Uusi vuosi on taas liikkeellä. Omalta osaltani se alkoi rauhallisesti. Aamulla piti tietenkin katsoa ”Match of the Day”, eli yhteenveto Englannin valioliigan eilisistä peleistä. Se kuuluu muutenkin sunnuntai-aamun rituaaleihin. Otteluista inspiroituneena kävin myös lenkillä. Terve elämä voittaa, aina vuoden alussa…

Kävimme uudenvuoden lounaalla muutaman kaveriperheen kanssa. Nostalgisesti sitä muistelee rauhallisia sunnuntailounaita. Koko 12 hengen porukka ei tainnut olla kertaakaan samaan aikaan pöydän ääressä. Juoksimme kaikki vuorotellen lasten perässä. Kävi sekin hyötyliikunnasta.

Itävallasta tuli tänään ministerineuvoston puheenjohtajamaa. Seuraavat puoli vuotta Itävaltalaiset johtavat puhetta neuvoston noin 200:ssa työryhmässä ja 20:ssa ministerikokoonpanossa.

Itävallan puheenjohtajuus ei tule olemaan historiallinen. Asialistalla on lähinnä jo meneillä olevien hankkeiden hallinnointia. Vanha sääntö pätee: puheenjohtajamaa ei tee asialistaa; se on asialista joka tekee puheenjohtajan.

Suomi ottaa ruorin heinäkuun alusta. Itävallalla ja Suomella onkin yhteinen puheenjohtajuusohjelma.

Molemmilla mailla on oikeastaan kolme keskeistä haastetta: perustuslaki, laajentuminen ja palveludirektiivi.

Itävallan on määrä laatia raportti siitä, miten perustuslain kanssa edetään. Raportin pitäisi valmistua kesäkuun huippukokoukseen. Valmistelut ovat vielä aika vaiheessa. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi nyt, kun budjettineuvottelut saatiin pakettiin. EU:ssa keskitytään vain yhteen asiaan kerrallaan.

On mielenkiintoista nähdä, mitä Suomi sitten tekee perustuslain kanssa. Helsingin suunnalta kantautuu viestiä, että eduskunta voisi jopa ratifioida perustuslain keväällä. Tätä pidettäisiin myönteisenä eleenä ennen puheenjohtajuuden alkua.

Laajentumisessa riittää myös savottaa. Itävalta suhtautuu nihkeästi Turkin EU-jäsenyyteen. Se heijastuu myös neuvottelujen etenemisessä – edistysaskeleita tuskin nähdään. Toisaalta juuri nyt tuntuu siltä, että neuvottelut Turkin kanssa etenevät muutenkin hitaasti. Vuoden aikana neuvottelut voivat hyvinkin kriisiytyä.

Palveludirektiivi on vuoden tärkein lainsäädäntöhanke. Euroopan parlamentti äänestää direktiivistä helmikuussa. Sen jälkeen pallo on jälleen jäsenmailla, eli ministerineuvostossa.

Itävalta kuuluu valitettavasti protektionistien sakkiin. Pitää jopa toivoa, että palveludirektiivi ei etene heidän kaudellaan. Suomen linja on taasen huomattavasti avoimempi ja siksi kaikki markkinoiden vapauttamista kannattavat tahot odottavat innolla Suomen puheenjohtajuutta. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisella tulee olemaan keskeinen rooli hankkeen eteenpäin viemisessä.

Vuoden vaikein haaste taitaa olla negatiivisen EU-ilmapiirin kääntäminen. Siihen vaaditaan poliittista johtajuutta, onnistumisia ja säkää.

PS. Tänään avasin myös englanninkielisen nettipäiväkirjan. Yritän kirjoittaa noin kaksi merkintää viikossa. Tavoitteena on laajentaa lukijakuntaa entisestään ja avata suomalaisen mepin arkea (ja Suomea) myös kansainväliselle yleisölle. Englanninkieliset merkinnät löytyvät englanninkielisiltä sivuilta ”blog”-palkin alta. Päiväkirjoista löytyy varmaankin päällekkäisyyksiä, mutta myös eroja. Mitään käännöksiä ne eivät ole. Molempiin nettipäiväkirjoihin pätee sama sääntö: kirjoitan ne 99,9 prosenttisesti itse. Muutenhan niitä ei nettipäiväkirjoiksi voisi kutsuakaan.

Comment

required