Ulkopoliittinen puhe ja pari lisäystä

Kiitos Alex! Puheesi on kattava, seikkaperäinen ja johtopäätöksiltään oikeansuuntainen. Kansainvälisessä politiikassa ykköskysymys tulee olemaan ilmastonmuutos ja heti seuraavana EU:n uuden sopimuksen ratifionti. Mukaan täytyy ottaa USA:n presidentinvaali. Näiden jälkeen ollemme uudessa status quossa.

"2. Suomen koko puolustusdoktriini on määriteltävä uudelleen. Sen on perustuttava maksimaaliseen yhteistyöhön samanmielisten maiden kanssa."

Olisi mukava kuulla puheenpitäjän näkemys siitä, mitkä ovat tällä hetkellä näitä Suomen kanssa samanmielisiä maita?

Hyvä puhe. Ensimmäiseksi jäin miettimään länsmielisyys-termin käyttöä tässä yhteydessä. On syytä kannattaa amerikkalaisia perusarvoja so. nk. yhteistä länsimaista arvoperustaa. Bushin hallinnon ulkopolitiikka ei sitä edusta ja sehän kai oli Jäätteenmäen kritiikin kärki; oltiin rähmällään Washingtonin suuntaan. Jäätteenmäki oli samalla kannalla kuin länsimaat Ranska ja Saksa, joiden arvio sodan seurauksista valitettavasti osui oikeaan. Lipponen taas oikaisi mm. Tuomiojaa, joka erehtyi kerran ulkoministerinä julkisesti kannattamaan Ranskan ponnisteluja rauhan puolesta.

Se, että turvatakuumuotoilua arvosteltiin niin varmasti juuri näin oli, että oppositio Suomessa sitä kritisoi. Muut EU-jäsenmaat kuitenkin hyväksyivät artiklan yksituumaisuudella?

Olen arvovaltaisen puheenpitäjän kanssa jotakuinkin samaa mieltä nato-optiosta. Sillä hämmentämiselle pitää saada nyt loppu. Ympäristön muutos viimeistään tekee Natosta Suomelle entistä vaarallisemman kumppanin. Norjan sotilasjohto ja maan puolustusministeri totesivat, ettei sotaliitolta odoteta apua sotilaallisen "haasteen" uhatessa. Mitä me liitolta haemme ja mitä me siltä saisimme?

Voidaan myös katsoa mihin suuntaan Nato on viime vuosina kehittynyt. Uusia jäsenmaita on tiettävästi painostettu muuttamaan puolustuspolitiikan painopistettä aluevalvonnasta kaukopartiojoukkojen suuntaan. On jääty puolustuskyvyssä USA:n armoille ja esimerkiksi eteläinen naapurimaamme on ahdinkossa ajautunut myötäsotijaksi taisteluun, jota Irakin amerikkalaisjoukkojen ex-komentaja vastikään kuvasi "päättymättömäksi painajaiseksi".

Vuonna 1995 sotilasasiantuntijoiden johdolla valmisteltiin salainen Nato-selvitys, joka tiettävästi oli kielteinen jäsenyydellemme. Avoimen keskustelun voisi aloittaa vaikkapa tuon raportin julkaisemisella?

Afganistanin tilanteessa on syytä vakavasti katsoa mikä tilanne maassa vallitsee. Suomen ei tule ehdoitta lähettää maahan lisää sotilaita, vaan ensin on selvitettävä mitkä ovat rauhan mahdollisuudet taistelevien osapuolten välille. Käydäänkö edes rauhanneuvotteluja ja jos ei niin miksi ei? Eihän Suomen sodanpäämäärä voi olla Taleban-liikkeen tuhoaminen viimeiseen mieheen? Semmoisella rintamalla ei torjuntavoittoja ole saavutettavissa.

Atlantti-seuran puheesi,Alex,veti mutkia suoraksi,mika on joskus hyvakin. Menematta yksityiskohtiin,olen silla kannalla,etta Suomen ulkopoliittisen keskustelun mielenkiinnon taso ei nouse, ja oma esiintymisesikin jaa hieman ilmaan,ellemme kykene avoimesti ja seikkaperaisesti arvioimaan Suomen asemaa kylmassa sodassa. Kutsun vuosia 1945-991 "itsenaisyysvajeen ajaksi",jolloin ikava kylla aika monet politiikkamme avaintoimijat halusivat entisestaan kaventaa itsenaisyyttamme hakemalla syvaa yhteistyota Neuvostoliiton-ei pelosta,vaan ideologisista syista ja oman asemansa ponkittamiseksi- kanssa ja samalla konfrontaatiota Yhdysvaltojen kanssa. Yritan arvioida tata seikkaperaisesti 6.11. julkaistavassa kirjassani Vasemmalta ohi. Ns. porvarillisten puolueiden lyhyt yhteistyon historia toivottaavsti saa myos lisaa sytyketta keskusteluun. Hyvaa syksyn jatkoa aurinkoiselta Manhattanilta.

Tällainen kohta jäi pohdituttamaan: "Sukupolven vaihdos Suomen ulkopolitiikassa vaikuttaa dramaattiselta siksi, että se tapahtuu jälkijunassa. Siirrytään suoraan kuusikymppisistä kolmekymppisiin.".

Mihin sukupolvenvaihdokseen arvostettu europarlamentaarikko mahtaa viitata? Vuoden 2011 jälkeiseenkö? UM:ssä istuivat ainakin eilen vielä retroministerit Väyrynen ja Kanerva. EU -politiikasta vastaava pääministerimmekin käy jo kuudetta kymmenettä. Puolustusministeri Häkämieskin, vaikkei häntä välttämättä ulkopolitiikan avaintoimijaksi lasketakaan, on jo täyttänyt 46 -vuotta.

Onko tässä koira haudattuna, Alex? Vihjaatko, että Suomen ulkopolitiikkaa hoidetaan pääasiassa hallituksen ulkopuolelta? Hmm. Ketkä ovat nämä mystiset 'kolmekymppiset'? Nyt vasta ulkopolitiikka alkoikin kiinnostaa.

Lukiolaispoikana 80-luvun alussa olin vilpittömän hämmästynyt varsin yleisestä käsityksestä luokkatoverieni keskuudessa, jonka mukaan USA ja Neuvostoliitto olisivat olleet aivan "yhtä syvältä" ja esim. asuminen kummassa tahansa maasta olisi aivan yhtälailla - "yhtä syvältä". Tuohon aikaan päämiehinä hääräsivät siis Brezhnev ja Reagan.

Olin 70-luvulla aivan liian nuori, jotta olisin voinut ymmärtää tai edes hahmottaa julkisuutta laajasti hallinnutta vasemmistoromantiikkaa. Mutta 80-luvulla olin sentään riittävän vanha ymmärtämään, että [ulkopoliittinen] fraseologiamme oli vahvasti punavärillä värittynyttä - ja pahasti harhaista - toki pitkälti pakon sanelemana. Surullisinta ilmiössä oli se, miten laajat joukot olivat alkaneet uskoa - ja toiset hyväksikäyttämään - tätä vääristynyttä kommunikea-ajan virallista liturgiaa.

Pidän analyysiäsi ja synteesiäsi oivallisena. Alpo Rusille toteaisin, että puhe (ja sille ilmeisesti varattu aika) olivat sen verran lyhyitä, että se ei ole mahdollistanut kaiken yksityiskohtaisen aukipuhumista, vaan lienee pakottanut puhujan luottamaan kuulioiden ymmärrykseen ja sivistykseen.

Erinomainen analyysi, Alex!

Lasse Lehtiselle: Sinun ehkä kannattaisi lukea puolustusministeriön ylijohtajan Pauli Järvenpään 14.10. julkaisema kolumni: Miten uutisesta tulee uutinen?

Tapani Valli

"Toinen häiritsevä piirre tässä keskustelussa on sen keinotekoinen symbolisointi. On näkynyt väitteitä, että YK:n toiminta Darfurissa olisi jotenkin henkisesti ylevämpää kuin Naton toiminta Afganistanissa.

Mitä henkisesti ylevää on ollut YK:n kriisinhallinnan katastrofaalisissa epäonnistumisissa - Srebrenicassa ja Somaliassa?"

Suhtaudun skeptisesti taistelujoukkoihin, joiden poliittiset johtajat tulevat monesta eri kuppikunnasta. YK:ssa on harvoin oltu samaa mieltä ylipäätään mistään asiasta, jos se rikkoo jonkun suuremman valtion valtapoliittista asemaa. Miksi EU:n taistelujoukot eroavat tässä suhteessa YK:sta? Toki EU on pienempi ja voisi siten olla dynaamisempi toimija kuin YK, mutta perusongelmasta ei mielestäni päästä eroon.

Alexin puheen alkuosioita en halua syvemmälti kommentoida, koska mielestäni Alexin viisi johtopäätöstä ovat puheen helmi. Alkuosioihin esitänkin vain pari kommenttia:

1. Alex kirjoittaa: "Vuoden 2003 vaaleihin nähden ratkaiseva ero (vuoden 2007 eduskuntavaaleissa (JP:n lisäys)) on kuitenkin siinä, että lännellä ja Natolla pelottelu ei toiminut enää ollenkaan." Kuitenkin: Suomea Natoon hinkuvat ovat edelleen jatkaneet Venäjällä pelotteluaan, vaikkei se olekaan kansan enemmistön Nato-vastaisuutta miksikään muuttanut. Syykin Venäjä-pelottelulle lienee selvä, toista Natoon liittymisen argumenttia eli mukanaoloa kaikissa sellaisissa kv. järjestöissä, joissa vaalitaan ns. yhteistä länsimaista arvoperustaa, on vaikea saada tungettua suomalaisten kurkusta alas Naton osalta johtuen Naton USA-johtoisuudesta sekä Bushin hallinnon tyrmistyttävästä politiikasta, jonka kannatus on USA:ssa enää 24 prosentin luokkaa.

2. Alex kirjoittaa: "Venäjä on itsetietoinen suurvalta, joka merkkaa reviiriään kaikkialla - erityisesti sen lähialueilla." Tähän voisi lisätä, että USA on itsetietoinen supervalta, joka merkkaa reviiriään kaikkialla - erityisesti lähialueidensa ulkopuolella (esim. Puolaan ja Tsekkiin haluttu ohjuspuolustus EU:n alueella ja Libanoniin suunniteltu suuri lentotukikohta).

Pystyäksemme arvioimaan Alexin loppupäätelmien paikkansapitävyyttä meillä tulee luonnollisesti olla käsitys lähimenneisyydestämme sekä arvio tulevaisuudestamme. Lähihistorian osalta viittaan laajaan ja laajentuvaan kirjallisuuteemme. Tulevaisuuden arviointi on paljon vaikeampaa ja tulevaisuudesta meillä lienee jokaisella oma näkemyksensä, joka voi poiketa huomattavasti muiden näkemyksistä, mistä seuraa, että myös Alexin loppupäätelmien paikkansapitävyydestä voidaan olla montaa mieltä.

Tässä kohdin merkittävistä tulevaisuuteen liittyvistä seikoista nostan esiin seuraavat:

a. EU:sta tulee merkittävä globaali poliittinen ja turvallisuuspoliittinen vaikuttaja, mutta kehitys tulee olemaan hitaampaa kuin ehkä toivoisimme ja myös hallitsemattomampaa.

b. Informaation- ja energianhallinnan merkitys tulevat lisääntymään turvallisuuspolitiikan keinoina samaten kuin muidenkin ns. pehmeiden keinojen käyttö suhteessa pääasiassa aseisiin perustuviin menetelmiin.

c. Venäjä uudelleenvarustautuu, mutta merkittävämpää on loppujen lopuksi Kiinan nopea sotilaallinen kehitys varsinkin arvioitaessa ns. satelliittisotaa.

d. Reaganin kiihdyttämä asevarustelu hidastuu USA:ssa taloudellisista syistä ja EU joutuu yhä enemmän kantamaan itse vastuuta Euroopan turvallisuuspoliittisesta tilasta.

Ja vihdoin pääsemme Alexin johtopäätöksiin:

Johtopäätöksiin 1. ja 5. voin varauksettomasti yhtyä ja pidän niitä sekä tärkeinä että selventävinä nykytilaan verrattuna.

Johtopäätös 4. sisältää monta hyvää pointtia, mutta Naton sisällä on käynnissä nyt sellainen kuohunta, että lykkäisin Suomen kannanottoja muutamalla vuodella, jolloin meillä olisi selvempi kuva siitä, miten Nato tulee kehittymään Bushin jälkeisessä maailmassa a. Euroopan, b. kriisinhallinnan ja c. transatlanttisen yhteistyön suhteen.

Johtopäätöksessä 2. muotoiluni poikkeaa Alexin muotoilusta niin, että Suomen puolustusdoktriinin on perustuttava pitkäliemenevään puolustus- ja turvallisuusyhteistyöhön EU-maiden kanssa, kuitenkaan unohtamatta vielä lähitulevaisuudessa itsenäistä puolustusta. Tässä tilanteessa itsenäinen puolustus toimisi välivaiheena siihen asti kunnes EU:n oma puolustus saadaan aikaiseksi. Samanmielisiin sitoutuminen on mielestäni liian epävarmaa. Esimerkiksi jonkun hallituksen mielestä voisimme nytkin pitää USA:ta tässä mielessä samanmielisenä kun taas toisenlaisen hallituksen mukaan emme ainakaan Bushin hallinnon aikana voisi näin ajatella. Samanmielisyyteen sitoutuminen ajaisi meidät itsetekemäämme nurkkaan ja tekisi turvallisuuspolitiikastamme joko hyvin ailahtelevaa suhteessa kumppaneihimme ja niiden muuttuvaan käytökseen tilanteista riippuen tai sitten täysin ajopuumaista.

Johtopäätös 3:n osalta olen sitä mieltä, että kriisinhallinta sisältää paljon muitakin elementtejä kuin puolustusvoimille tai puolustusministeriölle kuuluvat asiat eikä sitä siten voi alistaa pelkästään puolustusministeriön alaisuuteen.

Aivan erinomainen puhe, jonka ajatuksiin on helppo yhtyä.
Vaikka varmaan edustan ikäjakauman vanhinta päätä, ja toivoisin sinun olevan siinäkin oikeassa, kuitenkaan en minäkään Hannele Laurenin aiemmassa kommentissa esittämällä tavalla oikein löydä tuota nuorta vaikuttajajoukkoa. Näin vain kotimaisia tiedotusvälineitä seuraten on vaikea muutenkaan nähdä kuvaamaasi suurta, puhumattakaan historiallista muutosta ulkopoliittisessa keskustelussa. Ettet vaan olisi puhetta suunnitellessasi löytänyt siihen “kuningasajatuksen”, joka sitten on vienyt lopullista tekstiä hiukan toiveajattelun puolelle. Mutta kuten sanottu kokonaisuus on erinomainen.
Puheessasi tuot esille myös karisman merkityksen, joka merkitys lienee erityisen suuri kansainvälisissä neuvotteluissa ja suhteissa. Tältä osin poliittisella johdollamme ilmeisesti on vajetta, joka on omiaan hidastamassa aktiivista kehitystä ja omien tavoitteiden saavuttamista myös ulkopolitiikan osalta. Optimismisi voi siis olla hiukan liiallista, ainakin aikataulun osalta, mutta olethan nuori, joten voinet hiukan odottaa.

Pasi Pekkiselle.Alexin puhe oli hyva,sen kaiketi "rivien valista" toin esille, vaikka eraita tarkeita seikkoja on syyta katsoa lahemmin;Yksityiskohtia puheessa oli,joiden osalta jatkossa varmasti voidaan keskustelua kayden saada tasmennyksia. Ja jos ei voida,on vaara etta yksi totuus korvaa toisen,ja jamahdamme vanhaan suomalaiseen perusasetelmaan,jossa keskustelua ei ole eika tule. Haluan silti jo nyt varoittaa "sukupolviharhasta". 1960-luvulla yksi sukupolvi halusi ajaa asemista kaikki silloisen ulkopolitiikan avaintoimijat markkinoimalla "uuden ulkopolitiikan",jonka tavoitteita oli YYA-sopimuksen sotilasartiklojen aktivointi,tuki aseellisille vapautusliikkeille kehitysmaissa,luopuminen puolueettomuudesta Neuvostoliiton hyvaksi ja niin edelleen. Se porukka jopa pitkalle kovilla keinoilla onnistui,josta maksamme viela monella tavalla seka kansakuntana etta eraat jopa henkilokohtaisesti. Enta Mannerheim?Han naki 75 vuotiaana paremmin kuin monet kolmekymppiset?Kehitysmaissa kolmekymppiset johtavat,sivistysmaissa on hyvan politiikan ytimessa sukupolvien vuorovaikutus. Suomi tarvitsee jatkossakin mannerheiminsa.EU:ssakin.

Hei Kaikki - tyypillinen Strassin tiistai menossa. Palaan kommentteihin myöhemmin. Tähän hätään vain nopeasti, että puhe keskittyy 2004-2007 aikakaudelle ja pohtii tulevaisuutta. Ulkopolitiikka-lehden 1.12.2004 artikkeli käsittelee aikakautta 1990-2004.

Tapani Vallin kommenttiin. Lehtisestä en tiedä, mutta mikäli viittaatte Järvenpään haastatteluun hesarissa on vähintään hyvin erikoista että puolustusministeriön virkamies mainostaa avoimesti natoa mediassa kun samaan aikaan vaietaan täysin Yhdysvalloissa vellova keskustelu Iranin pommittamisesta. Eikö mitään ole opittu? Mikä on Suomen hallituksen kanta kriisiin?

Jouni Pulli kiteyttää jälleen mainiosti. Korjatkaa toki jos muistan väärin, mutta eikö maininta Suomen "itsenäisestä" puolustuksesta kadonnut jo Lipposen II hallituksen papereista?

Mikäli puolustuksen "uskottavuutta" halutaan yhteistyöllä parantaa, tehokkain konkreettinen toimenpide on tiivistää suhteita läntiseen naapurimaahamme eri puolustushaarojen alalla. Ruotsilla on oikeasti kalustoa käytettävissä, yhteisessä puolustuksessa ei tarvitsisi nojata vain poliittisiin julistuksiin ja kinastella artiklojen tulkinnoista.

Yhteinen EU-puolustus on mielenkiintoinen kysymys. Mitä se tarkoittaisi ja miten se toteutettaisiin? Omat joukot tarvitaan sekä tehokas komentojärjestelmä. Poliittinen tahtotilakin on kysymysmerkki. Samoin USA:n veto. Tulisiko ydinpelote kollektiiviseksi kuten Natossa?

Hyvä Lasse Lahtinen, kiteyttämiseni onnistumisen suhteen en ole kovin varma, koska asiakokonaisuus on sangen laaja ja liiallinen priorisointi johtaa tiettyjen asioiden inflatooriseen arvonnousuun. Olen kuitenkin sangen kiitolinen siitä, että ymmärsit hyvän tarkoitukseni.

Vaikka ylläolevista kommenteistasi voisi monia muitakin kohtia perustellusti lainata priorisoin esille tuomaasi problematiikkaa, joka ilmenee mielestäni parhaiten seuraavista kommenteistasi:

"Afganistanin tilanteessa on syytä vakavasti katsoa mikä tilanne maassa vallitsee. Suomen ei tule ehdoitta lähettää maahan lisää sotilaita, vaan ensin on selvitettävä mitkä ovat rauhan mahdollisuudet taistelevien osapuolten välille. Käydäänkö edes rauhanneuvotteluja ja jos ei niin miksi ei? Eihän Suomen sodanpäämäärä voi olla Taleban-liikkeen tuhoaminen viimeiseen mieheen? Semmoisella rintamalla ei torjuntavoittoja ole saavutettavissa."

Kommentiisi pari lisäkommenttia:

1. Suomen varsin vaatimattomien ja rajallisten kv. rauhanturvaajajoukkojen käytön perusteena pitää olla selvä hyöty- ja todennäköisyysanalyysi. Afganistanin operaatioon lähtö oli mielestäni alunperin perusteltua, mutta kv. joukkojen toiminnalla ei mielestäni maan tilannetta ole onnistuttu merkittävässä määrin parantamaan ja siksi, mikäli suomalaisten osuutta halutaan entisestään kasvattaa ko. alueella, se tulisi tehdä pelkästään koskien sellaisia funktioita, joilla parannetaan maan infrastruktuuria, koska sotimalla Afganistanin sota hävitään. Sen olisi varmaan aasikin ymmärtänyt, jos olisi historian kirjaansa osannut lukea.

2. Afganistanin tilanne ei ole erikseen ratkaistavissa, vaan samalla pitää ratkaista myös Pakistanin tilanne. Kummankin kohdalla järkevästi ohjatulla taloudellisella ja koulutuksellisella avulla saadaan paljon enemmän aikaiseksi kuin ammuksia räjäyttämällä.

3. Terrorismia ei saada poistettua pelkin sotilaallisin keinoin eikä pelkästään ns. länsimaisen demokratian keinoin, vaan eritoten ymmärtämällä myös islamilaisten kansojen tarpeet ja yhteistyössä näiden kansojen kanssa ja hyvin suuressa määrin rauhanomaisin keinoin.

Kirjoitat myös, että "Uusia jäsenmaita on tiettävästi painostettu muuttamaan puolustuspolitiikan painopistettä aluevalvonnasta kaukopartiojoukkojen suuntaan." Kirjoituksesi kuvaa hyvin Naton nykyistä dilemmaa, joka ilmentyy voimakkaasti esim. useiden Nato-maiden haluttomuutena panostaa lisää Afganistanin tilanteen ratkaisuun sotilaallisin keinoin, koska ongelma ei yksinkertaisesti ole ratkaistavissa nykyisellä sotilaallista toimintaa painottavalla tavalla. Kirjoituksesi nostaa myös esiin sen ongelman, jonka useat nykyiset Nato-maat kokevat: USA Naton johtavana valtiona haluaa, että Nato panostaisi yhä enemmän ns. kriisinhallintaan Euroopan ulkopuolella, mutta Naton eurooppalaisissa jäsenmaissa haluttaisiin panostaa enemmän oman alueen puolustukseen eli ko. maat eivät ole kovinkaan halukkaita panostamaan Naton sotilaalliseen kriisinhallintaan Euroopan ulkopuolella oman puolustuksensa kustannuksella.

Hyvä Lasse Lahtinen, nostat toisessa kommentissasi esiin vielä tällä hetkellä varsin arvaamattomankin aran asian viitatessasi Ruotsin puolustuskalustoon. Tosiasia on, että Ruotsilla on sekä sotateollista kapasiteettia että sotilaalista kalustoa sekä meillä varsin suuri sotilashenkilöstö, jotka yhdistämällä voisimme luoda Itämeren piiriin varteenotettavan puolustuksellisen tekijän, jos näin haluttaisiin tehdä.

EU:n yhteinen puolustus olisi meille luonnollinen ratkaisu joskin sen toteuminen vaatii monien palikoiden yhteenloksahtamista. Valitettavasti maassamme tuntuu olevan varsin harvassa ne "rakennusmiehet", jotka tällaiseen projektiin haluavat osallistua. Eli olemmeko liian tyytyväisiä nykyiseen tilaamme, emmekö näe EU:n yhteistä puolustusta tarpeellisena, luulemmeko että ongelmamme ratkeavat Naton 5. artiklan mukana?

Lopuksi: Alpo Rusi kiteytti oivallisesti eri-ikäisten vaikuttajien tarpeellisuuden kirjoittaessaan, että "...sivistysmaissa on hyvan politiikan ytimessa sukupolvien vuorovaikutus." Näinhän se pitäisi olla muuallakin ja näinhän se on myös vaikkapa liike-elämässä ja toivottavasti enenevässä määrin myös poliittisissa puolueissa jahka pääsemme eroon ns. suurten ikäpolvien ylivallasta ja kun puolueiden johto valitaan suoralla jäsenäänestyksellä eikä joidenkin "huru-ukkojen" mielipiteillä.

Sukupolvikysymystä voi lähestyä Mannheimin teorian pohjalta. Avaintapahtumana NL:n romahtaminen laukaisi jakautumisen riippuen kunkin ikäpolven kokemuspohjasta. Edelleen tärkeä yksittäinen kysymys on kuinka Venäjä nähdään Suomesta käsin (Kanerva, Niinistö, Koivisto vs. Häkämies, Katainen?). Länsimieliseksi (jako keinotekoinen) itsensä mieltänyt fraktio käyttää hyväkseen lähihistorian hämärtämistä käyttämällä huolettomasti termejä suomettuminen, stasi, yms. Sillä onko väitteiden takana vakavastiotettavaa historiantutkimusta ei tunnu olevan merkitystä. Kunhan saadaan aikaan ilmapiiri, että jotain kamalaa on salattu ja se liittyy Venäjään. Samanlainen suhtautuminen vaivaa usein myös uutisointia. Halonen on puhunut oivaltavasti "kampanjoinnista".

Suomi selvisi kylmän sodan traumasta vähäisemmiin vaurioin kuin moni muu nk. länsimaa. Puolueettomuspolitiikka ja pysyttäytyminen suurvaltain eturistiriitojen ulkopuolella johti pienvaltiopolitiikkamme historialliseen menestykseen. Jos on niin, että vastakohta-asetelma olisi palaamassa takaisin, mitä en usko, ei periteisen etunäkökohtamme turvaavissa ulkopolitiikan keinoissa ole edelleen mitään häpeämistä . Mikäli Venäjää tavalla tai toisella oltaisiin eristämässä, Suomen ei pidä löytyä tällaisesta joukousta. Siinä vanhasuomalaisen ulkopolitiikan punainen lanka.

Lasse Lahtinen [numerointi allekirjoittaneen]:
"1. Suomi selvisi kylmän sodan traumasta vähäisemmiin vaurioin kuin moni muu nk. länsimaa.
2. Puolueettomuspolitiikka ja pysyttäytyminen suurvaltain eturistiriitojen ulkopuolella johti pienvaltiopolitiikkamme historialliseen menestykseen.
3. Jos on niin, että vastakohta-asetelma olisi palaamassa takaisin, mitä en usko, ei periteisen etunäkökohtamme turvaavissa ulkopolitiikan keinoissa ole edelleen mitään häpeämistä .
4. Mikäli Venäjää tavalla tai toisella oltaisiin eristämässä, Suomen ei pidä löytyä tällaisesta joukousta.
5. Siinä vanhasuomalaisen ulkopolitiikan punainen lanka."

1. Vähintäänkin omaperäinen väite - voitko perustella ja mahdollisesti nimetä joitakin esimerkkejä?

2. Suomen YYA-ajan puolueettomuus oli vähintäänkin kyseeenalaista. Tosiasiallisesti Suomi oli YYA-sopimuksen ja käytännön politiikan kautta liittoutunut Neuvostoliiton kanssa aivan kuten jatkosodassa Natsi-Saksan kanssa.

3. Vastakohta-asetelma ei toivottavasti palaa, mutta uskon (so. luulen) että tulevaisuudessa maailmassa on useita taloudellisia, poliittisia ja sotilaallisia valtakeskittymiä. Yksi niistä on Eurooppa.
Suomessa harjoitettu YYA-ajan ulkopolitiikkaa voidaan kutsua "menestykseksi" ainakin siinä mielessä, että Suomea ei tuona aikana miehitetty sanan varsinaisessa mielessä (vaikkakin henkisessä mielessä melko perusteellisesti). Se ei kuitenkaan tarkoita, että vähäisempi Neuvostoliiton henkiseen talutusnuoraan hirttäytyminen tai äärimmäisyyksiin viety omaehtoinen itsesensuuri - ja sen vähäisempi käyttö (väki)vallan välineenä ei olisi johtanut yhtälaiseen "menestykseen". Tuon ajan sisäpolitiikka, joka oli ulkopolitiikalle täysin alisteista, sisältää kyllä lukuisia häpeätahroja.

4. Venäjää ei varmasti kukaan ulkopuolinen halua eristää, ellei Venäjä itse sisäpoliittisista syistä.

5. Vanhasuomalaisen Paasikiven ulkopolitiikan punainen lanka oli pienen maan opportunistinen etujen ajaminen - tilanteen mukaan. Se ei missään nimessä tarkoita mitään betonoituja linjauksia.

Disclaimer: Omat väitteeni perustuvat henkilökohtaisiin tulkintoihin, joissakin tapauksissa saattavat hatarasti nojautua johonkin jonkun toisen kirjoittamaan.

Pasi Pekkinen kirjoittaa yllä, että "... mutta uskon (so. luulen) että tulevaisuudessa maailmassa on useita taloudellisia, poliittisia ja sotilaallisia valtakeskittymiä. Yksi niistä on Eurooppa." Pekkinen saa voimakasta tukea ajatukselleen vastaperustetun ECFR:n (European Council on Foreign Relations) ja Ivan Krastevin sekä Mark Leonardin kirjoittamassa Policy Briefissä, jonka mukaan jopa 35 %:ia 57 000 haastatellusta (52 eri maasta) haluaisi, että EU:lla olisi jatkossa nykyistä enemmän valtaa globaalitasolla. Muut maat jäivät EU:n luvuista kauas taakse. Samasta paperista selviää ns. "soft powerin" merkityksen kasvu "hard powerin" kustannuksella.

Linkki artikkeliin: http://ecfr.3cdn.net/03a2042f64dec620b1_2um6bsbtw.pdf

Pahoittelen, että äskeisestä artikkelistani jäi linkki pois ECFR:n "Love & Hate" -karttaan. Sitä tutkiskellessa voi taas hieman paremmin ymmärtää tulevaa kehitystä. Tässä on mainitsemani linkki: http://ecfr.3cdn.net/da3235096ba054b493_wem6vbg53.pdf

Monien kammoksuma suomettumisen aika kylmän sodan myrskynsilmässä oli todellisuudessa Suomalaisille kovin vaatimaton kärsimys kun sitä vertaa esimerkiksi Pariisin mellakoihin, SLT:n terroristeihin ja virkakieltoihin tai vaikkapa Norjan yhteiskuntaa pelossa pitäneisiin maolaisiin. Suomessa ulkopoliittinen konsensus ulottui hyvin laajalle; kokoomuksesta saarislaisiin eurokommunisteihin. Vastuullisen ulkopolitiikan kautta turvattiin myös yhteiskunnallinen vakaus.

Nk. suomettumiskeskustelussa hieman häritsee se miten ajanjakso esimerkiksi lehdistössä monesti esitetään kuin kyseessä olisi jokin paljastamaton salaliitto - ja stasin arkistot täynnä vakoojia. Kyseessä on aikajakso, jota pitää tutkia ja arvioida vain ja ainoastaan historiantutkimuksen välineillä. Ei sitä pidä mystifioida.

Mitä tulee tulevaisuuden valtakeskittymiin niin ulkoministeri Kanervan tämänpäivänen ulkopoliittinen lausunto ansaitsee jälleen täyden tuen. Suomella voi olla roolinsa unionin ja Venäjän välisen yhteistyön, nk. strategisen kumppanuuden syventämisessä. Myös Puolan vaalit antavat toivoa että sopimuskysymyksessä vihdoinkin päästäisiin eteenpäin.

Kiitos kaikille erittäin vilkkaasta keskustelusta. Olen siitä erittäin otettu. Käytin puheen valmisteluun poikkeuksellisen paljon aikaa ja toivottavasti se näkyi myös lopputuloksessa. Ainahan sitä olisi voinut parantaa, mutta kaikenkaikkiaan olen siihen tyytyväinen. Olen myös tyytyväinen siitä, että puhetta ei "revitelty" julkisessa keskustelussa. Tavoitteena oli pitää analyyttinen puhe ja saada sitä kautta aikaan analyyttinen keskustelu. Esimerkiksi Uutispäivä Demarissa oli mielestäni kerrassaan loistava referaatti puheesta.

Tommi kysyy, ketkä ovat samanmielisiä maita. Se riippuu pitkälti asiasta. Talouskysymyksissä esimemerkiksi Ruotsi, Tanska, Viro, Liettua, Latvia ja Britannia. EU:n kehittämisessä Belgia, Luxembourg ja Saksa. Maataloudessa Ranska. Jne.

Tarmo - näinhän se on. Uuden alku odottaa. Maailma muuttuu.

Lasse nostaa esille mm. turvatakuut. Tottahan toki ne hyväksyttiin yksimielisesti, niin kuin kaikki asiat sopimusneuvotteluissa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomen ajamasta lisäyksestä tykättiin. Panoksia voi pistää moneen, mutta turvatakeiden vesittämiseen sotilaallisesti liittoutumattoman maan ei sitä kannata tehdä.

Mahtavaa, että Alpo Rusi, yksi maamme johtavimmista ulkopolitiikan asiantuntijoista osallistuu meidän keskusteluun. Onnittelut Alpolle uudesta kirjasta. Hankitaan ilman muuta. Mutkat menivät toki vähän suoraksi. Yritin rakentaa retorisesti toimivan puheen.

Hanna ja R. Berger - minulta kysyttiin tilaisuudessa myös "retroministereistä". Pitäähän tuo tietenkin paikkansa, mutta ajattelin nyt lähinnä tutkijoita, virkamiehiä ja Jyrki Kataista. Siinä on sukupolvenvaihdos.

Pasi - samaa mieltä. Itse olen Amerikan ystävä, vaikka en olekaan nykyisen linjan kannattaja. Pidän myös sairaina Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, tai Neuvostoliiton ja EU:n vertauksia. Niissä yhteyksissä kannattaa muistaa, että Neuvostoliitto oli autoritäärinen sortovalta, jonka ideologia tappoi konservatiivisten arvioiden mukaan yli 20 miljoona ihmistä.

Tapani - luin myös Paulin kolumnin. Loistava oli. Jälleen kerran.

Ari - juuri näin. En minäkään ymmärrä tuota YK:n ylistämistä. Mitä ylevää on siinä, että turvaneuvoston seuraava jäsen on Libya?!

Jouni - esittämäsi pointit osuvat naulan kantaan. Juuri tuossa kontekstissa tämä maailma muuttuu. Otit puheestani askeleen eteenpäin. Noiden teemojen viljelyä jatketaan.

Lasse, Pasi ja Jouni - eihän teidän keskusteluun ehdi mukaan täältä Strasbourgista =). Nyt on torstai aamu. Pakko rientää ryhmäkokoukseen.

Kiitokset tarkennuksesta Alex.

Kataisen osalta olen hieman ymmälläni, mutta jos todella pitää paikkansa (kuten hartaasti toivon), että virkamiehistössä uusi kansainvälisempi sukupolvi pääsee ääneen, niin on syytä kohottaa malja..jos toinenkin.

Äärettömän positiivista on myös se, että laitat painoarvoa diplomaateille ja tutkijoille. Arvostan suunnattomasti molempia ammattikuntia. Siksi tulen kovin surulliseksi, kun edelleenkin tulee törmättyä huonolla kielitaidolla varustettuihin tönkkösuolattuihin muikkuihin, jotka kertovat olevatsa UM:n virkamiehiä sekä kapeakatseisiin kylmän sodan aikaan juuttuneisiin tutkijoihin, joiden puheen aikana koko seminaariyleisö uinahtaa.

Uskon ja luotan, että olet aitiopaikaltasi nähnyt muutoksen lähtevän käyntiin ja innoissani odotan, että se muutos alkaisi näkyä laajemminkin.

EU:n ja SUomen yliopisto- ja tiedepolittikasta:

TIEDEYLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ: TIEDE VAI INNOVAATIOT?

Hallitus ja muut päättävät piirit ovat julistaneet Suomessa ´tieteen´ kirosanaksi. Tiedejärjestelmän sijasta hallitus julistaa rakentavansa maahan ”maailman parasta innovaatiojärjetelmää” tiedeyliopistojen perustalle.

Ennen kuin puhutaan mistään määräraha-, opintososiaalisista ja sivistyksellisen tasa-arvon kysymyksistä koulutus- tiedepolitiikassa, kaikkien kansalaisten oikeudesta paikkansapitävään tietoon jne., on selvitettävä tämän kyseisen peruslinjanvedon mielekkyys, ja sen onnistumisen mahdollisuudet ilman asianmukaisesti järjestyttyä valtion ylläpitämää julkista ja toimintakykyistä tiedejärjestelmää. Kenenkään ei nimittäin kannata satsata uppoavaan laivaan esimerkisi elämänuraa valitessaan, on sen kyytiin pääsy kuinka ”tasa-arvoista” hyvänsä tai erilaiset ”edut” vaikka suorastaan houkuttelevia.

Vaikka tiede on yhä keskeisempi tuotantovoima innovaatioiden, hieman yksinkertaistaen kaupallisesti menetyvien tuotteiden kehittämiseksi, niin se ei suinkaan ole ainoa tällainen tekijä, vaan tieteen merkitys innovaatioiden tuottamisessa vaihtelee (varsin tavallisesta) 0 %:sta tuonne 90 %:in tuotetyypistä riippuen korkeimpien prosenttien koskiessa välittömästi tiedettä itseään palvelevia tutkimusvälineitä. Uusi, mieluiten siis itse tuotettu muita paremmin paikkansa pitävä tieteellinen perustutkimustieto on ainoa innovaatiotoiminnan ”komponetti”, mitä nimenomaan tiedeyliopistot voivat innovaatioprosessiin tarjota.
Muita perustärkeitä innovaatioita tuottavia ilmiöitä ovat taide, esimerkiksi muotoilu ja innovaatioita hyödyntävät kulttuurihyödykkeet, markkinoiden kautta välittyvät haasteet ja tuotannollinen kokemus, joka ei ole kaikin puolin tieteellisesti ennakoitavissa. Noista innovaatiotoiminnan muista puolista (meidän) ”homenokkaisten” perustutkijoiden asiantuntemus on varmaan muuta yhteiskuntaa keskimääräistä huonompi, eikä suinkaan parempi...

Jos tiedeyliopisto ei tee kunnollista perustutkimusta, sillä ei ole innovatioprosessiin MITÄÄN TODELLISTA ANNETTAVAA, eikä se opi erottamaan muidenkaan tuottaman tiedon joukosta oikeaa väärästä. Sama koskee Suomen akatemiaa, ja sen mallin mukaan Suomen ehdotuksesta pystyyn ajettua EU:n ”European Research Coucilia”, jonka johtoon valittiin HY:n vararehtorina oikean ja väärän tutkimuksen erottamisessa toisistaan pahasti epäonnistunut biokemian professori Marja Makarow: Kansan ääni on aikaisemmin käsitellyt mm. HY:n ”peilisolututkimuksia”.

Peruskäsitteitä: mitä ovat tiede ja innovaatio ?

Taatusti asiantuteva ”Sovjetskaja Entsiklopedija” määrittelee tieteen seuraavasti, 1:

" Tiede, inhimillisen toiminnan alue, jonka funktiona on objektiivisten tietojen tuottaminen ja teoreettinen systematisoiminen todellisuudesta; yksi yhteiskunnallisen tajunnan muodoista; historiallisessa kehityksessä tiede muuttuu yhteiskunnan tuotantovoimaksi ja mitä tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi instituutioksi. Käsite tiede sulkee piiriinsä sekä uuden tiedon aikaansaamisen että tämän toiminnan tuloksen, kullakin hetkellä kootuksi tulleiden tieteellisten tietojen summan, joka kokonaisuuden ominaisuudessa käsittää (kulloisenkin) tieteellisen maailmankuvan. Termiä ´tiede´ käytetään myös merkitsemään eri tieteenaloja."

" Tieteen(alan) välittömät päämäärät ovat (sellaisten) todellisuuden ilmiöiden kuvaaminen, selittäminen ja ennustaminen, jotka muodostavat sen tutkimuskohteen sen löytämien lakien pohjalta, eli laajassa mielessä (se on) todellisuuden teoreettinen heijastaminen. "

” Ollen yhteydessä maailman käytännölliseen omaksumiseen tiede on tiedon tuotantona laatuaan aivan erityinen toiminnan muoto, joka olemuksellisesti eroaa toiminnasta materiaalisessa tuotannossa, kuten myös muista erityisesti henkisistä toiminnan muodoista. "

” Kun materiaalisessa tuotannossa tietoja vain käytetään ideaalisen työkalun ominaisuudessa, niin tieteessä niiden aikaansaaminen on pääasiallinen ja välitön päämäärä... "

" Erotukseksi toiminnan muodoista, joiden tulos on pääasiassa ennalta tiedossa, toimintaa nimitetään aiheellisesti tieteelliseksi vain siinä määrin kuin se johtaa uuden tiedon keksimiseen, ts. tieteellisen (perustutkimus)toiminnan tulos on periaateessa ennalta tuntemanton. Juuri tästä syystä tiede ilmenee voimana, joka "kumouksellistaa" muut toiminnan lajit. "

Innovaation Wikipedia määrittelee seuraavasti,2:
” Innovaatio eli uudennus on jokin uutuus, tavallisimmin jokin uutuustuote, esimerkiksi teollinen tai tekninen keksintö. Innovaatio voidaan ymmärtää ideana, käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät uutena. Innovaatiot jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan. On mullistavia innovaatioita ja vähittäisin muutoksin syntyviä innovaatioita. ”
” Innovaatiotoiminta sekoitetaan joskus virheellisesti tutkimustoimintaan. Pelkkä tutkimustulos ei kuitenkaan ole innovaatio ellei sitä pystytä kaupallisesti hyödyntämään. Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että tutkimusprosessi muuttaa rahaa tiedoksi, ja että innovaatioprosessi muuttaa tietoa rahaksi. Esimerkiksi Tekes (Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus) on määritellyt innovaation seuraavasti: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista."
Innovaatiotieto on siis bisnestietona salaista ja suojattua, esimerkiksi patentoitua, kun taas tieteellinen tieto ei määritelmällisesti voi olla kumpaakaan. Mitä innovaatioyliopisto sitten firmoille antaakin (kaikesta huolimatta...), niin muille yhteiskunnan tahoille se ei anna mitään, paitsi korkeintaan niiden firmojen välityksellä. Tiedettä tarvitsevat kuitenkin muutkin tahot: tavalliset kansalaiset, kansalaisjärjestöt, poliittiset päättäjät, oikeuselimet, muutkin yritykset kuin innovaatioyliopiston bisneskumppanit.
Mauri Pekkarinen lakkauttamassa tiedettä?

Tampereen teknillisen yliopiston lehti TTY&Co viime vuodelta haastatteli ohi asian menevällä otsikolla "Lisää yrittäjyyskasvatusta koulutusohjelmiin" jo silloisenkin Kepu-sosdem-hallituksen kuten nykyisenkin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista, jonka linajukset edustavat kaikkien europuolueiden linjauksia:

TTY&Co: " Suomalainen innovaatiojärjestelmä on toiminut hyvin. Maailman muuttuessa on katsottava kuitenkin, millaisiin uudistuksiin on tarvetta. Ensinnäkin on tukittava innovaatioketjun vuodot. Innovaatiojärjestelmämme kyllä tuottaa runsaasti uutta tietoa ja innovaatioita, mutta patenteista, uudesta tiedosta ja innovaatioista ei synny riittävästi tuotteita ja kasvavia, jopa kansainvälisiä yrityksiä, sanoo kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. "

Ei sanaakaan TIEDEjärjestelmästä, vain "innovaatiojärjestelmästä", eli tuotekehitysjärjestelmästä, ELI yhdenlaisesta SUUNNITTELUjärjestelmästä. Teknillisten korkeakoulujen nimenvaihto ja "tunnustautuminen" tiedeyliopistoiksi olivat siis huijausta. Jos Pekkarisen linjanveto pitää, ja sillä on kannatusta ko. yhteisöissä, niin TK, TTY ja LTY olisi muutettava virallisestikin ammattikorkeakouluiksi. Ne eivät pysty omin keinoin erottamaan oikeaa tietoa väärästä, mikä onkin nähty viime vuosien aikana.

Tarvitttaisiin KOKONAAN UUSI teknillisen alan todellinen yliopisto, joka erotettaisiin "innovaatiojärjestelmästä" katsomaan sen munausten perään, ja kansainväliseen yhteistyöhön oikeiden tieteentekijöiden eikä huijareiden ja disinformaattoreiden kuten M(assachusetts)I(nstitute of)T(echonologyn):n kanssa!

Tiedeyliopistojärjestelmän vaihtaminen "innovaatiojärjestelmään" on vastaavantasoinen yhteiskunnallinen muutos kuin olisi oikeusjärjestelmän korvaavinen pelkällä poliisijärjestelmällä ja siihen liittyen mm. Eduskunnan ja tuomioistuimien ja muun sellaisen "turhan" lakkauttaminen...

Ja innovaatioiden todelliseen syntymiseen tuo Pekkarisen muutos vaikuttasi samoin kuin tuo jälkimmäinen "reformi" järjestykseen: hölynpölytieteen pohjalta ei synny innovaatioita, eikä tyhjän viranomaisterrorin pohjalta "järjestystä"!

Perustutkimukselle vaatimus tulosten välittömästä liiketaloudellisesta sovellettavuudesta on asiaankuulumaton myllynkivi, jota yksikään suuriin teknisiin keksintöihin johtanut yksittäinen yhden tieteenalan tutkimustulos ei ole varmaan koskaan sen julkistamishetkellä täyttänyt. Lisäksi jos tutkimusta halutaan jarruttaa esimerkiksi ylipiston johtoon Pekkarisen mallin mukaan tulevien tieteellisesti asiantuntemattomien yritysten edustajien taholta pelossa että se hyödyttää kilpailijoita tai vaikka aatteellispoliittista syistä, niin jakamalla tutkimusprojekti riittävän pieniin pätkiin löytyy varmasti sellaisia pätkiä, joista ei varmasti erillisinä tule bisnestä, ja nuo lakkauttamalla voidaan torpata koko projekti.

TTY&Co: " Pekkarisen mukaan toinen tärkeä kehittämiskohde on innovaatiojärjestelmän muuttaminen tarjontalähtöisestä kysyntälähtöiseksi tiivistämällä entisestään elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön välisiä suhteita. ... "

Se mitä Pekkarinen tiedeyliopistoilta vaatii, on liike-elämän valmiiden ideoiden toteuttaminen (vaikka kaikki sellaiset markkinoilla tiedostetut ideat on varmaan toteutettu, joiden toteuttamisella tieteellinen perusta on olemassa. Sitaatti osoittaa, että Pekkarinen ei ymmärrä tieteestä eikä tieteelle perustuvista innovaatioista mitään. Pekkarinen sekoittaa tieteen tutkimusinsinöörin toimintaan, joka on yhdentyyppistä suunnittelua . 3. Lakkauttaessaan aidon tieteen hän tulee kyllä lakkauttaneeksi myös tutkimusinsinöörien kyvyn erottaa itse oikea tieto väärästä, ja johtaa yliopistojen asiakkaat, niin opiskelijat kuin firmatkin, täydelliseen avuttomaan riippuvuuteen jostakin enemmän tai vähemmän satunnaisesta ulkomaisesta "auktoriteettitahosta", ihan yhtä hyvin tiedemafiakeskuksesta kuin oikeastakin osaajatahosta. Tämäkin katastrofaalinen kehitys onkin ollut havaittavissa.

TTY&Co: " Olemme siirtymässä palkkayhteiskunnasta yrittäjyysyhteiskunnaksi. Yhä useampi yliopistosta valmistunut päätyy uransa jossakin vaiheessa yrittäjäksi.Kkaikenlaisten alojen koulutuksessa tulisi antaa perusvalmiudet yrityksen pyörittämiseen. "

Tiedeyliopistojen perustutkintoja ei tule rasittaa pakollisella yrittäjäkoulutuksella. Sitä on yhteiskunnassa tarjolla joka paikassa muualla vaikka kuinka paljon. Ja lisäksi on pilvin pimein palveluksiaan innokkaasti maksukykyisille tarjoavia yrityshallintokonsultteja sekä asiakkaitaan neuvovia yritystarhoja, -puistoja, -halleja, -maneeseja jne. Tämä yrittäjäkoulutus on sitä paitsi lähinnä syötti, jotta teollisuustutkijan ura kuulostaisi houkuttelevalta, vaikka teollisuuden tutkijat ja tuotekehittäjät tekevät tunnetusti ”orjakontrahteja”, jossa sitoutuvat olemaan käyttämättä missään muualla tässä työssä itse tuottamaansakaan tietoa. Vapaaehtoista yrittäjäkoulutusta tietysti voi olla, mutta sillä ei saa korvata tieteellisiä perusasioita. Ja monilla erityisteiteenaloilla kuten kauppatieteissä ja teollisuustaloudessa yritysjohtajakoulutus on entuudestaan tärkeässä asemassa.

TTY&Co: " Euroopan unionissa valmistellaan esitystä Euroopan uudeksi teknologiainstituutiksi. Pekkarinen pitää ajatusta kannatettavana: Tarvitsemme useisiin yliopistoihin, tutkimusinstituutioihin ja bisnekseen verkottuvan EIT:n. Soveltavalla tutkimuksella ja kehitystyöllä pitää olla siinä keskeinen sija. "

Mitenkähän tämä EIT suhtautuu "European Research Council":in, joka on Suomen "akatemian" suden mallin mukaan pystyyajettu erityisen "eurotieteen" rahoitusorganisaatio... Eli ei tieteellinen, vaan rahoituslaitos, joka ei ole tieteellisessä vastuussa kenellekään, joka joka rahoituspäätöksillään kuitenkin ohjaa valtio(ide)n tiedepolitiikkaa. Tuo kansallisten ja kansainvälisten ”tiedejärjestöjen”, joissa pyörivät kaikissa samat naamat, niiniluodot, raiviot, makarowit, enqvistit, kasvaa kuin kuplatalousyrittäjän yritysrypäs tai taistolaisteinitoimitsijan etujärjetöviidakko... On Tieteellisten seurain valtuuskuntaa, ”Kansainvälistä tiedyliopistojeliittoa” (johon kuuluu nimenomaan niitä ”innovaatioyliopistoja”), Euroopan tutkimussäätiötä, Euroopian teknologiaintituuttia, Skepsistä, Höpsistä... Kunnolliset tulokset vaan loistavat poissaolollaan: tiedettä ollaan tekevinään, mutta ”peilisolua” pukkaa...

Nykyinen Suomen akatemia on lakkautettava, ja se on korvattava esimerkiksi Venäjän/NL:n tai Ruotsin mallin mukaisella aidolla Tiedeakatemialla, joka on tieteellisin perustein ja tieteellisellä virkavastuulla toimiva tieteellinen, toiminnassaan kaikin puolin julkinen tiede-elin. 4.

1. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?5,14503,18762#msg-18762

2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Innovaatio

3. http://www.nakokulma.net/index.php?topic=5978.msg166957#msg166957

4. http://www.nakokulma.net/index.php?topic=11996.msg302641#msg302641