Ajoimme eilen Lontoosta Brysseliin. Matka kesti vähän yli viisi tuntia. Emilie ja Oliver nukkuivat kiltisti takapenkillä. Kanaalitunneli on erinomainen keksintö. Milloin saamme samanlaisen Helsingin ja Tallinnan välille?

Illalla lensin Budapestiin EPP-ryhmän ”opintoviikolle”. Matka meni hyvin…vaikka lensin EM-finaalin aikana. Näin sentään osan Wimbledonin finaalista ennen lähtöä.

Budapest on mielestäni yksi Euroopan kauneimmista pääkaupungeista. Olimme täällä Suzannen kanssa viimeksi vuonna 1997. Muutamassa vuodessa katukuva on muuttunut. Rakennuksia on kunnostettu ja veljeskansan kulttuuri kukoistaa.

Täällä ovat kaikki viime kauden ja uuden kauden EPP-mepit puhumassa seuraavan viiden vuoden strategiasta. Suomesta täällä ovat kaikki uudet mepit, sekä Ilkka Suominen, Marjo Matikainen-Kallström ja Ari Vatanen.

Olen intoa täynnä – kuin pikkupoika ensimmäisenä koulupäivänä. Vaikka EU-asiat ovat kutakuinkin hanskassa, niin siirtyminen virkamiehestä poliitikoksi ei varmaan tule olemaan helppoa. Saan siitä esimakua tämän viikon aikana. Onneksi tunnen monta meppiä ja avustajaa entisestään.

Tänään täällä on pidetty paljon ylistäviä puheita ja esitetty arvioita vaalituloksesta. Ryhmämme puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering korosti puheenvuorossaan, että olemme parlamentin suurin ryhmä ja toivoi yksimielistä tukea Durao Barrosolle komission puheenjohtajaksi.

Toinen päivä heinkuuta. Ei ikinä uskoisi kun katsoo ulos ikkunasta. Ei täällä Englannissa, eikä liion Suomessakaan. Vettä tulee kuin aisaa ja asteta on alle 20.

Olemme Suzanne enojen farmilla Essexissä, Lontoon pohjoispuolella, Stanstedtin lentoaseman kupeessa. Tämä on siis se samainen paikka, jossa ensimmäisellä jouluvisiitillä pubikerros sai minut voimaan niin pahoin, että oksensin seuraavana päivänä isoäöidin ruusupuskaan. Enot antoivat siitä taas sikaa eilen. Englantilaisessa sarkasmissa on menoa…

Vaikka täällä huumori aina kukoistaa, niin Stanstedtia ympäröivillä maatiloilla ei ole ruusuista tulevaisuutta. EU:n maatalouspolitiikka ei ole syypää. Päinvastoin, se on mahdollistanut Suzannen enojen maanviljelyn.

Tummat tulevaisuuspilvet johtuvat Stansteadtin uuden kiitoradan rakennussuunnitelmista. Näyttää siltä, että tämäkin perhetila joudutaan raivaamaan pois kiitoradan tieltä viimeistään vuonna 2012. Masentavaa. Suzannen äidin suku on viljellyt näitä maita noin 100 vuotta.

Lomaa on jäljellä vielä pari päivää. Huomenna tapaamme kavereita Lontoossa ja sunnuntaina suuntaan jo Budapestiin EPP:n, eli Kokoomuksen puolueryhmän, järjestäytymiskokoukseen.