Keskiviikkona 31.10.2007    12 kommenttia

Meppikiertue Tampereella

Terveisiä Tampereen lentoasemalta. Iltapäiväaurinko paistaa. Odottelen Helsingin konetta. Illaksi vielä Brysseliin.

Laskeuduin Tampereelle keskiyön jälkeen. Yövyin entisen avustajani, hyvän ystäväni Tero Luoman ja hänen avopuolisonsa Merjan luona. Kivan kämpän ovat hankkineet.

Ylipäätään huomaan aina viihtyväni Tampereella. Kaunis kaupunki, mukavia ihmisiä. Ehkä jossain alitajunnassa mieltymykseni perustuu myös paikalliseen lätkäkulttuurrin.

Tänään oli kolme keikkaa. Aamu alkoi Sammon keskuslukiolla, jonne kokoontuivat myös Ylöjärven lukio, Hatanpään lukio, Klassillinen lukio, Tammerkosken lukio, Lyseon lukio ja ryhmä ysiluokkalaisia Ristinarkun yläkoulusta.

Porukkaa tupa täynnä

Tilaisuuden järjesti Eurooppalainen Suomi. Ja hyvin järjestikin. Juontajana toimi Elina Hykkönen. Hän ja erinomaiset oppilaat tenttasivat Satu Hassia ja allekirjoittanutta EU:sta. Lukiokeikat ovat tämän ammatin parhaita puolia. Nautin joka hetkestä oppilaiden parissa.

Sammon lukion jälkeen vuorossa oli Aamulehden haastattelu, tai ehkä pikemminkin juttutuokio kolmen tähtitoimittajan kanssa. Kävimme vähän läpi EU-agendaa.

Kiertueen päätteeksi osllistuin paikallisen Kauppakamarin järjestämään tilaisuuteen, jossa puhujina olivat myös Harri Jaskari ja Arto Satonen. Harri ja Arto ovat juuri sitä kansanedustajien uutta sukupolvea, jota ihailen. Kavereilla riittää virtaa muutaman ydinreaktorin verran.

Tampere-keikka oli jälleen kerran erinomainen. Ei vähintään siksi, että sain pitkästä aikaa rupatella Teron kanssa. Nyt kotiin viettämään neljän päivän viikonloppua perheen parissa. Fiilikset katossa.

 

12 kommenttia

Keskiviikkona 31.10.2007 klo 15:21
Mikko Juutinen

Hei
Olen kuullut että tässä uudessa "perussopimuksessa" on myös artikla joka määrää miten Eu:sta voi irrottautua. Onko kellään tietoa että missähän kohtaa tätä sopimusat kyseinen artikla on ja mitä siinä sanotaan?
Kiitos jo etukäteen!!

Keskiviikkona 31.10.2007 klo 20:05
Kari Rajala

Kuulin tänään uuden määritelmän, mikä on virkamiehen lahjontaa.

Jos olut on lämmin ja leipä kylmä, niin se ei ole lahjontaa. Kylmä olut ja lämmin leipä on lahjontaa.

Siinä siis lisäevästä lobbausraporttiin ;-)

Keskiviikkona 31.10.2007 klo 20:55
Reina Waissi, Hampuri

Hei Mikko,
kävin läpi uutta Lissabonin Reformisopimusta, enkä ole aivan varma, otetaanko siihen kysymääsi Artikla I-60 mukaan vai ei, joka löytyy sopimuksesta euroopan perustuslaista. Sisältö:
I-60 artikla
Unionista eroaminen
1. Jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista.
2. Jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Unioni
neuvottelee ja tekee kyseisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja ottaen huomioon puitteet, jotka sääntelevät kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin. Tämä sopimus neuvotellaan III-325 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Sen tekee unionin puolesta neuvosto, joka tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.
3. Tätä perustuslakia lakataan soveltamasta asianomaiseen jäsenvaltioon sinä päivänä, jona erosopimus tulee voimaan tai, jos sopimusta ei ole, kahden vuoden kuluttua 2 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta, jollei Eurooppa-neuvosto yhteisymmärryksessä asianomaisen jäsenvaltion kanssa päätä yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa.
4. Sovellettaessa 2 ja 3 kohtaa eroavaa jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäsen ei osallistu kyseistä jäsenvaltiota koskevan asian käsittelyyn eikä sitä koskevien päätösten tekemiseen Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa.
Määräenemmistöön tarvitaan vähintään 72 prosenttia neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat osallistuvia jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien valtioiden väestöstä.
5. jos unionista eronnut jäsenvaltio hakee uudelleen jäsenyyttä, sen hakemus käsitellään
I‑58 artiklassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

Eli varoitus. Voi olla, että tämä on pudonnut pelistä.

Eurooppalaisin terveisin,
Reina Waissi

Keskiviikkona 31.10.2007 klo 22:27
Alex Stubb

Mikko ja Reina - eropykälä löytyy myös reformisopimuksesta. En muista artiklaa ulkomuistista, mutta kyllä se sieltä löytyy, oletettavasti samassa muodossa kuin perustuslaillisessa sopimuksessa.

Keskiviikkona 31.10.2007 klo 23:58
Reina Waissi, Hampuri

Hei,
kiitos vastauksesta :-). Eropykälä löytyi: Artikla 35 reformisopimus. Muoto on sisällöllisesti lähes sama kuin perustuslakisopimuksessa.

Torstaina 1.11.2007 klo 12:53
Hannu Paaso

Hei,
Toivottavasti Suomi ei koskaan tule käyttämään tuota pykälää, koska kyllä EU voi elää ilman Suomea, mutta Suomen vientiteollisuus ei voi elää ilman EU:ta.

Torstaina 1.11.2007 klo 13:12

Mukava kertomus meppikiertueesta.

Sitten järkytykseni aiheeseen: Saamani tiedon mukaan Eurooppa-neuvosto olisi päättänyt ettei julkaista konsolidoituja versioita uudistussopimuksesta eli Lissabonin sopimuksesta.

Tällainen päätös sotisi nykyisten ja tulevien perussopimusten henkeä sekä toimielinten avoimuusperiaatteita vastaan. Lisäksi se olisi ristiriidassa Suomen ja Ruotsin hallitusten ajamien avoimuustavoitteiden kanssa.

Olen käsitellyt julkaisemisen perusteita lukuisissa nettikolumneissa.

Alex Stubb, pyydän sinua toimimaan ripeästi jotta kansalaiskesustelulle saadaan tarvittava perusta: oikea, riittävä ja käyttäjäystävällinen tieto Euroopan unionin tärkeimmästä asiakirjasta.

Torstaina 1.11.2007 klo 14:55
Hannu Paaso

Jos tälläinen salailu yritys on meneillään, se on kerrassaan kauhistuttavaa meidän näkökulmasta, koska suomalaisina olemme tottuneet asiakirjojen julkisuuteen, mutta jälleen kerran törmäämme siihen, että EU:n tahdin määrää isot maat ja erityisesti Ranska ja Saksa, joissa käsitykseni mukaan lähdetään pikemminkin siitä, että kaikki on salaista ja vain erikoisella luvalla jokin asiakirja on julkista. Näin toisaalta ymmärrän, jos tälläinen yritys on olemassa, ja pahoin pelkään, että Suomen ja Ruotsin näkökannat jyrätään yli, jos isot maat ovat päässeet sopuun tälläisesta menettelystä. Kiintoisaa nähdä, miten käy.

Torstaina 1.11.2007 klo 15:35
Hannu Paaso

Jatkona edelliseen. Luin uutisia Deutsche Wellen sivuilta ja sieltä totesin, että vaikka Puolassa voitti EU-myönteinen kanta, myös uusi pääministeri ei ole pistämässä vain leimaa sopimuksen päälle ja presidentti uhkaa jopa vetolla. Näin, jos tätä sopimusta ei julkaistaisi, se olisi kuin kaataa öljyä siihen, että Puola sanoisi ei sopimukselle. Täten ehkäpä pienellä lobbauksella, jos tälläinen yritys on meneillään Saksa-Ranska akselilla, Puola saataisiin samaan rintamaan Suomen ja Ruotsin rinnalle. Jos vielä siihen saataisiin britit, mahdollisuudet tämän suunnitelman torpedoimiseksi voisivat kasvaa moninkertaisesti. Mutta toivon siis, että tähän ei tarvitsisi turvautua.

Torstaina 1.11.2007 klo 16:04
Alex Stubb

Hei Kaikki - en oikein aina ymmärrä mistä nämä huhut lähtevät liikkelle, mutta todettakoon, että neuvosto on aina aikaisemminkin julkaissut konsolidoidun version uusista sopimuksista. Ensin julkaistaan kirjanen, jossa on pelkät muutokset ja sitten muutaman kuukauden jälkeen konsolidoitu versio. Ei ole mitään syytä, etteikö näin tehtäisi myös reformisopimuksen kanssa.

Perjantaina 2.11.2007 klo 3:37

Alex Stubb, nykytekniikan aikaan oikean, riittävän ja käyttäjäystävällisen tiedon julkaiseminen verkossa ei vaadi kuukausia, vaan hyvää tahtoa.

Tiedon panttaamiseen ei ole minkäänlaista hyväksyttävää syytä.

En pidä suomalaisen hallituslähteen vastausta Eurooppa-neuvoston kielteisestä päätöksestä huhuna, kunnes teot osoittavat sen vääräksi.

Ellei neuvosto julkaise uudistussopimusten koonnosta välittömästi, Euroopan parlamentti voi vahvistaa rooliaan kansalaisten etujen puolustajana hoitamalla julkaisemisen.

Perjantaina 2.11.2007 klo 17:57
Lasse Lahtinen

Itsekin yritin pitkään selailla EU-tiedotuksen sivuilta milloin hyväksytty sopimusteksti laitetaan verkkoon. Mutta ei sieltä mitään tietoa tule ulos.

Tekstimuutokset löytyivät kuitenkin valtioneuvoston sopimusta käsittelevän sivun alareunan linkistä. Myös suomeksi:

http://www.valtioneuvosto.fi/eu/perussopimusten-uudistaminen/fi.jsp

-> Lissabonissa hyväksytyt HVK-asiakirjat

Mutta onhan tämä aivan uskomatoman tehotonta, että tekstiä ei ole edes sähköisesti koostettu yhtenäiseksi vaikka aikaa on ollut jo viikkoja.

Toisaalta myös alkuperäisen kaikkineen yli 450 sivuisen perustuslakitekstin löytäminen netistä oli aikoinaan tuskallisen vaikeaa. Ei sitä löydy varmaan vieläkään esimerkiksi eu-tiedotuksen sivuilta, kolme vuotta julkaisemisen jälkeen.

Virallisesta lehdestä se löytyy. Mutta yrittäkääpä etsiä tästä sillisalaatista jokin haluamanne kohta:

http://europa.eu.int/eur-lex/lex/JOHtml.do?uri=OJ:C:2004:310:SOM:FI:HTML

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!