Kokouspainotteinen päivä. Perustuslakivaliokunnassa äänestimme Corbettin ja Mendez de Vigon raportista. Muutosehdotuksia oli paljon. Äänestys kesti vajaan tunnin.

Vaikka kyseessä ei varmaankaan ole maailmaa mullistava asia, niin olen iloinen yhdestä muutosehdotuksesta, jonka sain junailtua läpi. Ehdotin, että kohdassa, jossa mainitaan komission kokoonpanon supistaminen, mainitaan myös, että se perustuu jäsenmaiden tasapuoliseen rotaatioon. Muutos on pieni, mutta periaate tärkeä. Se korostaa, että suuria ja pieniä maita kohdellaan samalla tavalla.

Ennen äänestystä sain vihiä, että sosialistit ja liberaalit aikoivat äänestää ehdotustani vastaan. Kävin juttelemassa sosialistien koordinaattorin Richard Corbettin ja liberaalien koordinaattorin Andrew Duffin kanssa. Yritin käännyttää, mutta en onnistunut. Laskin nopeasti, että ilman heidän tukeaan olisimme 12-12 tilanteessa. Olin varmistanut, että vihreän ryhmän edustajat olivat puolellamme.

Sitten oivalsin, että EU-vastustaja Jens-Peter Bonde ja kaksi brittien itsenäisyyspuolueen edustajaa, Jim Allister ja Ashley Mote, olisivat ehkä käännettävissä. Esitin argumenttini ja totesin, että tässä on kyseessä tärkeä periaate jäsenmaiden tasa-arvon kannalta. Kaverit lupasivat auttaa. Ja niinhän siinä sitten kävi. Muutosehdotus meni läpi 15 puolesta, 9 vastaan. Bonde totesi, että olen hänelle nyt kaljan velkaa. Lupasin tarjota.

Kyse ei siis välttämättä ollut jättiläismäisestä asiasta, mutta se kuvaa hyvin miten äänestyksissä toimitaan. Kaikki on sallittua. Aina välillä pitää jopa kutsua EU-vastustajat apuun.

Iltapäivällä tapasin lobbareita ja kirjoitin kirja-arvostelun Richard Branderin uudesta teoksesta nimeltä ”Finland och Sverige i EU”. Se on mielestäni erinomainen kirja, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan Suomen ja Ruotsin yhteistyöstä, tai yhteistyön puutteesta, viimeisen viidentoista vuoden ajan. Kirja on helppolukuinen ja selkeä, vaikka ruotsinkieli olisikin päässyt ruostumaan.

Parasta antia oli luku, jossa käsiteltiin Paavo Lipposen ja Göran Perssonin suhdetta. Heidän yhteistyönsä ei aina ollut saumatonta. Se heijastui myös Suomen ja Ruotsin EU-politiikassa.

Brander kertoo hyvän tarinan siitä, miten Suomesta tuli kaikkien lellikki, joka sopeutui hyvin EU:n yhteistyöhön ja saavutti aktiivisuudellaan usein tavoitteensa. Ruotsille kävi täysin päinvastoin. Ruotsi tuli unioniin sillä asenteella, että itse asiassa EU:sta tuli Ruotsin jäsen.

Kirjan teesi on pitkälti se, että kun Suomella meni hyvin, niin Ruotsilla meni huonosti. Toivottavasti teesi ei toimi toisinpäin. Viimeisen parin vuoden aikana Ruotsilla on mennyt hyvin. Heidän toimintansa EU:ssa on nykyään johdonmukaista ja määrätietoista.

Pari vauhdikasta päivää takanapäin. Eilen Perustuslakivaliokunta järjesti kuulemisen kansalaisjärjestöille uudesta perustuslaista. Myös komissaari Wallström oli paikalla. Kuulemisessa ei sinänsä tullut esille mitään uutta, mutta hyödyllinen kuitenkin. Kertaaminen on kaiken opin äiti.

Kimmo Kiljunen ja Kimmo Sasi olivat paikalla. Sain Kiljusen perustuslakikirjan englanninkielisen version. Unohdin ikävä kyllä pyytää nimmarin. Kirja näyttää hyvältä. Pitää lukea.

Päivällä luennoin Invalidiliiton edustajille EU:n haasteista. Taas kerran erinomainen keskustelu. Mitä enemmän vierailuja Brysseliin, sen parempi.

Illalla tein poikkeuksen, kävin työillallisella. Toomas Ilveksen lisäksi paikalla oli Nato- ja EU-virkamiehiä. Ilves on Viron entinen ulkoministeri ja todellinen ulkopolitiikan asiantuntija. Hän on pitänyt monta mielenkiintoista linjapuhetta EU:n tulevaisuudesta. Viimeksi Humboldtin yliopistossa Saksassa.

Hän on siinä mielessä harvinainen asiantuntija, että hän tuntee EU:n ja Naton perin pohjin. Yleensä paneudutaan vain yhteen. Olen itse tästä hyvä esimerkki. Pitäisi oppia Natosta enemmän kuin vain perusteet ja ajankohtaiset asiat.

Illallisella puhuimme lähinnä Ukrainan tilanteesta ja Suomen nykyisestä ulkopolitiikasta. Kumpikaan aihe ei ainakaan nostanut mielialaa. Ilves veikkasi, että Ukrainassa ollaan menossa kohti sisällissotaa. Itse pidän Ukrainan tilannetta mahdollisuutena EU:lle näyttää, että konflikti voidaan ennaltaehkäistä rauhanomaisin keinoin.

EU:n pakka on toki vähän levällään, mutta ei yhtä pahasti kuin Irakin sodassa. EU ja USA ovat samalla puolella. Venäjä toisella. Saksa, Ranska ja Italia haluaa säilyttää hyvät suhteet Venäjään, mutta paine vie EU:ta vain yhteen suuntaan. Ukrainan tilanne vahvistaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Vierailuryhmä tuli tänään. Kaikki hyvässä vauhdissa. Illalla menemme viettämään pikkujoulua. Kiva muistella porukoiden kanssa vaalikampanjaa ja jutella kunnallisvaaleista, joissa monet olivat ehdolla.

Tänään EU-agendaa dominoi kaksi asiaa: Turkki ja Ukraina.

Hollannin ulkoministeri tapasi Turkin ulkoministerin Haagissa. Tilanne on vähän sama kuin Suomen puheenjohtajakaudella. Ennen joulukuun huippukokousta pidetään painetta yllä ja keskitytään lopputekstien viilaamiseen. Jossain vaiheessa ennen joulukuun 17. nähdään vielä draama.

Ukrainan tilanne on riistäytymässä käsistä. Demokratia ei ole helppoa. Yhdysvallat ja EU tukevat oppositiojohtaja Viktor Jushtshenkoa. Venäjä onnitteli jo itsensä voittajaksi julistautunutta pääministeri Viktor Janukovitshia.

Euroopan parlamentissa puhutaan jo ylimääräisestä täysistunnosta, jossa käsiteltäisiin Ukrainan tilannetta. Parlamentillahan ei ole asiassa mitään toimivaltaa, mutta keskustelusta ei varmaan olisi haittaakaan. Jonkinlainen julkilausuma on laadittava.

Aamu kului sisämarkkinavaliokunnassa. Iltapäivällä tapasin lobbareita, tanskalaisen toimittajan ja Cambridgessa väitöskirjaa valmistelevan tutkijan. Hyviä tapaamisia kaikki. Nautin varsinkin pohdiskelusta toimittajan ja tutkijan kanssa. Lobbaritapaamiset ovat luonteeltaan erilaisia: kymmenessä minuutissa ei paljon pohdiskella.

Kimmo Sasi poikkesi myös toimistossa. Hän osallistuu parlamentissa järjestettävään WTO-seminaariin. Kävimme Kimmon kanssa läpi Suomen ulkopoliittista keskustelua. Totesimme yhteen ääneen, että tärkeintä on, että keskustelua ylipäätään käydään. Nyt ollaan siirtymässä leimaamisesta substanssiin.

Ollaan ehtoon puolella. Emilie ja Oliver nukkuvat. Leikit on leikitty. Kylvyt on kylvetty. Sadut on luettu. Laulut on laulettu. Ja tarinat on kerrottu.

Nukkuva lapsi on muuten maailman kaunein asia. Joka kerta kun käyn heitä katsomassa, niin tulee pala kurkkuun. Jokainen isä ja äiti tietää tunteen.

Olen pitänyt kiinni siitä, että vältän kaikkia iltatilaisuuksia. Tänään olisi taas ollut tarjolla edunvalvonta-illalliset. Kieltäydyin kunniasta ja kerroin syyn. Kun kertoo rehellisesti, että haluaa viettää aikaa lastensa kanssa, niin ihmiset kyllä ymmärtävät.

On vain priorisoitava. Lapset ovat pieniä vain kerran. Töitä voi paiskia loputtomiin.

Päivään mahtui kaksi valiokuntakokousta, kolme lobbaritapaamista, pikainen sämpylälounas päätteen äärellä ja viisi puhelinhaastattelua. Kaikki haastattelut liittyivät Suomen ulkopolitiikkaan. Keskustelu jatkuu.

Päivän parasta antia oli kahvituokio Lasse Lehtisen kanssa. Tai minun kohdalla oli kyllä kyse laitticokiksesta. Kyllä, olen rikkonut Suzannelle antamani vaalilupauksen. Olen taas ruvennut juomaan laitticokista. Kahvia en pysty juomaan ja jostain on kofeiinia saatava.

Lassen kanssa pääsee helposti juttuun. Olemme monesta asiasta samaa mieltä. Arvostan myös hänen uraauurtavaa työtä Euroklubin vetäjänä. Hän uskalsi puhua Suomen EU-jäsenyydestä ennen kuin monet (mm. minä) edes tiesivät mikä EU on.

Kerroin Lasselle nettipäiväkirjastani. Hän piti nettipäiväkirjoja vaarallisina: ”niissä tulee sanottua mitä on asioista ihan tosissaan mieltä”, hän nauroi. Näinhän se tietenkin on. Nettipäiväkirjaa kirjoitetaan usein tunteella ja se kuvaa juuri sitä hetkeä, jolloin teksti syntyy. Totesin, että minulla ei ole hätää, koska Petu ja Kai sensuroivat pahimmat pois.

Kerroin Lasselle myös siitä, että nettipäiväkirja julkaistaan kirjana. Kyselin nimiehdotuksia. Lasse mietti hetken. Sitten hän raapusti paperille kolme sanaa ja isot hampaat. Hän ehdotti kirjan nimeksi: ”Haaste hampaattomalle politiikalle”. Ei hassumpi ehdotus.

Loppuviikko menee valiokunnissa, tapaamisissa ja työlounailla. Perjantaita odotan innolla. Silloin Brysseliin tulee toinen vierailijaryhmäni. Tällä kertaa vuorossa on kampanjan aluevastaavat. Eli eri paikkakuntien kampanjapäälliköt. Perjantaina ohjelmassa on mm. parlamenttivierailu ja Brysselin kansallisseuran pikkujoulut. Lauantaina porukat tulevat meille alkudrinkille ja sen jälkeen menemme Genvallin järven rannalle syömään.

Viikko taas liikkeellä. Oravanpyörässä ollaan. Tällä viikolla kaikki minun kolme valiokuntaani – budjetinvalvonta, sisämarkkinat ja perustuslaki – kokoontuvat. Pitäisi keskittyä valiokuntatyöhön, mutta myönnän, että Suomen ulkopoliittinen keskustelu on päällimmäisenä mielessä.

Aamupäivällä kävin läpi postin ja viilasin vielä hiukan keskiviikon IS-kolumnia. Laadimme myös taulukon turvatae- ja rakenneyhteistyökeskustelun eri vaiheista. Se on selkeää tekstiä siitä, miten hallitus vastusti ja sitten sopeutui. Se osoittaa myös miten marginaalisia muutokset loppujen lopuksi olivat.

Strasbourgin viikon jälkeen on aina hyvä päästä normaaliin perherutiiniin. Kaikki perheelliset tietävät, millaista on saada lapset liikkeelle aamuisin. Ei välttämättä maailman helpoin juttu.

Aamutoimiiin menee ainakin puolitoista tuntia. Kun olemme vieneet Emilien aamulla kouluun, niin joudumme aina juoksemaan junalle. Illalla kun tulemme kotiin vilske loppuu vasta sen jälkeen, kun lapset on saatu nukkumaan.

Neljä viikkoa vielä oravanpyörää. Odotan joululomaa kuin kuuta nousevaa.

Viikonloppu oli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Lensin kotiin vasta eilen iltapäivällä Maailmannäyttämöllä-ohjelman nauhoituksen jälkeen. Eli viikonloppu oli oikeastaan vain sunnuntain mittainen.

Maailmannäyttämöllä käytiin varsin kiivas keskustelu. Vieraina lisäkseni olivat valtiosihteeri Risto Volanen ja puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Aiheena Suomen ulkopolitiikan muutos. Olin Siimeksen kanssa samoilla linjoilla. Suomen linja on muuttunut. Ennen oltiin aktiivisia, nyt jarrutellaan (huomasin, että Aatos Erkko on myös samoilla linjoilla).

Kiivaaksi keskustelun teki se, että Volanen väisti asiahuomiot ja hyökkäsi henkilöön. Nostimme Siimeksen kanssa esille esimerkkejä, joissa Suomen linja on muuttunut. Volanen vastasi toteamalla, että meiltä (varsinkin minulta) puuttuu asiantuntemus.

Katsoin ohjelman netistä tänään. Tavoitteena oli käydä avointa ja rehellistä keskustelua. Toimittaja Jarmo Mäkelän teesi oli, että eriäviä mielipiteitä esittävät henkilöt ammutaan alas ja keskustelu yritetään vaieta kuoliaaksi.

Paradoksaalisesti koko meidän keskustelumme oli kuin suoraan suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun käsikirjasta. Kun ei osata vastata kritiikkiin, niin kyseenalaistetaan kritiikin esittäjän asiantuntevuus ja motiivit.

Pääministeri Vanhanen teki saman virheen tänään pääministerin kyselytunnilla radiossa. Hän viittasi lausuntoihini ja väitti, että Suomi ei vastustanut turvatakeita, rakenneyhteistyötä eikä taistelujoukkoja. Ja että ne muutokset, jotka näihin pykäliin tehtiin HVK:ssa Suomen ansiosta, pelastivat EU:n yhtenäisyyden.

Pääministerin olisi kannattanut kuunnella esikuntansa ulkopoliittista neuvonantajaa, ei valtiosihteeri Volasta, joka ei ollut mukana HVK-neuvotteluissa. Pääministerin ja Volasen väitteet voidaan kumota helposti. Ei tarvitse kuin verrata 1. konventin ehdotusta, 2. perustuslain lopullisia muotoiluja, 3. hallituksen HVK-selontekoa ja 4. hallituksen puolustuspoliittista selontekoa.

Ne kun pistää rinnakkain niin näkee heti, että 1. Suomi vastusti turvatakeita, rakenneyhteistyötä ja taistelujoukkoja, ja 2. konventin ehdotukseen tehdyt muutokset ovat todella marginaalisia. Tein tämän vertailun ja kävin läpi vanhoja HVK-raportteja joulukuun alussa ilmestyvää Ulkopolitiikka-lehden artikkeliani varten. Sen johtopäätöksiä siteerattiin tänään Hesarissa.

Olen itse ollut mukana laatimassa HVK-selontekoja ja hallituksen esityksiä perussopimuksista. Niiden punainen lanka on aina selkeä: kannat pitää jättää alussa niin avoimeksi, että tapahtuipa neuvotteluissa mitä tahansa, niin pitää voida sanoa, että meidän tavoitteemme toteutui. Siksi oli virhe kirjata turvatakeet, rakenneyhteistyö ja taistelujoukot (eli voimavarat) niin jyrkästi HVK-selontekoon. Nyt jälkeenpäin pitää olla älyllisesti epärehellinen jos väittää, että meidän neuvottelutavoitteet toteutuivat.

Tilanne on poliittisesti mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että jäljet johtavat sylttytehtaalta merikasarmille. Pääministeri joutuu nyt puolustelemaan virheitä, jotka ovat pitkälti ulkoministerin käsialaa. Ulkoministeri onkin ollut perin hiljaa koko asiasta viime päivien aikana. A-talk keskustelu Jyrki Kataisen kanssa oli tästä poikkeus.

Eiköhän tämä keskustelu vielä tästä jatku. Veikkaan, että Aatos Erkon avaus löytää tiensä useaan pääkirjoitukseen ensi viikolla. Kirjoitin keskiviikon Ilta-Sanomien kolumnin jo valmiiksi. Siinä käsitellään Vanhasen määrittelemää liittoutumattomuutta.

Nyt alkaa ulkopoliittisen keskustelun kuudes viikko. Onkohan Suomen ulkopolitiikasta koskaan keskusteltu näin pitkään, avoimesti ja kriittisesti?

Hyvä Suomi-päivä. Aamulla kävin Kokoomuksen suuren- ja ulkoasiainvaliokunnan valmistelukokouksessa. Jari Vilen johti puhetta. Kävimme läpi ajankohtaisia EU-asioita.

Kokouksen jälkeen lähdimme Juho Romakkaniemen kanssa ajamaan kohti Kouvolaa. Jossain vaiheessa ajoimme väärin. Huomasimme sen 40 km ennen Kotkaa. Myöhästyin Nuorkauppakamarin lounastilaisuudesta 20 minuuttia. Onneksi ohjelmaa rustattiin vähän uusiksi. Luennoin noin 100 vieraalle EU:n tulevaisuuden näkymistä.

Lounastilaisuuden jälkeen kävin paikallisessa kauppakeskuksessa keskustelemassa EU-asioista. Väkeä oli mukavasti ja tunnelma oli leppoisa. Hyvien EU-kysymysten sarja jatkuu. Toivottavasti vastaukset kelpasivat.

Helsinkiin palattuani tapasin Jyrki Kataisen. Kävimme läpi ulkopoliittista keskustelua ja kerroin viikon tapahtumista parlamentissa. Juttelimme myös muista ajankohtaisista asioista.

Illalla olin Ruben Stillerin vieraana Ruben&Joonas showssa. Hauska kokemus. Mielestäni Ruben on briljantti toimittaja. Hän osaa harvinaisella tavalla yhdistää asiaa, huumoria ja sarkasmia. Sitä taitoa ei monella ole. Ohjelman jälkeen kävimme Rubenin ja ohjelman tuottajan Roope Lehtisen kanssa kaljalla. Kaikin puolin mukava ilta.

Tauoton tiistai. Heräsin kuudelta opiskelemaan tilintarkastustuomioistuimen tiiliskiviraporttia. Voisihan aamun paremminkin viettää… Illalla tulin takaisin hotelliin vasta yhdeltä yöllä. Mukava illallinen vierähti pitkäksi.

Väliin mahtui kaksi aamupalakokousta, Kovacsin kuuleminen, kaksi valiokuntakokousta, kolme valmistelukokousta, luento, täysistunto, neljä haastattelua, ryhmäkokous ja illallinen. Strasbourgissa mennään aina täysillä, ja mikäs siinä.

Kovacs pärjäsi kuulemisessaan paremmin kuin viimeksi. Meidän ryhmä päätti näyttää vihreää valoa Kovacsille, joskin kriittisiä sanakäänteitä käyttäen.

Tunnelma Strasbourgin käytävillä on nyt rauhallinen. Yleinen näkemys, että komissio hyväksytään, vahvistuu. Nyt puhutaan jo siitä, kuka tässä kädenväännössä voitti ja kuka hävisi.

Institutionaalisen kädenväännön voitti Euroopan parlamentti. Parlamentin painostus johti ensimmäistä kertaa komissaarimuutokseen. Poliittisessa kamppailussa sosialistit vetivät mielestäni pidemmän korren, vaikka uusi komissio onkin selkeästi keskusta-oikeistolainen.

Kaikenkaikkiaan viimeiset kaksi viikkoa olivat EU-politiikkaa parhaimmillaan. EU:sta tuli keskustelunaihe eurooppalaisissa kahvipöydissä. Tällaista tarvitaan lisää.

Suomessa ulkopoliittinen keskustelu on nyt täydessä vauhdissa. Noteerasin, että ainakin seitsemän pääkirjoitusta käsitteli asiaa tänään. Vain Ilkan pääkirjoitus puolusti Suomen nykyistä jarruttelevaa ja sopeutuvaa linjaa.

En tiedä vedänkö liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta näin hyvää linjakeskustelua ei olla nähty Lipposen Bryggen puheen jälkeen marraskuussa 2000.

Muutamat nykylinjan puolustajat ovat selvästi ajautuneet siilipuolustukseen. Analyyttiset vasta-argumentit puuttuvat. Leimakirveet heilahtavat. Jopa media saa kuulla kunniansa. Vapaa ulkopoliittinen keskustelu yritetään tukahduttaa, mutta siinä ei onneksi onnistuta.

Kello lähenee keskiyötä. Strasbourgin viikko on alkanut. Ajoimme tänne aamulla sutjakkaasti neljässä tunnissa. Matkaseurana Petu, Klaus ja Miika. Sandwich-tauko perinteisesti Luxembourgin jälkeen. Sain luettua ainakin muutaman paperin.

Tulimme sen verran ajoissa, että ehdin käydä läpi sähköpostit ja vetäistä lyhyen lenkin ennen ryhmäkokousta. Ryhmäkokouksessa ei ollut mitään uutta. Korostettiin, että kyseessä on yksi parlamentin tärkeimmistä viikoista. Uusi komissio pitäisi hyväksyä.

Käytäväkeskusteluissa oli rauhallista. Ehkä myrsky on vielä edessä. Henki on juuri nyt, että uusi komissio hyväksytään. Katsotaan lietsotaanko tällä viikolla massahysteriaa… Toivottavasti ei. Nyt on aika hyväksyä komissio ja aloittaa hommat.

Illalla tilintarkastustuomioistuin esitteli vuosikertomuksensa varainhoitovuodelle 2003. Lähes 500 sivua teknistä tekstiä. Huomenna pitäisi sanoa jotain järkevää instituutioiden varainkäytöstä. Taitaa tulla aikainen herätys.

Monikulttuurisessa perheessä Isänpäivä osuu kohdalle kolme kertaa vuodessa. Vietämme sitä suomalaisittain, belgialaisittain ja brittiläisittäin. En pane hanttiin. Hyvä perinne. Aamupala pitäisi syödä sängyssä joka päivä…

Lauantaina otimme rauhallisesti. Emilien jumpan jälkeen kävimme valitsemassa maalivärit. Ei aina helppoa. Onneksi meillä on Suzannen kanssa samanlainen maku. Toisin sanoen hänellä on britiksi harvinaisen hyvä maku… Voisihan se olla niinkin, että hän vaatisi vaaleanpunaisen tai vihertävän ruusutapetin jokaiseen huoneeseen.

Illalla löhöilimme ja kuuntelimme Anssi Kelaa. Suzanne tykkää Kelasta, mutta ei Epuista, eikä Juicesta. Hyväksyn sen. Jo Kelasta pitäminen osoittaa avaranäköisyyttä ulkomaalaiselta. Eihän Nummela, 1972 tai Mikan Faijan BMW varmaan sano paljoakaan britille.

Tänään iltapäivällä Emilien parhaat kaverit, Emilie D. ja Zoe, tulivat kylään. Suzannella oli muutamia työrästejä, joten sain kunnian peuhata tyttöjen kanssa ja hoitaa Oliveria samaan aikaan. Kolmen tunnin jälkeen olin täysin puhki. Onneksi pääsen huomenna Strasbourgiin rauhoittumaan. Eihän agendallakaan ole muuta kuin EU:n varainkäyttö ja uuden komission hyväksyminen. Kevyttä kamaa verrattuna iltapäivään kolmen kolmivuotiaan tytön kanssa.

Noteerasin Jyrki Kataisen haastattelun Aamulehdessä ja Turun Sanomissa. Erinomaista. Tarvitaan lisää keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Se on osa arkipäivää.