Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Juhla virallistettiin Milanon huippukokouksessa vuonna 1985.
Mielestäni Eurooppa-päivä on sinänsä ihan hieno asia. On hyvä, että pysähdytään miettimään EU:n perusolemusta (tässä taannoinen Apu-kolumnini aiheesta) ja juhlitaan samalla Euroopan historian pisintä rauhanjaksoa sitten Rooman valtakunnan.
%video%
France 2 haastattelu Ranskan presidentinvaaleista. Keskustelukavereina rouva palveludirektiivi Evelyn Gebhardt ja liberaalien puheenjohtaja Graham Watson.
Samalla on oikeastaan vähän paradoksaalista, että EU:lle kehitetään ikäänkuin samanlaisia myyttejä ja symboleja kuin kansallisvaltioille. Pitää myöntää, että itseäni ei Eurooppa-päivä sytytä samalla tavalla kuin esimerkiksi itsenäisyyspäivä.
Ongelmana on tietenkin se, että kaikilla on oma tulkintansa historiasta. Sen huomaa myös täällä parlamentin käytävillä.
Läntinen Eurooppa tulkitsee toisen maailmansodan jälkeistä aikaa aivan eri tavalla kuin itäinen Eurooppa. Lännelle viimeiset 60 vuotta ovat olleet rauhan ja vapauden aikaan. Idälle ne ovat olleet sortovaltaa ja sosialismia (Kokoomus-mepit joulukuussa 2004).
Katselen parhaillaan täysistuntokeskustelua EU:n ja Venäjän suhteista. Onneksi meppien selkeä enemmistö antaa vahvan tukensa Virolle. Muun muassa Graham Watsonin, Tunne Kelamin ja Gunnar Hökmarkin puheenvuorot osuivat naulan kantaan.
Samaan hengenvetoon pitää todeta, että muutama meppi tuntuu vielä elävän suomettuneisuuden aikaa…
Omat Eurooppa-päiväni ovat olleet jokseenkin arkisia. Vai mitä sanotte:
Eurooppa-päivä vaalituoksinnassa 2004
PS. Seurasin uutisointia eilisestä presidenttifoorumista. En oikein ymmärrä millä tavalla suomalaisen median uutisointi Viron patsaskiistasta poikkeaa kansainvälisen median uutisoinnista? Saan päivittäin käteeni noin 500:n lehtiartikkelin nivaskan kansainvälisestä mediasta sekä 27 maan EU-tiedotustoimitusten yhteenvedot päivän mediasta. Niitä selaillessa ei kyllä huomaa radikaalia eroa. Ehkä Saksan mediassa aihetta käsiteltiin vähemmän, mutta kyllä se on muuten ollut vahvasti esillä.
PPS. Huomioinette, että Eurooppa-päivänä on myös Timo Soinin nimipäivä. I love it! Onnittelut Timolle.