Maanantaina 4.6.2007    2 kommenttia

Huomenta Suomi

Aamu alkoi Late Karhuvaaran kanssa. Tällä kertää Maikkarin Huomenta Suomi nappasi langan päästä kello 6.05 Brysselin aikaa. Sitä nukkuu aina vähän huonosti kun tietää, että pitää herätä aikaisin haastatteluun.

Juttelimme mielipidemittauksesta, jossa puolet porukasta oli sitä mieltä, että ei pitäisi asettue ehdolle eduskuntavaaleissa jos on meppi. Sama toiseen suuntaan. Itse peräänkuulutin terveen järjen käyttöä. En hyväksy kaksilla vaalilla pelaamista, mutta en myöskään kannattanut lainsäädäntöä, joka kieltäisi ehdolle asettumisen.

Heitin myös pöytään perusteesit Euroopan parlamentin vallasta ja vastuusta, sekä EU-perustuslain tulevaisuudesta.

Mielestäni on hienoa, että Huomenta Suomi pitää yllä EU-keskustelua. Heillä on usein hyviä kansainvälisiä juttuja heti aamusta. EU ei varmaankaan ole kaikkien aamuvirkkujen suosikkiaihe, mutta hyvä pääasia, että keskustellaan.

France 2 tv-kanavalla on sama linja. Heillä on aamuisin paljon juttuja EU:sta ja eri Euroopan pääkaupungeista ylipäätään. Très bien!

 

Cessi aloitti meillä tänään kesäharjoittelijana. Hyvä Cessi!

Menossa minitäysistuntoviikko. Podacastista löytyy kaikki oleellinen.

Tänään tuli väännettyä sisämarkkinoita oikein toden teolla. Yhdessä avustajani Tuomas Rautasen ja valiokuntaneuvos Patricia Jimenezin kanssa kävimme läpi raporttiani vastavuoroisesta tunnustamisesta. Uurastimme yksityiskohtaisten lakipykälien kimpussa lähes kolme tuntia.

Patricia ja Tuomas ovat tehneet loistotyötä. Parhaillaan työstämme asiakirjaa, jossa on ikäänkuin kolme kantaa vierekkäin: komission alkuperäinen ehdotus, neuvoston kanta ja meikäläisen muutosehdotukset.

Asiakirja auttaa hahmottamaan instituutioiden - eli komission, neuvoston ja parlamentin - välisiä erimielisyyksiä.

Raportöörinä on ensisijaisen tärkeätä pitää kollegat informoituna siitä missä mennään. Varsinkin muiden ryhmien "varjoraportöörit" on pidettävä ajantasalla. Jokaisella pitää olla tunne, että on voinut vaikuttaa.

Toistaiseksi homma on toiminut loistavasti, koska olen solminut hyvät suhteet komission ja neuvoston virkamiehiin. Samalla olen järjestänyt monta kokousta kollegojen kanssa. Tähän kun yhdistää erinomaisen taustatiimin niin tulosta syntyy.

Huomenna aiheesta järjestetään asiantuntijakuuleminen. Tärkeä juttu. Toivottavasti paikalle tulee paljon porukkaa.

Jatkoimme myös Tuomaksen kanssa Toubonin sisämarkkinaraportin rustaamista. Hyvin etenee. Olemme nyt saaneet raporttiin paljon pohjoismaalaista markkinaliberaalia henkeä. Toubonin kanssa on ollut ilo työskennellä, vaikka emme samaa mieltä kaikesta olekaan.

Huomenna budjetinvalvontavaliokunnassa äänestetään allekirjoittaneen raportista, jonka aiheena on käännöskustannukset. Avustajani Henrik on tehnyt erinomaista taustatyötä. Kuuden kohdan äänestyslista on valmis. Huomenna voi äänestää rauhallisin mielin.
Kesäkuun minitäykkäri 2296kb
 

2 kommenttia

Tiistaina 5.6.2007 klo 16:02

BBC4:n sivuilla on hauska radiopakina "Brussels for Beginners", jonka on kirjoittanut Alexander McCall Smith. Siinä on tietysti brittiläinen kanta komissioon eli näkökulmana se, että virkamiehet ovat pihalla siitä, mitä tekevät. Toivottavasti eivät ole yhtä pihalla.

Löytyy täältä:
http://www.bbc.co.uk/radio4/arts/afternoon_reading.shtml
keskiviikon kohdalta vielä jonkin aikaan.

Siinä tulee aluksi pätkä edellisen ohjelman loppua ja tulevan ohjelmien mainosta. Jos tuohon on vaihtunut jo uusi ohjelma, niin Googlen tämä:
Alexander McCall Smith Brussels for Beginners

Tiistaina 5.6.2007 klo 17:50
Jouni Pulli

Hyvä Kari Rajala, kiitos sinulle hyvästä vinkistä! Pakina on riemastuttavan hauska ja oiva esimerkki brittihuumorista. Onneksemme ainakin Alex näyttää olevan pihalla*) pikemminkin verkkarit päällä kuin työssään.


*) En viittaa tällä millään muodoin Alexin jalkapallosuorituksiin vaan pikemminkin taannoiseen Alexin WEbTV-lähetykseen, joka kuvasi Alexin työpäivän etenemistä.

Kirjoita kommentti