Tuomiojan puhe Tukholmassa

Tuomioja on yksi niistä valitettavan harvoista poliitikoista, jolla on sekä tahto että valmiudet keskustella ulko- ja turvallisuuspoliitiikasta. Pisteet siitä Erkille. Olen kuitenkin suuresti arvostamani entisen ulkoministerin kanssa parista asiasta eri mieltä: 1.) Häkämiehen ero (tai pelkät erovaatimukset) tulkittaisiin helposti suomettumisen riemuvoitoksi. Siksi en tuohon kluoroon yhdy. 2.) Typerää ja puuduttavaa tuo Natolla pelottelu.

Perustelut: Ensinnäkin 'Häksy' kieltämättä rikkoi paria diplomatian kultaista sääntöä ja teki polliittisen irtioton presidentistä, mutta Pääministeri (joka tuntuu olevan suhteellisen vaisu ulko- ja EU politiikassa) ei häntä teilannut. Aika kummallista, että oppositiosta kerrotaan milloin ministeri on hallituksen muiden jäsenten kanssa törmäyskurssilla. Toisekseen, tämä Suomen Nato -keskustelu alkaa jo saada koomisia piirteitä. Itse priorisoisin EU:n omia turvatakuita ja tiiviimpää pohjoismaista yhteistyötä, enkä ole kovinkaan vakuuttunut Nato -jäsenyyden eduista. Silti en ymmärrä demokraattisella ja avoimella kansainvälisellä organisaatiolla pelottelua. Vielä huvittavampaa on, että kuka tai mitä tahansa ulko- tai turvallisuuspolitiikasta lausuu -siitä yritetään löytää sisään piilotettua Nato -kantaa. Häkämihen henkilökohtainen Nato -kanta toki tiedetään, mutta ellei tiedettäsi -tuosta viimeisestä puheesta sitä ei kyllä voisi yltiömyönteiseksi päätellä.

Tuskin mikään puolue käyttäisi oppositioasemassansa hyödyntämättä jos valtiosäännön esittämään ulkopolitiikan johtajuuteen ilmaantuisi painotusero. Kun vielä näyttää siltä, että myös keskustan ja vihreiden riveistä kuuluu napinaa, sos.dem puolueen on helppo peesata. Se on ihan normaalia päivänpolitiikkaa. Ja jotain kai on hallituksen sisälläkin puhuttu kun kokoomuspuolue nyt yhtäkkiä näyttää perääntyvän agendastaan NRF-päätöksenteon osalta?

Tuomiojan puheen parasta ja tiiveintä antia on erinomainen arvio Euroopan Unionin kasvavasta merkityksestä globalisoituvassa maailmassa ja uhkien torjunnassa:

"För oss i Finland och Sverige är det lika självklart att EU bör och kommer att spela en alltmera växande och viktigare roll som den enastående internationella organisation som effektivt kan arbeta mot alla dessa nya typer av säkerhetshot.

Utgångspunkten för utvecklandet av GUSP är bra såtillvida, att i samtliga medlemsländer - också i de länder där opinionen annars präglas av t.o.m. växande euroskepticism - har kravet på att förstärka EUs globala roll ett brett understöd. Därtill kan vi notera, att förväntningarna också i den övriga världen är att EU bör utgöra en allt starkare global aktör. Det finns en utbredd otrivsel med en unipolar värld och människor anser att det är bättre att ha ett större antal likvärdiga partners i världen. Inte för att vi behöver utmana den enda supermakten, som vi också måste kunna samarbeta konstruktivt med, men för att ge en bättre balans. Och här är Europa den stora majoritetens favoritkandidat till att spela den rollen."

Enpä usko, että Tuomiojan puheesta syntyy mitään äläkkää eikä möläkkää. Hyvä, että meni Ruotsiin puhumaan, kotona tuskin paljon kommentteja saisi. Kuten Sinäkin Alex sanot - sitä samaa vanhaa täynnä. Tosin puolustusministerin mahdollisesta erosta tuleva ilo, on tämänpäivän antia. Iloa voi himmentää se, että jos vaikka ministeri vaihtuisi, niin uusikin ministeri olisi Kokoomuslainen.

Jos Tuomioja olisi kertonut sen, mikä on tämän päivän lehdissä, että Tarja Halonen oli keskeisesti vaatimassa DDR:n tunnustamista, jutunjuurta syntyisi varmasti niin Ruotsissa kuin kotona.

Jospa se sittenkin on niin, että Tiitisen listalla juuri Halosen nimi on se kuumin salaamisen syy.

Tuomioja should not think Europe is going to change its policy because of a nation with 5 million inhabitants which has problems in joining established security cooperation which has proven to be succesful.

Jan,

You can always criticize e.g. the US, Russian or even Dutch leaders, but you should never question the intelligence or right-being of our former minister for foreign affairs.

The ultimate crime that Minister Häkämies has committed is that in his speech he did not stick exactly to the same phrases launched by his predecessor, who solely holds the truth and only he is able to define what is according to the official Finnish foreign policy - forever and after - and what is not. The world has not changed since the 1970’s and it never will.

The least that you and Minister Häkämies should do is publicly apologise to Mr. Tuomioja. And please remember, NATO has not been successful in anything until Tuomioja says so.

Hävettävän heikon ruotsinkielentaitoni takia en pysty kunnolla kommentoimaan Tuomiojan eilistä puhetta. Olen ymmärtävinäni, että Tuomioja korostaa Suomen ja Ruotsin osalta sotilaallisen liittoutumattomuuden merkitystä ja yleisemmin EU:n merkitystä globaalin turvallisuuden edistäjänä. Edelleen hän moittii Kokoomusta ja Häkämiestä liiallisesta USA ja NATO-myönteisyydestä. Tuomioja puhe on ymmärtääkseni pääosiltaan asiallista ulkopoliittista keskustelua, paikoitellen täysin ymmärettävää oppositiopolitikointia ja henkii myös täydellistä lapsellisuutta Häkämiehen erovaatimuksilla.

Viitaten mm. Häkämiehen ja Tuomiojan puheisiin, molemmat nähdäkseni korostavat EU:n merkitystä maailmanpolitiikassa myös turvallisuuden takaajana ja edistäjänä. Kuitenkin Tuomioja tuntuu tyystin ohittavan EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan nykytilan ja kehityksen, ja sen, että Suomi on tosiasiallisesti sitoutunut EU:hun.

EU:n yhteinen turvallisuuspoliittinen linja nojaa tänä päivänä pitkälti NATOon, muutamaa marginaalivaltiota lukuunottamatta, joilla kaikilla on oma historiallinen syynsä ulkopuolella oloonsa. Mutta koska NATO on valtaosan turvallisuuspoliittinen kulmakivi, ja koska maailma on oikeasti muuttunut, olisi NATO mm. Suomelle täysin luonnollinen viitekehys. Edelleen tiivistyvä eurooppalainen yhteistyö turvallisuuspolitiikassa ja USAn mahdollinen osittainen vetäytyminen voi tarkoittaa konkreettisempaa EU:n "omaa" yhteistä turvallisuuspolitiikkaa. Siis sotilaallista liittoutumista, joko NATO sateenvarjon alla tai muuten. Mutta joka tapauksessa myös sotilaallista liittoutumista ja myös Suomen osalta.

Sometimes it is interesting to be a foreigner and watch how other countries develop frm a distance. I have written this to Tuomioja on Monday :

Hello Mr. Tuomioja,

Your remarks about the Finnish minister of Defence prove again that Russia is the biggest challenge of Finland. In countries with a foreign and security policy not as weird as Finland's the minister's remarks would be regarded as a normality. I am happy to see that Finnish security and foreign politics are getting in a more open direction leaving the YYA-sopimus and the anti-EEC-adressi behind.

Erkki Tuomioja tuo esille joitakin mielenkiintoisia seikkoja:

Ruotsissa vannotaan yhä puolueettomuuden nimeen, mutta Suomessa ei enää EU-jäsenyyden alettua.

Suomen ja muun Euroopan kannalta Euroopan unionin yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on potentiaalisesti tärkeämpi asia kuin Nato-jäsenyys.

Mutta nykysäännöillä EU:n kehittyminen vakavasti otettavaksi turvallisuustekijäksi ei onnistu. Tuomiojan pitäisi siis vaatia EU:n valuvikojen korjaamista tehokkuuden ja demokratian takaamiseksi, mutta hän päinvastoin torjuu yhteisen puolustuksen ajatuksenakin.

Vain uskottava EU on unioni johon kestävällä tavalla voi ripustaa unionin kansalaisten odotukset ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Terveisin
Ralf Grahn

Presidentin sormista ovat langat kirvonneet - hyppivätkö hiiret pöydällä?

Eduskunnan suuren eli eu-valiokunnan puheenjohtaja Tuomiojan puheessa ei voi sivuuttaa kritiikkiä kokoomuksen passiivisesta EU-politiikasta. Toverillinen sparraus tässä on enemmän kuin paikallaan. Sama koskee tietenkin koko porvarillista hallituskoostumusta. Keskustelu alkoi oikeastaan jo heinäkuussa kun prof. Esko Antola synkisteli valtioneuvoston EU-politiikalle madonluvut:

"Suomi notkuu muun EU:n kanssa seisovassa vedessä - eletään tässä ja nyt, ilman strategiaa tulevasta." (HS 23/7)

Ei se ole mikän linja, että julistetaan aktiivisisuutta ja tavoittellisuutta sekä ollaan menossa ytimiin. Mihin ihmeen ytimiin?

Ulkoministeri Kanerva vastasi Antolan kritiikkiin lupaamalla pitää aiheesta linjapuheen "syksyllä". Eipä ole kuulunut (kiitos Liisa Jaakonsaarelle muistutuksesta!). Joka tapauksessa ministeri Kanerva on työssään tähän mennessä onnistunut tyydyttävästi, joten odotusarvot puheen sisällöstä ovat nyt erityisen korkealla. Mielelläni kuulisin Kenarvan vetoamassa unionin yhtenäisyyteen Venäjä-myönteisen politiikan puolesta. Aivan ensiarvoisen tärkeää on saavuttaa sopu strategisen kumppanuussopimuksen aikaansaamisessa. Ehkä Puolan vaalit tuovat tähän kiusalliseen pattitilanteeseen vihdoin helpotuksen?

Toveri Lasse - Kanerva pitää ulkopoliittisen linjapuheensa 3.10 Bryggessä. Kokoomus oli ainoa puolue, joka esitti vaalien alla vision EU:n tulevaisuudesta. Ne kymmenen teesiä löytyvät tästä blogista vaalien kynnyksellä. Ytimistä voinen todeta, että toveri johon viittaat ei olisi vienyt Suomea EU:n, euroon eikä Schengeniin, EU:n puolustusytimestä puhumattakaan. Jos haluat lisätietoa ytimistä niin saanen suositella väitöskirjani pohjalta julkaistua kirjaani "Flexible Integration", joka löytyy julkaistua-osiosta. Lähetän myös mielläni sinulle tuon väitöskirjan, kunhan saan osoitteesi. Lopuksi suosittelen vielä vuonna 2005 julkaisemaani UP-lehden artikkelia, jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi Suomen ulkopolitiikan nousu ja lasku 1991-2004. Uuden ja vanhan hallituksen ulkopolitiikan aktiivisuuden vertailu on vähän kun vertaisi Sarkozyn ja Chiracin aktiivisuutta samalla saralla.

Toki erinomaiset teesit on luettu, ja niille annettu ansaittu tunnustus jo vaalien alla. Ymmärtääkseni Esko Antola ei arvioinut vaalikampanjoita vaan konkreettista toteutunutta hallituspolitiikkaa. Toki neuvottomuutta yleisemminkin on ilmassa, mutta professori Antolan arvion jälkeen ainakin minä jäin miettimään voisiko hallitus silti hieman piristäytyä EU-politiikassa, vaikka hallitusohjelma on kunnossa ja tahtotilassa oikea asenne?

Turvatakeista noussut kohu on kyllä hyvin mielessä. Muistan kuinka puhuttiin Tuomiojan "vesittäneen" Euroopan Unionin turvatakuut. Vaikutusvaltainen herra tämä Eki jos näin tosiaan kävi.

Sarkozyn aktiivisuus puolustusyhteistyön tiivistämiseksi on tervetullutta, mutta Merkel voi olla ehkä eri mieltä miten siunauksellisia ovat Ranskan Ranskan valtion uudet tuulet talouspolitiikassa.

Hei, ihan erityisen myönteistä ja huomaavaista, että sinulla on ehtiessäsi viitseliäisyyttä ohjata meitä syventävien tietolähteiden äärelle, Alex. Täällä helposti asiaan kohdistuva kiinnostus herää, jolloin tekee mieli paneutua teksteihin oman ymmärryksen syventämiseksi. Mahtavaa!

Toinen mainitsemisen arvoinen myönteinen seikka on se, että etusivun EU-agendalle listatut aiheet ovat tarpeeksi laajoja. Tällöin ne mahdollistavat aiheeseen syventymisen poliittisen asiantuntijuuden syvyyteen ja jäsentyneisyyteen katsomatta. Mitä luulet, miten EU-agendan saisi Innomenin kanssa kehiteltyä hieman helpommin tavoitettavaksi?

Oppimisterkuin,
Pia Niilekselä

Mielenkiintoinen ajatusleikki syntyy, kun jossittelee hieman. Entäpä, jos onkin niin, että Kokoomus nimenomaan haluaa katkaista siteet ikiaikaiseen konsensusliturgiaan. Kun kerran Venäjä "on" jatkuvasti "matkalla" kohti aina vain "vahvempaa demokratiaa" ja "toimivampaa markkinataloutta" (kuten esimerkiksi Eero Heinäluoma tänään 13.9. uutisoidussa kommentissaan "analysoi"), minkä vuoksi suomalaisten sitten tarvitsee edelleen puhua kieli keskellä suuta varoen sanomasta mitään Venäjästä? Rajanaapurimmehan ei ole sotilaallinen uhka, joten minkä takia pitää pelätä puhumista? Mitä seuraa, jos puhutaan kuten Häkämies, eli asiaa ja oikein?

Olen itsekin sitä mieltä, ettei Venäjä tällä hetkellä ole sotilaallinen uhka. Neuvostoliitto oli aikanaan sotilaallinen uhka koko maailmalle, mutta nykyinen Venäjä ei ole, ainakaan toistaiseksi. Kiusanteko Georgian ja Viron suunnalla sekä meikäläiset rekkajonot ja puutullit ovat tietenkin raivostuttavia asioita, mutta Venäjä (tai minkä niminen se venäläinen valtio onkin ollut) on valtiona ollut aina röyhkeä ja huonokäytöksinen. Ei siinäkään ole mitään uutta.

Ajatusleikkiin palatakseni. Jos ja kun Suomessa on poliittisia toimijoita, joiden intressissä on pitäytyä vanhentuneessa konsensusdiskurssissa (kuten Tuomiojan intressissä on), ja ylläpitää käsitystä yksimielisyyden vaatimuksesta ja "virallisesta linjasta", jolla "on kansan tuki" - ja vieläpä siten, että teki Kokoomus niin tai näin, se on aina vähintäänkin arveluttavalla kannalla suhteessa tähän "linjaan" - on tietenkin Kokoomuksen intressissä pyrkiä hajottamaan tämä vanha diskurssi. Tämä taas onnistuu vain puhumalla riittävän kauan ohi vanhan diskurssin ja pitäytymällä tässä ohipuhumisessa, tuli vastaan mitä tuli. Ei siis mitään selittelyä, takaisinottoa eikä pahoittelua, vaan takki auki tuulta päin.

Tuomioja (ja oletettavasti myös Halonen) ovat tällä hetkellä epävakaassa asemassa, koska heidän edustamallaan kannalla ei ole kiistämätöntä hegemoniaa. Ei ole Kekkosta, joka voisi parilla lauseella lopettaa kenenkään poliittista uraa. Vaalikautta on kulunut niin vähän, että juuri nyt olisi paras aika nostaa kaulukset ylös ja katsoa takaisin kysyen "Entä sitten? Mitäs teet?" - näinhän Koivisto teki viimeisiään vetelevälle Kekkoselle, kun kieltäytyi eroamasta hallituksineen.

Tilanne tällä hetkellä on nimittäin sen kaltainen, että selkeän diskurssiristiriidan tullen mitään ei olisi tehtävissä. Jos Halonen ja hallitus joutuvat napit vastakkain, hallitus voittaa aina. Sillä on perustuslaki puolellaan, ja kyllä Halonenkin tämän tietää. Sen vuoksi Halonen ei voi päästää tilannetta avoimen konfliktin tasolle, vaan hänen on väistyttävä. Mediamaakareitten tehtäväksi jää konfliktin poisselittäminen. Myöskään Keskustalla ei ole hirveästi vaihtoehtoja tosipaikan tullen. On käytännössä mahdoton ajatus, että pääministeri lähtisi hajottamaan hallitustaan pienen sanavalintakiistan (joka tämä on) takia. Näin ollen jos Kokoomus lähtisi vetämään lujasti omaa linjaansa, Keskustalla ei käytännössä olisi muuta mahdollisuutta kuin joko tukea tai hyväksyä hiljaa. Tästä johtunee mm. Erkki Laatikaisen into hyökätä Kokoomuksen saavuttamaa ulkopoliittista asemaa vastaan.

Lopputuloksena avoimesta showdownista olisi luultavasti kuolettava vaurio konsensusliturgismin kyljessä, ja kehitys kohti normaalia keskustelukulttuuria ulkopolitiikan kysymyksissä olisi väistämätön. Tämä siis, jos ajatusleikkini sattuisi pitämään paikkansa.

Tämän puoluepolitiikkaan nojaavan demokratiamme, niin Suomessa kuin muuallakin, suuri haittapuoli on se, että jossain vaiheessa hedelmällistä keskustelua ajaudutaan takuuvarmasti kilpailemaan siitä minkä puolueen itsenäisyydenaikainen syntilista on pisin. Näin nuoremman polven poliittisena ajattelijana tekisi mieleni sanoa, että "älköön meitä isiemme synneistä tilille vedetä, kun omissakin on ihan tarpeeksi..".

Suomen EU- politiikka (etenkin ulko-ja turvallisuusasoissa) on ollut aina enemmän reaktiivista kuin pro-aktiivista. Ollaan sitten ytimissä tai ei, on silläkin eroa ollaanko siellä seuraajana, toimijana vai sillanrakentajana. Eipä ole Suomelta näkynyt reippaita ulko- ja turvallisuuspoliittisia aloitteita EU:n perustuslakia neuvoteltaessa. Odotetaan vaan mitä tuutista tulee ja sitten mietitään, että miten siihen nyt sitten varovaisesti reagoisi.

Jokaisessa puolueessa varmasti on muutama henkilö, jolla olisi kapasiteettia enempäänkin, vaan suuri enemmistö tyytyisi tarjoilemaan pullaa toreilla ja vihkimään siltarumpuja maakunnissa. Olen kuitenkin postiivisillä mielin Kokoomuksen aloittamassta tradiotiosta kirjata EU, ulko ja turavllisuuspoliittiset linjaukset vaaliohjelmaan. Tätä (kuten hallitusohjeelmaakin) vasten on helpompi vetää poliitikkoja tilille tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Antti Vesalalta mielenkiintoinen näkökulma - kiitos siitä!

Hanna Laurénille: Kenties kaikkein merkittävin reippauden osoitus turvallisuuspolitiikan saralla EU:n uudesta perussopimuksesta neuvoteltaessa ei ollut mitenkään varovainen. Se oli Tuomiojan voimakkaasti ajama ja Halosen sekä Vanhasen tukema: Jyrkkä ei EU:n turvatakuille.

Suomi - siis kutakuinkin ainoa maa EU:n piirissä, jolle niistä saattaisi olla ensimmäisenä ja kaikkein konkreettisimmin hyötyä (useimmilla muilla kun on ne NATOn takuut ja hieman eri rajanaapurit) - ehdottomasti kieltäytyi kunniasta vastaanottaa apua tarvittaessa.

Tapaus on paitsi äärimmäisen nolo, mutta myös vakavin turvallisuuspolitiikan saralla tehty virhe vuosikymmeniin. Onneksi asia on muutettavissa.

JK. En todellakaan halua väittää Tuomiojan tai Halosen vain epäonnistuneen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävissä. Esim. Israelin viimeksi hyökättyä Libanoniin, Tuomioja toimi todella hienosti vieläpä koko EU:n nimissä.

Erinomaisesti työssään aloittanut ulkoministeri Kanerva paalutti hallituksen ulkopoliittista linjaa eduskunnassa rehtiydellä ja suoralla puheella Natosta:

"Tämä hallitus ei ole jättämässä jäsenyysanomusta."

Ei ole syytä lähteä arvailemaan miten kalashnikov-kohu, ministeri Salolaisen NRF-aloitteet ja nyt viimeksi Häkämiehen puhe on vaikuttanut hallituskumppaneiden tunnelmiin.

http://www.vihreat.fi/fi/node/2392

Hanna Laurén on oikeilla jäljillä arvioidessaan Suomen suhdetta unioniin. Kaikkeen pitäisi päästä mukaan asioita sen kummemmin perustelematta. Ruotsi esimerkiksi ei kuulu rahaliittoon ja siellä asiasta käytiin vastikään aivan perinpohjainen kansalaiskeskustelu. Mutta Suomessa kysymyksiä kriitillisestä näkökulmasta tarkastelleet henkilöt kuten esimerkiksi Matti Vanhanen vedetän yhä vastuuseen impivaaralaisuuden "synneistään". Parempi katsoa positiivisella asenteella eteenpäin kuinka vastaamme tulevaisuuden haasteisiin unionin sekä muun politiikan saralla kuin märehtiä menneitä. Suomi osallistuu hallitusohjelman mukaisesti määriteltynä täysipainoisesti Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä kriisinhallintayhteistyöhön. Yhteistyö erityisesti Ruotsin kanssa on meille toinen tärkeä ja luonteva kehityssuunta, jossa olisi hyvä edetä aktiivisuudella. Ulkopolitiikan suuri linja on kunnossa -toivotaan yhtenäiselle hallitukselle jatkossa menestystä sen toteuttamisessa.