Koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Huomenna julkaistaan EU 2005: Hikinen vuosi. Iltapäivällä meillä on myös puoluejohdon ja meppien perinteinen palaveri. Suunnitellaan mm. puheenjohtajuuskautta.
 
Viikonloppu meni leppoisasti. Suzannen sisko Debbie ja hänen tyttärensä olivat kylässä. Leikittiin puutarhassa, grillailtiin ja käytiin Paradisio-eläinpuistossa.
 
Eilen kylällämme (Genval, 20 km Brysselistä etelään) oli sähkökatkos. Se kesti lähes kuusi tuntia. Taas huomasi, miten avuttomaksi sitä itsensä tuntee ilman sähköä. Ei sentään tarvinnut hieroa tikkuja yhteen nuotion sytyttämiseksi.
 
Sunday Timesissa oli tänään juttu vodkadirektiivistä. Toimittaja Nicky Smith soitti asiasta perjantaina. Puolustin vodkantuottajamaiden kantaa. Totesin, että taustalla on kaksi asiaa: kultturiperinne ja taloudelliset intressit.
 
Noin 70 prosenttia EU-vodkasta tuotetaan ja kulutetaan kuudessa maassa: Baltit, Puola, Ruotsi ja Suomi. ”Vodkavyöhykkeen” näkökulmasta oikeata vodkaa tehdään joko perunasta tai viljasta. Emme ole estämässä maita, jotka haluavat tehdä viinaa myös rypäleistä tai sokerijuurikkaista. Siitä vaan, mutta ei sitä vodkaksi pidä kutsua.
 
Jutussa totesin, että emme saarnaa skoteille, että oikeata viskiä voi tehdä ihan mistä tahansa. Juttu oli mielestäni ihan tyylikäs.
 
BBC soitti iltapäivällä. Kyselivät näkemyksiä tuon lehtijutun pohjalta ja toivoivat suoraan radiohaastatteluun. Valitettavasti en voinut osallistua, koska se on käynnissä juuri nyt. Lentokoneesta kun ei voi vielä kännykällä soitella.
 
Lentomatkan aikana olen selaillut uutta kirja ja hahmotellut noin suunnilleen, mitä sanon huomenna. Uuden kirjan hypistelyssä on aina oma hohtonsa. Se tuntuu hyvältä.

Maanantaina julkaisen meppikauden kolmannen kirjani. Sen nimi on EU 2005: Hikinen vuosi. Se on oikeastaan jatkoa viime vuonna julkaistulle Hymyile, olet EU:ssa-teokselle. Se on siis erilainen kuin toimittamani Marginaalista ytimeen, jossa käytiin läpi Suomen tietä unioniin ja unionissa.

Hikinen vuosi kertoo EU:n ehkä toistaiseksi vaikeimmasta vuodesta. Se sisältää blogimerkintöjä, kolumneja, pähkinänkuoria, kuvia ja tietoiskuja. Eli ikään kuin ”kaikki mitä halusit EU:sta tietää vuonna 2005, ja vähän enemmän”.

Kiva, että saimme kirjan ulos juuri Suomen puheenjohtajuuskauden kynnyksellä. Kirjasta näkee, että kuusikin kuukautta EU:tta on yllätyksiä täynnä.

Kanneksi valitsimme European Voice –lehdessä julkaistun pilapiirroksen, joka kuvastanee mennyttä vuotta ainakin jossain määrin…

Kirjan kannesta voi olla montaa mieltä. Suzanne kommentoi sitä sanoilla: ”You wish!”.

Lehdistötiedotteessa kuvasimme kirjaa näin:

”Perustuslaki kaatuu. Protektionismi nostaa muureja. Nationalismi jyllää. Negatiiviset uutiset lietsovat otsikoita. Mustia mielikuvia maalaillaan. Kansalaisluottamus laskee. EU:n vastustus kasvaa. EU:lla on takanaan hikinen vuosi. Välillä tuntui siltä, että kaikki meni mönkään. Lopulta kuitenkin saavutettiin paljon. Pieniä askelia ja suuria harppauksia.

Alexander Stubb pyrkii murtamaan EU-myyttejä. EU 2005: HIKINEN VUOSI on meppikauden kolmas kirja, joka paketoi EU-vuoden selviytymistarinan sisäpiiriläisen silmin ja on oiva kurkistus Brysselin arjen faktaan ja fiktioon. Teosta värittää väsymätön idealismi ja tervehenkinen huumori.

EU:sta voi olla montaa mieltä. Sitä voi rakastaa, vihata, ihailla ja halveksia – kaikkea yhtä aikaa. Yksi asia on kuitenkin varmaa: EU ei ole koskaan tylsä. Brysselissä tapahtuu aina.”

Saan kuulemma kirjan tänään pikapostissa. Aina yhtä mukava nähdä valmis teos.

Jännittää vähän maanantainen julkkari. Toivottavasti sinne tulee porukkaa.

Näitä löytyy usein meppien ja avustajien työpöydältä…

Lupasin eilen päivittää Strasbourgin vuokrasotkun tilannekatsauksen. Tässä asia pähkinänkuoressa.

1. Työryhmä

Tapausta selvittämään perustettu työryhmä on nyt kuullut parlamentin hallintoa, Strasbourgin kaupunkia ja eläkerahasto SCI Erasmea. Kuulluissa kertomuksissa on ristiriitaisuuksia. Papereita on paljon, selvitystyö jatkuu. Työryhmän raportti valmistuu kesäkuussa.

2. Epäkohdat

a) Vuokraerotus – Parlamentti on maksanut Strasbourgin kaupungille vuokraa 214 miljoonaa euroa. Strasbourgin kaupunki on vastaavasti maksanut hollantilaisrahasto SCI Erasmelle yhteensä 133,5 miljoonaa euroa. Täten Strasbourgin kaupunki on vetänyt välistä yhteensä noin 80,5 miljoonaa euroa 25:n vuoden aikana.

Strasbourgin kaupunki selittää, että ero johtuu rakennus- ja korjaustöistä (38,9ME), lainakuluista (11ME) ja tyhjäkäyttöriskistä (22ME). Tällöin erotukseksi jää noin 8,6 miljoonaa euroa. Strasbourgin kaupungin selitys on kuitenkin ongelmallinen.

Tyhjäkäyttöriskillä tarkoitetaan kaupungin perimää rahasummaa, jolla se muka on varautunut parlamentin mahdolliseen poistumiseen Strasbourgista. Todellisuudessa tällaisia varauksia ei ole tehty. Parlamentin mielestä koko tyhjäkäyttöriski on perusteeton ja laiton. Kun kerran sijaintipaikka on kirjattu perussopimukseen, ei tällaista riskiä pitäisi olla.

b) Kompensaatio kauppahinnasta – Parlamentti sopi rakennusten ostamisesta SCI Erasmen kanssa. Kokonaiskauppasumma oli 140 miljoonaa euroa. Summa sisältää 29 miljoonaa euroa kompensaatiota SCI Erasmelta Strasbourgin kaupungille.

Rakennusten oli määrä siirtyä SCI Erasmelta Strasbourgin kaupungille ilmaiseksi vuonna 2047. Strasbourg vaatii kompensaatiota tästä menetyksestään. Mitään laillista perustetta kompensaatiolle ei ole olemassa.

c) Oikeat hinnat – Oikeiden hintojen selvittäminen on osoittautunut mahdottomaksi. Markkinahintoja ei ole olemassa, koska rakennus ei sovellu muuhun käyttöön ja toimijoina on kaksi julkista tahoa, Euroopan parlamentti ja Strasbourgin kaupunki. Lisäksi indeksierot, rahan aika-arvo ja valuuttavaihtelut vaikeuttavat vertailua.

3. Ostosuunnitelmat

Parlamentilla ja SCI Erasmella on voimassa oleva sopimus rakennusten ostamisesta, joka allekirjoitettiin joulukuussa 2005. SCI Erasmen mukaan olemme alkuperäisessä tilanteessa ja sopimus on lainvoimainen. Parlamentti yrittää neuvotella alennusta kauppahintaan. Työryhmän mukaan koko ostoaikeet pitää laittaa jäihin toistaiseksi.

4. Parlamentin sijaintikysymys

Euroopan parlamentin aloitteesta parlamentin sijaintikysymyksen pitäisi nousta kesäkuussa huippukokouksen asialistalle. Puheenjohtajamaa Itävalta ilmoitti, että se ei aio asiaan puuttua. Pallo saattaa siis siirtyä Suomen puheenjohtajuuskaudelle.

Kampanja yhden istuntopaikan puolesta jatkuu osoitteessa http://www.oneseat.eu/. Allekirjoittaneita on nyt yli 400 000. Lisää nimiä tarvitaan. Miljoonan nimen tavoite tullaan saavuttamaan.

5. Summa summarum

Jo tässä vaiheessa on selvää, että:

a) Parlamentin hallinto on ollut sinisilmäinen ja huolimaton

b) Strasbourgin kaupunki on pelannut epärehellistä peliä kaksilla korteilla

c) Eläkerahasto SCI Erasme on ollut välinpitämätön ja yhteistyöhaluton.

Suoria laittomuuksia tapauksesta tuskin löytyy, mutta jatkoseuraamuksia on taatusti luvassa.