Osallistuin tänään Centre for European Policy Studies-tutkimuslaitoksen (CEPS) seminaariin joustavasta yhdentymisestä – siis siitä, että kaikkien EU-maiden ei tarvitse tehdä kaikkea yhtäaikaa. Esimerkkeinä euro, Schengen ja puolustus.
 
CEPS oli kerännyt yhteen joukon eurooppalaisten tutkimuslaitosten asiantuntijoita. Osallistujia oli lähes kaikista EU-maista. Sain kunnian olla yksi kolmesta alustajasta. En sen takia, että olen meppi, vaan sen takia, että olen kirjoittanut aiheesta väitöskirjan. Olen siis joustavuusnörtti. Voiko tämän alemmas vajota…?
 
Keskustelu joustavuudesta pullahtaa esiin aina tasaisin välein. Se lähti liikkeelle 1970-luvun alussa Belgian silloisen pääministerin Leo Tindemansin raportista ja on jatkunut viimeiset 30 vuotta. Lisävauhtia saadaan aina laajentumisten yhteydessä. Pelätään, että isossa porukassa päätöksiä ei synny, tarvitaan siis ydin. Ytimet nousevat myös aina agendalle kun pohditaa puolustusta, yhteistä valuuttaa, oikeus- ja sisäasioita sekä ”hankalia” jäsenmaita, jotka estävät yhteiset päätökset.
 
Viime aikoina joustavuuskeskustelua ovat virittäneet Ranskan sisäministeri Nicolas Sarkozy, Belgian pääministeri Guy Verhofstadt ja Italian tuleva pääministeri, entinen pomoni, Romano Prodi.
 
Sarkozy ehdotti, että pitäisi perustaa kuuden suuren maan ydin päättämään asioista. Prodi taasen väläytti perustajamaiden ydintä, miinus Hollanti, plus Espanja. Verhostadt on ehdottanut ydintä euromaiden ympärille.
 
Mielestäni Sarkozyn ja Prodin ehdotukset on tehty tyrmättäviksi. Sarkozyn ajatus on täysin päätön. Hänen ehdottamansa suurten maiden ydin ei olisi mikään ”etujoukko”. Päinvastoin, sehän on nykyään enemmän EU:n kehitystä hidastava hännänhuippu.
 
Prodi taisi heittää teesinsä enemmän provokaationa. Hän käyttää ydin-Eurooppaa perinteisenä kiristyskeinona. Se on kuin ydinase: sillä voi pelotella, mutta sitä ei käytetä. Schäuble ja Lamers, kaksi saksalaista ulkopoliittista vaikuttajaa, ehdottivat vuonna 1994 perustajamaiden ydintä ilman Italiaa. Prodi teki nyt saman kepposen Hollannille. Keskustelua syntyy, mutta kavereita hän ei Alankomaista saa.
 
Verhofstadtin ajatukset ovat saaneet eniten vastakaikua. Euromaiden ydinjoukkoon liitetään usein ajatus eräänlaisesta ”taloushallituksesta”. Tätä esimerkiksi ranskalaiset ovat ajaneet jo kauan. Halutaan lisätä hallitusten valtaa rahapolitiikassa Euroopan keskuspankin kustannuksella.
 
Oma näkemykseni on, että joustavuutta on kahdella tasolla. Makrotasolla se on nimenomaan pelottelua ydin-Euroopalla. Mikrotasolla se on jo realiteettia. Eli EU-sopimukset ja lainsäädäntö ovat jo täynnä esimerkkejä joustavasta yhteistyöstä, jossa kaikki eivät ole mukana.
 
Tämä ”pirstaloituminen” tai ”eriytyminen” on EU:n tulevaisuutta. Siihen ei mitään kuppikuntia tarvita. Jos on halua mennä muita pidemmälle, niin mennään. Kyllä muut sitten jossain vaiheessa seuraavat.
Jos esimerkiksi palveludirektiivistä ei tule tarpeeksi kunnianhimoista, niin ei ole mitään estettä sille, että halukkaat maat etenevät ja protektionistit odottelevat.
 
Koko ydinajattelun perusongelma on, että se on jo määritelmällisesti hallitustenvälistä. Ei mietitä sitä varsinaista asiaa, vaan keskitytään siihen, ketkä voivat olla mukana. Tämän seurauksena komissio ja Euroopan parlamentti jätetään rannalle ja asiat päätetään hallitustenvälisesti.
 
Tästä esimerkkinä seitsemän suuren maan sopimus tiiviimmästä yhteistyöstä oikeus- ja sisäasioissa. Juuri kun ollaan saatu Schengen osaksi EU:n perussopimuksia, niin pitää lähteä instituutioiden ulkopuolelle sooloilemaan. Typerää päällekkäisyyttä.
 
Seminaari oli kaikinpuolin mielenkiintoinen. Sai tutkijasieluni heräämään. Taidanpa kirjoittaa ensi viikon Nykypäivä-kolumnin aiheesta.
 

Kauniaisten Kansalliset seniorit vierailivat parlamentissa.

A few weeks back a group of Finnish politicians, civil servants, academics and journalists published a book on Finland’s road to and in the EU. The book is called: From the margins to the core: Finland in the European Union 1989-2003.

The book was written in memory of state secretary and former EU-ambassador Antti Satuli.

The book is available only in Finnish. I wrote a column based on it. In case you want a crash course on how Finland got where it is in the EU, you might want to have a quick look at the column.

Tänään tuli sukkuloitua eri valiokunnissa. Mielenkiintoisista aiheista ei ollut puutetta.

Varainvalvontavaliokunnassa käsiteltiin raporttiani tulkkauskustannuksista. Tuntui menneen ihan hyvin. Sain hälvennettyä pahimpia pelkoja.

Ulkoasiainvaliokunnassa käsiteltiin muun muassa vuosittaista raporttia ihmisoikeuksista. Siinäkin löytyi yhteinen sävel.

Sisämarkkinavaliokunnassa puitiin muun muassa jalkapalloa ja vodkaa. Tänään keskityn näistä viimeisimpään, koska toimin asiassa ryhmämme varjoraportöörinä. Mistä on siis kyse?

Parlamentissa ei ole puutetta asiakirjoista…Niitä löytyy joka lähtöön.

Pöydällä on asetus ”väkevien alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksista, esittelyistä ja merkinnöistä” – näin kavereiden kesken ”vodka-asetus”.

Nykyinen väkevien alkoholijuomien asetus on vuodelta 1989. Siinä määriteltiin monet alkoholijuomat – esimerkiksi grappa, viski ja shampanja – niiden valmistustavan, raaka-aineiden ja jopa valmistuspaikan perusteella. Eli kuka tahansa ei voi valmistella skumppaa ihan mistä tahansa. Vodkaa ei määritelty.

On olemassa eräänlainen ”vodkavyöhyke”, johon kuuluvat Pohjoismaat, Baltit ja Puola. Kaksikolmasosaa vodkan tuotannosta ja kulutuksesta EU:ssa on lähtöistin tältä vyöhykkeeltä.

Kyseessä ei ole mikään ylisäätelevä EU-heitto, vaan kuluttajiin ja tuottajiin vaikuttava säädös. Meillä suomalaisilla on tässä oma lehmä vahvasti ojassa. Olemme vodkan tuottajia ja kuluttajia.

Valiokunnassa esitin tänään teesin: vodka on määriteltävä selkeästi ja nykyistä tiukemmin. Miksi?

1. Kyseessä on kulttuuriperinne.

2. Vahvoja alkoholijuomia on kohdeltava tasavertaisesti.

3. Kuluttajia pitää suojella huonoilta tuotteilta.

4. Vodka on brändi siinä missä viskikin.

Ehdotin, että hyvän vodkan raaka-aineet (vilja ja peruna) sisällytetään vodkan määritelmään. Tämä nostaisi vodkan määritelmän samalle tasolle muiden alkoholijuomien kanssa. Sain tukea vodkavyöhykkeeltä.

Lasse Lehtinen piti erinomaisen puheenvuoron vodkan kulttuuriperinteestä ja historiallisesta merkityksestä. Hän kirjoitti aiheesta myös osuvan pakinan Ilta-Sanomiin 1.4. Kannattaa lukea.

Britit istuvat toisella puolella aitaa. He haluaisivat pitää vodkan määritelmän mahdollisimman laajana, eli tislata vodkaa kaikeinmaailman rypäleistä. Meillehän tämä ei käy.

Edessä on siis tiukka vodkavääntö. Nyt tarvitaan lisää puheenvuoroja vodkan puolesta.

Suomen euroviisuedustaja, Lordi, pääsi tänään arvostetun International Herald Tribune-lehden kanteen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun yksikään suomalainen euroviisuilija nostetaan kansainvälisen lehden ykkössivulle.

Juttu on mielestäni hauska, kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Sellaiseksi se oli tarkoitettu. 

Pelkään vain pahoin, että muutamilla tahoilla Suomessa juttu voidaan ottaa liian tosissaan. Se jakaa varmaan porukoita vähän samalla tavalla kuin Lordi Suomen viisuedustajana. 

Sain jutusta paljon palautetta mm. ulkomaalaisilta kollegoilta. Pitivät sitä erinomaisena. Pyysin heitä äänestämään Lordia. Lupasivat ainakin tehdä niin.

Kuva lainattu Lordin kotisivuilta.

I just finished my Blue Wings column on the Eurovision song contest. I will put it on the net as of 1 May.

I found some nice parallels with EU integration and the Eurovision. Basically: where the Eurovision goes, the EU will follow.

The Eurovision started with seven countries, now there are around 40 competitors. The first four winners of the new Millennium have been Turkey, Latvia, Estonia and the Ukraine. Estonia and Latvia joined the EU in 2004. Turkey started accession negotiations in 2005 and the Ukraine is knocking on the door…

Today’s International Herald Tribune ran a nice piece on Finland’s Eurovision contender this year. The band is called Lordi. Check out the picture below. Do I need to say more? I think we might just win it this year…

 

The picture is from Lordi’s homepage.

The debate about the seat of the European Parliament got going again during the last plenary session. One of the historical anomalies of the European Parliament is that have our plenary sessions in Strasbourg.

Twelve times a year we pack our bags and take the gravy train to a remote, yet pittoresque, village by the Franco-German border.

Now don’nt get me wrong: I love the European Parliament, I love France and I love Strasbourg, but I just hate the fact that the European Parliament has to meet in Strasbourg once a month.

There are four reasons for it. Firstly, it costs a lot of money, between 200 and 300 million euros a year. A complete waste if you ask me.

Secondly, it is a waste of time. Getting to Strasbourg is difficult, the connections are poor. Most MEPs, assistants, journalists and lobbyist can add on four hours to their normal journey to Brussels.

Thirdly, we are away from all the ”action”. I am sure many ministers and Commissioners might like that. ”Keep those crazy parliamentarians away for a while and let us work in peace…”.

Finally, it makes the EU look stupid. I mean, which self respecting parliament would have two seats, some 400 kilometers apart. Everywhere I go I get the same question: ”why?”. An embarrasingly good question.

I think the French are slowly coming around to the idea that – despite all of its symbolic and economic value – it might be time to find an alternative solution. Some have floated the idea that the Strasbourg building could be used as a  new European instute for technology. Why not, but don’t put up your hopes just yet.

All the same, we enjoyed our Easter break in Paris and here in Brussels. Just what the doctor ordered.

Paris is one of my favourite cities. I studied there in 1993-94. Sometimes I toy with the idea that the EU instutitions should have been placed in Paris. Oh well, it is always nice to dream.

Hope you enjoy some of the photos – of and from the Eiffel tower. We stayed at a friends flat. Not a bad view from the living room…


The Eiffel tower at night time.


The Eiffel tower at dusk.


Trying to be artistic, part 1.


Trying to be artistic, part 2.


Trying to be artistic, part 3.


Skip the queu for the elevator. Go for the stairs. It gives you buns of steel…


Place Concorde in the front. La Défense in the back.


Sacré-Coeur on the hill.


Tour Montparnasse.

Löysimme reseptin onnistuneelle pääsiäiselle: matkailua kaveriperheen kanssa, rauhallinen pääsiäisunnuntai kotosalla, iltapäivätee kavereiden kanssa maanantaina, lenkkeilyä, kirja, maukasta ruokaa ja hyvää viiniä.

Enempää ei tarvitse. Nyt jaksaa taas paiskia töitä. Tällä viikolla väännetään kättää valiokunnissa ja käydään Hämeenlinnassa meppikiertueella. Jälkimmäisen tunnelman määrittelee meneillään oleva SM-liigan finaalisarja: HPK vastaan Ässät.

PS. Huomenna International Herald Tribunessa julkaistaan hauska juttu, jossa käsitellään Suomea.

Käynti Pariisissa on aina yhtä henkeäsalpaava kokemus. Se on yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Ei ihme, että ranskalaiset ovat aina nostaneet kädet pystyyn kun vihollinen on päässyt sadan kilometrin säteelle Pariisista. Saatte kyllä valloittaa meidät vähäksi aikaa kunhan ette pommita Pariisia…

Alla muutama tunnelmakuva Eiffel-tornista, siis siitä ja siitä otettuna.

Helena Petäistö, Suomen lahja Ranskalle. Allekirjoittanut ylpeänä seurassa.

Eiffel-torni iltavalaistuksessa. Kuva otettu kavereiden kämpiltä. Ei hassumpi näköala olohuoneesta.

Eiffel-torni iltahämärässä.

Eiffel-torni päiväsaikaan.

Taiteellinen vaikutelma 1.

Taiteellinen vaikutelma 2.

Ei kannata jonottaa hissiin. Rappuset vievät huipulle nopeammin. Samaan syssyyn saa teräspakarat.

Näkymä Trocaderolle. Takana siintää business-alue La Defense.

Kukkulalla Sacré-Coeurin katedraali.

Montparnassen torni. Sen vierellä tuli joskus aikoinaan päntättyä ranskaa.

Olisivatpa EU:n instiuutiot Pariisissa…

Yksi Brysselin hyvistä puolista on, että ”kaikki” on lähellä. Lontooseen pääsee junalla alle kahdessa ja puolessa tunnissa. Pariisiin junamatka taittuu vielä nopeammin – vaivaiset 1h 20 minuuttia.

Pääsiäisenä käytämme tilaisuutta hyväksemme. Matkustamme tänään junalla Pariisiin tapaamaan kavereita. Lupasin viedä lapset Eifel torniin. Huomenna vietämme kummityttöni Elisan syntymäpäivää EuroDisneyssä, ja sitten illalla takaisin Brysseliin viettämään rauhallista pääsiäistä.

On jotenkin kauniin paradoksaalista, että EuroDisney, tuo amerikkalaisen kapitalismin ja anglosaksisen kulttuurin symboli, rakennettiin nimenomaan Ranskaan.

Huomenna pitää varmaan puhua vain englantia ja mieluiten vahvalla jenkkimurteella. Lounaaksi juodaan laitti cokista ja syödään hampurilaisia. Kunnianosoitukseksi paikallista kulttuuria kohtaan tilaamme myös annokset ranskalaisia…

Hyvää pääsiäistä!

 

Näin pääsiäisen alla ei pitäisi provosoitua, mutta en voi sille mitään, keskustelu Suomen nettomaksuosuudesta ärsyttää. Se ei ärsytä siksi, että siitä kirjoitettaisiin jotenkin väärin. Kirjoitukset ovat kaikki olleet asiallisia. Esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomilla oli tänään erinomainen pääkirjoitus, jossa verrattiin Suomen EU-nettomaksuosuutta Suomen antamaan kehitysapuun.

Ärsykkeenä toimii lähinnä valtionvarainministeriön tapa laskea Suomen nettomaksuosuus. Suomen EU-nettomaksua koskeva keskustelu osoittaa hämmästyttävää luottamusta ns. virallisiin lähteisiin. Valtiovarainministeriön julkistamaa 628 miljoonan euron nettomaksua pidettiin täysin kiistattomana totuutena.

Tuohon summaan sisältyy kuitenkin useita kyseenalaisia eriä. Siitä täytyy ensinnäkin vähentää vuodelle 2006 kirjattu +360 miljoonan euron maataloustukierä. Sen ovat onneksi monet tahot jo tehneet. Sen jälkeen Suomen nettomaksu oli noin 268 miljoonaa.

EU:ssa on myös sovittu huippukokoustasolla jo vuonna 1984, että nettomaksulaskelmiin ei oteta mukaan ns. perinteisiä omia varoja eli mm. tulli- ja maatalousmaksuja. On mieletöntä laskea tulliunionissa kuinka paljon mikäkin maa ”menettää” tullituloja. Kun Suomen EU:lle tilittämät perinteiset omat varat vähennetään VM:n laskelmasta, nettomaksuksi jää noin 168 miljoonaa euroa.

Suomen todellinen nettomaksu on siis pienempi kuin summa, joka ilmoitettiin eduskunnan hyväksymässä vuoden 2005 talousarviossa. Se oli 320 miljoonaa euroa.

Joulukuussa esitetyt arviot Suomen tulevasta keskimääräisestä nettomaksuosuudesta oli myös laskettu ilman perinteisiä omia varoja. Siksi niiden vertaaminen VM:n lukuihin ei tuota mitään tietoa Suomen maksuaseman kehityksestä.

Valtiovarainministeriö ei ole koskaan tuottanut nettomaksulukuja, jotka olisivat vastanneet minkään muun laitoksen laskelmia. Esimerkiksi VM:n laskema Suomen nettomaksuosuudesta vuodelle 2004 oli 104 miljoonaa euroa, kun esimerkiksi Euroopan komissio laski sen olevan noin 70 miljoonaa euroa.

Koko nettomaksukeskustelu on masentavaa juuri siksi, että se on niin mielivaltaista. Jos vaihdellaan laskentaperustetta esimerkiksi sen mukaan otetaanko mukaan perinteiset omat varat, hallintokulut ja koheesiomenot, nettomaksajien järjestys muuttuu laskentatavan mukana. Suomi on laskentatavasta riippumatta EU:n pienin nettomaksaja!

Oikeita lukuja pitää tietenkin pistää pöytään. Eikä mitään pidä kaunistella. Mutta onkohan tässä nyt käynyt niin, että näitä laskelmia käytetään sisäpoliittisena lyömäaseena? Ovatkohan esimerkiksi valtionvarainministeri ja pääministeri samaa mieltä Suomen nettomaksuosuudesta? En usko, että ovat.