Terveisiä Frankfurtista. Hengailen hotellilla ja odottelen huomista maratonia malttamattomana. Kaverina Riikka Pulkkisen uusin kirja, Totta. Odottavan aika on pitkä. Kaikki valmistelut on tehty. Takana on suhteellisen ehjä 15 viikon harjoitusjakso. Keskiarvo noin 65 km per viikko. Joka viikolle hyviä, vaihtelevia harjoituksia: intervalleja, mäkitreenejä, vauhtikestävyyttä, pitkiä hitaita ja palauttelua.

Jaksoon on mahtunut pieniä kremppoja, kuten aina. Mutta ei mitään vakavampaa. Kylmäaltaat, tukisukat ja paljasjalkapalauttelut tuntuvat tepsivän. Olen myös siirtynyt kevyempiin, neutraaleihin kenkiin. Olen taas edennyt Timo Vuorimaan opeilla. Juoksuvuosi on toistaiseksi ollut hieno. Olen parantanut ennätyksiäni Cooper-testissä, vitosella, kympillä ja puolikkaalla. Olen siitä suunnattoman iloinen. Voi kunpa kerrankin onnistuisin maratonilla. En ole vielä kertaakaan juossut ehjää maratonia. Kaikenmaailman vatsakramppia ja rasitusvammaa on pukannut. Lähden huomenna liikkeelle maltilla. Tavoitteena rikkoa viime vuoden ennätykseni Berliinistä. Se oli 3.20. Frankfurtista on hienot muistot. Vedin täällä viime vuonna elämäni ensimmäisen Teräsmieskisan. Se meni niin nappiin kun vaan voi mennä. Näillä mennään.

Comment

required