Nämä Strassin tiistait eivät sitten halua millään muuttua. Aina mennään tukka putkella… Seuraavassa kuvaus tästä päivästä:

Aamu alkaa sateisena. Käyn läpi kansainvälisen median ja sähköpostit. Sarkozyn näkemykset vakaussopimuksesta dominoivat. Ranskan touhu huolestuttaa.

Pressiaamiaisella on leppoisa tunnelma. Juhlistamme muun muassa virolaisen kollegamme Tunne Kelamin syntymäpäivää. Substanssipuolella keskustelemme tulkkauskustannuksista, Ranskasta ja huippukokouksen tuloksista.

Tapaan entisen kollegani Cecilia Malmströmin valtiosihteerin – Håkan Jonssonin. Cecilia on nykyään Ruotsin Eurooppa-ministeri. Håkan on taasen kollega virkamiesajoilta. Puhumme Itämeristrategiasta. Hyvältä näyttää. Ruotsi ottaa sen puheenjohtajuuskautensa lippulaivaksi.

Sisämarkkinavaliokunnan valmistelukokouksessa kerroin, miten asetukseni tavaroiden vapaasta liikkumisesta, eli vastavuoroisesta tunnustamisesta, etenee. Ja hyvinhän se.

Kellot soivat keskipäivän äänestysten merkiksi. Sali täyttyy mepeistä. Kuhinaa. Saan tekstarin. Olli, Merja ja Silva Rehn istuvat lehterillä. Kehuvat kravattiani. Olen ylpeä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun komissaari katsoo äänestystä yleisölehterin puolelta. Olli on pelimies, spelare.

Kokoustan kahden kollegan, kolmen virkamiehen ja avustajani Tuomas Rautasen kanssa. Aiheena – yllätys, yllätys – tavaroiden vapaa liikkuminen. Viilaamme pykälää, ja hyvin viilataankin.

Jossain vaiheessa ehdin hotkaista sänkkärin. Ei maailman terveellisen lounas. Lähden lenkille. Vedän kovan 40 minuutin juoksun. Olo on kuin Aki Riihilahdella ensimmäisen Djurgården pelin jälkeen. Siis jättekiva.

Perustuslakivaliokunnan valmistelukokouksessa käymme läpi huomenna äänestettävän raportin yksityiskohtia. Aiheena siis hallitustenvälisen konferenssin aloittaminen. Annamme luvan aloittaa. Esittelen myös näkemyksiäni lobbausraportista. Vastaanotto on mykistävä. Kukaan ei sano mitään.

Johdan puhetta kokouksessa, jossa käsitellään… tavaroiden vapaata liikkumista. Paikalla kaikki raportöörit ja varjot. Kokous menee hyvin. Kaikki tavoitteet saavutetaan. Hymy toimii myös puheenjohtajan pallilta.

Tapaan komission pääsihteerin, Catherine Dayn. Mukana kolme kollegaa: Chrisopher Beazley, Henrik Lax ja Jacek Saryusz-Wolski. Aiheena Itämeristrategia. Asia etenee nyt loistavasti. Tuuletan.

Tapaan Alex Ellisin Barroson kabinetista. Piti tarjota vain kahvit, mutta kun hän kertoo odottavansa erään tärkeän nimityksen vahvistamista, niin päätän tarjota lasin skumppaa. Kerron nimityksestä, kun se virallistetaan. Olen ylpeä Alexista, siis Ellisistä.

Hässäkkää ryhmäkokouksessa

Poikkean poliittisen ryhmämme kokoukseen. Kova hälinä. Äänestämme muun muassa Strasbourgin istuntojen jatkamisesta perjantaille. Äänestän tietenkin vastaan. Voitamme äänestyksen.

Nyt on blogi paketissa. Lähden illalliselle Britannian uuden EU-suurlähettilään Kim Darrochin kanssa. En ole työillallisten ystävä, mutta Kimin kylläkin.

 

Comment

required