EU-vero?
Monelta meni varmaan tänä aamuna kahvit väärään kurkkuun. Kyösti Virrankoski kannatti Ylen aamuradiossa EU-veroa.
Mitä!? Onko Köpistä tullut federalisti? Ehkä ei nyt sentään. Mistä tässä nyt oikein on kysymys?
Kun yhdistää sanat EU ja vero, niin monia varmaan kylmää. Ei ihan maailman suositumpia juttuja. Kyse on kuitenkin lähinnä siitä miten EU:ta rahoitetaan.
Koko EU-verokeskustelu lähti itse asiassa liikkeelle vuonna 2003 kun olin hommissa Romano Prodin poliittisten neuvonantajien ryhmässä. Tuolloin julkaistiin niin kutsuttu Sapirin raportti, jossa ehdotettiin rahoitusjärjestelmän uudistamista.
Aihe on nyt uudestaan ajankohtainen. Vuosina 2008-09 tehdään rahoitusjärjestelmän välitarkastus, jossa mietitään uudistuksia. Euroopan parlamentissa Alain Lamassoure, Ranskan entinen Eurooppa-ministeri, on hankkeen vetäjä.
Nykyinen rahoitusjärjestelmä on monimutkainen siksi, että se on tyypillinen sekoitus hallitustenvälisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Aluksi EU sai rahansa suoraan jäsenmailta. Ne maksoivat jäsenmaksun samaan tapaan kuin kansainvälisille järjestöille yleensä maksetaan.
Tilanne muuttui vuonna 1971, jolloin jäsenmaat päättivät rakentaa suoran yhteyden kansalaisten ja EU-varojen välille. Päätettiin, että jäsenmaksujen lisäksi unionia rahoitetaan tullimaksuilla, maataloustariffeilla ja arvonlisäverolla.
Toisin sanoen hyväksyttiin EU:n epäsuora verotusoikeus, eli juuri tuo EU-vero, josta Virrankoski puhuu. Kun kuluttaja esimerkiksi ostaa tuotteen EU-alueella, hän maksaa keskimäärin 18 prosentin arvonlisäveron, josta EU saa vajaan prosentin verran.
Uusi järjestelmä lisäsi unionin taloudellista riippumattomuutta jäsenmaista. Tavoitteena oli, että loppujen lopuksi unionin koko toiminta rahoitettaisiin näillä niin kutsutuilla omilla varoilla, ilman valtioiden maksamia jäsenmaksuja.
Vuonna 1987 unioni olikin rahallisesti riippumaton jäsenmaistaan. Eli oli olemassa vain EU-vero. Kokonaisbudjetti oli tuolloin 50 miljardia euroa. Sillä pystyttiin rahoittamaan unionin silloinen toiminta, mutta se ei riittänyt uusien tehtävien, kuten ympäristöpolitiikan, hoitoon.
Vuonna 1988 rahoitus uudistettiin siten, että unionin omien varojen eli epäsuorien verojen lisäksi jäsenmaat taas maksoivat unionin kassaan pienen osuuden bruttokansantuotteestaan (noin 0,05 prosenttia). Tehtiin siis eräänlainen vaihtokauppa: EU luopui taloudellisesta riippumattomuudestaan ja sai vastineeksi lisää rahaa jäsenmailta. Nykyään noin neljännes EU-rahoista tulee epäsuorista veroista ja loput jäsenmaksuista (noin 0,6 prosenttia kunkin jäsenmaan bruttokansantuotteesta).
Joka seitsemäs vuosi neuvotellaan tiukasti unionin rahoitusraameista eli siitä, miten paljon rahaa jäsenmaat maksavat ja mihin sitä tulee käyttää. Jäsenmaat laskevat tarkkaan, kuinka paljon ne maksavat EU:lle ja kuinka paljon saavat sieltä. Tämä on johtanut siihen, että kiistat EU:n nettosaajista ja -maksajista ovat kasvaneet entisestään. Jokaisen jäsenmaan pitää astella ulos neuvotteluista voittajana.
Vaatimukset unionibudjetin rakenteen uudistamisesta ovat oikeutettuja. Ei ole järkevää, että niin suuri osa unionin varoista käytetään erilaisina tukiaisina. Rahoitusta on suunnattava uutta luovaan toimintaan ja alueille, joilla se voi tuottaa aitoa lisäarvoa.
Nykyinen rahoitusjärjestelmä on ainakin kolmella tavalla epädemokraattinen. Ensiksi siksi, etteivät EU-kansalaiset tiedä, miten paljon ja millä tavalla unionia rahoitetaan.
Jokaisen demokraattisen järjestelmän peruspilareihin kuuluu oikeus tietää, miten verot kerätään ja miten niitä käytetään. Tänä päivänä EU-rahoitusjärjestelmän salat aukeavat ainoastaan muutamalle asiaan perehtyneelle virkamiehelle.
Toiseksi, kansalliset parlamentit ovat budjettineuvotteluissa pelkkiä kumileimasimia. Kun hallitukset ovat neuvotelleet rahoitusraamit valmiiksi, yksikään kansallinen parlamentti ei niitä kaada.
Demokratian periaatteisiin kuuluu, että budjetin tuloista ja menoista käydään parlamentaarinen keskustelu. Sellaista ei käydä EU-budjetista juuri missään jäsenmaassa (poikkeuksia ovat Hollanti ja Suomi). Kun paketti on valmis, siihen ei enää kajota.
Kolmanneksi, suorilla kansanvaaleilla valitun Euroopan parlamentin asema budjettineuvotteluissa on vähintäänkin eriskummallinen. Euroopan parlamentti on maailman ainoa parlamentti, joka päättää menoista, mutta ei tuloista.
Veikkaan, että EU-vero nousee myös aiheeksi vaalikeskusteluun. Se tulee olemaan erittäin sensitiivinen aihe. Pelkään pahoin, että aiheesta ei käydä rationaalista keskustelua. Harmi, koska EU:n rahoitusjärjestelmä kaipaa uudistamista.
Kyösti Virrankoski väitti, että Suomi olisi ajanut rahoitusneuvotteluissa EU-veroa. Ehkä joku voisi soittaa valtiovarainministeriöön Rauno Lämsälle ja kysyä oliko asia todellakin näin...
Päivän kysymys: pitäisikö EU:lle maksaa veroa?
PS. Kirjoitin EU-verosta Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla helmikuussa 2003. Kolumni löytyy tästä. Siinä on samoja elementtejä kuin tässä blogimerkinnässä.
10 kommenttia
Tänään saatiin vihdoin tieto presidentti Halosen mahdollisesta Yhdysvaltain vierailusta. USA:n Suomen suurlähettiläs ilmoitti, että Suomen ja Yhdysvaltain presidenttien kahdenvälistä tapaamista ei ole näköpiirissä, eikä sellaista ole edes suunnitteilla. Syy on Halosen YK-puhe, jossa hän tuomitsi USA:n hyökkäyksen Irakiin laittomaksi. Vaikka sota oli laiton, Suomen presidentin ei olisi pitänyt mennä sotaa tuomitsemaan ainakaan YK:ssa. Pidän sodan tuomitsemista YK:ssa virheenä ja nyt Suomi maksaa kalliisti siitä. Olen täällä Alexin blogissa monta kertaa sanonut, miksi Halosen olisi pitänyt jättää sota tuomitsematta YK:ssa.
USA:n suurlähettiläs Marilyn Ware sanoi Kalevassa tänään, että hänen tiedossaan ei ole, että Tarja Halosen ja George W. Bushin tapaamista valmisteltaisiin. Näyttää siis siltä, että presidentti Halosen loppukausi tulee olemaan sellainen, että hänelle eivät avaudu ovet Yhdysvaltoihin. Pidän tätä Suomen kannalta onnettomana ja valitettavana tilanteena.
för tillfället är det faktiskt så att ingen vet hur EU finansierar sig själv (om man nu int räknar med böterna KONE o andra hisstillverkare fick för kartellbildningen!!!, noja skämt o sido).
En bestämd skatteprocent- lika för alla länder- skulle göra det klart för oss hur mycket vi betalar för EU, för betala gör vi ändå. som du säger skall alla få veta vart dennes skattepengar far. dock en debatt om saken skulle garanterat leda till stora vilseledande rubriker från dem som har en negativ inställning till EU, en debatt följer förts efter valet...
Tack alexander för din blogg, här lär man sig om mycket nyttigt om EU, keep up the good work!
Toki rahoituskuvion selkiyttäminen toisi monia etuja kuten edellä mainittiin. Tosin jos määriteltäisiin tietty % tuloista "Eu-vero" korvamerkin alle esim. 0,5 -1,5 %:n haarukkaan niin uskoisin että Suomessa kirkko joutuisi vaikeuksiin koska kirkosta eroamalla pystyisi "maksamaan" oman Eu-leiviskänsä.
Mitä tulee Jan Rossin kommenttiin Halosen YK-puheesta niin kovin "mutkat suoriksi" tyyliin siinä johtopäätökset vedetään. Vaikka en Halosen kommentointiin aina tyytyväinen olekaan.
Haluan tässä ystävällisesti oikaista yhden asian. Halonen ei YK-puheessaan nimeltä mainiten tuominnut USA:ta vaan yleisesti laittoman sodan aloittaneet YK:n jäsenvaltiot, joihin siis kuului 30 maata, mm. Columbia, Eritrea, Uzbakistan ja El Salvador. Olisiko siis nyt syytä olla huolissaan myös Suomen Columbia-suhteista? Halonen sanoi puheessaan: "Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia." Samanlaisia puheenvuoroja ko. kokouksessa käytettiin useita.
http://www.presidentti.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=28081&LAN=FIN
Halosen puhetta ei amerikkalaisessa mediassa huomioitu. Kalevan tämänpäiväisen uutisen mukaan edes USA:n Suomen suurlähettiläs Marilyn Ware ei ole puhetta koskaan lukenut. Ehkä suomalaiset sopulit ovat hänelle siitä kertoneet?
Jos USA:n surlähettiläs Waren tuntemukset Suomesta kiinnostavat niin kannattaa Kalevan lisäksi lukeä myös Uutispäivä Demarin juttu tammikuulta:
"Mitä suurlähettiläs sitten ajattelee ulkoministeri Erkki Tuomiojasta, jonka on väitetty ärsyttävän amerikkalaisia?
- Meidän yhteistyömme sujuu oikein hyvin, Ware sanoo tyynesti.
Hän kertoo tapaamisesta Tuomiojan kanssa itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa viime joulukuussa.
- Meillä oli loistava keskustelu."
Hyvä Lasse Lahtinen - Jätät huomioitta Halosen puheen tärkeimmän kohdan. Halonen sanoi, että "Keskenään ristiriitaiset kansalliset edut ohittivat yhteisen tahdon. Ei sitouduttu riittävästi toimimaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti. Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia." Mitä Halonen siis tarkoitti keskenään ristiriitaisilla kansallisilla eduilla? Kun Halonen tuomitsi Irakin sodan, mielestäni Halosen kritiikki osui USA:n ohella myös muihin Irakin sotaan osallistuneisiin maihin, kuten Viroon ja Latviaan. Olisi mielenkiintoista tietää, että mitä ristiriitaista kansallista etua Virolla oli kun se lähetti sotilaitaan Irakiin, tai Tanskalla? Yrittikö Halonen vihjata, että USA olisi hyökännyt Irakin öljyn takia Irakiin, vai mistä on kysymys?
Kansallisilla eduilla tässä tarkoitetaan entisten kommunistimaiden turvallisuupolitiikan ratkaisuja. Muiden osalta kyseessä on ainakin massiivinen rahallinen tuki. Ei pidä väheksyä myöskään Bushin puheita. Jos et ole meidän (ja Jumalan) puolella, olet meitä vastaan.
Havaintoja ?
Näitäkin blogeja kahlatessa jää joskus miettimään mm. Jos johtaja A käyttää puheessaan vahvaa retorikkaa, on se hyvää viestintää, jolle on ominaista fakta ja selkeät linjaukset ko asian puolesta.
Jos taas johtajat, B, C ja D käyttävät yhtä voimakasta retoriiikkaa ja intensiteettiä puheissaan, ovat nämä puhujat maailmarauhan suurimmat uhkat.
Hyvä Lasse Lahtinen - Siis yritätkö sanoa, että presidentti Halonen olisi YK-puheessaan arvostellut Itä-Euroopan maiden päätöksiä liittyä NATO:oon? Mitä tekemistä NATO:lla oli Irakin sodan kanssa? NATO ei ole Irakin sodassa, eikä NATO:a saatu millään tavalla mukaan sotaan. NATO-maista Saksa, Ranska ja Belgia vastustivat kiivaasti sodan hyväksymistä. Halonen ei siis ole voinut puheillaan ristiriitaisilla kansallisilla eduilla arvostella minkään maan turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.
Entisten kommunistimaiden ja neuvostotasavaltojen turvallisuuspolitiikka nojaa ennenkaikkea Yhdysvaltoihin, ei Naton eurooppalaisiin suurmaihin Saksaan ja Ranskaan. Sitä nämä mieluummin seurasivat USA:ta Irakiin kuin asettuivat rauhan ja laillisuuden puolesta toimineiden EU-maiden rintamaan.
En nyt oikein saa otetta mitä Halosen taannoista lausintoa kritisoimalla ajetaan takaa? Kun vaaditaan avointa keskustelua kansainvälisistä asioista, pitäähän puheoikeus suoda myös presidentille. Halonen käytti kokonaisuudessaan hienon ja rakentavan puheenvuoron YK:n arvovaltaisella foorumilla. Ei hän ketään "tuominnut" vaan totesi itsestäänselvyyden diplomaattisen neutraalisti. Vai oliko Halosen mielipide ehkä väärä? Eikö sitä olisi saanutkaan esittää? Semmoisen vaatiminen vasta edustaisi nk. suomettunutta näkemyskantaa. Ehkä EU-parlamenttikaan ei olisi saanut tuomita CIA:n vankilentoja tai Merkel Guantanamoa?
USA on edelleen demokratia. Pelkästään Ny-Timesin pääkirjoituksissa on lähes päivittäin niin jyrkkkää kritiikkiä Bushin hallintoa kohtaan, että Halosen tai Merkelin huomautukset kuulostavat sen rinnalla ennemminkin kehuilta.
Kannatan EU-veroa kolmesta syystä:
1. EU:n kokonaiskustannusten läpinäkyvyys paranisi eli tietäisimme itse kukin paljonko maksamme EU-veroa;
2. Toivon, että EU-maat integroituisivat syvemmälle EU:ssa siis lähemmäksi liittovaltiota ja poispäin valtioiden liitosta. Kun valtioit maksavat tietyn summan budjetistaan EU:lle nousee helposti esiin se, onko valtio nettomaksaja vai nettosaaja. Keskitytään ajattelemaan maan etua kun pitäisi myös ajatella EU:n etua. Valtion omaa etua pitäisi enemmän ajaa silloin kun päätetään, mitä EU:lta saadaan.
3. EU-vero toisi kansalaiset lähemmäksi EU:ta. Tuntisimme itsemme enemmän EU-kansalaisiksi kuin nyt, koska voisimme miettiä, onko EU ollut juuri minulle maksamani EU-veron arvoinen ja miten haluaisin, että verorahojani käytettäisiin paremmin.