Päivä Tallinnassa tekee aina terää. Lensin tänne eilen helikopterilla. Se oli elämäni ensimmäinen kopterilento. Jännä kokemus, joka kesti vain 17 minuuttia. Sitä unohtaa miten lähellä ollaan.

Olin Virossa Euroopan parlamentin perustuslakivaliokunnan 5-henkisessä delegaatiossa. Eilen illalla tapasimme oikeusministeri Rein Langin ja Riigikogun (Viron parlamentti) puhemiehen Ene Ergman.

Tänään meillä oli palaveri Riigikogun perustuslakivaliokunnan kanssa. Tapasimme myös Kristiina Ojulandin. Hän on Viron entinen ulkoministeri. Nykyään hän on parlamentin EU-valiokunnan puheenjohtaja.

Viralliset vierailut ovat usein aika muodollisia. Kiitellään järjestäjiä ja vannotaan hyvien suhteiden nimeen. Onneksi virolaisten kanssa välttyy pahimmalta protokollalta. Voi puhua asioista suoraan.

Suomalaisena sitä tuntee tietenkin vetoa ”veljeskansaan”. Ollaan samalla aaltopituudella ja puhutaan ”samaa kieltä”.

Viro on yksi Euroopan dynaamisimmista maista. Sen näkee ja tuntee ympärillään. Muistan miten laajentumisen pelättiin pysäyttävän EU-päätöksenteon. On käynyt päinvastoin. Uudet maat ovat itse asiassa EU:n nykyisiä moottoreita. Viro yksi parhaimmista.

Usein unohdetaan, että entiset kommunistimaat ovat muuttaneet yhteiskuntarakenteitaan 15 vuoden aikana enemmän kuin vanhat EU-maat viimeisen 50 vuoden aikana.

Tallinna on yksi Itämeren helmistä. Kansainvälisiä mainoksia ja tavaramerkkejä näkee joka puolella. Tallinan katukuva on täynnä Suomalaisia kauppoja R-kioskista Stockmanniin. Niin ne ajat muuttuvat. Ja aina vaan parempaan suuntaan.

Yöunet jäivät vähiin. Olin kotona vasta yhden jälkeen. Herätyskello soi jo klo 05.15. Aamuhaastattelujen jälkeen lähdin toimistolle keräämään viimeisimmät tiedot kansanäänestyksestä.

Ostin samalla kymmenen kansainvälistä lehteä. Lueskelin niitä lentokoneessa matkalla Suomeen. Otsakkeet kertovat jo paljon. The Independent: ”French voters turn on EU: crisis for Europe”. Libération ja Le Figaro toteavat yksinkertaisesti ”NON”, eli ”ei”. Belgialainen Le Soir puolestaan otsikoi ”L’Europe groggy, Chirac au tapis”. Eli nyrkkeilytermein ”Eurooppa horjuu, Chirac kanveesissa”. Brittien ”keltaiset lehdet” olivat taas vauhdissa. Daily Mail toteaa: ”NON! Crisis for Blair as French give kiss of death to EU superstate”. The Sun-lehteä en ole edes vielä nähnyt. En tiedä haluanko edes nähdä.

Pidin tänään lehdistötilaisuuden Helsingissä.

Kansäänänestystulos oli historiallinen. Se on verrattavissa Euroopan puolustusyhteisön hylkäämiseen vuonna 1952 (paradoksaalisesti sen hylkäsi Ranskan parlamentti) ja Tanskan kielteiseen Maastricht-kansanäänestykseen vuonna 1992.

Tilanne on kyllä harmaa, mutta ei musta. Ilmapiiri Brysselin käytävillä oli yllättävän rauhallinen. Tulos ajaa EU:n kriisiin, mutta ei niin syvään etteikö siitä voisi selvitä. Unionilla on usein yllättävä kapasiteetti selviytyä kriiseistä.

Analyysini on, että EI-puolen voitto perustui ääri-oikeiston ja -vasemmiston epäpyhään liittoon. Sen lisäksi Ranskan vasemmisto, eli lähinnä sosialistit, jakautuivat kahtia. Kyllä-puoli oli hajallaan ja kampanja alkoi liian myöhään. Kampanjan aikana puhuttiin kaikesta muusta paitsi perustuslaista. Taustalla kummittelivat mm. Turkin EU-jäsenyys, palveludirektiivi ja tyytymättömyys nykyiseen hallitukseen.

Äänestysprosentti nousi yli seitsemänkymmenen. Kukaan ei voi väittää, etteivät EU-asiat kiinnostaisi. Ranskassa ne viedään barrikadeille.

Tulos oli myös osoitus siitä, että poliittinen eliitti ei tunne EU-projektia omakseen. Yksikään nykyisistä EU-johtajista ei ollut toisen maailmansodan rintamalla. Heidän ajattelunsa kumpuaa kansallisvaltiokeskeisyydestä, ja tämä heijastuu EU-politiikassa. Ehkä on hypättävä yhden sukupolven yli ennenkuin päästään samaan vauhtiin kuin Mitterandin, Kohlin ja Delorsin aikana.

Omalle sukupolvelleni Euroopan integraatio ei ole sinänsä itsestäänselvyys. On kuitenkin itsestään selvää, että ilman sitä eurooppalainen kansallisvaltio ei pärjää.

Mitkä ovat sitten kansanäänestyksen seuraukset Ranskalle, EU:lle ja Suomelle? Ensi vaiheessa Ranskassa vaihtuu hallitus. Se olisi oletettavasti vaihtunut tuloksesta riippumatta. Toiseksi Ranskan asema EU:ssa heikkenee. Suurella perustajamaalla ei ole enää samaa painoarvoa kuin ennen äänestystä.

Tulos oli kova kolhu EU:lle, mutta ei se siihen kaadu. Perustuslain ratifiointi jatkuu muissa maissa ja tilanne tarkastetaan sovitun mukaisesti uudestaan viimeistään marraskuussa 2006. Perustuslain voimaanastuminen voi viivästyä, mutta sopimusta ei avata enää uusiin neuvotteluihin.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta tulee entistä haasteellisempi. Kaksi asiaa nousee ylitse muiden: perustuslain hyväksyminen ja budjettikehykset vuosille 2007-2013. Molempiin tarvitaan poliittista johtajuutta.

Lyhyt päiväkirjamerkintä. Huomenna enemmän.

Dramaattinen ilta ja yö. Ranskalaiset äänestivät selvästi perustuslakia vastaan. Ei-puolen voitto yllättävän suuri.

Olen sahannut koko illan ja puoli yötä komission ja parlamentin väliä. Tunnelma surrealistinen. Kaikki jotenkin odottivat EI-puolen voittoa. Kun se tuli kukaan ei halunnut uskoa sitä.

Chirac oli äsken televisiossa. Ilmoitti, että ratifioinnit jatkuvat normaaliin tapaan. Hyvä ensimmäinen viesti. Jätti oven auki uudelle kansanäänestykselle.

Olin myös komission pressihuoneessa kuuntelemassa komission puheenjohtajan Barroson ja Junckerin (Luxemburgin pääministeri) lehdistötilaisuutta. He antoivat julistuksen yhdessä parlamentin puhemiehen Borrellin kanssa. Tavoitteena rauhoittaa tilanne. Viesti: pitää analysoida, mutta ratifiointi jatkuu.

Oma pika-analyysini on seuraava:

1. Historiallinen päivä. EU on kriisissä, mutta niin se on ollut ennenkin. EU on jatkuvaa kriisinhallintaa.
2. Ratifioinnit jatkuvat sovitussa aikataulussa. Jos Hollanti äänestää keskiviikkona vastaan, niin tilanne ei ainakaan parane.
3. Ranskassa vaihtuu hallitus lähitulevaisuudessa.
4. Kansanäänestys osoitti jälleen kerran, että ylikansallisista päätöksistä huolimatta keskustelu on aina kansallista.
5. Perustuslaki ei kaadu tähän, mutta sen voimaanastuminen viivästyy.

Nyt pakko nukkua muutama tunti. Maikkarin aamutelkkari soittaa aamulla klo 5.30 Brysselin aikaa. Lennän aamulla Suomeen, jossa pidän lehdistötilaisuuden klo 14.00 ja sieltä jatkan eteenpäin Tallinnaan, jossa keskustelen Riigikokun edustajien kanssa yllätys, yllätys… perustuslaista.

Viime vuonna tähän aikaan meno oli aika hurjaa. Selailin tuossa juuri nettipäiväkirjan kirjaversiota, ja varsinkin kampanja-aikaa. Onneksi kampanjoita ei ole joka vuosi…

Tänään oli kevätkauden viimeinen varsinainen meppikiertuepäivä. Tällä kertaa Vantaalla. Muutama luentokeikka pitää vielä hoitaa (Turku ja Tallinna), mutta varsinaisiksi meppikiertuepäiviksi niitä ei voi kutsua. Ruisrock ei myöskään taida ylittää meppikiertuekynnystä.

Kesäkuukausina kiertäminen ei oikein onnistu. Suomi on lomalla, ja hyvä niin. Ennen heinäkuun puolessavälissä alkavaa lomaa aion Suomi-keikoilla tapailla asiantuntijoita, virkamiehiä, diplomaatteja ja toimittajia.

Vantaa-päivä meni hyvin. Kävin ensin Vantaan Sanomien haastattelussa. Kyseessä oli eräänlainen starttihaastattelu. Aloitan Keski-Uusimaa-konsernin vakiokolumnistina ensi viikolla. Kyseessä on ”kevyt” ja toivon mukaan humoristinen kuukausittainen EU-kolumnisarja, joka julkaistaan konsernin lehdissä.

Julkaisupatteriin kuuluvat Keski-Uusimaa, Uusimaa, Aamuposti, Länsi-Uusimaa, Vantaan Sanomat, Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Alueuutiset, Turkulainen ja Tamperelainen.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle melkeinpä pakkomielle. Ennen nautin EU-raporttien ja -muistioiden sekä akateemisten artikkelien kirjoittamisesta (tiedän, se on pervoa), nyt kirjoittamisen nälkä hoituu nettipäiväkirjan ja kolumnien kautta.

Olen perinyt kirjoitusvimman isältäni. Hänellä on mielestäni loistava kynä, paljon parempi kuin minulla, mikä ei sinänsä paljoa kerro…

Luen edelleen ”Papan” viikkotaisia ”Rinkhörnan” jääkiekkokolumneja Hufvudstadsbladetissa. Niiden kielenkäytöstä ei ainakaan puutu väriä. Muistan yhden, jossa kehuttiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen hyökkäyspeliä Kanadaa vastaan: ”Kanadensiska backbjässar föll som mogna frukter”. Eli ”Kanadalaiset puolustajärkäleet putoilivat kuin kypsät hedelmät”. Miksi EU-kieli ei ole yhtä värikästä?

Vantaan meppikiertue jatkui haastattelun jälkeen Helsinge gymnasium-koululla. Luennoin EU:sta lukiolaisille ja ylä-asteen oppilaille. Loistokeikka.

Opettajat olivat ylpeitä oppilaidensa kysymyksistä. Eikä syyttä. Veitsenterävää kamaa mm. laajentumisesta, puolustuksesta, perustuslaista ja Suomen vaikutusmahdollisuuksista.

Koulun jälkeen olin Tikkurilan Tikkuraitilla Kokoomuksen yleisötilaisuudessa. Vantaan kokoomus oli järjestänyt hyvän tilaisuuden. Johtopäätös: jos haluat porukkaa paikalle, niin kannattaa tarjota makkaraa.

Yleisötilaisuuden jälkeen piipahdin STV:n, eli ruotsinkielisen TV:n OBS!-ajankohtaisohjelman nauhoituksissa. Aiheena Ranskan kansanäänestys EU:n perustuslaista. Siitä tulee viikonlopun, viikon, kuukauden ja ehkä vuoden tärkein EU-asia. Palaan siihen ensi viikon aikana. Tällä hetkellä seuraan mielipidemittauksia pelonsekaisin tuntein.

Päivän kruunasi meppien ja pääministeri Matti Vanhasen tapaaminen. Yhteiskokouksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kävimme läpi Suomen puheenjohtajuuskauden haasteita, Ranskan kansanäänestystä, Agenda 2007 -neuvotteluja, meppien palkkauudistusta, palveludirektiiviä, kemikaalidirektiiviä ja EU:n ulkopolitiikkaa. Hyödyllinen keskustelu.

Mielestäni hallituksen EU-politiikka toimii taloudellisissa kysymyksissä. Tästä esimerkkinä Suomen linja palveludirektiivissä, EU:n kilpailukyvyn kohentamisessa ja kemikaalidirektiivissä.

Suomen linja EU:n ”poliittisissa” kysymyksissä jättää kuitenkin toivomisen varaa. Kannat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja puolustuksessa ovat olleet liian varovaisia. Muutamilla tahoilla ei oikein vieläkään haluta ymmärtää, millaisia velvoitteita EU-jäsenyys ihan tosissaan tuo mukanaan.

Viimeisin, vähintäänkin symbolinen esimerkki, oli suhtautuminen venäläisten ilmatilaloukkauksiin. Hallituksen taholta todettiin, että kyseessä on Suomen ja Venäjän välinen asia ja siihen ei kolmansien osapuolten (eli EU:n) neuvoja tarvita.

Uskomatonta! Ei EU ole mikään ”kolmas osapuoli”. Me olemme osa EU:ta ja, venäläiset koneet ovat loukanneet EU:n ilmatilaa. Ei ole tietenkään tarkoituksenmukaista ylidramatisoida tilannetta, mutta kyllä tästä pitää muiden EU-maiden kanssa voida keskustella. Tietyillä tahoilla näyttää olevan henkisesti vaikea myöntää, että Suomi on osa Euroopan unionia.

Minitäysituntoviikko lähenee loppuaan. Tänään oli kolme tärkeää äänestystä: elintarvikkeiden ravitsemusväittämät, vitamiinien lisääminen elintarvikkeisiin sekä EU:n ja Venäjän suhteet.

Kahdessa ensimmäisessä mietinnössä laadin sisämarkkinavaliokunnan lausunnon. Pidin aiheista kaksi puheenvuoroa eilen illalla täysistunnossa.

Ehkä näin ohimennen voisi todeta, että puheenvuorot täysistunnossa ovat yleensä pelkkää teatteria ja oikeastaan aika turhia. Kaikki työ on jo tehty etukäteen.

Eilinen keskustelu tyhjässä salissa oli tästä hyvä esimerkki. Kaikki taisivat olla katsomassa mestareiden liigan finaalia, jonka Liverpool lopulta voitti rankkarilaukauksilla.

Terveysväittämien kansallinen lainsäädäntö vaihtelee suuresti jäsenmaiden välillä. Elintarvikkeiden terveysväittämissä tavoitteena on poistaa kaupan esteitä ja parantaa kuluttajansuojaa.

Tänään parlamentin ensimmäisessä lukemisessa (eli asia menee vielä takaisin neuvostoon) lueteltiin lukuisia yleisiä väittämiä, kuten ”kevyt”, ”vähärasvainen” tai ”sokeriton”, joille määriteltiin enimmäisarvot. Jos arvot on kohdallaan niin väite voidaan esittää.

Parlamentti kumosi komission ehdotuksen, jonka mukaan väittämien tulee perustua elintarvikkeiden ravintosisältötyyppiin. Ei ole EU:n asia kertoa mika ruoka on ”hyväksi” ta ”pahaksi”. Paljonhan riippuu ihmisen omasta ruokavaliosta.

Toisessa mietinnössä käsiteltiin vitamiinien lisäämistä elintarvikkeisiin. Kansalliset määräykset vitamiinien ja kivennäisaineiden lisäämisestä poikkeavat toisistaan. Tänään hyväksyimme mietinnön, jolla pyritään yhdenmukaistamaan näiden aineiden elintarvikkeisiin lisäämistä koskevat säädökset.

Ehdotuksessa annetaan luettelo yli sadasta vitamiinista ja kivennäisaineesta, joita voidaan lisätä elintarvikkeisiin. Siinä annetaan myös luettelo aineista, joiden lisääminen on kielletty.

Venästä laadittu mietintö seuraa perinteistä kaavaa. Siinä parlamentti kehottaa integroimaan Venäjän läheisemmin maailman talousalueeseen ja eurooppalaiseen turvallisuusalueeseen, mutta osoittaa samalla huolensa ihmisoikeuksien ja demokratiakehityksen tilasta.

Huomenna vuorossa on meppikiertuepäivä Vantaalla. Aamulla käyn Vantaan Sanomien haastattelussa, Helsinge-lukiossa ja Tikkurilanraitilla yleisötilaisuudessa. Iltapäivällä suomalaismepit tapaavat pääministeri Matti Vanhasen.

Mieli on korkealla, ei vähintään siksi, että viikonlopuksi Brysseliin on luvattu yli 30 astetta ja aurinkoista.

Tänään oli päivä, jona meni liian lujaa. Tuli tunne, että mitään ei tullut tehtyä oikein kunnolla.

Aamulla oli seksuaalivähemmistöryhmän puheenjohtajiston palaveri. Uusi suomalais-meksikolais-amerikkalainen avustajamme Oscar oli tehnyt hyvää valmistelutyötä. Kävimme läpi kansainvälisen homofobian vastaisen päivän tuloksia, suunnittelimme Olli Rehnin vierailua (hän puhuu ryhmällemme Strasbourgissa 8.6.) ja keskustelimme ihmisten vapaasta liikkumisesta EU-alueella.

Aamupalaverin jälkeen pikainen lobbaritapaaminen, sieltä kolmeen eri työryhmäkokoukseen ja lopuksi ryhmäkokoukseen. Pikainen sämpylälounas avustajieni Lauri Tieralan ja Jani Johanssonin kanssa. Lounaan jälkeen täysistuntoon ja sieltä ensimmäisen Itämeri-strategiatyöryhmän kokoukseen. Sieltä kotiin leikkimään Oliverin ja Emilien kanssa. Nukuttamisen jälkeen takaisin toimistoon, jossa nyt istun ja odotan kahta täysistuntopuheenvuoroa. Ensimmäinen kello 22.15 ja toinen 22.45. Siinä taitaa jäädä mestareiden liigan toinen puoliaika näkemättä.

Päivän kaksi tärkeintä tapahtumaa olivat keskustelu komission epäluottamuslauseesta ja Itämeri-strategiatyöryhmän kokous. Epäluottamuslauseen esitti brittien itsenäisyyspuolueen Nigel Farage. Väitteet olivat potaskaa ja saivat sen mukaisen vastaanoton. On ikävää, että tämäntyyppiset valheet nousevat keskusteluun täysistunnossa. Faragen tavoitteena on vain tehdä komissio naurunalaiseksi. Kun asiasta äänestetään, niin epäluottamuslauseen laatija taitaa saada epäluottamuslauseen.

Tänään oli myös Itämeri-strategiatyöryhmämme ensimmäinen kokous. Hyvin meni. Laadimme toimintasuunnitelman ja aikataulun. Puhuimme myös sisällöstä. Tästä tulee vielä hyvä homma.

Isoisäni Kai Setälä haudattiin tänään. Vanhan Kappelin siunaustilaisuus oli kaunis. Muistotilaisuus Kalastajatorpan keltaisessa salissa oli hieno. Paikalla oli ”Uffan” perhe, ystävät ja työkaverit.

Uffa syntyi Porissa 13.9.1913. Nuoruutensa hän vietti Pohjois-Karjalassa, Lieksassa. Hänestä tuli ylioppilas vuonna 1933 ja lääketieteen tohtori vuonna 1938. Talvi- ja jatkosodan aikana hän palveli rintamalla lääkintäkapteenina.

Uffa oli aina sekä edelläkävijä että vastarannan kiiski.

Edelläkävijä, koska hän uskalsi tarttua esimerkiksi radiologiaan ennen kuin edes tiedettiin, mitä se oikeastaan on. Vastarinnan kiiski, koska hän ei ikinä halunnut asettua aikansa tieteellisiin muotteihin.

Hän oli varsinkin ulkomailla arvostettu tiedemies ja tutkija. 1950-luvulla ei ollut yhtään tutkijaa, joka olisi saanut yhtä paljon kansainvälistä tukea kuin professori Kai Setälä. Hän oli patologisen anatomian professori, syöpätutkija, lääkäri ja patolologian laitoksen johtaja.

Vanhimpana lapsenlapsena sain kunnian pitää puheen muistotilaisuudessa. Puhuin Uffasta ihmisenä ja isoisänä. Sellaisena kuin hänet muistan.

Uffa oli lämmin, huumorintajuinen ja oikeudenmukainen. Hän oli seuramies, jolla oli aina pilke silmäkulmassa. Muistan usein, miten hän jätti jonkun tieteellisen artikkelin kirjoittamisen kesken ja rojahti lattialle leikkimään lastenlastensa kanssa. Me lapsenlapset olimme Uffalle ”marakatteja”.

Muistan yöpymiset ”mummolassa” Uudenkaupungintiellä, hobbelbobbelit (sokerimunasekoitusjuoma), Uffan naurun, yhteiset aamupalat Uimarinpolulla, filosofiset keskustelut, historian oppitunnit, kirjaston, pääsiäiset, joulut, yhteiset kävelyt ja leikit. Muistan maailman parhaan isoisän.

Uffa oli myös työnarkomaani. Hän jaksoi painaa silloin, kun muut menivät jo nukkumaan. Hän oli aktiivinen elämänsä loppuun saakka. Vielä viime vuoden puolella juttelimme eräästä artikkelista, jonka hän oli lukenut Der Spiegelistä.

Kävin tapaamassa Uffaa vanhainkodissa huhtikuun 10. päivänä yhdessä Emilien kanssa. Uffa kuoli 12. toukokuuta 2005. Kerroin viime viikolla Emilielle, että Uffa on nyt nukahtanut ja aloittanut matkansa taivaaseen. Vilkutimme yhdessä.

Sunnuntaina Emilie halusi kirjoittaa Uffalle kirjeen. Hän piirsi kukan. Sen vierelle hän kirjoitti oman nimensä. Yhdessä raapustimme kirjeeseen viimeisen tervehdyksen: ”Hei, hei Uffa”. Jätin kirjeen arkun viereen.

Ihminen, joka elää yli 90-vuotiaaksi, rakastaa lähimmäisiään ja uhraa elämänsä tieteelle ja muiden auttamiselle, on elänyt hyvän elämän. Tunnelma tänään oli sen mukainen. Se oli lämmin ja hyvä.

Onneksi olkoon Kimi Räikkönen, Tarja Cronberg, Sauli Niinistö, Nordhein-Westfalenin kristillisdemokraattinen puolue (CDU) ja Oliver. Kimille Monacon voitosta, joka oli ylivoimainen. Tarjalle, Vihreiden puheenjohtajakilpailusta, joka oli tiukka. Saulille erinomaisesta ulkopoliittisesta linjapuheesta. Ja CDU:lle, koska ottivat vaalivoiton alueella, joka on ollut 39 vuotta Saksan sosiaalidemokraattien hallinnassa.

Suurimmat onnittelut menevät kuitenkin Oliverille. Tänä viikonloppuna hän on oppinut seisomaan ilman tukea ja toistelemaan sanoja. Ensimmäinen askelkin tuli otettua, joskin toisella oltiinkin jo sylissä. Ma-ma-ma ja Pa-pa-pa toistot ovat kuuluneet Oliverin repertuaariin jo muutaman viikon, mutta eilen hän toisteli ”spoon”- ja ”lampa”-sanaa. Tai no kyllä se oli vähän enemmän ”spuuu” ja ”laaa”. Vanhemmat ovat ylpeitä.

Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä. Lauantaina kävimme Suzannen kanssa pitkästä aikaa kahdestaan ravintolassa. Kullanarvoista aikaa. Kaikkien lapsiperheiden vanhemmat varmaan tietävät tunteen. Kun lapset syntyvät niin ruokailut eivät ole enää sitä mitä ne olivat ennen, ja yhteinen aika puolison kanssa on usein kortilla. Emme olleet kokeilleet Genvallin järven afrikkalaista ravintolaa. Kannatti kokeilla.

Ensi viikosta on tulossa kiireinen ja raskas. Raskainta tulee olemaan isoisäni, professori Kai Setälän hautajaiset tiistaina. Lennän Helsinkiin huomenna illalla.

En saanut kirjoitettua päiväkirjaa eilen koneessa, koska matkakaveriksi sattui vanha kaverini Timo Pesonen. Timo oli Paavo Lipposen ulkopoliittinen avustaja silloin, kun puuhastelin Suomen EU-edustustossa ja ulkoasiainministeriössä. Kolusimme läpi monet hulvattomat huippukokoukset. Nykyään Timo on Olli Rehnin kabinettipäällikkö. Matkan aikana muistelimme vanhoja, pohdiskelimme tulevaisuutta ja röhöttelimme tuttuun tapaan.

Meppikiertue Imatralla ja Lappeenrannassa oli taas parhaasta päästä. Jan Edelmann oli rakentanut timanttiohjelman. Petteri Laaksonen, Marjut Hannelin ja Kullervo Lehtonen sparrasivat. Torstai-iltana illastin paikallisen kokoomusväen kanssa. Näin myös Riitta ja Topi Uosukaisen Imatran Valtionhotellilla.

Eilen vetäisin virkistävän aamulenkin Vuoksenvartta pitkin. Aurinko paistoi. Imatra näytti parhaan puolensa. Päivän ohjelma alkoi kahdella lukiovisitiillä. Ensimmäisenä vuorossa oli Imatran yhteislukio. Loistoporukka. Keskustelu oli vilkasta eikä huumorista ollut puutetta. Seuraavaksi kävin Vuoksenniskan yhteiskoulun lukiolla. Taas loistoporukka. Fiilis oli yhtä hyvä kuin Imatran lukiossa. Luulen nyt löytäneeni sapluunan lukiokäynneille. Mitä rennompi meininki, sen parempi.

Sain pari palauteviestiä eilisistä lukiokäynneistä, yhden kummastakin lukiosta. Ne olivat niin kivoja, että oikein punastutti. Pitää pistää talteen. Jos joku väittää, että on immuuni positiiviselle palautteelle, niin valehtelee. Kyllä se aina koskettaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin.

Lukioiden jälkeen ajoimme Janin kanssa Lappeenrantaan paikallisen kauppakamarin perinteiselle yrityslounaalle. Koska olin puhunut porukalle jo kahteen otteeseen, niin tällä kertaa oli minun vuoroni kuunnella. UPM-kymmenen Jorma Lehtonen kertoi metsäteollisuuden haasteista ja professori Juha Väätänen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta puhui Venäjästä. Molemmat erinomaisia alustuksia, joissa korostettiin Etelä-Karjalan kilpailukykyä.

Olen aina viihtynyt Etelä-Karjalassa. En tiedä johtuuko se karjalaisista sukujuuristani, mutta pääsen jotenkin helposti juttuun porukoiden kanssa. Arvostan eteläkarjalaisten ennakkoluulottomuutta, rohkeutta ja uudistumiskykyä. Kirvestä ei ikinä heitetä kaivoon. Uskotaan aina parempaan tulevaisuuteen. Ei ihme, että alue kukoistaa paperiseisauksesta huolimatta.

Lounaan jälkeen meillä oli vielä yleisötilaisuus Isossa Kristiinassa, jonne tuli ”vanhoja tuttuja”. Juttelimme niitä näitä. Tunteet kävivät kuumina siitä, että venäläiset koneet olivat käyneet Suomen ilmatilassa. Tällä kertaa kukaan ei puhunut susista. Olin hieman yllättynyt. Kun nostin asian esille, niin jäi jotenkin tunne, että hommia hoidetaan ikäänkuin ilman virallista mölinää…

Lopuksi pidin vielä puheen Lappeenrannan senioreille. Tasan vuosi sitten lupasin, että jos pääsen vaaleista läpi niin tulen puhumaan heille uudestaan samana päivänä ensi vuonna. Pidin lupaukseni, vaikka myöhästyin sovitusta ajasta kaksi päivää. Tilaisuus järjestettiin Lappeenrannan Kasinolla. Kaunis paikka. Kannattaa muuten käydä.

Takana on siis jälleen kerran onnistunut meppikiertue. Paljon hyviä keskusteluja, lehtijuttu ja radiohaastattelu. Meppikiertueessa on menoa.

Joku viisas on todennut, että ”olet mitä luet”. Tässä ammatissa tuntee itsensä usein direktiiviksi, taustamuistioksi, sähköpostiksi tai lehtiartikkeliksi. Tällä viikolla olen ollut poikkeuksellisesti Dan Brown.

En voi sanoa, että minulla olisi varsinainen jännärifetissi, mutta kyllä niitä tulee aina välillä ahmittua. Ilkka Remes on ilman muuta suosikkini. Ulkomaalaisista jännärikirjaiijoista olen viime aikoina tarttunut Dan Browniin.

Luin ensin The Da Vinci Code -teoksen. Sen jälkeen vuorossa oli Deception Point ja nyt on menossa Angels and Demons. Ensimmäisessä kirjassa viehättivät kirjoitustyyli ja tarina. Symboliikka ja uskonto olivat pääosassa. Toisessa kirjassa taas viehättivät tiede ja politiikka. Viimeisimmässä yhdistyy taas uskonto ja tiede. Omalla tavallaan kirjan tekee ajankohtaiseksi myös se, että siinä Vatikaaniin kokoontuu 165 kardinaalia päättämään seuraavasta paavista…Pitääpä vielä lukea Digital Fortress, niin saan sarjan täyteen.

Istun koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin, josta jatkan lyhyen nettipalaverin jälkeen Imatralle. Pitäisi varmaan lukea työpapereita, mutta en malta jättää kirjaa kesken.