Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet palautetta podcastista. Palaute oli yksinomaan positiivista, mikä takaa sen, että podcasteja tulee lisää.

Podcast ei missään nimessä korvaa kirjoitettua sanaa. Sen tarkoituksena on täydentää päivittäisiä nettipäiväkirjamerkintöjä.

Yritän kehittää podcastia eräänlaisen ”EU-radion” suuntaan. Tavoitteena on nostaa esille viikon tärkeimpiä EU-aiheita ja ilmiöitä.

Aion pitää podcastit lyhyinä. Huomasin itse kypsyväni tarinaan noin kahden minuutin kohdalla. (Olin iloinen havainnostani, koska tämän ammatin harjoittajat kypsyvät harvoin omaan ääneensä…).

Monissa palautteissa kiiteltiin äänenlaatua. Olin itsekin yllättynyt. Käytössä on vain perusmikrofoni. Hyvin se tuntui toimivan.

Podcast oli myös monien mielestä persoonallinen tapa tuoda asioita esille. Hienoa! Toivottavasti se muuttuu vielä persoonallisemmaksi, kun saamme videokuvan toimimaan.

Minua vain vähän pelottaa nuo videoklipit. Niitä ei saa ammattimaiseksi oikein millään. Katsotaan miten niiden käy.

Yritämme saada podcasteille myös RSS-syötön. Tämä on siis se toiminta, jolla saa päiväkirjamerkinnät ”tilattua” suoraan omaan sähköpostiin.

Vielä lopuksi: muutamat kommentoijat kyselivät ”normaalista” blogista, eli järjestelmästä, joka mahdollistaisi suorakommentoinnin ja dialogin. Olen pähkäillyt asiaa kauan, mutta toistaiseksi olen päätynyt pelkästään nettipäiväkirjaan.

Syy tähän on yksiselitteinen: en kertakaikkiaan ehtisi hoitaa blogia. Se vie liian paljon aikaa.

Kaiken palautteen käyn tietenkin läpi ja yritän aina parhaan mukaan vastata. Eli antaa palaa vaan.

Tänään on ollut hyvä meppikiertuepäivä Helsingissä. Elina Karjalainen oli rakentanut taas sellaisen ohjelman, että meppi pysyi hädin tuskin kyydissä.

Aamulla palaveerasin eduskunnassa Kokoomuksen EU-porukan kanssa mm. perustuslain ratifioinnista eduskunnassa. Sitten tapasin Ranskan suurlähettilään, kävin Helsinki International Schoolissa luennoimassa ja tapasin Peter Ekholmin.

Diplomaattikierros jatkuu, kun tapaan iltapäivällä vielä Iso-Britannian suurlähettilään. Pisteenä ii:n päällä ehdimme istua illalla Kirsi Pihan kanssa viinilasin ääreen.

Päivän parhaat uutiset tulivat kuitenkin Tukholmasta.

Fredrik Reinfeldt hyväksyttiin eilen Ruotsin pääministeriksi, ja tänään esiteltiin uusi hallitus. Kokoonpano on loistava!

Ruotsin ulkoministeriksi tulee hyvin tuntemani Carl Bildt, entinen pääministeri ja arvostettu ajattelija. Bildt on yksi Euroopan arvostetuimpia oikeistopoliitikkoja. Erinomainen veto Reinfeldtilta.

Eurooppa-ministerinä aloittaa meppi Cecilia Malmström, jonka kanssa olemme tehneet mm. Oneseat-kampanjaa. Cecilia on Ruotsin parhaita voimia, ja hänen ministeripaikkansa oli selvä heti vaalien jälkeen. Salkustakin tuli erittäin mielenkiintoinen.

Ceciliaa voi verrata hyvin Suomen Eurooppa-ministeri Paula Lehtomäkeen. Kummatkin ovat nuoria Eurooppa-myönteisiä liberaaleja. Bildtin ja Erkki Tuomiojan ajatusmaailmat sen sijaan poikennevat toisistaan.

Reinfeldt, Bildt ja Malmström ovat sellainen kolmikko, että Ruotsin EU-politiikalta voi odottaa hyviä asioita tulevina vuosina. Suomi saa kovan kilpailijan ”EU:n pikkujättiläisen” tittelistä.

Tänään oli tärkeä päivä. Oliver aloitti ”koulun”. Tai Belgiassa sitä kutsutaan kouluksi, mutta meille suomalaisille se on kyllä pikemminkin järjestäytynyt tarha. Eihän 2,5-vuotiasta kouluun pistetä.
 
Filmailin Oliveria aamulla. Ylpeänä hän pisti repun selkään ja tallusteli Emilien kanssa kouluun. Kaikki meni hyvin. Saimme Suzannin kanssa läksiäisiksi mojovan pusun ja iloisen vilkutuksen. Ei kyyneleitä.
 
Asiaa ei ainakaan vaikeuttanut, että Oliver tuntee koulun ja sen opettajat hyvin. Emilie on jo kolmatta vuotta kyseisessä koulussa. Viimeisen vuoden aikana Oliver on viettänyt päivittäin tunnin koulun pihalla leikkimässä.
 
Belgialainen paikallisdemokratia toimii muuten mielenkiintoisella tavalla. Pormestarilta tuli tiistaina viesti, että Oliverin tuleva opettaja, Madame Christell, siirretään toiseen kouluun. Syy oli puhtaasti byrokraattinen.
 
Koulussa oli lokakuun ensimmäisenä päivänä yhteensä 69 lasta. Oliver on 70., mutta hän sai aloittaa vasta neljäntenä lokakuuta, koska tuolloin hän täytti 2,5 vuotta. Seitsemän opettajan rajaan vaadittiin 70 oppilasta. Näin ollen Madame Christell sai lähteä.
 
Vanhemmat tuohtivat päätöksestä sen verran, että menivät eilen pormestarin puheille. Paikalla oli 30 isää ja äitiä, Suzanne mukaan lukien. Uskomaton määrä, kun ottaa huomioon, että Madame Christell opettaa kymmenen lapsen luokkaa!
 
Pormestari osoitti Belgian byrokratialle harvinaista joustavuutta ja taipui vanhempien vaatimuksille. Madame Christell saa jatkaa. Hienoa. Asiaan ei varmaan millään tavalla vaikuttanut, että sunnuntaina järjestetään Belgian paikallisvaalit…
 
Tuli vain mieleen, että milloinkohan viimeksi joku EU-asia nosti porukat barrikaadeille? Taas osoitus siitä, että paikalliset päätökset ovat paljon arkisempia kuin EU-asiat, ja hyvä niin.
 
Kun luin tänään Aamulehteä, niin tuli mieleen, että ehkä EU-barrikaadeilla on kuitenkin tänään väkeä. Eräässä jutussa referoitiin EY-tuomioistumen päätöstä niin kutsutussa Cadman-tapauksessa.
 
Juttu oli väännetty siihen asentoon, että EY-tuomioistuin (lue siis EU) siunaa naisten ja miesten väliset palkkaerot. ”Naiselle voi maksaa samasta työstä pienempää palkkaa”, sanotaan etusivun otsakkeessa. Lehden 5A-sivulla otsikoidaan, että ”Äitiysloma saa laskea naisten kuukausipalkkaa”.
 
Jutussa siteerataan Anneli Jäätteenmäkeä, joka toteaa, että ”Käytännössä tuomioistuin ratkaisi, että jokainen lapsi pudottaa naisen palkkaa”. Hän kertoo nostavansa asian esille Euroopan parlamentissa.
 
Tuomioistuimen päätös on tietenkin typerä. Sehän on selvää, että samasta työstä pitää maksaa sama palkka.
 
Tänään STT korjasi uutista:EY-tuomioistuimen mukaan työnantaja voi maksaa samasta työstä suurempaa palkkaa työntekijälle, jolla on enemmän työkokemusta kuin kollegallaan. Sukupuolesta ei enää puhuttu mitään. Mutta vahinko on jo tapahtunut…
 
Aion kuitenkin selvittää tuomioistuimen päätöksen perinpohjin. En ole edes varma, että esitetty tulkinta on oikea. Esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun toimistosta ylitarkastaja Anja Nummijärvi toteaa Aamulehden jutussa, että kyseisessä tapauksessa ei käsitellä äitiysvapaata.
 
Lehtijuttu on kaikinpuolin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Minua jää kuitenkin vaivaamaan kaksi asiaa.
 
1. Nyt jää jälleen kerran kuva, että kaikki on EU:n syytä. Haloo, EY-tuomioistuin ei ole se, joka määrää palkat. Nämä vääryydet tapahtuvat yritysten ja myös julkisen sektorin tasolla.
 
2. Jää myös kuva, että EU tai Euroopan parlamentti voisi tehdä jotain asialle. No kun ei voi. EU hoitaa rahapolitiikkaa. Jäsenmaat hoitavat talouspolitiikkaa.
 
Pahoittelen purkausta, mutta tämäntyyppiset jutut ottavat päähän. Jos päätös pitää paikkansa, niin ottaa päähän vielä enemmän. Suzanne ja minä olemme kumpikin työssäkäyviä vanhempia, on täysin naurettavaa ajatella, että vaimoani kohdeltaisiin eri tavalla. Vain sen takia, että hän on naissukupuolen edustaja.
 
PS. Istun koneessa matkalla Helsinkiin. Viron vastavalittu presidentti Toomas Ilves on samalla lennolla. Juttelimme pitkään Itämeristrategiasta ja hänen tulevasta työstä. Veikkaan, että vastaisuudessa Virosta kuullaan paljon visiointia kansainvälisistä suhteista ja EU:sta.
 
PPS. Huomaan, että valtakunnassa on kaikki hyvin, koska päivän pääuutinen on kultturiministerin aviomiehen näkemys valtivarainministeristä. Relax, don’t do it…

Tästä se lähtee. Näiden kotisivujen ensimmäinen podcast nauhoitus. Kokonaiskesto on 2 minuuttia ja 18 sekuntia. Miltä kuullostaa?

Luin viikonloppuna Ilkka Remeksen uusimman 6/12-kirjan. Jälleen kerran loistava trilleri Remekseltä. Tarina on mukaansatempaava. Suosittelen.

Sotarikoksista tuomittu serbieversti istuu kakkuaan suomalaisessa vankilassa. Hänen poikansa Vasa Jankovic aikoo vapauttaa isänsä. Hän hyökkää kommandojoukkonsa kanssa Presidentinlinnaan itsenäisyyspäivänä.

En paljasta sen enempää, mutta sen verran voin sanoa, että taidan suhtautua vähän eri tavalla seuraaviin Linnanjuhliin…

Nostan kirjan esille lähinnä siksi, että siinä on paljon asiaa Natosta. Oikeastaan puolesta ja vastaan, mielenkiintoisella tavalla kerrottuna.

Vastaan puhuu se, että Naton kanssa kaveraaminen vie sellaisten hiekkalaatikoiden ääreen, joiden ympärillä pelataan isojen poikien panoksilla. Tuttu argumentti myös ihan oikeiden Nato-vastustajien suusta.

Puolesta on paljon argumentteja, mutta ajattelin tässä nostaa esille muutaman suoran sitaatin kirjan vuoropuhelusta. Tällaisiakin argumentteja kuulee.

Kyseessä on tietenkin vain fiktiivinen dialogi ”Tasavallan Presidentin” ja tuohtuneen serbinuorukaisen, Vasa Jankovicin, välillä. Näin se menee sivuilla 328 ja 329:

Presidentin huulille kohosi kuiva hymy. ”Ei suomella ole Naton kanssa minkäänlaisia salaisia sopimuksia.” (Sanoo Presidentti).

”Eikö? Se on äärimmäisen typerää. Tiedättekö miksi?” (Kysyy Vasa Jankovic).

Presidentti ei vastannut, vaan tuijotti eteensä.

”Ette uskalla liittyä Natoon, koska pelkäätte Moskovan reaktiota. Mutta se on turhaa. Venäjä pitää teitä jo nyt vihollisenaan. On pitänyt siitä saakka, kun te 90-luvulla aloitte yhdenmukaistaa sotilastekniikkaanne Nato-vaatimusten mukaiseksi. Ei Moskovassa todellakaan olla niin idiootteja, että siellä uskottaisiin teidän vakuuttelujanne Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Sanahelinällä ei hämätä ketään. Siellä on nähty kuinka Suomi on lipunut Naton helmaan. Eikä siellä ole jääty ihmettelemään tilannetta, vaan siirretty rautaa rajalle. Ja paljon”.

Vasa Jankovic jatkaa seuraavasti:

”Suomi on Moskovan silmissä Nato-maa, vihollisvaltio, oli Naton jäsensopimuksessa teidän allekirjoituksenne tai ei. Venäläiset ovat rakentamassa Suomen rajalle kaukotoimintailmavoimien ryhmittymää taistelutehtäviä varten. He järjestävät rajalla harjoituksia ja testaavat reagointikykynne alueloukkauksilla, aivan niin kuin vihollisrajoilla tehdään. Te suomalaiset poliitikot ette edes halua tietää asiasta mitään, tai selitätte sen itsellenne parhain päin. Olette samanlaisia hyväuskoisia hölmöjä kuin ruotsalaiset”.

Ja niin tarina jatkuu. Tämähän on tietenkin fiktiota, mutta hyvää sellaista.

Venäjä on kyllä tänä päivänä jo erittäin lähellä Natoa. Muutamat väittävät, että lähempänä kuin Suomi. Ehkä nyt ei sentään.

Tämäntyyppisiä argumentteja kuulee usein kansainvälisen politiikan niin kutsutusta realistikoulusta. Itse kuulun ehkä enemmän institutionalistien joukkoon, mutta kyllä realistiakin on välillä hyvä kuunnella.

Remes on monen lajin taitaja. Yllä esimerkki siitä, miten Suomen suhdetta Natoon avataan kansantajuisella tavalla.

Viikonloppu meni hyvin, eli rauhallisesti. Puuhastelua lasten kanssa ja kunnon löhöilyä. Tuli tarpeeseen.

Olen huomannut, että Strasbourgin viikkojen jälkeen olen erityisen puhki. Täysistuntoviikkoihin ahdetaan neljä päivää kolmeen.

Tänään kävimme Laurin, Helin ja Henrikin kanssa läpi lokakuun kalenteria. On tulossa aika vauhdikas kuukausi. Välillä tuntuukin siltä, että on liian monta rautaa tulessa. Voi syyttää vain itseään… hymyillen.

Päällimmäisenä on kolme mietintöä kolmessa eri valiokunnassa – Itämeri-strategia ulkoasiainvaliokunnassa, vastaanottokyky perustuslakivaliokunnassa ja käännöskustannukset budjetinvalvontavaliokunnassa.

Näiden lisäksi lokakuu on aikamoinen reissukuukausi. Käyn kuusi kertaa Suomessa (mm. Tampereella, Porissa ja Helsingin seudulla) ja kerran Britanniassa.

Pahin stressi tulee kuitenkin akateemisista velvotteista, eli Bryggen Eurooppa-yliopiston luennoista ja eräästä Oxford University Pressillä julkaistavasta EU-tekstikirjasta. En halua päästää kumpaakaan käsistäni. Akateeminen pohdiskelu on mukava henkireikä direktiivien vääntelyn keskellä.

Kalenteriprässistä riippumatta päivä meni mukavasti. Tapasin muun muassa Loimaan kokoomuslaisia. Mukava porukka. Joukossa oli myös Eliisa Jaatinen, jonka kanssa käymme vilkasta sähköpostivaihtoa lastenhoidosta.

Testailimme myös avustajieni kanssa kotisivujen uudistuksia. Hyvältä näyttää.

Lähiaikoina tähän nettipäiväkirjaan tulee kaksi uutta palvelua: podcast (eli ääninauhoituksia esimerkiksi viikon tärkeimmistä EU-tapahtumista) ja liikkuvia kuvia (videopätkiä) Brysselin käytäviltä. Niistä enemmän tuonnempana.

PS. Tämä päiväkirjamerkintä oli yhtä painallusta vailla valmis jo iltapäivällä. Juuri kun piti painaa ”enteriä”, niin parlamentin tietojärjestelmä kaatui. Mitään ei jäänyt talteen. Semmoista se on välillä. Kyllä se kirjoittaminen täältä kotoakin toimii, varsinkin lasten nukkumaanmenon jälkeen.