Venäjä-politiikka

"Venäjään on suhtauduttava ilman komplekseja siitä, mitä Neuvostoliitto joskus aikoinaan on ollut."
- Savon Sanomissa 23.4.2008

Venäjän rooli kansainvälisessä politiikassa on vahvistunut. Sen suurvalta-aseman pohjana ovat ydinase ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenyys. Energiavarat, talouden vahvistuminen ja itsevarma ulkopolitiikka ovat  rakentaneet Venäjälle uutta suurvaltaprofiilia heikkouden kaudeksi mielletyn 90-luvun jälkeen.

Georgian kriisi on korostanut vaikutelmaa "Venäjän paluusta". Venäjä osoitti valmiutensa käyttää asevoimaa ulkopolitiikan välineenä. Lisäksi Venäjä on luonut politiikkansa oikeutukseksi opin ulkomailla asuvien venäläisten suojelusta. Nämä ovat huolestuttavia merkkejä.

Näen Venäjän muutosta elävänä maana, jota leimaa paradoksi. Venäjä on vahvistunut nopeasti, mutta kehittynyt hitaasti. Pitkän aikavälin ongelmat ovat yhä ratkaisematta. Väestö vähenee nopeasti. Infrastruktuurin puutteet ovat vakavia. Öljyn ja kaasun myyntiin perustuva luonnonvaratalous on yksipuolinen ja haavoittuvainen. Venäjän  kilpailukyky on alhainen eikä "venäläisestä Nokiasta" ole havaintoja. Oikeusvaltiokehitys takkuilee ja korruptio on lisääntynyt. Demokratiakehitys on kokenut takaiskuja. Venäjän modernisaatio ja vahvan aseman säilyttäminen edellyttävätkin valtavien haasteiden voittamista.

Venäjän riippuvuus kansainvälisistä rahoitusmarkkinoista ja ylipäätään ulkomaailmasta tuli näkyvästi esiin syksyn 2008 finanssikriisin aikana. Tämä realiteetti on Venäjälläkin varmasti havaittu.

En usko klassisen suurvaltapolitiikan tai talousnationalismin tarjoavan kestäviä edellytyksiä Venäjän kehitykselle. Venäjä tarvitsee tiivistä yhteistyötä Euroopan kanssa, samoin kuin Eurooppakin tarvitsee Venäjää. Oma Venäjä-visioni onkin Euroopan unionin ja Venäjän vahva ja toimiva kumppanuus. Sen taloudellinen perusta, keskinäisriippuvuus, on jo olemassa.

Kumppanuuden poliittinen rakennustyö on osoittautunut paljon vaikeammaksi, kuin viime vuosikymmenellä oletettiin. Osapuolten identiteetit, toimintatavat ja suhteeseen kohdistetut odotukset ovat osoittautuneet erilaisiksi. Georgian kriisi on kärjistänyt eroavuuksia. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ennaltamäärätty. Kumppanuuden rakentamista onkin vain koetettava jatkaa. EU:n on pidettävä huolta periaatteistaan ja eduistaan. Samalla Venäjää on pyrittävä tuomaan lähemmäs unionia vapaakauppasopimuksen, poliittisen yhteistyön ja jossain vaiheessa myös vapaamman liikkuvuuden keinoin. Pyrin olemaan tässä työssä mahdollisimman aktiivinen.

EU:n yhtenäinen ja vahva Venäjä-politiikka on Suomen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Yksituumainen unioni kykenee vaikuttamaan Venäjään. EU:n jäsenenä Suomi ei voi olla "sillanrakentaja" unionin ja Venäjän välillä. Mutta me voimme - ja meidän pitää - olla aloitteellisia ja rohkeita EU:n Venäjä-politiikan rakentajia. Siten Suomen edut voidaan kestävimmin turvata.

Tiheä yhteydenpito Venäjän ulkoministeri Sergey Lavroviin on tärkeä työvälineeni. Hän on todellinen diplomatian ammattilainen.

Suomen Venäjä-politiikan lähtökohtana on EU-jäsenyyden ohella naapuruus. Se tarkoittaa intensiivistä kauppavaihtoa, yhteistyötä ja vuorovaikutusta Venäjän kanssa. Tämä ei ole sanahelinää, vaan totista totta. Suomen ja Venäjän kauppa kasvoi vuonna 2007 17 prosenttia. Suomalaisinvestoinnit Venäjälle ovat lisääntyneet nopeasti. Taloutemme suhteellinen Venäjä-kytkös on todennäköisesti EU-maiden vahvin. Hallintomme tekevät yhteistyötä kaikilla tasoilla. Venäläiset ovat suurin turistiryhmä Suomessa. Suomi on yli 700 000 viisumilla suurin Schengen-viisumien myöntäjä Venäjällä.

Venäjän naapuruus tarjoaa Suomelle suuria mahdollisuuksia. Siihen sisältyy myös haasteita ja ongelmia, joita on koetettava ratkoa rakentavassa ja avoimessa hengessä. Puutullit ja rekkajonot ovat keskeisiä kysymyksiä, joilla on Suomessa merkittäviä haittavaikutuksia. Talousnationalismin ja protektionismin vahvistuminen Venäjällä sekä WTO-jäsenyyden lykkääntyminen ovat Suomen kannalta kielteisiä kehityskulkuja. Pidemmän tähtäimen vastauksen näihin kysymyksiin voi antaa vain Venäjän sitoutuminen avoimeen talouteen ja yhteisiin pelisääntöihin. Tällaista kehitystä on koetettava edesauttaa erityisesti EU:n kautta.

Venäjä ei muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa. Meillä on kuitenkin kaikki syyt tarkkaan seurata ja arvioida Venäjän kehitystä. Ristiriitoja ehkäistään sitomalla Venäjää yhteistyöhön ja keskinäiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusvalinta on EU-jäsenyys ja vahva kansallinen puolustus. Meillä on mahdollisuus hakea Naton jäsenyyttä. Suomi päättää ratkaisuistaan itse.

Kuten yleensäkin, pidän avointa keskustelua tärkeänä myös Venäjän suhteen. Sen kautta varmistetaan realistinen ja ajantasainen ymmärrys naapurimaan suunnasta. Jälkisuomettuneisuudelle ei pitäisi olla tilaa 2000-luvun Suomessa.

Venäjän muutoksen ymmärtäminen ja mahdollisuuksien mukaan myös ennakointi on Suomelle tärkeää. Se edellyttää hyvää Venäjä-osaamista. Tarvitsemme tiiviitä kontakteja itään, verkottumista, kokemusta ja venäjäntaitoisia ihmisiä. En kuitenkaan kaipaa Venäjä-mystikkoja. Tarvitsemme Venäjä-osaamista, jossa Venäjää ja sen kehitystä arvioidaan myös vertailevasti ja osana nykyhetken maailmaa. Venäjä ei ole Neuvostoliitto tai ikiaikojen itsevaltainen imperiumi, vaikka historiallinen perinne sinänsä osaltaan näkyisi ja vaikuttaisikin. Niin historialliset ajatusluutumat kuin illuusiotkin harhauttavat. Itselleni CCCP on lähinnä hyvän jääkiekkojoukkueen tunnus.

"Maantieteelle emme voi mitään", sanoi presidentti Paasikivi. Tähän meidän ei kuitenkaan tarvitse tai kannata pysähtyä. Meillä on päinvastoin hyvät mahdollisuudet hyödyntää maantieteen tarjoamia mahdollisuuksia eli Venäjän läheisyyttä.

Linkkejä

UM: Suomen suurlähetystö Venäjällä
http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1

Suomalais-Venäläinen kauppakamari
http://www.finruscc.fi/

Aleksanteri-instituutti
http://www.helsinki.fi/aleksanteri/

Suomi-Venäjä-Seura
http://www.venajaseura.com/