Tänään järjestimme parlamentissa lobbauskuulemisen. Paikalla oli noin 200 henkeä. Olen sen verran puhki, että Palaan varsinaiseen substanssiin huomenna. Tähän hätään kirjaan lyhyesti, ketä kuultiin: 

Lobbaamisesta EU:ssa ja USA:ssa kertoivat David Coen (University College London) ja Craig Holman (Public Citizen, Washington, D.C.). Komissaari Siim Kallas kommentoi. Sen jälkeen vuorossa olivat lobbarit:

BusinessEurope, eli EU-tason EK (Philippe de Buck). BEUC, eli kuluttajien kattojärjestö (Jim Murray). SEAP (Lyn Trytsman-Gray, Kraft Foods). EPACA, eli lobbareiden kattojärjestö (José Lalloum). Corporate Europe Observatory, joka edustaa erinäisiä kansalaisjärjestöjä (Erik Wesselius). ALTER-EU, myös kansalaisjärjestö (Paul de Clerck, Friends of the Earth). Daimler AG (Hanns Glatz). CCBE, eli juristien kattojärjestö (Thomas Tindemans, White&Case).

Uskallan väittää, että kuuleminen onnistui, mutta tästä siis enemmän huomenna.

Kaikki eivät mahtuneet saliin

Yleisö korvat höröllään

Sananvaihtoa Siim Kallaksen kanssa.

If yesterday was tough, today was big…well at least it felt big for me. 

In the morning we voted in the Constitutional Committee on the composition of the European Parliament. This so called Lamassoure-Severin report sets out the allocation of EP seats for the 2009-2014 mandate.

We worked on some of the compromises late into last night. Emotions run high when MEPs negotiate about relative power. Yesterday was no exception.

I think my colleagues Alain Lamassoure and Adrian Severin did a great job. It was no easy feat to get a clear majority of MEPs behind the proposal, but they did it.

Everyone has a tendency to get into serious navalgazing when talking about the distribution of seats in the Parliament. I am no exception.

Finland got to keep its 13 seats which were agreed already in Nice in 2000. In that sense there was no loss. Some might try to sell it as a loss because we have 14 seats at the moment. I suppose we all have our own way of looking at things. I try to look at the bright side.

After the votes we worked on my report on lobbying. We had a good brainstorming session with my assistant Henrik Ruso and two fantastic civil servants who work for the Constitutional Committee. I am really getting into the whole lobbying thing. It is a fascinating subject.

I had lunch with Foreign Minister Ilkka Kanerva and most of my Finnish MEP colleagues. Its good to get together and exchange ideas. This time we spent a lot of time on agricultural questions.

Ater lunch I met Commissioner Gunther Verheugen. We discussed the so called Goods Package, which deals with the free movement of goods. To be more specific: it deals with mutual recognition of goods, market surveillance and the CE-marking.

I like Verheugen. We had a good chat about the state of play of the package. I briefed him on what is going on in the Parliament and he briefed me on how he saw things in the Commission.

The Goods Package got a lot more ”sexier” after the toy-scare caused by Mattel. Our package does not really have anything to do with the safety of toys, but one thing has a tendency to lead to another.

I devoted the rest of the afternoon to the Internal Market Committee. And have a guess what was on the agenda? Well, the Goods Package.

I am working on the package together with two colleagues, Christell Schaldemose and André Brie. Both of them are great and we have had a blast trying to work through the two regulations and one directive which make up the package.

The debate in the Committee was very useful indeed. A majority of colleagues have been working hard on the dossier. You could really sense that in the debate today.

We talked a lot about national safety marks and the directive on general product safety. Both issues are indirectly linked to the Goods Package.

Things are moving forward. The deadline for amendments is 11 October. After that we will take stock and start hammering out compromises.

In this job you can’t always get what you want. It is all about compromises. Any which way, today was a big day.

Visitors group from the Women’s League of the Coalition Party

Since 2001 I have had the pleasure to give a talk to incoming stagiers (interns). I do it twice a year. The groups consist of 500-800 professionals who have come to do a 5 month work stint at the Commission or another EU institutions.

These lectures are a definite highlight for me. Every one of the 12 groups that I have talked to have been great.

For the past three years I have given a lecture on ”The State of the Union”. I like the title because the same title is often used in grand speeches of US Presidents. The title is supposed to be taken with a pinch of salt, but it does describe what I end up talking about.

This year I divided my talk into three parts. God bless Descartes…

First, I laid out my pendelum thesis (which I have borrowed from Helen Wallace). I argued that the EU pendulum is swinging back and that there are three reasons to be optimistic: the EU has found its raison d’etre (or at least a new project) in climate change and energy; the political trio of Merkel-Sarkozy-Brown is a hell of a lot more dynamic that Schröder-Chirac-Blair; and that the EU is currently focusing on essential legislation.

Secondly, I highlighted three key challenges on the EU agenda: the dual challenge of deepening (the Reform treaty) and widening (enlargement); the economy (competitiveness); and foreign policy. I tried to be as provocative and politically incorrect as possible. I think I succeeded…

Thirdly, I developed three visions for the future of the EU: the pessimist thinks that it will end in tears; the optimist believes in EU salvation; and the realist just faces up to the facts that the EU moves from one crises to another and manages to survive.

We had a good half an hour for questions and answers. The audience was brilliant. The questions were to the point and I tried to deal with them as thoroughly as possible.

Every time I come out of that lecture I feel reinvigorated. For me it is simply a great event. I hope the audience felt at least half as good as I did.

It would be great to get some some feedback from those present. All comments, observations and questions are welcomed.

Kyllä matkustamisessakin on hyvät puolensa. Saa viettää 2,5 tuntia rauhassa papereita lueskellen. Pääsee ikäänkuin takaisin kärryille.

Tämä päivä meni pitkälti huomista valmistellessa. Huomenna olen nimittäin heti aamusta Ylen aamun aikaisessa yhdessä Erkki Tuomiojan kanssa (alkaa kello 8.15.).

Sen jälkeen on vuorossa lehtihaastattelu lobbaamisesta ja heti perään A-studion haastattelu samaisesta aiheesta.

Haastattelujen jälkeen osallistun Henrik Laxin ja Erkki Tuomiojan kanssa Euroopan parlamentin tiedotustoimiston järjestemälle HVK-teemakahville, jossa siis pohdiskellaan EU:n perussopimuksen tulevaisuutta.

Sieltä riennän Eduskunnan ulkoasiainvalikuntaan puhumaan Itämeri-strategiasta. Päivän kruunaa kahden tunnin sessio uudessa elinkeinoministeriössä, eli oikeastaan vanhassa KTM:ssä, jossa käymme läpi sisämarkkinavaliokunnan asioita.

Edessä siis jännä päivä.

Tänään meillä oli täällä Lehdesniityntiellä kiva pieni ylläri. Alakerran naapurimme Pekka Calonius täytti 70 vuotta. Naapurit kutsuttiin yllätyskekkereille. Oli mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkstä aikaa. Onnea Pekka!

Tällaisen päivän jälkeen en ole aina varma olenko kone vai ihminen.

Tiedän, että kalenteri on täynnä aamusta iltaan.

1. Viikkopalaveri. Ei epäselvyyksiä. Nyt mennään eikä meinata. Pitäisi olla kone.

2. Palaveri tavaroiden vapaasta liikkumisesta. Viilamme artikloja. Juristin hommaa. Tunnen itseni koneeksi.

3. Palaveri lobbaamisesta. Tuntuu jo siltä, että toimistossani on pyörivä ovi. Olen takuulla kone.

4. Lounas parhaan kaverini kanssa, joka on työmatkalla Brysselissä. Hengähdystauko ja ravinto tekee hyvää. Tunnen itseni taas ihmiseksi.

5. Tapaaminen komission vastuuvapaudesta peruuntuu. Saan aikaa käydä läpi konetta, joskin vain hetken.

6. Die Zeit-lehden toimittaja tulee haastattelemaan protektionismista. Saan reflektoida rauhassa.

7. Taistellaan taas tavaroiden vapaan liikkumisen puolesta. Viilaminen jatkuu.

8. Luen erään puheluonnoksen, jota pitäisi kommentoida. En ehdi kommentoimaan. En ole mikään kone.

9. Siirryn perustustuslakivaliokuntaan. Kiivas keskustelu Euroopan parlamentin paikkajaosta. Tunteet nousevat pintaan.

10. Poliittisen ryhmämme keskustelu samaisesta aiheesta. Käymme läpi 200 muutosehdotusta. Tunteella.

Kello on jo paljon. Pelkään pahinta, eli että lapset ovat jo nukkumassa. Kiiruhdan kotiin. Valot ovat vielä päällä. Käperryn lukemaan satua. Tunnen itse taas ihmiseksi. En halua olla kone.

Takana on sen verran kaunis viikonloppu täällä Brysselissä, että tekee oikein mieli heittää blogikehään muutama ajatus Suomen EU-politiikasta. Aihe oli tapetilla lähes koko viikon, ainakin eri lehtien pääkirjoituksissa ja myös meidän blogikeskustelussa.

Keskustelu lähti liikkeelle EU:n sokeripäätöksestä ja tulee saamaan lisää vettä myllyyn kun komissio päättää Suomen niin kutsutun 141-tuen jatkosta. Sokerina pohjalla muutamat tahot ovat myyneet Suomen EU-parlamenttipaikkojen vähenemisen kolmeentoista jonkinlaisena yllättävänä tappiona, vaikka asiasta sovittiin jo vuonna 2000 ja vahvistettiin 2007. (Lähes kaikille maille tulee vähemmän paikkoja kuin nyt, mutta kenellekään ei tule vähemmän kuin mistä aiemmin oltiin sovittu. Poikkeuksena Saksa, joka tippuu sovitusta 99-paikasta 96-paikkaan).

Tätä taustaa vasten esitän kolme teesiä, joista kuulisin mielelläni kommenttejanne:

1. Mielestäni Suomen EU-strategia on heikoissa kantismissa jos se riippuu sokeripäätöksestä tai 141-maataloustuista. Eihän se voi olla niin yksinkertaista, että linja muuttuu jos jossain asiassa ei saada omaa neuvottelutavoitetta toteutettua. EU-strategian tavoitteena pitää olla tuottaa tuloksia, ei se voi riippua tuloksista!

2. Mielestäni Suomen EU-politiikassa on kolme haastetta: lobbaaminen, lobbaaminen ja lobbaaminen. Jostain syystä meiltä puuttuu rohkeus. EU:ssa ei ole mitään pöytiintarjoilua. Tänne pitää tulla hakemaan se mikä haettavissa on ja samalla jakaa pottia kavereiden kanssa. Emme kertakaikkiaan uskalla mennä tarpeeksi aktiivisesti eri neuvottelutilanteisiin. Ei neuvotteluja hoideta ministerineuvoston kokouksissa. Väitän, että vähintään 95 prosenttia kaikista päätöksistä on jo hoidettu ennen kokousta. Jos joku asia tulee ministerikokouksessa yllätyksenä, niin olemme epäonnistuneet pahasti. Meidän on parannettava puhelindiplomatiaa ja valittava koalitiomme oikein. Ei se oma viisaus mitään tulosta tuota, se viisas tulos syntyy vain silloin jos on ajoissa hankkinut tarpeeksi kavereita sen taakse. Puheet siitä, että pienet maat eivät enää voi luottaa EU:n instituutioihin ovat täyttä potaskaa. Kaikkihan riippuu siitä miten hoidamme suhteemme niihin instituutioihin.

3. Mielestäni koko keskustelu Suomesta jonkinlaisena mallioppilaana on vähintäänkin ihmeellinen. Jos mallioppilaana tarkoitetaan maata, joka noudattaa kaikkia direktiivejä ja asetuksia mukisematta, niin kannattaa vain mennä katsomaan tilastoja. Suomi on kylläkin keskikastin paremmalla puolella, mutta ei läheskään kolmen parhaan joukossa. Toisaalta koko mallioppilas-käsite on harhaanjohtava. En tiedä millaisia mallioppilaita teillä oli koulussa (minä en ollut yksi niistä…), mutta mielestäni mallioppilaat eivät ikinä istuneet hiljaa eturivissä. Mallioppilas ei tyydy kaikkeen mitä tarjoillaan, vaan on itse aktiivisesti vaikuttamassa luokan henkeen. Hän on aktiivisesti mukana rakentamassa jotain uutta, ei passiivisesti marmattamassa, että kaikki on päin mäntyä.

Summa summarum. Jos EU olisi huone, jonka keskeltä löytyisi ruokapöytä herkkuineen, niin Suomen linja on edennyt suunnilleen näin:

Jäsenyytemme alkuvaiheessa tarkkailimme tilannetta huoneen seiniin nojaillen. Amsterdamin neuvottelujen myötä liikuimme huoneen keskelle ja vuoden 1999 puheenjohtajuuskautemme aikana istahdimme rohkeasti pöytään. Otimme sen mikä meille kuului ja jaoimme myös myös.

Nizzan sopimusneuvotteluissa olimme akitiivisia, mutta se ei auttanut. Kaikkien EU-maiden keskinäinen luottamus katosi kuin tuhka tuuleen. Isot kiistelivät pienten kanssa vallasta, ja jälki oli sen mukaista.

Sen jälkeen alkoi Suomen EU-politiikan passiivinen laskukausi. Aloimme marmattamaan, että ei tämä EU olekaan niin kivaa ja tämän eteenhän joutuu tekemään töitä. Siirryimme takaisin kyhnäämään seinän vierustalle. Välillä toimimme myös jarrumiehen, ei vähintään silloin kun keskustelu siirtyi EU:n turvatakuisiin.

Hallitusvaihdoksen myötä EU-politiikassamme puhaltaa taas uudet tuulet. Myönnä toki, että näkemykseni on subjektiivinen. Mutta tuskaan kukaan voi väittää, että esimerkiksi Ilkka Kanervan toiminta ulkoministerinä olisi ollut jotenkin passiivista.

Tänään oli työntäyteinen päivä Helsingissä. Sen hienoin anti oli, että eri tilaisuuksissa sain käsitellä niitä aiheita, joiden kanssa teemme avustajieni kanssa juuri nyt paljon työtä: Suomen EU-strategia, lobbaaminen, HVK, Itämeri ja sisäarkkinat.

Aamupäivä meni Erkki Tuomiojan seurassa. Aloitimme Ekin kanssa Ylen ykkösaamussa (kiitos muuten jo niille, jotka ovat keskustelua kommentoineet). Aiheena Suomen EU-strategia. Mielestäni keskustelu oli hyvä, vaikka itse sanon. Ei mitään nokittelua, vaan asiaa.

Sen jälkeen sain kyydin Ekiltä eduskuntaan. Hän meni hoitamaan hommia ennen meidän yhteisiä HVK-kahveja Euroopan parlamentin tiedotustoimistolla.

Siinä välissä annoin haastattelut Verkkouutisille ja A-studiolle EU-lobbamisesta. Jälkimmäisen haastattelun teki Renny Jokelin. Meillä oli mielestäni hyvä keskustelu. Juttu tulee ulos ensi keskiviikon A-studiossa.

Teemakahveille osallistuivat Henrik Lax, Tuomioja ja allekirjoittanut. Keskustelimme EU:n uudesta sopimuksesta, joka pitäisi hyväksyä lopullisesti parin viikon päästä Lissabonin huippukokouksessa.

Taisimme kaikki potea HVK-väsymystä. Ainakin itselläni on sellainen fiilis, että nyt pitäisi ottaa tauko näiden instituutioiden uudistamisessa. Niistä on nyt väännetty kättä viimeiset 25 vuotta. On aika keskittyä niiden päätösten tekemiseen, eikä vain päätöksentekojärjestelmään.

Aamukahveilta menin Akateemisen Kirjakaupan kautta eduskuntaan. Ja arvatkaas kuka kävi myös Akateemisessa? No Eki tietenkin. Tapasimme jälleen eduskunnassa ennen ulkoasiainvaliokunnan kokousta. Kansanedustaja Tuomioja on kysesien valiokunnan jäsen. Allekirjoittanut kutsuttiin paikalle asiantuntijan ominaisuudessa. Aiheena Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeristrategia. Aiheesta käydään muuten keskustelu eduskunnassaa 24.10.

Ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa.

Ennen kokousta tapasin Ahvenanmaalaisen kansanedustaja Elisabeth Nauclérin. Keskustelimme Euroopan parlamentin paikkajaosta, ja nimenomaan Ahvenanmaan näkökulmasta. Sanoin mielipiteeni suoraan. Ei ole realismia vaatia Ahvenanmaalle omaa paikkaa. Totesin myös, että Euroopan parlamentissa ehdotuksen esittäminen ei uskottavaa. Keskustelu oli hyvä ja rakentava.

Päivän päätteeksi vietin vielä parisen tuntia kauppa- ja teollisuusministeriön (eli tulevan elinkeinoministeriön) virkamiesten seurassa. Avustajani Tuomas Rautanen oli mukana. Kävimme läpi keskeisiä sisämarkkinakysymyksiä. Olen aina pitänyt KTM:n väestä. Rautaisen ammattitaitoista porukkaa. Palaverissa oli muutenkin rento ja avoin ilmapiiri. Taistelu parempien sisämarkkinoiden puolesta jatkuu.

PS. Kirjoitan viikonlopun aikana, tai viimeistään maanantaina, blogimerkinnän Suomen EU-strategiasta.

PPS. Loistavia uutisia! Budjettivaliokunta hyväksyi ehdottamamme Itämeri-pilottiprojektin. Summa oli 2,5 miljoonaa euroa. Siitä enemmän tuonnempana.

Give credit when credit is due…

Tarja Halonen tekee paljon hyvää työtä Itämeren suojelemiseksi. Viimeksi tänään hän nosti esille Itämeren esille keskusteluissaan Vladimir Putinin kanssa.

Mielestäni se on erinomainen juttu. Hyvä Tarja!

Koneessa matkalla takaisin Brysseliin. Hämeenlinnasta on tullut tuttu paikka. Neljä käyntiä kahden kuukauden aikana, olkoonkin että kaksi niistä oli häitä.

Tänään Rochierin henkilöstötilaisuudessa. Heillä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Esitelmöin kulttuurieroista. Oli hauska valmistella aiheesta luento. Nojauduin muun muassa muutamaan Blue Wings kolumniini.

Kun asuu ulkomailla, on kaksikielinen tausta, brittiläinen vaimo, kaksoiskansalaisuuden omaavat lapset (jotka puhuvat neljää kieltä) ja työskentelee päivittäin 27 kansalaisuuden parissa, niin on ainakin materiaalia mistä ammentaa.

Luennon lisäksi annoin haastattelut Hämeen Sanomille, ja Yle Häme-radiolle. Lisäksi osallistuin Radio Vegan Slaget Efter Tolv-keskusteluun yhdessä Lasse Lehtisen ja Teija Tiilikaisen kanssa. Kouluilla oli valitettavasti koeviikko menossa, joten tällä kertaa lukiokäynti jäi väliin.

Janne Honkala kysyi oliko ohjelmassa yleisötilaisuutta. Sekin jäi tiukan aikataulun takia tällä kertaa järjestämättä. Valitettavasti. Sain kuitenkin nauttia kauniin syksyisestä Hämeenlinnasta. Tie Aulangolle oli nostalginen. Siellä on monet golfkilpailut tullut pelattua.

Viikonloppua odotan innolla, koska paras kaverini jenkkiajoilta, Sebastian Lurie on Christy-vaimoineen käymässä. Kävimme heidän häissään Bostonin liepeillä viime syksynä.

Toivottavasti ei tule valvottua liikaa. Pari lenkkiäkin pitäisi vetäistä. Ostin uudet lenkkarit torstaina. Kävin eräässä ammattiliikkeessä Overisjen-kylässä. Kauppias pisti juoksumatolle, otti askeleen videonauhalle, analysoi ja antoi kouraan mahtavat kengät. Aamulenkki ei ole koskaan ollut yhtä kevyt. Ei ihme, että Belgilainen Puttemans, joka hävisi Lasse Virénille Münchenissä, käy samassa kaupassa.

Periaatteessa olen vapaiden markkinoiden kannattaja. Näin markkinat päättäisivät, mikä on kannattavaa, mikä ei. Sokerintuotanto pohjoisilla leveysasteilla olisi tietenkin liipaisimella.

Samalla olen luvannut puolustaa suomalaista tuotantoa. Ruoka on strateginen tuote samalla tavoin, kuin esimerkiksi energia. Kysyntä on jatkuva ja heilahtelematon merkiten tuottajalle valtaa. Jonkinasteista tuotantokapasiteettia on näin ollen perusteltua ylläpitää. Nyt siis puhutaan sokerintuotannosta.

Olen myös sitä mieltä, että kaikkia jäsenmaita on kohdeltava tasavertaisesti ja että jokaisessa EU-maassa pitää olla maataloustuotantoa. Nämä periaatteet löytyvät perussopimuksista.

Komissio haluaa leikata sokerin tuotantoa 6 miljoonalla tonnilla. Tavoitteesta on saavutettu vasta 1,8 miljoonaa tonnia. Komissio on asettanut uudeksi tavoitteeksi luopua 3,85 miljoonasta kiintiötonnista markkinointivuonna 2008-9. Komissio pyrkii näin edelleen kannustamaan yrityksiä luopumaan sokerintuotannosta.

Euroopan parlamentti tuki 25.9. tavoitetta. Se haluaa tuottajille suurempia korvauksia kiintiöistä luopumisen kannustukseksi. Parlamentti esitti jokaisesta palautettavasta kiintiötonnista maksettavan korvauksen nostamista 625 euroon. Lienee paikallaan todeta, että parlamentilla on tähän kysymykseen vain lausunto-oikeus. 

Suomi ei halua luopua täysin sokerintuotannostaan. Jo pari vuotta sitten tehtyjen suunnitelmien seurauksena toinen suomalaisista sokeritehtaista suljettiin kannattamattomana.

Lopputuloksena luovuttiin siis enemmän kuin tuolloin edellytettiin. Tämä olisi pitänyt nyt huomioida uusissa leikkauksissa. Suomi on jo osuutensa tehnyt. Juustohöylä kuitenkin voitti

Siksi Suomi, jonka linjaa tuin, vastusti neuvostossa ehdotusta, mutta hävisi yhdessä Tanskan, Slovakian ja Tsekin kanssa. Nyt seuraavaksi odotetaan tanskalaisen Danesco aikeita Säkylän tehtaan suhteen.

PS. Huomenna olen meppikiertueella Hämeenlinnassa. Kello 12:15 puhun YLEn Radio Vegassa Sarkozyn ehdotuksesta viisasten miesten ryhmästä.

Brysselin turvaselvityksen jonossa odoteltiin 30 minuuttia. Ei ollut nesteitä laukussa…