Pessimisti, optimisti vai realisti?

Well, I am in favour of European cooperation as long it does not damage the cultures and languages of our countries.

The news in the Netherlands is at the moment dominated by a big conflict in the centre-rightwing Liberal party. The leader of the party has said the number 2 of the party, the controversial former minister of emigration affairs Rita Verdonk, has to leave the party. The Dutch expect she could start a party. In the last election she got about 50% of the preference votes of that party. The field of parties right of the Christian Democrats could become very split.
For EU-people the most important news is that the Dutch "State Council" which advices the Dutch government said no referendum on the EU treaty is necessary. The largest government party, the Christian Democrat Appeal is against a referendum. The second government party Labour tends to be positive on a referendum. In parliamant tends to be a small majority in favour of a referendum. The Dutch government will debate the issue tomorrow. This will be completely overshadowed by the Verdonk-issue.

Itse kuulun seka optimisteihin etta pessimisteihin. Kuulun pessimisteihin siksi etta uskon etta seuraavan 20 vuoden kuluessa EU tulee hajoamaan. Syita tahan tulevat olemaan mm. hallitustenvalinen taistelu, liika riippuvuus Venajan energiasta, Eu-vastaisuus ja hallitsematon maahanmuutto ja eraiden maiden islamisoituminen. Kun tulevaisuudessa monet tai jopa kaikki naista iskevat paalle samaan aikaan niin uskon etta EU tulee sortumaan sisalta pain kuten Neuvostoliitto aikoinaan.
Katson kuuluvani myos optimisteihin koska kannatan Eu:n hajoamista, ja mita nopeammin sen parempi ennen kuin se tekee liian paljon hallaa Euroopalle ja Suomelle. En usko etta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata ns "liittovaltio" periaatteella jossa Eu:sta tehdaan tiiviimpi ja tiiviimpi yhteiso. Uskon kylla Eurooppalaisten valtioden liittoon, mutta loyhaan sellaiseen joka toimisi vain kauppaliittona eika minaan muuna.
Terveisin Mikko

Alex buenos dias ja kiitos hienosta alkutekstistä!
Hukkasin silmälasini. Antanette anteeksi mahd. lyöntivirheet. Kaikki toimet, jotka jakavat Eurooppaa eri leireihin, heikentävät väistämäättä eurooppaidentiteettiä ja vievät samalla helposti evvk:n (joka on kaikkein vaarallisin tendenssi) suuntaan. Ja väitänkin todellisen jakolinjan olevan eu-myönteiset vastaan eu-kielteiset. Itse kuulun vahvasti myönteisiin. Euroopan vahvuutena pidän supersarko-tyyyppisiä idealistisrationalisteja. Niitä lisää Eurooppaan. EU:n pitää marssia yhtenä miehenä diplomatian tietä Moskovaan ja Mekkaan - siinä on se Einsteinin "ongelma, löytää tosi ongelma, se se vasta ongelma onkin"!

Alex Stubb, ajatusleikki on hyvä keskustelun avaajana. Siitä voi siirtyä miettimään kuinka hyvin Euroopan unioni täyttää eurooppalaisten tarpeet.

Nykyisillä tehoilla ja rakenteilla vastaukseni on: suboptimaalisesti.

Samalla kun EU on ainutlaatuinen aikaansaannos maailmanlaajuisesti, unioni voisi olla paljon enemmän kansalaistensa kannalta. Kehittämistarve ei mitenkään lopu reformisopimukseen, vaikka Nizzasta lähtenyt kierros pitäisi vihdoin saada pois alta.

Terveisin
Ralf Grahn

Minä en lähtisi hätiköidysti vetämään yhtäsuuruusmerkkejä suituisan talouskehityksen ja unionin poliittisten hankkeiden etenemisen välille. Talouskasvu jyrää nyt, vaikka ollaan oltu aika suossa. Muistan kuinka Neuvostoliiton johto uhosi aikoinaan kymmenvuotissuunnitelmallaan ohittavansa USA:n talouden ja Lissabonin strategiassa on kai saman suuntainen tavoite?

EU:n mainittavin saavutus on ollut laajeneminen ja sen kautta rauhan asian edistäminen. Optimistina vaadin, että Turkin jäsenyyskysymystä ei vesitetä. Myös loput toraisat Balkanin maat on syytä pikaisesti ohjata EU:n syleilyyn. Realisti voisi ehkä pelätä Merkel-Sarkozyn Turkin-politiikkaa ja Ranskan valtion voimailua talouspolitiikassa. Kuiskaillaan jopa protektionismista.

Ranskan-Saksan akselin voimistuminen voi tietää hyvää unionin pyrkimyksissä saavuttaa vihdoinkin Venäjän kanssa strateginen kumppanuussopimus. Kuten eduskunnan puhemies on kiirehtinyt, sopu asiassa on mitä suurimmassa määrin myös Suomen kansallinen etu. Olen tässäkin optimisti.

Itse taidan olla vaihtelevasti kaikkea kolmea ja niiden lisäksi ajoittain myös utopisti. Optimistina arvotan EU:n prosessina erittäin korkealle ja pidän sen liikkeellä oloa (toiminnan edelleen syventämistä ja tehostamista) suorastaan välttämättömänä. Lievästi pessimistinen realisti minussa harmittelee sitä, että laajentumisprosessissa on työkalupakista kokonaan unohdettu ETA, joka esim. viimeisimmässä aallossa ja tulevissakin, olisi hyvin voinut toimia välivaiheena.

Pessimisti minussa nousee hetkittäin esiin myös yksittäisten epäsuotuisien tapahtumien seurauksena, kuten esim. Hollannin ja Ranskan EU-perussopimusta koskevien äänestystulosten jälkeen. Realisti (?) minussa kuitenkin syrjäyttää tuon negatiivisemman alter egon ja muistuttaa, että takaiskuista - joita väistämättä tulee vastaan lähes koko ajan - selvitään, koska vaihtoehto olisi kuitenkin kaikkien kannalta huonompi ratkaisu.

Utopisti minussa ihmettelee, miten populistipellejen lisäksi ihan järkevät ihmiset voivat toivoa EU:n hajoamista. Minusta se olisi vanhan mantereen kannalta katastrofi. Utopistina uskon ja toivon, että ajan saatossa EU:sta tulee tehokas ja toimintakykyinen, ja että suuri enemmistökin tulee sen arvon vihdoin käsittämään ja myöntämään.

Minä taidan kuulua optimistien joukkoon, sillä esim. yhteinen valuutta on loistava juttu... sen kätevyyden olen huomannut muutamalla Italian-matkallani. Plus tietenkin avoimet rajat ja helpompi työnhaku muista EU-maista on hyvä asia. En minä koe, että EU olisi toinen USA tai että se olisi vienyt Suomen itsenäisyyden.

Paataisen kommentti EU:n hajoamisesta saa minut todella ihmettelemaan, etta minkalaisen kehityksen he toivoisivat sitten ottavan vallan "suuren ja pahan EU:n sijasta"? Aina toistellaan mantraa missa EU on kaiken pahan alku ja juuri, ja etta hajoaminen toisi meille takaisin "vanhan onnen". Selvittakaa nyt ihmeessa minkalaiseen elamaan ja olotilaan te oikein halautte takaisin? Miksi EU:n pitaisi hajota?

Voin vain yhtya Pekkisen kommenttiin EU:n toimintakykyisyydesta ja ennen kaikkea Euroopan arvosta ja sen ymmartamisesta. Mielestani Eurooppa oli liian kauan erottautuneena pieniksi omiksi kuppikunnikseen. Suomessakin elo ja ilmapiiri oli varsin rajoittunutta kylman sodan takia. Miksi sellaiseen haluttaisiin takaisin?

Mina haluaisin nahda EU:n jonakin paivana vahvana toimivana yhteisona, jossa yhteinen hyva menee tunteiden edelle. Mielestani mm. Paataisen kaltaiset ihmiset eivat useinkaan ole paassyt kokemaan mita on asua Euroopassa ja olla eurooppalainen, kun Suomi ei enaa olekaan se ainoa oikea paikka olla ja asua? Suomalaisuudesta ei ole ainakaan minun tarvinnut yhtaan henkilokohtaisessa elamassani, vaikka olen asunut vuosia Saksassa ja talla hetkella ja pysyvasti Italiassa. Haluan asua Euroopassa, jossa on hyva olla paikassa missa hyvansa yhteisine pelisaantoineen, jos elamantilanne niin vaatii tai sallii. Ohitse ovat ajat, jossa ihmiset eivat juurikaan liikkuneet ulkomaille edes opiskelemaan.

Ihmettelen ihan nain ruohonjuuritasolla, etta miksi eurooppalaiset ihmiset pelkaavat toisiansa? Miksi sita luullaan, etta arkielama ja yhteiset tavoitteet eroaisivat radikaalisti Hauhon tai Brindisin valilla? Miksi Euroopasta on tehty populistien joukossa susi? Nain karrikoiden: samanlailla se Giancomo Palermosta haluaa hyvan elaman kuin Lauri Viitasaarelta. Miksi tahan valiin ei mahdu luottamusta ja kykya ajatella rationaalisesti? Myos eurooppalaisten taytyy kasvaa ihmisina.

Olen mielestäni realisti EU:n suhteen. En kannata sitä pelkkänä järjestelmänä, vaan sen suomat edut (vapaa liikkuminen, yhteinen valuutta) ovat helpottaneet omaakin liikkumistani unionin sisällä.

Mikäänhän ei kuulemma ole ikuista, mutta en silti toivo, että EU hajoaisi. Jäsenmailla on tietysti omat kansalliset intressinsä ja suomalaisen on vaikea mennä sanomaan, miten esimerkiksi puolalaisten ja portugalilaisten tulisi ajatella unionin tulevaisuudesta. Tarkoitan siis, että haasteet EU:n koossapitämiseksi ovat suuret. Emme saa kuitenkaan pitää niitä ylitsepääsemättöminä.

Hauska EU-navigaattori! Piirsin huomaamattani noista näkökulmista itselleni taulukon... Tästä saa hyvin irti tiettyjä ydinperiaatteita.

Koen olevani ikiliikkuja optimistisen ja realistisen välillä. Teen tavallaan realistisen uudelleen määrittelyä optimismin valossa. Luon katsetta tulevaisuuteen optimismin määritelmien suunnassa pyrkien samaan aikaan ymmärtämään realistisuuden määritelmiä uudella tavalla. Realistinen merkitsee siis minulle muuttuvaa olotilaa.

Maailmani pelkkänä realistina olisi liian staattista. Pessimisti en voisi kuvitella olevani ollenkaan pidemmällä tähtäimellä. Pelkkä optimismi johtaisi mielestäni tänä päivänä samaan kuin telemarkin laskeminen molemmat kantapäät irrallaan suksista (Joo! On kokeiltu!).

Alex, kysymys toimisi varmaan tosi hyvänä alustuksena myös nuorille lukiolaisille kenttää kiertäessäsi? Miksei nuoremmillekin...

Jokainen, joka haluaa olla oikeassa, kutsuu itseään realistiksi ;-) No viisastelu sikseen. Hieno keskustelun avaus Alexilta.

Taidan kuulua tuohon realisti -kategoariaan. Jalka kaasulla, mutta tuulilasi pestynä. Ambiotiota olisi vaikka kehittää EU:sta toinen Sveitsi, mutta viidessä EU -maassa asuneena on ymmärrys syventynyt vaikeuksista joihin matkalla törmätään.

Nyt on muuten pakko vielä lisätä sellainen oudompi mauste tähän soppaan, että se mikä minua Euroopassa ja nimen omaan EU -politiikassa jaksaa päivästä toiseen viehättää ovat kaikenmaailman poliittiset ja kulttuuriset kiistat. Perversio tämäkin, mutta harva teatteri pystyy parempaa viihdettä tarjoamaan kuin Euroopan Parlamentti debatoidessaan esimerkiksi jumalan paikasta perustuslaissa tai viinireformista. Saattaisin aika pikaisesti vaihtaa työpaikkaa ja kiinnostuksen kohteita, jos EU:sta tulisi jonkinäköinen teknokraattinen konsensuslaitos, jonka vuosipäivänä nostaisimme (Soinin Timpaa myöden) kätemme sydämelle ja laulaisimme tähtihatut vinossa oodin ilolle jokaisessa lähiössä.

P.S. Realismista puheenollen: Panin juuri torstai-iltana (A-Talk)merkille, Pertti Salolaisen argumentin siitä, että Kokoomuksen ulko -ja turvallisuuspolitiikka perustuu realismiin. Nyt kiinnostaisi enää tietää viittaako entinen suurlähettiläs akateemisesti realistiseen koulukuntaan. Eli, horjuuko kyky-puolueen usko kansainväliseen lakiin, diplomatiaan ja YK:hon? Tukeudutaanko Jyrkin valtakunnassa ohjenuoraan, jonka mukaan valtionvälisissä suhteissa on macchiavelliläisittäin parempi olla pelätty kuin pidetty? Vai käyttikö vanhempi valtiomies Salolainen realismi -sanaa retorisesti, vihjaten kenties muiden puolueiden maailmankuvan olevan joko utopistinen tai vähintäänkin idealistinen? Niin tai näin. Kunhan pohdin.

Olen optimisti, että realismi voittaa viimekädessä EU:a kehitettäessä. EU: perustavoite; luoda vakautta ja rauha tähän maanosaan välineenä lähinnä taloudellinen integraatio. Ei tämä tavoite ole mihinkään hävinnyt, vaikka nykypäivänä se tuntuu välillä unohtuvan.
Nimittäin toinen ääripää pessimismi, elikkä EU:n kehitys kohti hajoamista merkitsisi käytännössä natiolismin vahvistumista. Kuten historiasta tiedetään tämä ilmiö on aina tuonut jännitteitä kansakuntien välille.

Meidän yhteiset haasteet ympäristöasiat, ilmastonmuutos, Itämeren saastuminen muutamia esimerkkejä mainitakseni; ovat asioita jotka eivät tunne valtioitten rajoja. Mikä sen parempi foorumi kuin EU on näitä ongelmia käsittelemään, niinkuin se on jo tehnytkin.

EU on lähempänä kuin monasti kuvitellaankaan. Nimittäin juuri käyty kohua herättänyt ulkopoliittinen keskustelu ei olisi ollut mahdollinen, jos me emme olisi EU:ssa. Onhan EU meille pienelle maalle tuonut lisää niin poliittista kuin taloudellistakin liikumatilaa verrattuna tilaan ennen EU:ta.