Tänään sain kicksejä ja anti-kicksejä. Kicksejä luennosta yli 800 komission harjoittelijalle ja anti-kicksejä palveludirektiivisähläilystä.
 
Sain taas kunnian luennoida komission harkkariporukalle. Aina yhtä antoisa kokemus, siis luennoitsijalle. Tänään aiheena oli ”State of the Union”, eli unionin tila. Heitin pöytään perusteesit, joita olen tässäkin päiväkirjassa usein puinut. Turkki herätti eniten keskustelua.
 
 
Ainakin luennoitsija sai kicksejä. Kuuntelijoista en ole varma.
 
Päivän kicksiantia, oli myös luento Kymenlaakson maakuntahallitukselle. Edettiin kysymys-vastaus pohjalta. Lämmitti porukan tapa lähestyä asiota: pragamaattisesti ja suoraan asian ytimeen. He esittivät myös omia hankkeitaan, esimerkiksi liikennepolitiikan ja logistiikan sisällyttämistä pohjoiseen ulottuvuuteen. Kannatetaan.
 
Lounastauolla palaveerasin Henrik Laxin ja Paavo Väyrysen kanssa Itämeristrategiasta. Hyvä palaveri. Yhteinen sävel löytyi jo muutama kuukausi sitten. Nyt viilataan. Laxilla ja Väyrysellä jälleen kerran hyviä ehdotuksia strategian parantamiseksi.
 
Iltapäivällä meillä oli vielä poliittisen ryhmämme sisäinen palaveri palveludirektiivistä. Että raivoistutti. Raportööri Evelyn Genhardt pisti eilen ulos hävyttömän syyttelevän lehdistötiedotteen. Siinä hän oikeastaan haukkui kaikki muut ryhmät ja kehui itseään. En ole moista aiemmin parlamentissa, saati muualla nähnyt. Raportöörin pitäisi hakea kompromissia, ei tuhota sitä. Mitä jos puheenjohtajamaa käyttäytyisi tällä tavalla ministerineuvostossa?
 
Juuri nyt tuntuu siltä, että Gebahrdtilla on vain ja ainoastaan yksi tavoite: tappaa koko palveludirektiivi. Toivottavasti hän ei siinä onnistu. Se olisi jälleen kerran paha takaisku EU:lle, sisämarkkinoille, vapaalle kaupalle, talouskasvulle ja koko Euroopan parlamentille lainsäätäjänä. Kai tämä sitten on sitä politiikkaa. Jännää, mutta ei välttämättä rationaalista.
 
Ei ole varmaan helppoa suomalaisilla demareilla. Heillä on kaikilla ollut fiksu linja palveludirektiivissä. Toivattavasti paine ryhmästä ei ole liian kova. Veikkaan, että uusien maiden demareilla on samoja vaikeuksia kuin suomlaisilla.

Taitaa olla kriisiviikko. Eilen Turkki ja tänään palveludirektiivi.
Meidän piti tänään äänestää palveludirektiivin 1 568 muutosehdotuksesta sisämarkkinavaliokunnassa, mutta äänestystä lykättiin kuudella viikolla. Miksi? Koska EPP-ryhmä, liberaalit ja sitoutumattomat löivät hynttyyt yhteen ja sosialistiraportööri Evelyn Gebhardt olisi hävinnyt kaikki keskeisimmät äänestyskohdat.
 
Päivän draama oli oikeastaan Euroopan parlamentin lainsäädäntötyötä parhaimmillaan, tai ehkä pahimmillaan. Mitä oikein tapahtui?
Valiokunnan raportortööri Evelyn Gebhardt on hoitanut hommansa huonosti. Hänen tehtävänään on etsiä kompromisseja ja löytää ylipäätään ratkaisuja, jotka kaikki voivat hyväksyä. Tähän tarvitaan jalkatyötä. Eli raportöörin pitää jutella kaikkien tahojen kanssa ja joustaa omista kannoistaan. Gebhardt ei ole tehnyt kumpaakaan.
 
Sen seurauksena EPP:n, liberaalien ja sitoutumattomien oli pakko esittää yhteiset kompromissiehdotukset. Gebhardt ei ole saanut tukea edes omassa sosialistiryhmässään. Hän ymmärsi häviävänsä äänestyksen. Teknisiin seikkoihin vedoten (väitti, että meidän kompromissiehdotukset tulivat liian myöhään) hän ehdotti valiokunnan puheenjohtajalle, että äänestystä lykättäisiin. Näin sitten tehtiin.
 
Meidän ryhmämme kantaamme koordinoi Malcolm Harbour. Liberaalien kantaa ohjasi Anneli Jäätteenmäki, ja hyvin ohjasikin. Anneli ansaitsee kehut.
 
Sisämarkkinavaliokunnan puheenjohtajaa Philip Whiteheadia väsyttää äänestyssoppa palveludirektiivistä.
 
Nyt siis asetettiin uusi päivämäärä muutosehdotuksille.Ne pitää lähettää sisään viimeistään 12.10. Valiokunta äänestää palveludirektiivistä 21-23.11. ja täysistuntoon se viedään vasta tammikuussa. En tiedä kenen pussiin viivyttely pelaa, mutta juuri nyt näyttää meidän kannalta hyvältä.
 
Suomessa palveludirektiivistä on mielestäni fiksuja kantoja. Hallitus on ajanut tarmokkaasti liberaalia linjaa ja ansaitsee siitä kiitoksen.
 
Ainoa hyvä puoli päivän palveludirektiivisopassa oli, että pääsin kotiin ennakoitua aiemmin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan äänestyksen piti kestää iltamyöhään. Emiliellä oli viime yönä jonkinasteinen oksennustauti. Nyt pääsin ainakin ajoissa kotiin lohduttelemaan. Onneksi vointi on jo parempi.

Kuljemme Suzannen kanssa junalla töihin. Vajassa kahdessakymmenessä minuutissa ehtii kivasti jutella päivän tapahtumista ja lukaista aamun Financial Timesin.

Perustuslakivaliokunnassa pyöriteltiin tänään perustuslakia. Kuvassa vasemmalta valiokunnan puheenjohtaja Jo Leinen, komissaari Margot Wallström ja hänen kabinettinsa jäsen Mark Gray (vanha kaveri virkamiesajoilta).

Brysselin (ja Luxemburgin, koska neuvoston kokous pidettiin tänään siellä), Ankaran ja Zagrebin käytävillä huokaistiin helpotuksesta ja kiroiltiin yhtä aikaa. Helpotuksen huokaisu tuli niiltä, jotka kannattavat jäsenyysneuvottelujen aloittamista Turkin ja/tai Kroatian kanssa. Kirosanat niiltä, jotka vastustavat.
 
Illansuussa EU:n jäsenmaat pääsivät yhteisymmärrykseen neuvottelujen aloittamisesta ja Turkki hyväksyi päätöksen ehdot. Itävalta harasi vastaan loppuun saakka. Se halusi, että jäsenyysneuvottelut voisivat myös johtaa kumppanuuteen, eli ei täysjäsenyyteen.
 
Tulos on tyypillinen EU-lehmänkauppa, jossa kytketään kaksi toisistaan suoranaisesti riippumatonta asiaa yhteen. Itävalta antoi vihreää valoa Turkille vasta sen jälkeen, kun se sai varmistuksen, että neuvottelut Kroatian kanssa voidaan myös aloittaa.
 
EU-maiden ulkoministerit kokoontuivat eilen illalla kriisikokoukseen keskustelemaan tilanteesta. Tulosta ei syntynyt. Neuvotteluja jatkettiin tänään aamulla klo 8.30. Ne jatkuivat koko päivän, kunnes tulos syntyi. Välillä näytti todella huonolta. Luxemburgista tuli viestiä, että neuvottelujen aloittamista lykätään.
 
Tämän tyyppinen draama on vain alkusoittoa. Sitä nähdään seuraavan kymmenen vuoden ajan vuosittain, jos ei kuukausittain. Kaiken kruunasi vielä se, että jäsenmaiden piti odottaa Turkin vastausta. Kosintaan vastattiin myönteisesti ja Turkin ulkoministeri istuu paraikaa koneessa Ankarasta Luxemburgiin.
 
Koko teatteri muistuttaa Helsingin Eurooppa-neuvoston näytelmää. Tuolloin Kreikka oli vielä varauksellinen Turkin jäsenyysperspektiivin avaamiseksi. Puheenjohtajamaa Suomi sai tehdä hartiavoimin töitä, jotta löytyisi sopivat sanamuodot. Neuvotteluja johti pääministeri Lipponen. Hänen tukenaan ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg.
 
Valmis teksti lähetettiin Ankaraan silloiselle pääministerille Bülent Ecevitille . Varmuuden vuoksi päätettiin lähettää Javier Solana ja suomalainen delegaatio (Jaakko Blomberg ja Kare Halonen) Ankaraan hakemaan turkkilaisten hyväksyntä. Solana ja kumppanit hyppäsivät Jacques Chiracin yksityiskoneeseen (tarjoilun laadusta ei ole tähänkään päivään mennessä tietoa). Perille tultua huomattiin, että koneen yksi ikkunoista oli rikki. Se saatiin korjattua ennen paluumatkaa. Turkkilaiset hyväksyivät jäsenyysperspektiivin ja loppu onkin historiaa.
 
Päätös on todellinen työvoitto Olli Rehnille. Muistelen, että muutamilla tahoilla kritisoitiin Rehnin laajentumissalkun painoarvoa vielä vuosi sitten. Jostain kumman syystä marmatusta ei enää kuuluu. Rehnin pahimmatkin poliittiset vastustajat ymmärtävät, että suomalaisella komissaarilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä keskeistä asemaa Euroopan historian muokkaamisessa.

Viikonloppuna sain vihdoin luettua Juha Itkosen uusimman kirja, Anna minun rakastaa enemmän. Parisen vuotta sitten nautin Itkosen esikoisromaanista Myöhempien aikojen pyhiä. Pidin siitä. Se oli Finlandia-ehdokkaana, eikä syyttä.

Menestyneen esikoisromaanin jälkeen rima on aina korkealla. Itkonen ylittää riman komeasti. Todella komeasti. Kirja tempaa mukaansa alusta saakka. Uskallan väittää, että Anna minun rakastaa enemmän on vuoden paras kotimainen romaani.

Kirja on tarina musiikista ja rakkaudesta. Tarina rakkaudesta musiikkiin. Keskiössä on Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin rocktähti, Summer Maple, alias Suvi Vaahtera. Hänen tarinansa aukeaa meille Leena Vaahteran, Antti Salonkosken ja lehtijuttujen kautta. Leena on Suvin äiti. Antti on Suvin entinen poikaystävä.

Kirjan kannessa sydän ja tähti. Symboolit rakkaudesta ja tähteydestä. CD-sukupolvelle on vaikea selittää kannen vinyylinumeroita 45 ja 33…

Saamme seurata Suvin nousua tuntemattomuudesta maailmantähtyteen. Siinä sivussa mikään ei ole tabua. Ei ihmissuhteet. Ei rakkaus. Ei lähimmäiset. Ei edes oma lapsi.

Itkosen proosa on saumatonta. Helmiä löytyy jokaiselta sivulta. Tässä vain pieni pätkä sivulta 226, jossa Leena kertoo miehensä Riston tavasta elää Suvin menestyksen kanssa:

?Vanhemmat luopuvat lapsistaan, Risto sanoo, lapset vanhemmistaan. Lapsista tulee aikuisia, vanhemmista vanhuksia. Kun kaikki on ohi, kukaan ei käsitä mitä tapahtui. Jokainen kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Teoria peerheestä, mielipuolinen teoria. Tällaisia Risto puhuu, tällaisia ajattelee päivisin toimistolla ja iltaisin varastolla. Alamäkea koko vuosi, Helsingin näyttelystä se alkoi, Suvin uutisesta syveni, eikä Risto enää edes maalaa, ei yhtä ainutta siveltimenvetoa moneen kuukauteen.?

Matkan varrella saamme myös nautiskella Itkosen musiikkimaailmasta. Sivuilla vilahtelee klassikoita ja vähemmän tunnettuja artisteja. Bob Dylanilla ei ole mikään ihan pieni rooli Antin ja Suvin elämässä, oli se sitten kuvitteellinen tai ei. Myös nykyajan suomalaiset rockstarat, HIMistä Rasmukseen, ovat mukana juonessa.

Toimittajana Itkonen tietää myös miten mielikuvia luodaan. Tapa, jolla Summer Maplesta syntyy tuote Vic-managerin toimesta, on karua luettavaa. Kirjassa kiehtoo eniten jatkuva leikki mielikuvan ja totuuden välillä. Mikä on oikeastaan totta ja mikä mielikuvaa? Millä tavalla luodaan todellinen mielikuva. Tässäkin mielessä kirja tuo mieleen Seth Godinin All marketers are liars. Godinin teesi on, että totuus on vain sitä mitä sen uskomme olevan. Itkosen kirjan lopussa, ymmärrämme tämänkin teesin paremmin.

Juha Itkonen tulkitsee omaa sukupolveani yhtä taitavasti kuin Kjell Westö. Molempia lukiessa nyökkäilee sivulta toiselle. Yhtäkaikki Anna minun rakastaa enemmän on lukuelämys, jota ei voi sivuttaa. Jään jo odottamaan Itkosen seuraavaa.