Monikulttuurisessa perheessä Isänpäivä osuu kohdalle kolme kertaa vuodessa. Vietämme sitä suomalaisittain, belgialaisittain ja brittiläisittäin. En pane hanttiin. Hyvä perinne. Aamupala pitäisi syödä sängyssä joka päivä…
Lauantaina otimme rauhallisesti. Emilien jumpan jälkeen kävimme valitsemassa maalivärit. Ei aina helppoa. Onneksi meillä on Suzannen kanssa samanlainen maku. Toisin sanoen hänellä on britiksi harvinaisen hyvä maku… Voisihan se olla niinkin, että hän vaatisi vaaleanpunaisen tai vihertävän ruusutapetin jokaiseen huoneeseen.
Illalla löhöilimme ja kuuntelimme Anssi Kelaa. Suzanne tykkää Kelasta, mutta ei Epuista, eikä Juicesta. Hyväksyn sen. Jo Kelasta pitäminen osoittaa avaranäköisyyttä ulkomaalaiselta. Eihän Nummela, 1972 tai Mikan Faijan BMW varmaan sano paljoakaan britille.
Tänään iltapäivällä Emilien parhaat kaverit, Emilie D. ja Zoe, tulivat kylään. Suzannella oli muutamia työrästejä, joten sain kunnian peuhata tyttöjen kanssa ja hoitaa Oliveria samaan aikaan. Kolmen tunnin jälkeen olin täysin puhki. Onneksi pääsen huomenna Strasbourgiin rauhoittumaan. Eihän agendallakaan ole muuta kuin EU:n varainkäyttö ja uuden komission hyväksyminen. Kevyttä kamaa verrattuna iltapäivään kolmen kolmivuotiaan tytön kanssa.
Noteerasin Jyrki Kataisen haastattelun Aamulehdessä ja Turun Sanomissa. Erinomaista. Tarvitaan lisää keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Se on osa arkipäivää.
