Ihmisoikeudet

" Lähtökohtamme on turvata ihmisoikeudet. Jo siksi tuemme YK:ssa hyväksyttyä "suojeluvastuun" periaatetta. Kansallinen itsemääräämisoikeus ei voi olla savuverho, jonka turvin ihmisoikeuksia rikotaan."
- Helsingin Sanomissa 29.5.2008

Ihmisoikeudet ovat Suomen ulkopolitiikan ytimessä. Suomi tunnetaan ihmisoikeustyöstään ja ääntämme kuunnellaan. Ihmisoikeudet eivät ole meille politiikan väline vaan arvo sinänsä. Ihmisoikeuspolitiikka on kiinteä ja erottamaton osa Suomen ulkopolitiikkaa - ei mikään erillinen saareke.

Suomen ja ulkoministeriön toiminnan eräänlaisena peruskivenä toimii kerran hallituskaudessa tehtävä valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta. Seuraava, alkuvuodesta 2009 valmistuva selonteko määrittää lähivuosien painopisteet ja tavoitteet.

Ihmisoikeusselonteko ankkuroituu kiinteästi muihin ulkopolitiikkaamme määrittäviin asiakirjoihin kuten turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon, kehitys- ja kauppapoliittisiin ohjelmiin, YK-strategiaan ja siviilikriisinhallintastrategiaan.

Viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan välinen avoin yhteistyö on ihmisoikeuskysymysten hoidossa kaiken lähtökohta. Ilman kansalaisjärjestöjen ja ulkoministeriön yhteydessä toimivan kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta IONK:n tietotaitoa ja ruohonjuuritason kokemusta emme pystyisi toimeenpanemaan uskottavaa ihmisoikeuspolitiikkaa. Kansalaisjärjestöt ovatkin alusta alkaen mukana esimerkiksi ihmisoikeusselonteon valmistelussa.

Ulkoministeriössä aloitti syksyllä 2008 työnsä ihmisoikeus- ja demokratiasuurlähettiläs, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa ihmisoikeuspoliittisten linjausten täytäntöönpano sekä  ihmisoikeuksien integroiminen muuhun ulkopoliittiseen toimintaan.

Vain johdonmukainen ja pitkäjänteinen toiminta ihmisoikeuksien edistämisessä tuo kestäviä tuloksia. Vaikka toimintatavat ja -kentät ovatkin erilaisia, niin eri kansainvälisillä foorumeilla kuten YK:ssa, Etyjissä ja Euroopan neuvostossa ajamme samoja tavoitteita.

Euroopan ihmisoikeuksien valvontajärjestelmä ja sen kirkkain tähti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tällä hetkellä vaikeuksissa suuren juttumäärän takia. Ihmisoikeustuomioistuimen ja Suomen ehdotuksesta perustetun Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun työ ansaitsee kaiken tukemme.

EU on Suomen ihmisoikeuspolitiikan keskeisin väline. Unionin kautta sanomamme vahvistuu ja kuuluu paremmin. Käytännössä otamme EU:n kautta viikoittain kantaa eri puolilla maailmaa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin, käymme dialogia eri maiden kanssa ja yritämme tukea hankalissa oloissa toimivia ihmisoikeusaktivisteja.

Myös YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä yhtenäinen EU on erittäin vaikutusvaltainen toimija. Hajallaan ollessaan EU on väistämättä heikompi vaikuttaja ja kantamme on helpompi sivuuttaa.

EU:ssa meidän on keskusteltava myös omasta tilanteestamme. Otetaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen tilanne. Periaatteessa ja paperilla asiat ovat monessa maassa kunnossa, mutta arkipäivän todellisuus todistaa toisin. Monet syrjinnän muodot elävät enemmän tai vähemmän piilossa yhteiskunnassamme. Viimeaikoina etenkin uusissa jäsenmaissa ryöpsähdelleet purkaukset seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ihmisoikeusloukkaukset, väkivaltaisuudet, kokoontumisvapauden ja marssien epäämiset sekä selkeät EU-lainsäädännön rikkomukset ovat herättäneet keskustelua. Kotipiha on hoidettava kuntoon. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka, romanien tilanne, rasismin torjunta ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen terrorismin vastaisessa toiminnassa ovat esimerkkejä kysymyksistä, joiden suhteen EU:n toiminta on syystäkin herättänyt kysymyksiä ja myös arvostelua.

Linkkejä

UM: Ihmisoikeudet
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15630&contentlan=1&culture=fi-FI

UM: Selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta 2004
http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=14304&GUID=

UM: Ihmisoikeusaiheisia linkkejä
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=31356&contentlan=1&culture=fi-FI

Amnesty International
http://www.amnesty.fi/

Ihmisoikeusliitto
http://www.ihmisoikeusliitto.fi/

Ihmisoikeudet.net
http://www.ihmisoikeudet.net/

Tällaista on ulkoministerin arkipäivä.