Kymmenen lapsen ja kahdeksan aikuisen kibbuzi on toiminut saumattomasti. Sen siitä saa, kun mukana on joukko luokkakavereita ja bestmaneja mahtavine perheineen.

 

Suurin stressinaihe on ollut aamuinen sortsien valinta. Maisemat ovat tuttuja viime vuoden lomalta. On helppo tulla paikkaan, jonka tuntee. Ei tarvitse suunnitella eikä arvailla.

 

Viime vuonna Saku ja Kirsi neuvoivat ravintolat, rannat, kaupat ja nähtävyydet. Tänä vuonna vain tallustellaan viime vuoden jalanjäljissä.

 

Sakulta tulee aina aamuinen säätiedotus. Italiassa meteorologit ovat jonkinasteisia kenraaleja. Seistä jököttävät univormut päällä ja kertovat pilvien liikkeistä. Onneksi kentsut ovat olleet aika lailla pihalla tänä vuonna. Ovat ennustaneet tummia pilviä ja silti olemme nauttineet päivittäisestä auringonpaisteesta. Ei valittamista.

 

Rusketus on nyt sitä luokkaa, että katu-uskottavuutta ei enää ole. Tällaisella ”brunalla” ei kehtaa mennä töihin. Toisaalta olen päässyt hyvin irti hommista. Yhden kolumnin väänsin sunnuntaina ja tänään luin läpi Itämeri-strategiaan tulleet kommentit.

 

Muilla lomalaisilla on ollut enemmän hommia. Sen verran, että olemme pystyttäneet pellon laidalle ”toimiston”, eli lepotuolin, josta saa tarkastaa sähköpostit ja hoitaa puhelinpalaverit. Itse en ole siellä käynyt.

 

Olen seurannut uutisia lähinnä kommarin kautta Hesarin, Ylen, Maikkarin ja STT:n kotisivuilta. Lehtiä en ole lukenut.

 

Lenkkeily on ollut vankka osa loma-ohjelmaa. Neljänkympin kriisiä lähestyvät kaverukset vetävät pitkiä lenkkejä ja mäkitreenejä niin että keuhkot meinaavat irrota. Välillä tuntuu siltä, että meillä on paremmat kamat kuin kunto. Kaiken maailman relettä pitää kiinnittää rinnuksiin ja kenkiin. Tulos on silti sama. Pitäisi treenata entistä enemmän. Jokainen pelkää ikää, jolloin vatsa irtoaa selkärangasta…

 

Paikka, jossa asumme, on kuin tehty meidän porukalle. Se on eräänlainen ”bed and breakfast” uima-altaineen. Asiaan kuuluu, että olemme vallanneet kaikki huoneet. Eli olemme hotellin ainoat asukkaat.

 

Marcheen alueella on monia hyviä puolia: kaikkea maukkaan ruuan ja kauniin luonnon väliltä. Parasta on kuitenkin se, että täällä ei näy turistin turistia, siis meitä lukuunottamatta.

 

Taidamme sinänsä olla aikamoinen turistinähtävyys kun valtaamme jonkun paikallisista ravintoloista.

 

Eilen saimme taas nauttia Medicin perheen (Kirsin ja Sakun naapurit) perinteisestä lounaasta. Pöytä oli katettu 30 hengelle. Uskomaton meininki. Kaikki antimet – oliiviöljystä makkaraan – olivat Medicien omia tuotteita. Lapset nauttivat. Eläimiä oli joka puolella – sikoja, hanhia, kanoja, koiria ja 50 (!) kissaa. Juttelimme isännän kanssa jalkapallosta, formuloista, ruuasta ja politiikasta. Mahtava perhe.

 

Vielä kaksi päivää Italiassa ja sitten kotiin katsomaan miten keittiön remontti on edennyt. Kuuleman mukaan hyvin.