Eilen illalla Hollannin kansanäänestystulos otti sen verran päähän, että päiväkirjan kirjoittaminen ei oikein maistunut. Päätin nukkua yön yli ja odotella kirkkaampia ajatuksia. Kirkkaudesta en tiedä, mutta tältä tuntuu juuri nyt:
Tämä on historiallinen viikko. Koskaan aiemmin kaksi maata ei ole äänestänyt EU:n perussopimusta vastaan. Vielä historiallisemmaksi tilanteen tekee se, että nämä kaksi maata ovat unionin perustajavaltioita.
Tilanne on myös paradoksaalinen, koska kansanäänestyksissä on torjuttu sopimus, joka viimeinkin tekee unionista ymmärrettävämmän, selkeämmän ja demokraattisemman.
Koko ratifiointiprosessi on kuin 25 ”framen” snooker-ottelu. Toistaiseksi kaksi framea on hävitty ja kymmenen voitettu.
Viimeisten päivien aikana tunteet ovat kuohuneet. Nyt pitäisi ottaa rauhallisemmin. Seuraavan kahden viikon aikana pitäisi pohtia etenemisvaihtoehtoja. Kesäkuun puolenvälin huipparista on saatava selkeä viesti jatkosta.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ratifiointia pitäisi jatkaa. Luxemburg järjestää kansanäänestyksen heinäkuun alussa. Sen jälkeen vuorossa on muutama parlamentin ratifiointi. Vuoden lopussa voimme jo olla 18-2 tilanteessa. Mene ja tiedä. Ehkä olen liian optimistinen. Ehkä.
