Vauhdikas viikonloppu.
Perjantaina luin Jyrki Lehtolan kolumnin Iltalehdessä. Hänen mielestään nettipäiväkirjani on liian positiivinen.
Ilahduin Lehtolan kolumnista. Se oli mielestäni loistava, kerrassaan erinomainen. Lehtolan kolumniksi hurjan positiivinen. Teki mieli kiljaista ”jippii”, mutta tyydyin hurrifraasiin ”jättekiva”.
Sunnuntaina olimme Span formulakisoissa. Perjantain päiväkirjamerkinnässä ennakoin, ettei viikonlopusta tule yhtä jännää kuin Häkkisen aikoina. Olin väärässä. Huippujännittävä kilpailu, joka päättyi suomalaisten kannalta hienosti.
Räikkösen ensimmäinen voitto tänä vuonna. Katsoimme viimeiset kierrokset Maclarenin pilttuusta. Oli kiva nähdä stressaantuneen tallin vilpitöntä iloa. Kimikin oli yhtä hymyä ja Kimin vanhemmat ymmärrettävän liikuttuneita.
Parlamentti aloitti tänään syyskautensa. Minulla oli sisämarkkinavaliokunnan kokous. Keskustelimme budjettikysymyksistä ja tulevan vuoden ”kuumasta perunasta”, eli palveludirektiivistä.
Huomenna jaetaan raportointi- ja mietintötehtäviä. Minulla on pari ihan hyvää ”nakkia” tiedossa. Katsotaan miten käy.
Nyt istumme Tuomas Rautasen kanssa viimeistelemässä uuden nettisivumme rakennetta. Ulkoasu pysyy samana, mutta sisältöpuoleen tulee muutoksia.
Jos kaikki menee hyvin niin uudet sivut aukeavat ylihuomenna, eli syyskuun ensimmäisenä päivänä. Yritämme rakentaa sivut, joiden pohjalta on helppo seurata Euroopan parlamentin työskentelyä. Kaikki palaute on tervetullutta.