Torstaina 4.10.2007    2 kommenttia

Onnea Pekka Calonius!

Kyllä matkustamisessakin on hyvät puolensa. Saa viettää 2,5 tuntia rauhassa papereita lueskellen. Pääsee ikäänkuin takaisin kärryille.

Tämä päivä meni pitkälti huomista valmistellessa. Huomenna olen nimittäin heti aamusta Ylen aamun aikaisessa yhdessä Erkki Tuomiojan kanssa (alkaa kello 8.15.).

Sen jälkeen on vuorossa lehtihaastattelu lobbaamisesta ja heti perään A-studion haastattelu samaisesta aiheesta.

Haastattelujen jälkeen osallistun Henrik Laxin ja Erkki Tuomiojan kanssa Euroopan parlamentin tiedotustoimiston järjestemälle HVK-teemakahville, jossa siis pohdiskellaan EU:n perussopimuksen tulevaisuutta.

Sieltä riennän Eduskunnan ulkoasiainvalikuntaan puhumaan Itämeri-strategiasta. Päivän kruunaa kahden tunnin sessio uudessa elinkeinoministeriössä, eli oikeastaan vanhassa KTM:ssä, jossa käymme läpi sisämarkkinavaliokunnan asioita.

Edessä siis jännä päivä.

Tänään meillä oli täällä Lehdesniityntiellä kiva pieni ylläri. Alakerran naapurimme Pekka Calonius täytti 70 vuotta. Naapurit kutsuttiin yllätyskekkereille. Oli mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkstä aikaa. Onnea Pekka!


2 kommenttia

Perjantaina 5.10.2007 klo 18:02
Lasse Lahtinen

Mainittu radiokeskustelu tuli ylen parhaassa ajankohtaisohjelmassa eli "Ykkösaamussa". Hienoa kuunnella kun kaksi vakavasti EU-kysymyksiin paneutuvaa eturivin poliitikkoa puhuu asiaa. Toivottavasti hallitus kuunteli herrojen ajatuksia nöyryydellä. Vaikuttaminen kansainvälisessä ympäristössä edellyttää lobbausta, henkilösuhteitakin sekä oikeaa pitkän tähtäimen neuvottelutaktiikkaa. Asiat ja edes oikeassa oleminen eivät pelkästään ratkaise.

Ohjelman tallenne löytyy täältä:

http://areena.yle.fi/hae?pid=164788

Perjantaina 5.10.2007 klo 20:53
Kari Rajala

Onneksi on Yle Areena, sillä itselläni jäi haastattelun kuunteleminen kesken aamulla. Keskustelu oli tosiaan mielenkiintoinen.

Mikä sitten on se Suomen (hallituksen) EU-strategia?
Hallitusohjelma on 86 sivua ja EU-strategia käsittää siitä yhden sivun.
http://www.valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/fi.jsp

Siellä todetaan mm. seuraavaa:

”Suomi on aloitteellinen ja aktiivinen Euroopan unionin jäsenmaa, joka toimii unionin
uudistamisen ytimessä….
…Hallitus suhtautuu vakavasti kansalaisten unionia kohtaan osoittamaan kritiikkiin.
Myös tästä näkökulmasta unionin toiminnan tuloksellisuudella ja avoimuudella sekä hallinnollisten menettelytapojen yksinkertaistamisella on keskeinen merkitys. Hallitus toimii aktiivisesti Euroopan unionista käytävän kansalaiskeskustelun syventämiseksi ja vilkastuttamiseksi.”

Miten tuo alun lainaus näkyy hallituksen toiminnassa? Missä on se aloitteellisuus ja aktiivisuus? Tuon viimeisen virkkeen suhteen hallituksen työ alkaa näkyä. Nyt on tosiaan kansalaiskeskustelu alkanut, mutta ei hallituksen aktiivisuuden vaan passiivisuuden takia.

Millaisia verbejä EU-strategiasta löytyy? Kannattaa, pyrkii, tukee, näkee, jatkaa, tukee, suhtautuu. Ovatko nämä aktiivisuutta osoittavia? Eikö noista tule mieleen enemmänkin mukana hengailija? Katsotaan, mitä muut tekevät ja mennään mukaan. Jos hämmennytään, niin perutaan puhe ja ollaan hiljaa. Ei kuulusta kovin aktiiviselta.

Tuomioja toi esille ministerin kielitaidon merkitystä siinä suhteessa, että hän voi soittaa muiden jäsenmaiden kollegoilleen. Tuomioja totesi sanatarkasti mm. näin:

”Jos hallituksessa on sellaisia ministereitä, jotka eivät pysty asioita selvittämään vieraalla kielellä puhelimessa, niin hän on heti jo alakynnessä.”

Alex antoi kiitosta Tuomiojan aktiivisuudelle ulkoministeriaikana tuosta puhelindiplomatiasta. Pari vuotta sitten olin käymässä Brysselissä Suomen edustustossa. Eräs alivaltiosihteeri totesi, että juuri tuollainen soittaminen ja kyky keskustella kahvitauolla ja ruokailussa ilman tulkkia on tärkeää. Itse ministerineuvoston kokouksen virallisessa osioissa on hyvät tulkit ja äidinkielen käyttäminen ei ole ongelma, vaan tärkeää on hyvät perustelut, mutta tuo kokousta edeltävä suora puhelindiplomatia on tärkeää.

Samainen alivaltiosihteeri kehui Tuomiojaa myös siitä, että hän oli lukenut kaikki paperit neuvoston kokoukseen tullessa eikä tarvinnut briifausta.

Alexin pöytävertaus oli hyvä. Aktiivisesti täytyy siirtyä seinän vierestä pöydän ääreen, jotta ei joudu tyytymään pelkkiin murusiin ja EU:ssa ei ole pöytiintarjoilua.

Alex sanoi positiiviseen tapaansa, että suomalaiset toimivat koko ajan taitavammin. Jos tarkoitit koko jäsenyysaikaa, niin näin varmaan onkin, mutta jos kyse on viime vuosista, niin rohkenisin olla eri mieltä. Jos tarkoitit kuitenkin nykyisen hallituksen EU-toimintaa, niin parantaminenhan ei ole vaikeaa.

Kirjoita kommentti