Nyt eletään jänniä aikoja. Kävimme äsken Suzannen kanssa lääkärillä, jonka mukaan ”kakkonen” voi syntyä ihan milloin vaan. Laukut on pakattu. Ajoreitti on selvä. Onneksi peruin kaikki loppuviikon keikat. Jännittää.
Loppuviikko meni nopeasti. Hengitysharjoitusten välissä ehdimme viettää vähän synttäreitä. Kakkukahvien jälkeen menimme Suzannen kanssa pitkästä aikaa elokuviin. Big Fish oli ikävä kyllä aikamoinen pettymys. Se oli itse asiassa täyttä soopaa. Ei auttanut vaikka Ewan McGregor näytteli pääosaa. Koko leffan tarina oli väkinäinen.
Torstaina ja perjantaina kirjoitin pari kolumnia ja annoin haastattelun Pohjalaiselle. Juttu näytti nousseen uutiskynnyksen yli. Nostin haastattelussa esille kolme asiaa.
Ensiksi sanoin, että Erkki Liikasesta pitäisi tehdä EU-puheenjohtajuudesta vastaava ministeri valtioneuvoston kanslian, eli pääministerin alaisuuteen. Puheenjohtajuus on kunnia-asia ja siihen pitää valjastaa kaikki parhaat EU-voimamme. Olisi käsittämätöntä jos Liikasesta tulisi ”vain” ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri tai Suomen pankin pääjohtaja.
Toiseksi sanoin, että puolueiden EU-vaaliehdokasasettelu antaa väärän kuvan EU-parlamentin merkityksestä. Ei parlamenttiin voi lähteä harjoittelemaan. Sinne tarvitaan asiantuntemusta, kokemusta ja kielitaitoa. Eli parlamentti tarvitsee kiihdyttelijöitä, ei jäähdyttelijöitä eikä viihdyttelijöitä. Napakymppi ja Kymppitonni ovat varmaan ihan kivoja ohjelmia, mutta parlamentissa tapetilla ovat ihan erilaiset ohjelmat.
Kolmanneksi ihmettelin sosiaalidemokraattien heikkoa tukea Paavo Lipposen EU-tavoitteille. Yhtäältä sanotaan, että ääni demareille on sama kuin ääni Lipposen pyrkimyksille komission puheenjohtajaksi. Toisaalta Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Göran Persson ei kannata Lipposta komission johtoon. Aika ihmeellistä tukea ”sosialistiselta internationaalilta”.
Tosiasia on, että Lipposen näkökulmasta ei ole mitään merkitystä istuuko EU-parlamentissa kolme vai neljä suomalaista sosiaalidemokraattia. Koska keskusta-oikeisto voittaa todennäköisesti vaalit, niin kannattaisi pikemminkin korostaa Lipposen porvarillisia näkemyksiä.
Jos Suomi ei saa komission puheenjohtajuutta, niin voimme saada lohdutuspalkinnoksi jonkun raskaan salkun. Siihen paikkaan on Suomesta tasan kaksi realistista vaihtoehtoa: Lipponen tai Sauli Niinistö. Ideaalimaailmassa Lipposesta tulee Eurooppa-neuvoston presidentti ja Niinistöstä supertalouskomissaari. Ainahan sitä voi haaveilla.
