Perrti Salonainen...

Sauli Niinistö sai kokoomuksen avittamana melkein voiton tuoneella presidentinvaalikampanjallaan kokoomukseen draivia mutta nyt näyttää siltä, että noste on ainakin väliaikaisesti hukassa. Yllättävää ei siis ole se, että kokoomuksen kannatus on hieman hiipunut viime kesästä vaan se, että nousukäyrään on varsin tärkeällä hetkellä tullut notkahdus, joka voi maksaa hallituspaikan.

Financial Times on sikäli oikeassa, että kannatusluvut ovat varsin lähellä toisiaan etenkin kun huomioidaan virhemarginaalit. Kokoomus ei siis ole vielä menettänyt peliä mutta sen pitää pystyä suorittamaan valtava loppukiri, jos se aikoo maan suurimmaksi puolueeksi. Kampanja on mielestäni ollut aivan liian kesy tähän mennessä.

Jos vertaa vaalejamme Ranskan prseidentinvaaleihin niin ehkä meidänkin pitäisi näyttää enemmän "väriä" eli poliitikkojen pitäisi uskaltaa olla myös eri mieltä. Silloin joutuu tietenkin perustelemaan kantansa tosiasioillakin. Lieneekö tuo sitten liian vaikeaa?

Nyt olisi aika nostaa esille myös vaikeat asiat eikä siivota niitä maton alle yli vaalien:

- EU:n ytimet

- turvallisuuspolitiikka (eikä pelkästään Nato vaan EU:n tuleva puolustusliitto Naton mahdollisena vaihtoehtona, yksin kun emme kohta enää pärjää)

- suurvaltasuhteet (Kiina, Venäjä, USA - ihmisoikeudet, bisnesmahdollisuudet ja ilmastonmuutos)

-puoluepolitiikan kiinnostamattomuus, prekariaatti jne.

-vanhusten hoito

-köyhien määrän kasvu, sisäinen turvallisuus

-kuntaliitokset

-Suomenlahden tuleva öljykatastrofi

-Sipoo

-ennaltaehkäisevä terveyspolitiikka

-kolutuksesta innovaatioiden, rahoituksen ja markkinoinnin kautta taloudellliseen hyötyyn

-Tanskan malllin paranneltu versio meille.

Ei voi olla niin, että kaikki kolme suurinta puoluetta ovat samaa mieltä näistä asioista. Mutta me äänestäjät olemme ymmälllä kun poliitikot lupaavat panostaa joka asiaan jonkin verran rahaa. Näitä asioita ei hoideta toimitusjohtajamaisesti vain budjetoimalla siivut kuhunkin osioon ja sanomalla: "Tuossa on fyrkat sulle ministeri Pikkarainen, käytä kykyjesi mukaan hallitusohjelmaa mukaillen". Visioitakin pitäisi olla ja vaihtoehtoja nykyisille systeemeille ja järjestelmille. Mieluummin tehokkaampaan ja kehittyneempään suuntaan kuin esim. kuntaliitosehdotus, jossa täysin turhalle välihallinnolle annetaan edelleen jatkoaikaa kuntien itsemääräämisoikeuden sijaan.

Mielestäni tämän päivän ulkopolitiittiseksi teemaksi sopisi Yhdysvaltojen ja EU:n välinen huippukokous, joka järjesteään Washingtonissa 30.4.2007. Presidentti Bush on kutsunut Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja EU:n komission puheenjohtajan Barroson USA:han keskustelemaan strategisista kysymyksistä, jotka ovat tärkeitä sekä EU:lle ja USA:lle.

Mielestäni liitokansleri Merkelin strategia toimii. Kun Saksasta tuli EU:n puheenjohtajamaa, liittokansleri matkusti välittömästi USA:han ja tapasi presidentti Bushin. Pian perässä Valkoisessa talossa käväisi Barroso ja nyt USA ja EU tapaavat huippukokouksessa. Vaikka Bushin sotaretki oli laiton Irakiin ja sota on aiheuttanut syvää jakaannusta transatlanttisiin suhteisiin, mielestäni on upeaa kuitenkin, että EU ja USA keskustelevat tärkeistä kansainvälisistä kysymyksistä keskenään. Huolimatta sodasta, USA ja EU tarvitsevat toisiaan.

Päivän kysymys nyt voisikin olla, että miksi ihmeessä Suomi ei pyrkinyt omalla puheenjohtajuuskaudellaan lähentämään EU:ta ja USA:ta toisiinsa? Suomi ei edes kyennyt lähentämään Venäjää ja USA:ta toisiinsa, vaikka historiallisesti Suomella on ollut läheiset suhteet Washingtoniin ja Moskovaan. Suomi olisi EU:n puheenjohtajuusvaltiona voinut pyrkiä järjestämään EU:n, USA:n ja Venäjän välisen huippukokouksen Helsingissä, mutta sitä Suomi ei tehnyt. Mihin Suomen poliittinen pääoma on kadonnut, mikä sillä oli vielä 1990-luvulla kun Suomessa kohtasivat suurvaltojen johtajat?

Vaikka Yhdysvallat käynnisti laittoman sotansa Irakissa vastoin kaikkia kansainvälisiä lakeja ja YK:n tahtoa, mielestäni Yhdysvallat on kuitenkin valtio, jonka kautta Suomikin olisi EU:n puheenjohtajuusvaltiona voinut vaikuttaa globaaleihin kysymyksiin. USA:n kautta Suomi olisi voinut vaikuttaa vaikkapa Kyproksen tilanteen selvittämiseen sillä USA:lla on läheiset suhteet Turkkiin. Kysymys siis kuuluukin, että miten ulkoministeri Erkki Tuomioja pyrki selvittämään Kyproksen ongelmaa kun agendalla oli Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen jatko Suomen puheenjohtajuuskaudella?

Hyvä Jan Rossi,

Teillä on aivan oivallisia kysymyksiä liittyen transatlanttisten suhteitten edistämisen osalta. Merkel johtaa aloitteen tekijänä koko EU:n ja USA:n dialogia.
Suomella ja Vanhasella oli täsmälleen sama aloitemahdollisuus Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajamaana, mutta itseluottamus ja aloitekyky pettivät. Olemme valitettavasti "perässä kulkija" (ei -hiihtäjä) nykyisten valittujen edusmiestemme toimesta. Lipponen yritti ja myös vaikutti EU:n politiikan muotoiluun. Tämä henkinen pääoma on kuitenkin jo kulutettu. Nyt on käytävä eduskuntavaalit, ÄÄNESTETTÄVÄ ja uskottava, että onnistumme valitsemaan maalle aloitekykyisiä maamme politiikan JOHTAJIA.

Hyvä Christian van Niftrik - Näinhän se on, sillä pääministeri Matti Vanhanen oli tismalleen samassa tilanteessa kuin oli Saksan liittokansleri Angela Merkel kun Saksan puheenjohtajuuskausi alkoi. Miten Vanhanen toimi kun Suomi aloitti kautensa? Miten Merkel toimi kun hän aloitti kautensa? Merkel otti suunnakseen Valkoisen talon, koska ymmärsi Yhdysvaltojen tärkeyden EU:n kannalta kaikissa merkittävissä kansainvälisissä kysymyksissä. Pääministeri Vanhanen ei tätä ymmärtänyt. Miksi Vanhanen ei mennyt Valkoiseen taloon kertomaan Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta amerikkalaisille?

Vaikka USA miehittää Irakian vastoin YK:n ja maailman yleistä mielipidettä, mielestäni USA on yksi kaikkein tärkeimmistä valtioista maailmassa, johon täytyy kaikesta huolimatta ylläpitää läheisiä suhteita. USA vaikuttaa niin moniin kysymyksiin globalisaatiossa. Näin Angela Merkel ainakin käsittää asiat, vaikka Saksa vastusti Irakin sotaa.

Haluaisin nyt kysyä, että millaiset suhteet Suomella oikein on USA:han kun Suomi ei onnistunut kontaktien luomisessa Yhdysvaltojen kanssa omalla puheenjohtajuuskaudellaan? Mielestäni on käsittämätöntä, että kun Yhdysvaltain presidentti saapuu Eurooppaan, hän tekee vierailun EU:n puheenjohtajamaan naapurimaahan käymättä ollenkaan itse puheenjohtajamaassa. Presidentti Bush matkusti Tallinnaan, mutta ei vieraillut Suomessa, vaikka Suomi toimi EU:n johdossa. Itse tulkitsen Bushin käytöksen epäluottamuslauseeksi Suomelle. Vai miten asiaa pitäisi tulkita?

Jan Rossi kirjoitti: "Kysymys siis kuuluukin, että miten ulkoministeri Erkki Tuomioja pyrki selvittämään Kyproksen ongelmaa kun agendalla oli Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen jatko Suomen puheenjohtajuuskaudella?"

Hyvä kysymys. Ulkoministeriön sivuilta löytyy Tuomiojan vastaus siihen. Ulkoministerin mukaan Turkin pitäminen mukana jäsenyysneuvotteluissa oli tiukan väännön takana, mutta siinä onnistuttiin:

"Jatkotoimista yhteisymmärrykseen pääseminen Brysselissä maanantaina ei ollut helppoa, mutta onnistui lopulta tavalla, joka ei rakenna uusia esteitä Turkin EU-jäsenyyden tielle eikä vaikeuta YK:n johdolla tapahtuvan kokonaisratkaisun hakemista. Tärkeätä on, että EU:n tarjoama mahdollisuus Turkille aikanaan tulla EU:n jäseneksi on edelleen uskottavasti olemassa. Riippuu edelleen Turkista ja sen valinnoista, milloin se pääsee tätä mahdollisuutta käyttämään."

Puheenjohtajakauden alkua väritti Libanonissa puhjennut vakava kriisi. Suomen johdolla EU vastasi siihen nopeasti ja uskottavasti. Suomi selviytyi tilanteesta ulkoministerinsä johdolla mallikkaasti. Unioni esiintyi historiallisen yhtenäisenä ulkopolitiikassaan, mikä varmasti vaikutti myös Washingtonin kantaan ja edesauttoi pitävän tulitauon saavuttamista.

Yhdysvalloissa on asiallisesti ottaen vähän jos lainkaan syitä olla tyytymättömiä Suomen saavutuksiin EU-puheenjohtajana. Ennemmin olisin nyt hieman huolissani voiko Yhdysvallat luottaa Merkelin (CDU) edistävän Turkin jäsenysprosessin jatkamista yhtä tehokkaasti ja vilpittömästi kuin Suomi teki? Saksan kristillisdemoraatit ovat haparoineet tämän Yhdysvalloille tärkeän asian kanssa.

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=84620&nodeid=34772&contentlan=1&culture=fi-FI

Täältä Hämeestä katsoen kampanja näyttää myös kesyltä ja liikaa joka suuntaan miellyttävältä.. Eikä sitten kelpaa oikein kellekään- ei sytytä! Pitää olla rohkeutta sanoa erot joita tottavie puolueissa on - näkyyhän se jo kampanjamateriaaleistakin. Asenne ja lähtökohta esimerkiksi sinisillä ja punaisilla on ihan eri puolelta: toinen lähtee ratkaisuista ja toinen uhkailusta.
Loistava puheenjohtajamme Jyrki ja muut etunenässä kulkevat vaikuttajat tarvitsevat nyt vitosvaihdetta ja luottamusta omaan toimintaan ja arvomaailmaan. Ihmiset ovat vailla johtajia ja nimenomaan vahvoja ja rohkeita johtajia. Tasapaksuus ei kiinnosta ketään eikä motivoi liikkeelle.
Kampanjan täytyy tulla iholle eli on puhuttava arjesta ja tavallisen ihmisen - sen keskivertohemmon - elämästä. Kokoomuksen vaaliohjelma on erinomainen, nyt se vaan kunnolla käyttöön ja esille joka kohdassa ja keskustelussa.
Politiikka on arjen asioiden hoitoa ja sen tulee näkyä myös kampanjassa.
20 päivää aikaa nostaa käyrät ylös ja sen me teemme!

Lasse Lahtiselle sanoisin näin, että miksi ulkoministeri Tuomioja ei yrittänyt Yhdysvaltojen kautta vaikuttaa Turkin asenteeseen tullikiistassa Kyproksen kanssa? USA tukee voimakkaasti Turkin EU-jäsenyyttä, joten avain kiistaan olisi voinut löytyä Valkoisesta talosta. USA on niin vahva vaikuttaja globaalisti, että USA olisi mahdollisesti löytänyt sen kadonneen avaimen kiistaan tullikysymyksestä Kyproksen ja Turkin kanssa. Kyse on monenkeskisestä ongelmasta. Vai eikö USA:lla olisi ollut mitään sanottavaa asiaan?

Sanottakoon kaikille, että Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan vieraili Valkoisessa talossa 2.10.2006 ja presidentti Bush totesi Erdoganille, että "I made it very clear to the Prime Minister I think it's in the United States' interests that Turkey join the European Union." Jos siis Turkin jäsenyys on USA:lle tärkeää, avainkysymys siis on, että miksi ulkoministeri Tuomioja ei yrittänyt vaikuttaa Turkin asenteeseen Yhdysvaltojen kautta avatessaan kiistaa Turkin jäsenyydestä Kyprosongelmassa? Ohessa linkki Erdoganin vierailuun USA:ssa 2.10.2006. Itse en ole nähnyt missään uutista tai tietoa, että Suomi olisi Yhdysvaltojen kanssa keskustellut Turkin EU-jäsenyysongelmasta. Vai onko kyse EU:n sisäisestä asiasta, johon USA:lla ei olisi mitään sanottavaa tai mielipidettä? Onko Kyproksen saaren ongelma nyt EU:n sisäinen asia, vai kuuluuko asia YK:n hoidettavaksi?

http://www.whitehouse.gov/news/releases/2006/10/20061002-5.html

Tuomioja tapasi Ricen marraskuussa. Muistiota ei ole jaeltu faxeilla lööppilehdistölle, joten emme tällä kertaa voi tietää mistä tarkalleen ottaen neuvoteltiin. Puheenjohtajamaan edustajana Tuomioja luonnollisesti joutui pitäytymään EU:n hyväksymässä asialistassa, joka mm. vaatii Guantanamon vankileirin sulkemista. Turkin kysymyksessä ylipäätään Tuomioja on puheenjohtajamaan ulkoministerinä noudattanut unionin yhteistä kantaan vuoden 2004 huhtikuulta, jonka mukaan on pyritty helpottamaan Kyproksen turkkilaisen väestön eristämisen purkamista.

Joidenkin mielestä on ikävää kun Bush ei taannoisella kiertueella eksynyt Suomeen. En yhdy tällaisiin näkemyksiin. Vierailuhan suuntautui entisiin kommunistimaihin ja USA:n Irak-koalition liittolaisiin. Suomi ei kuulu tähän viiteryhmään ja hyvä niin. Kuten Halonen totesi saamme olla iloisia, ettemme kuulu niiden maiden joukkoon, joista Yhdysvallat kantaisi koko ajan huolta.

Hyvä Jan Rossi - Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Merkelin yhteydenpito sekä Venäjään että USA:han on tärkeää. Olisi mielestäni ollut myös paikallaan, että Vanhanen olisi vieraillut USA:ssa puheenjohtajakaudella. Mitä hyötyä siitä ollsi ollut, on kylläkin toinen juttu. Tilanne USA:ssa on muuttunut vaaltitulosten takia. Bush joutuu huomioimaan nyt eri tavalla myös EU:n kannan tai niin ainakin toivon.

Turkin neuvottelut edistynevät hitaasti Merkelin kaudella, hänellä kun ei ole suuria ambitioita priorisoida Turkin tulevaa jäsenyyttä.

Merkelin onnistumista tai epäonnistumista voidaan mielestäni puntaroida vasta Saksan puheenjohtajuuskauden loputtua. Se, että keskustelee Bushin kanssa ei vielä tarkoita, että pystyy vaikuttamaan Bushin päätöksiin, minkä esim. Blair on karvaasti joutunut kokemaan useammankin kerran.

Minulla on samanlaisia epäilyksiä Merkelin suhteen kuin edellä Jouni Pulli mainiosti tiivistää.

Aikoinaan olin todella kiinnostunut näkemään, miten Blair lunastaa häneen asetetut odotukset mahdollisena EU:n johtajana. Hän aloitti Britannian EU.puheenjohtajakauden pitämällä loistavan puheen EU-Parlamentille: Mutta, mutta, taas kerran osoittautui, että politiikon puheet ovat puheita ja teot muuta. Blair ei kasvanut puheittensa mittaisiin saappaisiin.
Käykö Angela Merkelille samoin ? Sen näyttävät seuraavat kuukaudet hyvinkin. Olisi toivottavaa niin EU:n kuin Suomenkin osalta, että Merkel onnistuisi tehtävässään edes kohtuullisesti. Ilman onnistumista nyt, on entistä suurempi uhkakuva, että EU vajoaa parinkin vuoden "Prinsessa Ruususen uneen". Siitä kärsimme kaikki jos niin käy.

Hyvä Jouni Pulli - Kysyit, että mitä hyötyä siitä olisi ollut jos Vanhanen olisi vieraillut USA:ssa puheenjohtajakaudella. No miksi sitten ylipäätänsä valtiojohtajat vierailevat missään. Lopetetaan samalla kaikki valtiovierailut ja keskustelut kansojen välillä. Tätäkö ajoit takaa? Mielestäni valtiovierailut ja työvierailut ovat signaaleja ja viestejä kansalaisille, että valtioiden väliset keskustelut ovat kitkattomia ja kansat keskustelevat keskenään.

Näin ovat toimineet useat EU-maat suhteessa Yhdysvaltoihin vaikka USA hyökkäsikin Irakiin vastoin YK:n tahtoa. Kun Itävallasta tuli EU:n puheenjohtajamaa, vuoden 2006 alusta, silloinen liittokansleri Wolfgang Schussel vieraili USA:ssa. Itävallan kaudella järjestettiin jopa EU:n ja USA:n huippukokous Wienissä. Presidentti Bush vieraili tuolloin Euroopassa. Kun Suomesta tuli EU:n johtaja, USA ikäänkuin putosi kuvasta pois. Kun Saksasta tuli EU:n johtaja, USA palasi kuvioihin. Miksi juuri Suomi oli se maa, jonka kaudella USA ja EU:n välillä ei ollut dialogia?

Hyvä Jan Rossi - myönnän mokani, kirjoitin tyhmästi. Ajattelin lähinnä seuraavia asioita:

- Pelkkä vierailukin olisi ollut diplomaattisista syistä hyödyllinen mutta epäilen, olisiko vierailulla saatu mitään muuta konkreettista aikaiseksi, koska minulla on omat epäilykseni ylipäänsä Vanhasen kansainvälisen keskustelun taidoista ja koska Vanhasen olisi pitänyt toimittaa myös EU:lta toivomuslista USA:lle, jonka ilmeisesti Tuomioja joutui esittämään Ricelle. Olisiko Bush hermostunut niin kuin Rice Tuomiojalle, sitä en tiedä, mutta tapaamisen tulokset olisvat kuitenkin voineet jäädä laihoiksi. Yksi keino olisi tosin ollut neuvotella valmiiksi joku julkaistava asia, jolla olisi viety eteenpäin USA-EU-suhdetta.

-Merkelin kohdalla tilanne on parempi positiivisten tulosten saavuttamiseksi johtuen ensiksikin Bushin hallinnon muuttuneesta tilanteesta ja kieltämättä siitä, että Saksalla on erilainen painoarvo kuin Suomella.

Kirjoituksesi Schusselin vierailusta pistää kieltämättä miettimään, millaiset välimme USA:han todella ovat.

Hyvä Jouni Pulli - Nostaisin tähän MEP Piia-Noora Kaupin huomion Suomen nykyisen johdon transatlanttisista suhteista. Kauppi nimittäin toteaa blogissaan 20.12.2006, että "Politiikan sisäpiireissä on jo tovi puhuttu virallisen valtiojohtomme heikoista transatlanttisista suhteista. Brysselin käytävillä kerrotaan erinäisiä anekdootteja amerikkalaisten virkamiesten tai muuten USA-suhteista perillä olevien asiantuntijoiden suusta." Kauppi siis raottaa ovea asian suhteen, joten miten asiat siis todella ovat? Mielestäni tämä on asia, joka täytyisi selvitä, sillä USA on valtio, johon pitäisi edes jollakin tasolla ylläpitää hyviä suhteita. Haluaisin nyt kysyä, että paransiko Suomen kielteinen päätös antaa aseapua Afganistanille Suomen ja USA:n suhteita? Entä millä tavalla presidentti Halosen YK-puhe 21.9.2004 paransi Suomen kansainvälistä asemaa? Tuolloin presidentti Halonen tuomitsi USA:n hyökkäyksen Irakiin. Vaikka hyökkäys oli laiton, mielestäni Suomen presidentin ei olisi pitänyt mennä YK:ssa, siis kaikkein arvovaltaisimmalla paikalla tuomitsemaan hyökkäystä, koska tuomitseminen ei oman käsitykseni mukaan vahvistanut Suomen kansainvälistä asemaa. Vai vahvistiko Halonen Suomen kansainvälistä arvostusta puheellaan?

Tilanteen pitäisi olla sellainen, että kansallinen etu on aina päällimmäisenä kun Suomen tasavallan presidentti antaa ulkomailla lausuntojaan. Irakin sodan tuomitsemisen olisi voinut hoitaa toisellakin tavalla.

Tähän sopisi pieni väliaikaistieto, sillä Afganistanissa parhaillaan vierailulla oleva USA:n varapresidentti Dick Chaney vakuutti maansa tukea Afganistanille. Chaney vakuutti USA:n pysyvän Afganistanissa niinkauan kun amerikkalaisia tarvitaan. Samalla selvisi, että USA on sitoutunut Afganistanissa valtiollisten elinten kehittämiseen ja asevoimien ja poliisin aseistamiseen. Asia on nyt mielenkiintoinen, sillä Suomihan juuri viime syksynä kieltäytyi antamasta DDR:än ylijäämävarastosta ostamiaan aseita Afganistanille ja sen poliisivoimille. Muutama päivä sitten selvisi, että Suomi on alkanut tuhoamaan ylijäämä konepistooileitaan, joten miten tämä kaikki oikein tulkitaan Yhdysvalloissa ja Afganistanin hallituksessa? Suomi mielummin tuhoaa lahjoitukseen kelpaavat aseensa kuin antaa niitä YK:n tukemaan kriisinhallintaoperaatioon? Vai miten asiaa pitäisi tulkita?

voisiko joku keskustelijoista sanoa miten KONKREETTISESTI suomea on "haitannut epäedulliset suhteet" USA:han? pelkkä se, ettei vierailulle ole päästy, ei kai voi olla argumentti - valtion johtaminen on muutakin kuin matkailua. sitä paitsi, koska tunnustetaan, että suomi on oikeasti - eilen, tänään ja huomenna- melko pieni ja harmiton demokratia pohjois-euroopasta. emme ole suurvalta kuten venäjä tai kiina. ehkä teitä vaivaa joku suur-suomi-syndrooma ;)

Bush vaatii Pakistanin presidentti Musharraf'ilta, että Pakistanin on saatava tuloksia aikaan taistelussa talebaaneja ja al Qaidaa vastaan, muuten USA:n taloudellinen tuki tyrehtyy. Bush on hakenut budjetissaan Pakistanille 785 milj. dollarin taloustukea Pakistanille sisältäen 350 milj. dollaria taisteluun em. tahoja vastaan (lähde NY Times).

Britit lisäävät joukkojaan Afganistanissa 1700 sotilaalla kun muut Natomaat eivät halua. Jotenkin oudoksuttaa muiden suuri vastentahtoisuus. Ehkä pelkona on, ettei rauhaa saada aikaiseski pitkään aikaan eli muut Natomaat "opettavat" USA:ta toimimaan jatkossa toisin eli vähemmän voimaan ja enemmän diplomatiaan uskoen. Mikä ulkopuolinen valloittaja on muuten viimeksi pitänyt Afganistania hallussaan niin, että siellä on ollut rauha?

Itse pidän EU:n ja USA:n hyviä suhteita erittäin tärkeänä asiana. Toivoa sopiikin, että Yhdysvaltain hallitus siirtyy harjoitamaan selllaista ulkopolitiikkaa, joka herättää luottamusta EU:n demokraattisten valtioiden kansalaisissa ja johtajissa. Eivät poliittiset johtajat voi pakottaa kansaa pitämään Bushista, kun jopa amerikkalaisten murskaenemmistö vastustaa hänen ulkopolitiikkaansa. Kongressin ja erityisesti alahuoneen johtajan Nancy Pelosin edustama ulkopolitiikan linja sensijaan on lähempänä sitä yhteistä arvopohjaa, joka on koko transatlanttisen siteen perusta.

Saksa suututti Bushin hallituksen vastustamalla äänekkäästi Ranskan kanssa loppuun asti Irakin sotaa. Varsin omituiselta tuntuvat sellaiset vaatimukset, joiden mukaan Suomen ylimmän valtiojohdon, jolla ei ole vähäisimmässäkään määrin tekemistä USA:n ja tiettyjen jäsenmaiden kiistojen kanssa, olisi pitänyt tehdä saksalaisten tai ranskalaisten puolesta canossan matka Washingtoniin. Sensijaana kun Saksa on puheenjohtajamaana, on luontevaa, että liittokansleri matkustaa Yhdysvaltoihin selostamaan maansa vasemmisto-oikeistolaisen hallituksen ulkopoliittista linjaa.

Merkel yritti jo kautensa aluksi aloittaa dialogin Yhdysvaltain hallituksen kanssa, mutta keskeisimmässä kysymyksessä liittokanslerin puhe on valitettavasti jäänyt monologiksi:

"Eine Institution wie Guantanamo kann und darf auf Dauer so nicht existieren. Es müssen Mittel und Wege für einen anderen Umgang mit den Gefangenen gefunden werden."

Toisaalta on hyvä, että valtavan kiireen ja maailmanpolitiikan melskeen keskellä ulkoministeri Tuomiojalta liikeni aikaa pitää USA:n ulkoministerille opppitunti eurooppalaisten sivistysvaltioiden ihmisoikeuskäsityksistä. Tämä USA:n valtiojohdon ammatillinen konsultointi oli tietenkin painoarvoisesti merkityksetön tapahtuma verrattuna muihin puheenjohtajakauden saavutuksiimme. Historiankirjoitus tulee muistamaan Suomen maana, joka kokosi unionin Libanonin kiistassa ensimmäisenä yhteisen ulkopolitiikan taaksen syviä erimielisyyksiä repineen Irakin sodan jälkeen. Jos Saksa tai mikä tahansa muu maa puheenjohtajuudellaan kykenee samaan, se on loistokas saavutus.

En malta olla tarkentamatta Ny-Timesin uutista, johon Jouni Pulli yllä viittaa. 26. päivä julkaistua juttua on tänään editoitu, mutta sain alkuperäisen eilen tuoreeltaan kopsattua talteen. Eli tässä pätkä Ny-Timesin verkkoliitteen alkuperäisestä jutusta, johon ei ole edes linkkiä:

"WASHINGTON, Feb. 26 — Vice President Dick Cheney made an unannounced trip to Pakistan on Monday to deliver what officials in Washington described as an unusually tough message to Gen. Pervez Musharraf of Pakistan, warning him that the newly Democratic Congress could cut aid to his country unless his forces become far more aggressive in hunting down operatives with Al Qaeda."

Uutinen on erittäin sikäli mielenkiintoinen, että edustajainhuoneen tuore puheenjohtaja Nancy Pelosi kävi tammikuussa valtiovierailulla Pakistanissa. USA:n budjetin määrärahoista ei päätä Bush tai Cheney vaan kongressi. Eli Pakistanilta aletaan vaatia toimia Al-Gaidan kukistamiseksi vasta kun kongressi uhkaa lopettaa Musharrafin rahoituksen! Bushilla taitaa olla muuta tekemistä kuin Osama bin Ladenin johtaman al-gaida verkoston eliminoiminen? Ikävää olisi todeta, että al-gaidan uhka näyttäisi tarjoavan USA:n nykyiselle hallinnolle vain tekosyyn pitää yllä nk. terrorismin vastaista sotaa.

Hyvä Lasse Lahtinen- Kiitän sinua ensiksikin selkokielisestä kommentistasi koskien canossan matkaa ja toiseksi huomiostasi Pelosin vierailusta Pakistaniin, mikä arvioitaessa USA:n tulevia toimia Afganistan/Pakistan-alueella on varsin tärkeä seikka. Olisi varsin helppo yhtyä vihjaukseesi ja sen perään tehdä johtopäätös, että USA:n tarkoitus on loppujen lopuksi ylivalta Lähi-idässä ja varsinkin valta sen energiavarojen jaosta.

Asia on kuitenkin mielestäni monimutkaisempi, sillä kyse on myös amerikkalaisten tai tällä hetkellä ehkä pääosin Bushin hallinnon propagoimasta ajatuksesta levittää (lue: pakkosyöttää) läntistä demokratiaa Lähi-itäänkin. Tässä kohdin Bushin hallinnossa on edelleen jäänteitä neoliberalismista, vaikka monet sen aatteen kannatajat ovat jo "jättäneet uppoavan laivan", esim. Wolfowitz, joka ehkä on kuitenkin mies paikallaan uudessa virassaan.

Hyvä maaria, konkreettisesti suomea haittaisi epäedulliset suhteet usa:han varsin monella käytännön tasolla:
- liike-elämä kärsisi ensimmäisenä ja sen mukana koko kansa;
- kulttuuriyhteydet kärsisivät eli jenkkibändejä ei enää voisi esiintyä täällä eikä esim. Ville Valo jenkeissä;
- olisimme kummajaisia euroopassa, jos kieltäisimme yhteistyön yhden maailman kehittyneimmän yhteiskunnan kanssa;
- jättäisimme käyttämättä yhteistyön venäjän suurimman vastavoiman kanssa.

Lasse Lahtiselta kysyisin, että miten Suomi kokosi EU:n ulkopolitiikan yhteen Libanonin sodassa? Oman käsitykseni mukaan ulkoministeri Tuomioja käväisi sodan aikana kaksi kertaa Lähi-idässä ja EU:ssa vastusti sotaa, mutta miten Suomen toiminta edes auttoi YK:n turvallisuusneuvostossa saavutettua päätöslauselmaa, jolla sota saatiin lopulta päättymään? Miten Suomi oli muotoilemassa kaiken ratkaissutta päätöslauselmaa YK:ssa?

Hyvä kysymys. En osaa tähän paremmin vastata kuin siteeraamalla kokoomuspuolueen osuvasti kiteyttävää tiedotetta tammikuun 11. päivältä 2007:

"Suomen puheenjohtajakauden alkuvaiheessa tapahtui odottamaton kriisin eskaloituminen avoimeksi sodaksi Lähi-idässä, kun Israelin joukot hyökkäsivät Etelä-Libanoniin. Puheenjohtajamaan ulkoministerin Erkki Tuomiojan johdolla saavutettiin unionin yhteinen päätöslauselma, jonka mukaan alueelle lähetetään 7 000 rauhanturvaajaa. Kotimaassa kritiikkiä sai asiassa lähinnä pääministeri Vanhanen, joka ei ottanut asiassa johtoroolia.
--saksittu---
Kriisin hoitoa on kuitenkin pidetty onnistuneena ja erityisesti ulkoministeri Tuomiojan panos on saanut kansainvälistä kiitosta."

http://www.kokoomus.fi/@d4b/@Bin/1549430/Suomen%20EU-puheenjohtajakauden%20arvio.doc

Myös Alex Stubbin 20.12.2006 Ilta-Sanomiin kirjoittama kolumni on asiallinen arvio puheenjohtajakauden saldosta, plussista ja miinuksista.

jouni pulli - kiitos vastauksesta, mutta edelleen kaipaan konkretiaa. nuo kaksi ensiksi mainittua ovat tietysti sen suuntaisia, mutta vaikea uskoa niiden toteutumiseen. eikös täällä juuri puhuta, että on huonot suhteet, mutta onko liike-elämä kärsinyt? eikö ville valo esiinny usa:ssa? kaksi viimeisimpää on tällaista poliittista liturgiaa, mistä itse vaaditte puolueita pois tässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Kannattaa ehkä miettiä argumentteja paremmin, jos vaikka tästä aiheesta joskus tulisi enemmänkin keskustelua!

Hyvä maaria - kiitos mielenkiinnostasi. Kirjoitin "Suomea haittaisi..." Tarkoitin sillä, että suhteet Suomen ja USA:n välillä eivät ole nyt sillä tolalla, että ne haittaavat mainitsemissani seikoissa mutta, että jos suhteet todella olisivat epäedulliset Suomen ja USA:n välillä, mm. edellämainitut seuraamukset voisivat olla ajateltavissa.

Ehkä kaksi viimeksimainittua esimerkkiäni olivat ranskalaisten viivojen perässä hieman lyhyenlännästi ilmaistuja, joten yritän niitä hieman enemmän valaista:

1. "-olisimme kummajaisia euroopassa, jos kieltäisimme yhteistyön yhden maailman kehittyneimmän yhteiskunnan kanssa;"

Ylläolevalla lausunnolla tarkoitan sitä, että EU-mailla on hyvät suhteet USA:han ja jos Suomen (jostain Suomen tekemistä valinnoista johtuen) suhteet USA:han muuttuisivat huonoiksi, toimisimme itseämme vastaan, sillä silloin eristäismme itsemme yleiseuroopalaisesta ajattelusta. Tästä voisi olla seurauksena mm. ajautuminen Venäjän vaikutuspiiriin, mikä olisi kansakunnallemme vaikeaa. Siirtyisimme EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan kehittämisestä Venäjän "peesiin", mitä varmasti muualla kummasteltaisiin ja joka aiheuttaisi meille selviä ongelmia esim. EU:ssa puhumattakaan yhteistyöstämme Naton kanssa. Onneksi näin ei nyt ole.

2. "- jättäisimme käyttämättä yhteistyön venäjän suurimman vastavoiman kanssa."

Vaikka Suomi ei ole Naton jäsen, on turvallisuutemme kannalta järkevää, että meillä on hyvät suhteet USA:han siltä varalta, että Venäjän politiikka alkaisi muuttua uhkaavammaksi Suomea kohtaan. Lisäksi teemme puolustusteollista yhteistyötä USA:n kanssa ja esim. Hornetejamme tuskin pystyttäisiin kovin pitkään päivittämään, ellei meillä ole hyvät suhteet USA:han.

Hyvä maaria, toivon, että osallistut jatkossakin tähän Alexander Stubbin blogissa käytävään keskusteluun, koska tuoreet ja erilaiset mielipiteet ovat aina virikkeitä antavia. Lisäksi kommentointi täällä on asiallista ja yleensä vastakommentteja tai vaikkapa lisäkysymyksiäkin pyritään tekemään. Katso vaikkapa Alexin helmikuun 13. päivän blogimerkintää, sieltä löytyy ainakin muutama kymmen kommenttia. Ehkä ne eivät kaikki ole sataprosenttisesti oikeaan osuneita, mutta kuitenkin niin hyviä, että minusta keskustelua on ollut hedelmällistä jatkaa vieläkin, kunnes varsin kärsivällinen moderaattorimme sanoo, että nyt riittää, vai sanooko?

Hyvä Lasse Lahtinen - Kysyinkin, että millä tavalla Suomi oli EU:n puheenjohtajamaana muotoilemassa USA:n ja Ranskan aikaansaamaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1701, jolla saatiin Libanonin sota lopulta päättymään? Päätöslauselmassa myös valtuutettiin UNIFILin vahvuuden nostaminen 15 000 sotilaaseen. Haluaisin siis muistuttaa, että Libanonin sota päättyi tähän päätöslauselmaan, ei mihinkään muuhun. Kaikki muu toiminta sodan ympärillä oli toisarvoista. Eli mikä siis oli Suomen ja ulkoministeri Tuomiojan panos YK:ssa hyväksyttyyn päätöslauselmaan?

YK:n hyväksymän päätöslauselman 1701 pääkohdat ovat:

Kaikki vihollisuudet on lopetettava. Hizbollahin on lopetettava raketti-iskunsa ja Israelin keskeytettävä hyökkäyksensä.
Unifil-rauhanturvajoukkoja vahvistetaan 15 000 sotilaalla. Joukkojen tehtävänä on valvoa aselepoa.
Unifil voi ryhtyä kaikkiin kykyjensä rajoissa oleviin toimiin alueillaan varmistaakseen, ettei niitä käytetä minkäänlaisiin vihamielisyyksiin.
Libanonin hallitus sijoittaa joukkojaan Hizbollahin hallussa oleville alueille maan eteläosaan ja estää aseiden kulkeutumisen sissien käsiin.
Israel vetää joukkonsa Etelä-Libanonista, kun taistelut loppuvat. Samanaikaisesti Libanonin ja YK:n sotilaat tulevat alueelle.
Valtioiden on estettävä aseiden tai sotilastarvikkeiden kuljetukset mille tahansa ryhmittymälle tai yksityishenkilölle Libanoniin, lukuun ottamatta Libanonin armeijaa ja YK-joukkoja.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan kehittää kuukauden sisällä ehdotuksia sissien riisumiseksi aseista sekä Israelin ja Libanonin rajoista, mukaan lukien kiistelty Shebaan alue.
Lisäksi päätöslauselman johdannossa vaaditaan Hizbollahia vapauttamaan sieppaamansa kaksi israelilaissotilasta ja kehotetaan maita selvittämään kysymykset Israelissa olevista libanonilaisvangeista. Johdannolla ei kuitenkaan ole niin suurta painoarvoa kuin varsinaisella lauselmaosalla.

Lähde: MTV3:n uutiset

http://www.mtv3.fi/uutiset/israel/index.shtml/arkistot/ulkomaat/2006/08/462319

Ulkoministeriön tiedote 4.11: "Libanonin konfliktin aikana ja sen jälkeen EU:lla oli tärkeä rooli tulitauon saavuttamisessa, YK:n päätöslauselman 1701 muodostamisessa ja Unifil-joukkojen vahvistamisessa."

Ulkoministeri varmasti kertoo kysyttäessä yksityiskohtaisemmin Suomen panoksen mainitun resoluution muodostamisessa. Lopputulos on ratkaiseva, eikä siihen kai kukaan voi olla tyytymätön?

Toki turvaneuvoston koostumus on muutakin kuin EU. En minä osaa kuitenkaan väheksyä yhtenäisenä ulkopolitiikassaan esiintyneen unionin vaikutusta Libanonin kriisin ratkaisuus. Irakin sodasta asti on jatkuvasti korostettu yhteisen ulkopolitiikan tärkeyttä. Kun tavoite saavutettiin, ja vielä Suomen johdolla, siihen pitää suhtautua tyytyväisyydellä. Siteeraan edelleen kokoomuksen mainiota tiivistelmää puheenjohtajakauden saldosta:

"Odottamattomia tapahtumia koettiin muun muassa kun heinäkuussa Israelin joukot hyökkäsivät Etelä-Libanoniin. Libanonin kriisi oli ulkopoliittisista asioista ylivoimaisesti merkittävin. Siinä puheenjohtajamaan rooli korostui ja mikä tärkeintä unioni toimi asian suhteen yhtenäisesti."

YK:n turvallisuusneuvostossa päätöslauselmaa 1701 oli pääasiassa muotoilemassa USA ja Ranska. Mielestäni Suomen osuus oli aika pieni loppujen lopuksi, mutta olisihan se mielenkiintoista tietää, missä Suomen kädenjälki näkyy päätöslauselman muodostamisessa EU:n puheenjohtajamaana. Vaikka Suomi olikin EU:n puheenjohtajamaa, kyllä mielestäni Britannian ja Ranskan diplomaattinen ponnistelu sodan lopettamiseksi oli vahvempaa. Sanottakoon nyt, että keskellä kiivainta sotaa Britannian pääministeri Tony Blair matkusti USA:han selvittämään mahdollisuuksia sodan lopettamiseksi. Blair kävi Valkoisessa talossa 28.7.2006. Miksi Suomi ei tehnyt EU:n johtajana samoin? Missä oli tuolloin pääministeri Matti Vanhanen? Blair keskeytti kesälomansa selvittääkseen kriisiä.

Blair totesi Valkoisessa talossa seuraavaa 28.7.2006: "Since our meeting in St. Petersburg for the G8, we have been working hard on a plan to ensure that this happens. And as well as, obviously, the consultations that I've had with President Bush, I've spoken to President Chirac, Chancellor Merkel, Prime Minister Erdogan of Turkey, the President of the European Union, the Prime Minister of Finland, and many, many others." Mielestäni on käsittämätöntä, että Suomen pääministeri ei ollut aktiivinen kriisin hoidossa. Miksi pääministeri Vanhanen ei ottanut selkeää johtajuutta käsiinsä Libanonin kriisissä ja sukkuloinut selvittämässä kriisiä lomastaan huolimatta? Suomi oli EU:n johdossa ja EU:ta tuolloin johti pääministeri Matti Vanhanen. Miksi Britannia otti johtovastuuta kriisin selvittämisessä?

http://www.whitehouse.gov/news/releases/2006/07/20060728-1.html

Pääministeri Vanhanen on ulkopolitiikassa aikamoinen harrastelija. Kun katsoo asiaa tuota pohjaa vasten, niin ei ole mitenkään kummallista, että Vanhanen jäi niin näkymättämäksi Libanonin kriisissä tai koko puheenjohtaja kaudella. Onneksi meillä on ulkoministeri Tuomioja, joka on ulkopolitiikassa aivan eri tasolla Vanhasen kanssa. Minkäköhänlainen floppi Suomen puheenjohtajuus kaudesta olisi tullut ilman Tuomiojaa?

Siihen, että Ranska sai USA:n viivyttelyn loppumaan resoluution hyväksynnässä, vaikutti merkittävältä osin se, että Suomi oli Erkki Tuomiojan johdolla saanut EU-maat yhteisen kannan taakse.

Resoluution hyväksynnän osalta veto-oikeuden omaavat valtiot olivat luonnollisesti avainasemassa, jolloin EU:n osalta Ranskan ja Iso-Britannian rooli korostui. Vanhasen passiivinen EU-politiikka tuli tässäkin asiassa esille ja ehkä se kuvaa hyvin keskustan kannattajien enemmistön passiivista linjaa niissä EU-asioissa, jotka eivät koske maataloutta. Tuomiojan aktiivisuus ja Vanhasen passiivisuus kuvaavat hyvin SDP:n ja keskustan EU-asioihin suhtautumisen eroa. Tässäkin asiassa porvarillinen kokoomus ja vasemmistolainen SDP ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin keskusta ja kokoomus tai keskusta ja SDP, samoin kuin kuntaliitosasiassa.

Hyvä Jouni Pulli - Mitä tulee ulkoministeri Erkki Tuomiojan rooliin Libanonin kriisissä, sitä en voi käsittää, että miksi ulkoministeri esitti, että Hizbollahin on oltava osapuoli pysyvään ratkaisuun tähtäävässä suunnitelmassa. Tilanne on mielestäni kuitenkin sellainen, että Hizbollah sattuu olemaan Iranin ja Syyrian tukema terroristiorganisaatio Libanonissa, joka aiheuttaa maassa jatkuvaa kriisiä ja ongelmia. Nyt Hizbollah on yrittänyt kuukausia kaataa Libanonin demokraattisesti valittua hallitusta. Ulkoministeri Tuomioja sanoi 11.8.2006, että "Mutta poliittisena puolueena Hizbollah on Libanonin hallituksen jäsenenä antanut tukensa poliittiseen sopimukseen tähtäävään seitsemän kohdan suunnitelmaan kuten Euroopan unionikin. Suunnitelma on realistinen vain jos kaikki Libanonin osapuolet - myös laajemmassa merkityksessä - hyväksyvät sen. Tässä mielessä Hizbollahin on oltava osapuoli pysyvään ratkaisuun tähtäävässä suunnitelmassa. Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa suoria neuvotteluja Hizbollahin tai minkään muun puolueen kanssa Libanonissa, sillä kansainvälinen yhteisö pyrkii nimenomaan turvaamaan ja vahvistamaan Libanonin kansallisen eheyden ja suvereniteetin."

Mielestäni tilanteen pitäisi kuitenkin olla sellainen, että Tuomiojan ei olisi pitänyt antaa minkäänlaisia signaaleja siitä, että Hizbollahin kanssa neuvoteltaisiin. Hizbollah ei ole libanonilainen ilmiö, se on Iranista käsin johdettu terroristisolu, jonka kanssa lännen ei pidä neuvotella mistään asiasta. Tilanteen pitäisi olla myös sellainen, että lännen pitäisi vaikuttaa Syyriaan ja Iraniin, jotta nämä lopettavat terroristien tukemisen Libanonissa. Miksi Tuomioja jakoi ymmärrystä Hizbollahin kaltaista järjestöä kohtaan? Ohessa linkki Tuomiojan käsityksiin.

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=75770&nodeid=34772&contentlan=1&culture=fi-FI

Hyvä Jan Rossi, kannattaa lukea International Crisis Groupin tilannearvio Libanonista. Ongelma on hyvin monitahoinen ja siihen ovat sotkeutuneet kaikki Libanonin lähinaapurit sekä USA: http://www.crisisgroup.org/home/index.cfm?id=4586&l=1

Tuomiojan kommentti oli reaalipoliittinen, sillä Hizbollahilla on Etelä-Libanonissa kansan enemmistön tuki. Hizbollah huolehtii myös monien etelälibanonilaisten kouluista ja sairaaloista. Ongelma on, että kukaan ei oikeastaan hallitse Libanonin tilannetta, mutta monet ulkopuoliset tahot osallistuvat siihen. International Crisis Groupin mukaan Libanonissa on suurelta osin kyse myös USA:n ja Iranin huonoista väleistä.

Hyvä Jouni Pulli - Mielestäni nyt pitäisi kysyä, että onko kukaan muu EU:n maan ulkoministeri esittänyt positiivisia signaaleja Hizbollahille? Oman käsitykseni mukaan Hizbollah on terroristijärjestö, eikä tuollaiselle järjestölle pitäisi antaa mitään tunnustusta. Nyt tiedetään lopulta mikä Hizbollah on. Tällä hetkellä se yrittää kaikin keinoin kaataa Fuad Sinioran hallitusta Libanonissa. Beirutissa on ollut suuria, Hizbollahin masinoimia mielenosoituksia hallitusta vastaan. Sinioran hallitusta vastustaa myös Libanonin syyrialaismielinen presidentti.

Mielestäni kansainvälisen yhteisön olisi voimistettava painostustaan Syyriaa kohtaan, jotta tämä ja sen tukija Iran lopettavat Hizbollahin tukemisen ja antavat vihdoinkin rauhan valtaisaa kärsimystä kokeneelle Libanonin kansalle.

Tulokset ratkaisevat, mutta olen tyylipisteistäkin valtioneuvoston työnjaon osalta hieman eri mieltä kuin arvoisat kanssakeskustelijat. Vanhasen perusteeton mollaaminen Libanonin kriisin hoidosta lähti liikkeelle HS:n piikikkäästä pääkirjoituksesta (HS 4/8-06), jossa mielestäni täysin kummallisin sanankääntein hämmennettiin ajatuksella pääministerin aseman koplaamisesta poliitikko Vanhasen henkilökohtaisen edun ajamiseen. Valtakunnan paperijakeluna laajalevikkisimmältä lehdeltä se oli vastuuton kirjoitus, mutta onneksi poliitikot tekevät päätöksiä, eivät toimittajat. Kirjoitin HS:n nettiliitteeseen useammankin vastineen mainittuun pääkirjoitukseen -yhtään ei julkaistu. Eli terveisiä vaan lasipalatsin herroille ja rouville. Laatikaisen Erkki taitaa olla ainoa suomalainen mitäänkumartelematon Journalisti, jonka kirpeissä kolumneissa jopa sanoma-yhtiön helsinkiläiset toimittajat saavat aika ajoin huutia. Mm. Hämäläisen Unto 10.2. Se on sananvapautta.

EU ei ole nimennyt Hizbollahia terroristijärjestöksi. Kyseessä on taistelujärjestö, hyväntekeväisyysorganisaatio ja poliittinen puolue. Libanonin kriisin aikaan puolue oli nimennyt maan hallitukseen kaksi ministeriä.

Myös Yhdysvaltain presidentti tunnusti Hizbollahin poliittisen aseman Libanonin sodan aikana:

"Hezbollah is not a state. They're a supposed political party that happens to be armed."

http://www.whitehouse.gov/news/releases/2006/07/20060728-1.html

Hyvä Lasse Lahtinen, lukisin mielelläni kommenttisi Vanhasen osallistumisesta Libanonin kriisiin, varsinkin kun moderaattorimme on varsin liberaali kommenttien läpimenon suhteen, mikä mielestäni on vain positiivista. Eli kaiva esille ne vanhat kommenttisi ja kerro meille mielipiteesi.

Hyvä Jan Rossi, reaalipolitiikka on Libanonin suhteen ainoa, millä on jonkinlaisia menestymisen mahdollisuuksia. Siinä tilanteessa ei valitettavasti ole paljoa merkitystä sillä, onko joku salonkikelpoinen vai ei. Valta ratkaisee. Tarkoitan tällä sitä, että tasapainoisen tilanteen aikaansaamiseksi pitää ensisijiaisesti päästä poliitttisesti kestävään tilapäisratkaisuun. USA:lla, Israelilla, Syyrialla, Iranilla ja ehkä myös Saudi-Arabialla on varsin suuri mahdollisuus vaikuttaa Libanonin tilanteen rauhoittumiseen, jos ne yhdessä niin sopivat. Siinä tilanteessa Hizbollah on aseeton, mutta vain siinä tilanteessa. Nyt Hizbollah on merkittävä vaikuttaja alueella niin kuin on esim. Israelkin USA:n proxyna rikkoen lähes päivittäin kv. oikeuden määräyksiä (huom! Palestiinan tilanne).

Luin huolestuneena viime kesänä Hizbollahin edustajan kommenttia, jonka mukaan Hizbollah odottaisi Israelin hyökkäyksen loppua mutta tekisi tilit selviksi jälkeenpäin niiden kanssa, jotka eivät heitä tukeneet. Kärsimys siis siirrettiin edemmäs. Libanon ei itse pysty tilannetta ratkaisemaan edes sisällissodalla niin kauan kuin Iran/Syyria ja USA/Israel suoltavat aseita alueelle. Tässä tilanteessa tarvitaan maalaisjärkeä mutta sellaiset neuvot eivät ainakaan vielä näytä olevan haluttuja sen enempää Valkoisessa talossa kuin Teheranissakaan.

Valitan. Hesariin aiottu alkuperäinen palaute on jo haihtunut bittiavarruuteen. Mutta pääpiirteissään arvostelin lehden tapaa kääntää vakava kansainvälispoliittinen selkkaus sisäpoliittiseksi valtapeliksi lyömällä kiilaa ulkoministerin tuloksellisten rauhanponnistelujen ja pääministerin perustellun reserviläisroolin välille.

Valitettavasti kyseessä ei ollut lehdeltä yksittäinen kirjoitus. Hesarilla on ollut tapana hyökätä pääministerin henkilöä päin tämän puheita vääntelemällä (EU-skeptisyysjutut, lausunto Venäjän demokratiakehityksestä) ja tuomalla julkisuuteen perustuslain rajoja hipoen paljastuksia Vanhasen yksitysielämän alueelta (Tatu Vanhasen haastattelu, näyttävät kirjoitukset naisystävistä).

Yleensä tarkastan mieltä kiihdyttävien juttujen alkuperäislähteen, jolloinka toimittajien tulkinta totuudesta joskus asettuu aivan kummalliseen valoon. Netin myötä journalistit ovat menettämässä monopolin totuuteen, minkä vuoksi tällaiset lehti- ja mediayhtiöistä riippumattomat blogit ym. foorumit ovat loistava asia.

Hyvä Lasse Lahtinen, kun asian mainitist muistan Vanhasen kommentin työnjaosta ulkoministerin ja pääministerin välillä EU-puheenjohtajuuskaudella. Mielestäni Vanhanen olisi ko. tilanteessa voinut kuitenkin olla aktiivisempi. Tuomiojahan joutui silloin jopa haastateltaessa keskeyttämään kesustelun , koska kännykkä soi koko ajan. Tässä kohdin tuntui työnjako menevän niin, että Halonen ja Vanhanen katsoivat päältä kun Tuomioja toi, karkeasti yksinkertaistaen.

Blogeista ja foorumeista olen samaa mieltä varsinkin jos jonkun saisi nostettua ylitse muiden spesifioidussa aiheessa: EU-politiikka, turvallisuus- ja ulkopolitiikka, ympäristöpolitiikka, terveydenhoito, eläkkeet ja vanhusten hoito vain muutamia mainitakseni. Ainakin nyt tuntuu siltä, että Alexin blogi on EU-asioissa ykkönen. Ts. kanava olisi vaihtoehto lukea uutisia ja riippumattomia kommentteja jostain tietystä aihepiiristä suoraan blogista.

Itse olens seurannut esim. EU-asioita niin koti- kuin ulkomaisia lehtiä lukien ja eri tietotoimistojen antia seuraten. Hyvä lähdepohja ovat tietenkin EU:n ja sen eri instanssien omat nettisivut.
Alexander Stubb puolestaan toi aivan oivallisen lisän EU-informaation sisältöön. Hän kun on uskaltautunut tulkitsemaan EU-liturgiaa sekä kertomaan tavallisen ihmisen kielellä mitä siellä Brysselissä ja Strasburgissa päivittäin oikein puuhataan. "Lihaa luiden ympärille".

Blogikeskustelu puolestaan on lisännyt mahdollisuuksia aivan uusien näkökulmien omaksumiseen, toisenlaisten perustelujen ja tulkintojen puntarointiin sekä verkostoitumiseen.

Minua on miellyttänyt tämän blogin poikkeuksellisen asiallinen ja linjakas asioiden käsittely. Tarpeetonta kärjistelyä ja öykkäröintiä en juurikaan ole täällä huomannut. Tästä on annettava blogi-isännälle ja kaikille täällä kirjoittaville henkilöille suurkiitos: Täällä viihtyy.