Istun koneessa matkalla Tel Avivista Brysseliin. Takana kolmipäiväinen matka Israeliin ja palestiinalaisalueille.
Matkalla aukesi maailma, jota en aiemmin oikeastaan tuntenut. En väitä tuntevani vieläkään, mutta ainakin ymmärrän paremmin mistä on kyse.
Matkan tavoitteena oli hankkia tietoa, luoda suorat suhteet alueen toimijoihin ja vauhdittaa omalla vaatimattomalla panoksella rauhanprosessia.
Jerusalemin vanhassa kaupungissa
EU-ulkoministerikokouksissa käsittelemme Lähi-itää usein. Tätäkin taustaa vasten ”fact finding”-missio onnistui.
Perjantain ja lauantain ulkoministeritapaamisessa saanen kunnian kertoa viimeisimmät kuulumiset Israelin ja palestiinalaishallinnon päättäjiltä sekä Tony Blairilta.
Matkan ohjelma oli aivan loistava. Tapasin palestiinalaisalueen presidenttiä lukuunottamatta kaikki keskeiset toimijat. Noin tusinan verran kokouksia ja luentoja yhdistettynä virkamiestemme laatimiin muistiohin auttoivat hahmottamaan kokonaisuutta.
Seuraavassa muutama havainto matkalta. Nämä ovat siis alustavia arvioita alueen tilanteesta, sellaisena kun sen näen ensimmäisen käyntini jälkeen.
1. Lähi-idässä on lukuisia konflikteja, jotka liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Ytimessä on Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti. Sen lisäksi jännitteitä on Israelin ja Syyrian, Israelin ja Libanonin välillä. Syyrian ja Libanonin kiistassa on päästy eteenpäin. Irak lienee kaikille tuttu. Iranin ydinohjelma on alueen ehkä vakavin uhka tällä hetkellä.
2. Lähi-idän rauhanprosessi etenee, mutta hitaasti. Meneillään olevat neuvottelut lähtivät liikkeelle Annapoliksesta marraskuussa 2007. Israelilaisten pääneuvottelijana toimii ulkoministeri Livni. Palestiinalaisten vastaavana Ahmed Qureia, alias Abu Ala.
3. Annapoliksen rauhanprosessissa on menossa loppurutistus. Miksi? Koska tavoitteeksi asetettiin vuoden 2008 loppu, ja Yhdysvalloissa vaihtuu hallinto ja Israelissa sekä palestiinalaisalueilla järjestetään todennäköisesti vaalit seuraavan viiden kuukauden aikana.
4. Rauhanneuvotteluissa on toki lukuisia aiheita, mutta niistä keskesimpinä voidaan pitää neljää teemaa: rajat, turvallisuus, pakolaiset, ja Jerusalemin asema. Rajakysymys, ml. siirtokunnat, ovat vaikeita, mutta kompromissi voidaan saavuttaa. Sama koskee pakolaisia. Turvallisuus on ikuisuuskysymys, jota ei saada hoidettua ilman keskinäistä luottamusta ja toimivaa palestiinalaista infrastruktuuria. Jaettu Jerusalem ja varsinkin pyhät alueet (vanha kaupunki) ovat vaikeita.
Jerusalemin vanhaa kaupunkia
5. On olemassa kaksi palestiinalaisaluetta: Gaza ja Länsiranta. Ne muodostavat noin 22% Israelin ja palestiinalaisalueiden pinta-alasta. Israelilla on siis noin 78% kokonaisalueelta. Gaza on vain 360 neliökilometriä, eli 40 km pitkä ja leveimmillään vain 15 km. Gazaa hallitsee terroristijärjestö Hamas, joka valittiin demokraattisilla vaaleilla vuonna 2005. Länsirantaa hallitsee Fatah, joka on maltillinen puolue ja rauhanneuvottelija PLOn nimissä. Palestiinalaisia on yhteensä 10 miljoonaa, joista 2,5 miljoonaa Länsirannalla ja Gazassa 1,5 miljoonaa. Loput asuvat pakolaisina muualla. Linkki: kartta Gazan alueesta ennen jälkeen israelin vetäytymisen v. 2005
6. Länsirannan kartta on karua katsottavaa. Se kuvastaa koko konfliktin monimutkaisuuden. Alue on noin 120 km pitkä ja leveimmillään noin 60 km. Neliökilometrejä kertyy 5600. Kartta muistuttaa reikäjuustoa. Israelilaisia siirtokuntia on noin 150 (niissä on 270 000 asukasta). Tiesulkuja ja muita esteitä yhteensä yli 600. Tämän lisäksi alueen ympärille rakennetaan 723 km pitkää suojamuuria. Vapaasta liikkumisesta ei ole tietoakaan. Linkit: YKn (OCHA) kartta Länsirannan siirtokunnista ja liikkumisesteistä ja Israelin rakentaman muurin suunniteltu reitti Länsirannalla
7. Rauhanprosessista Israelissa esitettin oikeastaan kolme näkemystä, jotka kiteytyivät hyvin Israelin pääministeri Olmertin, ulkoministeri Livnin ja oppositiojohtaja Netanyahun tapaamisissa. Olmert uskoo rauhanprosessiin ja toivoo, että ratkaisuun päästäisiin seuraavien kuukausien aikana. Hänelle riittää poliittinen yhteisymmärrys, joka johtaisi aikanaan varsinaiseen rauhansopimukseen. Ulkoministeri Livni, jota povataan Kadima-puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi (Olmert erosi ja uusi puheenjohtaja valitaan kahden viikon päästä), uskoo rauhanprosessiin, mutta ei halua hätäillä. Netanyahu taasen ei pahemmin rauhanprosessia tukenut. Hän halusi vain panostaa taloudelliseen yhteistyöhön ja piti Iranin ydinaseohjelmaa alueen suurimpana uhkana. Iran rahoittaa ja kouluttaa Hamasia ja Hizbollahia Libanonissa. Presidentti ja rauhan-Nobelisti Shimon Peresin analyysi oli mielestänäni mielenkiintoinen. Hänen perussfilosofiansa lähti liikkeelle Israelin, palestiinalaisten ja Jordanian yhteistyöstä. Hänen visionsa, kunhan rajoista ja turvallisuudesta sopimus saadaan aikaan, ei pahemmin poikennut EU:sta – taloudellisen yhteistyön kauttaa pysyvään rauhaan.
Israelin ulkoministeri Tzipi Livni
8. Suomen ja EU:n linja on selkeä ja oikeastaan aika yhtenäinen. Tuemme rauhanprosessia. Sen on pohjauduttava YK:n päätöslauselmille, Arabien rauhanaloitteelle, tiekartalle ja aikaisemmille sopimuksille. Konkreettisesti me tuemme rahallisesti palestiinalaishallintoa. Tuemme myös instituutioden (esimerkiksi poliisivoimat ja oikeusvaltio) rakentamista ja taloudellisen toiminnan kehittämistä. On tärkeää, että osana rauhanprosessia pyritään toimiin, jotka parantavat palestiinalaisten jokapäiväistä elämää. Siirtokuntarakentaminen olisi jäädytettävä, mikä valaisi luottamusta jatkon osalta.
9. Kärjistäen voidaan sanoa, että USA on perinteisesti ollut pro-Israel ja EU ehkä enemmän pro-Palestiina. Viimeisen vuoden aikana kumpikin ponnistelee kvartetin kautta (YK, EU, USA, Venäjä) aiempaa yhtenäisemmin rauhan puolesta.
10. Omat fiilikseni aaltoilivat optimismista pessimismiin. Voin vain kuvitella miltä niistä tuntuu, jotka ovat olleet mukana tässä prosessissa vuosikymmeniä. Miksi lähden kotiin optimistina? Koska varttuneimmat rauhanneuvottelijat, Shimon Peres ja Ahmed Qureia, eivät ole menettäneet toivoaan. Rauhan puolesta pitää aina ponnistella.
Mitä sinä olet mieltä?
