että järjenkäyttökin on luvallista EU-päätöksenteossa.

Pierre de Boissieu oli Satulin ranskalaiskollega ja on nyt neuvoston apulaispääsihteerinä Brysselin näkymättömiä vallankäyttäjiä.

Javier Solana on periaatteessa de Boissieun esimies mutta käytännössä ei. Espanjalainen odottaa turhaan pestiä EU:n ulkoministeriksi.

Guy Legras määräsi komission maatalouspääjohtajana 15 vuoden ajan, mitä viljelijä saa vehnäkilosta. Ranskalainen, tietysti.

Henry Kissinger oli Yhdysvaltain ulkoministeri, jonka oletettuihin sanomisiin vedotaan aina, kun EU yrittää tiivistää ulkopolitiikkaansa.

Jens-Peter Bonde on tanskalainen EU-parlamentaarikko, jonka sanomisiin vedotaan aina, kun halutaan lopettaa koko unioni.

Winston Churchill (1874?1965) lausui Britannian pääministerinä syntysanat Euroopan liittovaltiolle, jota ei tullut ja josta hänen oma maansa jäi ulos.

Alcide de Gasperi (1881?1954) oli hajanaisen Italian harvinaisen vahvana pääministerinä luomassa Euroopan yhteisöjä.

Konrad Adenauer (1876?1967) sopi EU:ta luotaessa Saksan liittokanslerina de Gaullen kanssa, ettei Saksa pyri koskaan Ranskaa vahvemmaksi.

Angela Merkel pyrkii Saksan nykyisenä liittokanslerina vihdoinkin tekemään lopun Adenauerin ja de Gaullen sopimuksesta.

Mario Soares, Portugalin entinen pääministeri ja presidentti käänsi lähes yksin kansansa mielipiteen myönteiseksi EU:hun liittymiselle.

Radovan Karadzic järjesti Bosnian serbijohtajana kansanmurhia, jotka todistivat EU:lle, että sen pitää pystyä toimimaan sotilaallisestikin.

Ratko Mladic teki sitä samaa.

Etienne Davignon, belgialainen ex-komissaari, on salaperäisen Bilderberg-ryhmän vetäjäksi siirryttyään vain kasvattanut vaikutusvaltaansa.

Daniel Cohn-Bendit johti 1960-luvun opiskelijamellakoita ?punaisena Danyna? ja johtaa nyt EU-parlamentin huutokilpailuja vihreiden nokkamiehenä.

Otto von Habsburg, 94, on neljän maan kansalainen ja keisarisuvun nykyinen päämies sekä intohimoinen paneurooppalaisuuden isä.

Simone Veil oli ensimmäinen nainen ensimmäisen kerran suorilla vaaleilla valitun EU-parlamentin puhemiehenä.

Edward Heath (1916?2005) kesti Britannian pääministerinä petturuussyytöksetkin neuvoteltuaan maansa vihdoin EU-jäseneksi 1970-luvulla.

Klaus Kinkel ratkaisi Saksan ulkoministerinä ja maansa lompakkoa raottamalla sen, että Suomesta, Ruotsista ja Itävallastakin tuli EU-maita.

Gerhard Schröder raotteli liittokanslerina lompakkoa nihkeämmin, mutta varmisti Puolan ja muiden vanhojen sosialistimaiden jäsenyyden.

Jean-Claude Juncker on pienen Luxemburgin pääministerinä ratkonut monta riitaa isompiensa välillä.

Frits Bolkestein valmisteli komissaarina palveludirektiivin, jonka ansiosta puolalainen putkimies pääsi myymään palvelujaan länteen.

Puolalainen putkimies sai länsieurooppalaiset pelkäämään EU:n laajentumista ja vapautuvia työmarkkinoita.

Ranskalainen äänestäjä kaatoi puolalaisen putkimiehen takia EU:lle ehdotetun perustuslain toukokuussa 2005.

Hollantilainen äänestäjä seurasi ranskalaisen esimerkkiä kesäkuussa 2005.

Tänään on ”biletetty” EU:n 50-vuotistaivalta ympäri Eurooppaa. Säätkin ovat suosineet. Juttelin äsken erään kaverin kanssa, joka kertoi Berliinin Eurooppa-näyttelyn vetävän mukavasti porukkaa – lämpöasteita on kuulemma viitisentoista ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Brysseliskin paistaa. Ja niin paistaa Helsingissäkin.

Ympäri Eurooppaa on järjestetty erilaisia jippoja rock konserteista historianäyttelyihin. Mielestäni hienoa, että EU:ta tuodaan tälläkin tavalla esille.

Tänään Saksan liittokansleri Angela Merkel, komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ja Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering allekirjoittivat Berliinin julistuksen. Suhtauduin alunperin hieman varauksellisesti koko julistukseen (kts. esimerkiksi viimeisin Blue Wings kolumni). Pelkäsin, että se olisi täynnä raskasta EU-jargonia, mutta onneksi olin väärässä.

Julistus on loppujenlopuksi ihan tyylikäs. Huhujen mukaan kieliasun viimeisteli joku saksalainen kirjailija. Paria virkettä lukuunottamatta se kuullostaa hyvältä jopa suomeksi käännettynä.

Kuulisin mielelläni lukijoiden kommentteja. Mitä olette mieltä teksistä?

Myös Jyrki Katainen oli mukana Berliinissä. Hän osallistui eilen keskusta-oikeiston puheenjohtajien kokoukseen. Hän tapasi myös liittokansleri Angela Merkelin, joka oli ollut iloinen Kokoomuksen vaalituloksesta.

Katselin äsken eilen nauhoitetun Maailmannäyttömöllä-ohjelman netistä. Aiheena EU:n menneisyys ja tulevaisuus. Keskustelijoina Esko Seppänen, Esko Antola ja allekirjoittanut. Vetäjänä Leo Riski.

Kuulisin tästäkin mielelläni lukijoiden kommentteja.

Ensi viikolla meillä on minitäysistunto täällä Brysselissä. Siitä enemmän huomisessa podcastissa.

 

 

Toinen epätavallinen perjantai putkeen. Myöhäisilta. Istun yksin lapsuuden kodissani täällä Helsingin Lehtisaaressa.

Katselen lahden toiselle puolelle Keilaniemin suuntaan. Eihän sitä meinaa tunnistaa. Ennen näkyi vain metsää, nykyään ?pilvenpiirtäjiä?. Keilaniemi on pääkaupunkialueen Canary Wharf.

Isä-Pappa lensi aiemmin iltapäivällä Brysseliin lastenlastensa luo. Niin minunkin piti, mutta jäin huomisiin Maailmannäyttämöllä-ohjelman nauhoituksiin.

Huomenna julkaistaan myös Eurooppalaisen Suomen kirja EU:n 50-vuotistaipaleen kunniaksi. Osallistun julkaisutilaisuuteen.

Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Lauri Tierala kirjoitti muuten erinomaisen vieraskynän Hesarissa tänään. Aiheena EU. Suosittelen, enkä vain siksi, että Lauri on hyvä ystävä ja entinen avustajani.

Tänään oli aika erilainen meppikiertuepäivä. Tai ehkä pikemmin pitäisi pyytää anteeksi, että tänään ei oikein tullut kierrettyä lupausten mukaisesti. Päivä meni pitkälti erinäisiin tapaamisiin.

Aamu alkoi ”Huomenta Suomessa”, jossa olin haastateltavana Ranskan vaaleista.

Ranskan vaaleja kannattaa seurata. Niillä on merkitystä EU:n kehityksen kannalta. Sitä paitsi niistä ei puutu väriä. Pääehdokkaiden vaalitilaisuuksissa on järjestäen yli 10000 henkeä!

Helena Petäistön vaaliraportit MTV3-kanavalla ovat rautaa. Kuten myös Helsingin Sanomien Minna Nalbantoglun blogi.

Aamutelevision jälkeen vietin tunnin Timo Soinin seurassa. Hän oli sattumoisin myös haastateltavana aamutelkkarissa, joskin eri aiheesta. Jäimme studioon nauttimaan aamiaista ja juttelemaan vaaleista.

Aamu voisi alkaa huonomminkin. Timon seurassa on aina hauskaa. Hän on kaveri, joka ruudussa samanlainen kuin luonnossa. ?What you get is what you see?.

Aamupäivällä tapasin vanhoja kavereita ulkoministeriöstä ja valtioneuvoston kansliasta. Juttelimme Berliinin julistuksesta ja perustuslaista.

Ensimmäisen osalta olen nyt optimistisempi kuin aiemmin. Siitä enemmän sunnuntaina.

Toisen suhteen näyttää siltä, että tilanne elää. Siitä myös enemmän myöhemmin. Aihe ei kuulu perjantai-iltaan?

Tapasin myös Turkin suurlähettilään. Keskustelimme jäsenyysneuvottelujen etenemisestä. Suurlähettiläs on mies paikallaan.

On muuten jännää miten vaalit vaikuttavat yleiseen fiilikseen. Tuntemattomat tulevat onnittelemaan. Hymy on herkässä. ?Pankaa tuulemaan?. ?Nyt on uudistuksen aika?. ?Olette moderni ja liberaali vaihtoehto?. Siinä perusviestejä.

Torstait ovat yhtä juhlaa: käyn hakemassa lapset koulusta. Kääntöpuolena on, että otan iltakoneen Helsinkiin. Huomenna kiertelen ympäri Helsinki. Aamu alka MTV3:n Huomenta Suomi-ohjelmassa kello 06.50.

Rakkaat avustajani Tuomas, Henrik ja Heli kävivät läpi vaaliveikkaukset. Voittajat ovat nyt selvillä. Onnea Emmi, Aki ja Jussi!

Vahvistettu vaalitulos

Vaalisivut eivät ilmoita tulosta kahden desimaalin tarkkuudella, joten lasketaan itse (Puolueen X äänet/annetut äänet * 100). Älkää vain kysykö minulta mitään näistä kaavioista…

Keskusta 23.1% (yhteensä 640428 ääntä)

Kokoomus 22.3% (616841)

SDP 21.4% (594194)

Kaikki annetut äänet: 2771236. Mitättömiä ääniä: 19519. Vahvistetun tuloksen osuudet perustuvat tulkintaan, jossa annettuihin ääniin ei ole laskettu mitättömiä ääniä. Toimimme siis samoin.

Keskusta 23,1098…% eli 23,11%

Kokoomus 22,2586…% eli 22,26%

SDP 21,4414…% eli 21,44%

Kolme parasta veikkausta ovat siis (sulkeissa absoluuttiset virheluku eli vertailuluku):

1.  Emmi Suomilammi (0,29)

2. Aki Simola (0,8)

3. Jussi Luhtasela (0,99)

Lisäksi kymmenen seuraavaa saavat palkinnoiksi kirjani EU 2005, Hikinen vuosi.

4. Kirsi Heiskala (1,03)

5. Juuso Haapanen (1,29)

6. Ville Huoponen (1,39)

7. Mikko Näreaho (1,46)

8. Elina Kökkö (1,51)

9. Iikka Kiilunen (1,57)

10. Erkki Parkkinen (1,58)

11. Outi Mäkelä (1,7)

12. Pirkko Luhtanen (1,77)

13. Pekka Kalliokorpi (1,79)

Onnea voittajille! Ottakaa ystävällisesti yhteyttä verkkosivujen kautta tai suoraan sähköpostiin astubb@europarl.eu.int.

Heräsi vaaliperinnettä koskeva kysymys: pitäisikö mitätöidytkin äänet huomioida? Voidaanhan nimittäin ajatella, että tyhjäkin ääni (tai ääni Aku Ankalle) on poliittinen kannanotto: ääni demokratialle ilman sopivaa ehdokasta. 

PS. On myös mielenkiintoista verrata lopputulosta annettujen veikkausten keskiarvoon, jotka olivat: Keskusta 23,91, SDP 22,44 ja Kokoomus 22,02.

 

Eilinen vierailijaporukka Nato-edustustosta ja Suomen suurlähetystöstä.

Varoitus: tässä blogimerkinnässä ei käsitellä vaaleja eikä hallitusneuvotteluja…

Lupasin eilen palata mietintööni vastavuoroisesta tunnustamisesta. Raportin asiasisältöä käsittelen myöhemmin. Sitä kun on jo kerätty parin jättimapillisen verran.

Peruskysmys siis on: miten EU-laki (asetus, direktiivi, suositus) oikein lähtee liikkelle?

 

Tältä sisämarkkinavaliokunta näyttää varapuheenjohtajan paikalta.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on keikkunut EU:n polittiisella agendalla jo pitkään. Tai pikemminkin tuon periaatteen toteutumattomuus.

Tavaroiden pitäisi liikkua vapaasti koko EU:n alueella, ainakin periaatteessa. Noin 50 prosenttia tavaroista on harmonisoitu. Nämä tavarat liikkuvat vapaasti.

Loput tavaroista kuuluvat niin sanotun vastavuoroisen tunnustamisen piiriin. Perusajatus on, että jos joku tavara (sanotaanpa vaikka leivänpaahdin) on hyväksytty yhdessä maassa niin se pitää myös hyväksyä toisessa EU-maassa.

Tämä periaate löytyy perussopimusten 28-30 artikloista ja vahvistettiin Cassis de Dijon oikeustapauksessa vuonna 1979. Periaate on kaunis, käytäntö ei.

Euroopan sisämarkkinoista vastaavat ministerit alleviivasivat jo vuonna 1998, että periaate jäsenmaiden välisestä vastavuoroisesta tunnustamisesta ei toimi. Jo silloin vihjattiin, että direktiivi olisi tarpeen.

Tämän jälkeen sekä neuvosto että etenkin Euroopan parlamentti ja eurooppalaiset yritykset ovat vuoron perään vaatineet asian ratkaisua ja ”kovempia toimia” komissiolta. 64 prosenttia yrityksistä katsoo, että tavaroiden vapaan liikkumisen tiellä on yhä isoja esteitä.

Viime vuoden alussa alkoi vihdoin tapahtua myös komission suunnalla. Huhtikuussa 2006 komissio avasi julkisen konsultaation aiheesta pyytäen kaikkia asiasta kiinnostuneita osallistumaan kyselyyn ja tuomaan omat näkökantansa julki.

Komission julkiseen, internet-konsultaatioon vastasi yhteensä 132 tahoa. Suurin osa niistä edusti kuluttaja- tai yritysjärjestöjä, yksittäisiä yrityksiä tai kansallisia tai alueellisia viranomaisia. Vastausaikaa oli kaksi kuukautta.

Eniten vastauksia komissio sai Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Puolasta. Suomesta konsultaatioon vastasi yhteensä kuusi eri tahoa. (Huom, tässä siis erinomainen tapa vaikuttaa komission aloitteeseen!).

Vastaajien näkökanta oli selkeä: asiaan tarvitaan lainsäädännöllinen ratkaisu. Lisätietoa konsultaation tuloksista ja vastaajien kannoista löytyy täältä.

Seuraava askel komissiossa oli laajan vaikutustenarvioinnin (impact assessment) tekeminen.

Vaikutustenarviointi keskittyi tutkimaan mitä ongelmia vastavuoroisessa tunnustamisessa on tavaroiden vapaan liikkuvuuden alueella, mitä kustannuksia yrityksille niistä koituu, mitkä olisivat mahdollisen direktiivin tai asetuksen sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset, jne. Yhtenä tutkimusmenetelmänä käytettiin tapaustutkimuksia. Vaikutuksenarviointiin voit tutustua täällä.

Myös komission vaikutustenarviointi osoitti selkeästi, että lainsäädännölle on tarvetta.

Valmis komission asetusehdotus julkaistiin lopulta 14 helmikuuta 2007.

Komissio (eli ”hallitus”) on nyt siis pistänyt ehdotuksen pöydälle. Lainsäätäjät (eli neuvosto ja Euroopan parlamentti) aloittavat nyt lain viimeistelyn. Veikkaan, että parlamentin ja neuvoston vääntö tulee olemaan suhteellisen helppo. Tai ainakin näin toivon, koska olen vastuussa parlamentin linjasta.

Asetuksen on arvioitu pääsevän ulos parlamentin ja neuvoston käsittelystä vuoden 2008 alussa niin, että se astuisi voimaan vuoden 2009 alkuun mennessä.

Lain etenemistä voi seurata näillä sivuilla.

Vaalihuuman jälkeinen paluu EU-arkeen on alkanut. Eilinen ja tämä päivä on mennyt pitkälti perustuslakivaliokunnassa ja sisämarkkinavaliokunnassa.

Täytyy kuitenkin myöntää, että mietteet pyörivät edelleen vaaleissa. Tulos hymyilyttää edelleen.

Minulla taitaa kyllä olla aika vääristynyt kuva vaaleista. Olen ollut itse mukana EU-vaaleissa ja auttanut muita kunnallis-, pressan-ja eduskuntavaaleissa.

Kaikissa neljässä vaalissa on ollut aihetta iloon. Eihän tämä aina tällaista ole…

Kuten tuossa aiemmassa blogikommentissa totesin niin käymme huomenna läpi vaaliveikkaukset. Huomenna saadaan nimittäin viralliset vaalitulokset kahden desimaalin tarkkuudella.

Suomen päässä keskustelu hallituspohjasta on täydessä vauhdissa. Eri vaihtoehtoja spekuloidaan, mutta kevään väri haiskahtaa sinivihreältä. 

Viralliset tunnustelut alkavat ensi viikolla. Uuden hallituksen pitäisi olla valmis noin kuukauden sisällä. Hommia siis riittää kaikissa puolueissa.

Perustuslakivaliokunnassa käsittelimme tällä viikolla muun muassa EU:n perustuslakia, yhteispäätösmenettelyä ja yleis-Eurooppalaisen kansanäänestyksen mahdollisuutta.

Perustuslakikeskustelu pohjautui Brokin ja Baron Crespon mietintöluonnokseen. Euroopan parlamentti julkaisee raportin perustuslain tulevaisuudesta ennen puheenjohtajamaa Saksan kesäkuussa emännöimää huippukokousta.

Parlamentin viesti on, että perustuslakia rustaavan hallitustenvälisen konferenssin (HVK) on oltava lyhyt. Asialistaa toivotaan suppeaksi. Neuvottelut on saatava pakettiin jouluun mennessä, eli jo Slovenian puheenjohtajuuskaudella.

Näin ollen ratifiointiprosessi lähtisi käyntiin vuonna 2008 ja uusi sopimus astuisi voimaan ennen EU-vaaleja kesällä 2009. Aikataulu on kunnianhimoinen, mutta ei ihan tuulesta temmattu. Toivotaan parasta.

Päivän hyvä uutinen oli, että sisämarkkinavaliokunnan koordinaattorit saivat vihdoin päätettyä raporttijaosta.

Tuossa muutama viikko sitten blogissakin kysyttiin mitä raportilleni ”vastavuoroisesta tunnustamisesta” kuuluu. No nyt kuuluu hyvää. Minut nimitettiin tänään vihdoin virallisesti mietinnön laatijaksi. Näissä nimityksissä on aina kaiken maailman hässäkkää.

Ensin pitää hoitaa ilmoittaa oman ryhmän koordinaattorille, että on kiinnostunut aiheesta ja sitten pitää käydä sen verran hyvä säkä, että oma ryhmä saa raportin haaviinsa. Asiaa ei tietenkään haittaa, että on suurimman ryhmän jäsen. Pienet ryhmät eivät saa tärkeitä lainsäädäntömietintöjä laadittavakseen.

Aion käsitellä tuota raporttia systemaattisesti tässä blogissa. Se voisi ehkä olla esimerkki siitä miten EU-laki (tässä tapauksessa asetus) syntyy. Aloitan huomenna kertomalla mistä kaikki lähti liikkeelle.