23 päivää vaaleihin ja 12 ennakkoäänestykseen. Tänään oli oikeastaan aika rauhallinen kampanjapäivä. Heräsimme Suzannen, Emilien ja Oliverin kanssa vasta kello 8.00. Myöhäinen herätys johtui varmaan siitä, että lentokoneemme laskeutui myöhään illalla ja menimme nukkumaan keskiyön jälkeen.
Aamulla leikimme isovanhempien kanssa. Lounastimme kaupungilla Kirsin ja Annin seurassa. Lounas oli hyvä…vaikka kävimme läpi vaalibudjettia. Vaalit olisivat tietenkin ihan hyvä asia ellei tarvitsisi jatkuvasti stressata budjetista. Onneksi Kirsi on tiukka ja käskee karsimaan menoja, muuten tähän menisi liiankin paljon omia säästöjä, ja meneehän niitä jo nytkin.
Iltapäivällä hain lisää materiaalia painosta. Uusi esitteemme on hieno ja yksinkertainen. Toisella puolella oleellinen informaatio suomeksi ja toisella ruotsiksi. Lounaan jälkeen suuntasin Karjaalle, jossa Anja ja Erik Roos sekä Pia Eklund olivat järjestäneet. Jaoimme esitteitä kauppakadulla. Sen jälkeen siirryimme Tammisaareen, jossa kampanjatyö jatkui.
Illalla meillä oli vielä väittelytilaisuus Sten Öhmanin kanssa Hangossa. Paikalla oli noin 20 kuulijaa ja paikallinen media. Keskustelu oli mielestäni hyvä. Ylipäätään on ollut ilo huomata, että EU-asiat kiinnostavat ihmisiä. Kysymykset ja keskustelut ovat hyviä. En ymmärrä miksi eri puolilla pitää koko ajan lietsoa sitä, että EU-asiat eivät kiinnosta tai että ne ovat monimutkaisia. Minun katugalluppini viimeisen kolmen viikon ajalta osoittavat aivan toista.