Vuoden ensimmäinen työviikko on alkanut todella rauhallisesti. Ryhmäviikolla käydään läpi lähinnä seuraavan täysistuntoviikon keskeisimpiä asioita.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Lauri Tierala aloitti tällä viikolla avustajan hommat täällä Brysselin päässä. Olemme jo päässeet Laurin kanssa hyvään vauhtiin. Tämä viikko on ollut siinäkin mielessä hyvä, että Lauri on voinut perehtyä uuteen työhön. Jokaisen uuden asian sisäistämiseen menee Laurilta keskimäärin 2,5 sadasosasekuntia…
Tänään aamulla olin D-työryhmässä. Puhuimme mm. ensi viikon perustuslakikeskustelusta. Se on tärkeä, vaikka se tuntuu aika toissijaiselta Kaakkois-Aasian katastrofin valossa.
Aamupäivällä meillä oli myös palaveri sihteeristön virkamiesten kanssa. Aiheena raporttini neuvoston varainkäytön vastuuvapaudesta. Se on putkessa. Porukat ovat tehneet hyvää työtä.
Kahdeltatoista kävimme Laurin ja tuhansien muiden ihmisten kanssa Schumannin aukiolla, jossa pidettiin kolmen minuutin hiljaisuus tsunamin uhrien muistoksi. Tilaisuus oli koskettava. Ympärillä oli paljon tuttuja. Monet itkivät avoimesti.
Iltapäivällä oli vielä ryhmäkokous, jossa käytiin läpi ensi viikon agendaa. Yleinen ilmapiiri oli jotenkin vaisu. Johtui varmaan viime viikkojen tapahtumista ja siitä, että kukaan ei ole oikein päässyt vauhtiin lomien jälkeen.