Tässä tänään Helsingin Sanomissa julkaistu tekstini siitä, miten euro on vakauttanut Suomen taloutta.

HS Vieraskynä 26.6.2013

Eu­ro on tuo­nut Suo­men ta­lou­teen en­nen­nä­ke­mä­tön­tä va­kaut­ta. Uu­dis­tus­ten an­sios­ta eu­ro­alueel­la on tu­le­vai­suu­des­sa en­tis­tä­kin pa­rem­mat val­miu­det koh­da­ta krii­se­jä.

Vii­me ai­ko­jen kes­kus­te­lun pe­rus­teel­la voi­si luul­la, et­tä eu­ro on Suo­men his­to­rian huo­noin va­luut­ta. Fak­tat ker­to­vat tois­ta: eu­ro on ol­lut kaik­kien ai­ko­jen va­kain va­luut­ta.

Suo­men ra­ha­yk­sik­kö on ol­lut kaut­ta his­to­rian se­kä ta­lou­del­li­nen et­tä po­liit­ti­nen va­lin­ta. Suo­mi ot­ti oman va­luu­tan käyt­töön Ve­nä­jän suos­tu­muk­sel­la vuon­na 1860. Rin­nal­la käy­tet­tiin aluk­si rup­laa.

Mar­kas­ta pu­hut­taes­sa on hy­vä muis­taa sen ko­ko his­to­ria, jos­sa riit­ti ylä- ja ala­mä­kiä. Mark­ka oli ole­mas­sa­olon­sa ajan ul­ko­puo­lis­ten voi­mien ja maail­man ta­lous­ke­hi­tyk­sen rie­po­tel­ta­va­na.

Kul­ta­kan­taan si­dot­tu­na mark­ka oli en­sin sa­man­ar­voi­nen Rans­kan fran­gin kans­sa, sit­ten Eng­lan­nin pun­nan. Toi­sen maail­man­so­dan jäl­keen Suo­mi de­val­voi usei­ta ker­to­ja, ja 1950-lu­vul­la mar­kan ar­vo oli pu­don­nut sa­das­osaan ver­rat­tu­na en­sim­mäis­tä maail­man­so­taa edel­tä­nee­seen ai­kaan. 1960?70-lu­vuil­la de­val­voin­te­ja teh­tiin nel­jä. Vuo­den 1992 de­val­vaa­tion jäl­keen mark­ka pääs­tet­tiin kel­lu­maan.

Suo­men ta­lou­den ja va­luu­tan kään­teet ovat ai­na riip­pu­neet mui­den, mei­tä suu­rem­pien ta­louk­sien koh­ta­lois­ta. Eu­ro­ai­ka­na Suo­mi on ol­lut it­se mu­ka­na päät­tä­mäs­sä, mi­tä sen va­luu­tal­le ta­pah­tuu. Mi­kään muu jär­jes­te­ly ei an­tai­si meil­le yh­tä var­maa ase­maa ja ja­lan­si­jaa.

Eu­ro on tuo­nut hin­ta­va­kau­den, jo­ten inf­laa­tio on py­sy­nyt vä­häi­se­nä. Vie­lä 1970?80-lu­vuil­la joi­den­kin EU:n jä­sen­mai­den inf­laa­tio oli no­peaa, jo­pa yli 20 pro­sent­tia. Eu­ron ai­ka­na inf­laa­tio on py­sy­nyt pa­ris­sa pro­sen­tis­sa.

Kun inf­laa­tio on ol­lut heik­koa, myös ko­rot ovat py­sy­neet pie­ni­nä. Tä­mä tar­koit­taa, et­tä ih­mi­set voi­vat ot­taa hel­pom­min ja hal­vem­mal­la lai­naa. Myös yri­tyk­set hyö­ty­vät, kos­ka ne ky­ke­ne­vät in­ves­toi­maan ja tar­joa­maan työ­tä.

Eu­ro­alueel­la teh­tä­vät rat­kai­sut vai­kut­ta­vat voi­mak­kaas­ti myös nii­hin eu­roop­pa­lai­siin mai­hin, jot­ka ei­vät kuu­lu eu­roon. Suo­mel­le on tär­keää ol­la mu­ka­na päät­tä­mäs­sä omis­ta asiois­tam­me. Olem­me eu­ro­alueen ai­noa AAA-luot­to­luo­ki­tet­tu maa, jon­ka kaik­ki luot­to­luo­kit­ta­jat mää­rit­te­le­vät va­kaak­si. Vai­ku­tus­val­tam­me on pal­jon ko­koam­me suu­rem­pi.

Pa­rin vii­me vuo­den ai­ka­na EU-kes­kus­te­lu on kes­kit­ty­nyt krii­si­mai­den ti­lan­teen vat­kaa­mi­seen. Tot­ta on, et­tä eu­ro­alueel­la on ol­lut on­gel­mia, ja niis­tä on otet­ta­va opik­si. Akuu­tein krii­si on ohi, mut­ta työ­tä riit­tää yhä.

Eu­ro­alueen ke­hit­tä­mi­sek­si on teh­ty poik­keuk­sel­li­sen pal­jon poik­keuk­sel­li­sen no­peas­ti. Nyt on an­net­ta­va ai­kaa lain­sää­dän­nön toi­meen­pa­nol­le. Uu­dis­tus­ten vuok­si eu­ro­alueel­la on huo­mat­ta­vas­ti pa­rem­mat val­miu­det koh­da­ta krii­se­jä kuin fi­nans­si­krii­sin puh­je­tes­sa.

Jul­ki­sen ta­lou­den kes­tä­vyy­teen ja mak­ro­ta­lou­den epä­va­kai­suuk­siin kiin­ni­te­tään nyt aiem­paa enem­män huo­mio­ta. Ta­lous­po­li­tii­kan koor­di­naa­tio­ta on vah­vis­tet­tu, ra­hoi­tus­mark­ki­na­lain­sää­dän­töä on ryh­dyt­ty uu­dis­ta­maan, pank­kien va­ka­va­rai­suut­ta on alet­tu vah­vis­taa ja pank­ki­unio­ni­han­ke on käyn­nis­tet­ty.

Eu­ro­alueen ta­lout­ta on ke­hi­tet­tä­vä edel­leen tor­ju­maan krii­se­jä ja kes­tä­mään pa­rem­min nor­maa­lia ta­lou­den vaih­te­lua. Par­hai­ta kei­no­ja ovat kil­pai­lu­ky­vyn ko­hen­ta­mi­nen ja sen mu­ka­na tu­le­va kas­vu.

Pa­ras­kaan ra­ha­liit­to ei kes­tä, jos sen jä­sen­maat ovat kroo­ni­sen kil­pai­lu­ky­vyt­tö­miä ja elä­vät yli va­ro­jen­sa. Kas­vua ei­vät luo hal­li­tuk­set tai vi­ra­no­mai­set: ne voi­vat luo­da vain edel­ly­tyk­siä muun muas­sa sään­te­lyn, ve­ro­tuk­sen, työ­elä­män jous­to­jen, in­no­vaa­tio­ym­pä­ris­tön ja kou­lu­tuk­sen avul­la.

Ete­lä-Eu­roo­pan krii­si­mais­sa on teh­ty vii­me vuo­sien ai­ka­na tus­kal­li­sia­kin uu­dis­tuk­sia, jot­ka ovat pa­ran­ta­neet kil­pai­lu­ky­kyä. Suo­men­kaan ei ole va­raa jää­dä le­pää­mään laa­ke­reil­laan, vaan mei­dän on otet­ta­va to­sis­sam­me ko­mis­sion suo­si­tuk­set muun muas­sa elä­ke­iän nos­tos­ta. EU:n si­sä­mark­ki­nois­ta pi­tää ot­taa kaik­ki hyö­ty ir­ti ja kau­pan se­kä in­ves­toin­tien va­paut­ta­mis­ta täy­tyy ajaa.

Kol­me vuot­ta sit­ten mie­tit­tiin, säi­lyy­kö eu­ro va­luut­ta­na. Nyt aja­tus on väis­ty­nyt. Eu­ro­alue vah­vis­tuu uu­sien jä­sen­ten­sä an­sios­ta. Uu­det jä­se­net ovat merk­ki sii­tä, et­tä yh­teis­va­luut­taan luo­te­taan.