Torstaina 22.2.2007    12 kommenttia

Euro ja hinnat

Lupasin alkuviikosta pistää nettiin Suomen Lehtiyhtymän paikallislehdissä julkaistavan kolumnin EU:n vaikutuksista hintoihin. Kolumni löytyy tästä.

Perusteesi siis on, että toisin kuin usein väitetään euro ei ole nostanut hintoja. Itse asiassa hintataso on kaiken kaikkiaan ollut harvinaisen vakaa.

A-studio teki asiasta ohjelman hinnoista 17.1.2007. Siinä toimittaja keräsi markka-ajoilta kertyneitä ruokakuitteja, meni kauppaan ja osti samat tarpeet euroilla.

Hintavertailun tulos oli, että sama ruokakori maksoi pari markkaa alle vuoden 2000 hintojen, eli ruoan kanssa on ollut tämän testin mukaan deflaatiota. Hinta on laskenut!

Vuodesta 2001 on nyt kuusi vuotta aikaa. Jos kahden prosentin perusinflaatiota pidetään hyväksyttävänä niin hinnat ovat saannetkiin nousta noin 12 prosenttia kuuden vuoden aikana (oikea ekonomisti tuikkaisi tuohon vielä pari prosenttia korkoa). Mutta eivätpä ole nousseet.

Euro-alueen inflaatio on ollut euro-aikana matalampaa kuin inflaatio Saksassa ennen euroa. Saksaa pidettiin kuitenkin aikanaan Euroopan vakaimpana valuuttana!

EU:sta kuulee usein vain nk. huonoja uutisia. Hienoa, että A-studio toi esille myös tuota positiivista puolta.

 


12 kommenttia

Torstaina 22.2.2007 klo 16:52

Hei, Alex!

Ensin pieni kommentti kolumnistasi. Vaikka en ole näihin asioihin niin perehtynyt, on minulla ollut sellainen tuntuma, että euro ei ole nostanut yleistä hintatasoa. Näin juurikin sen takia, että monien tuotteiden hinnat ovat alentuneet - kodinkoneet ja muu elektroniikka varsinkin.

Kirjoitat, että A-studion mukaan ruoan hinnat ovat pysyneet käytännössä samalla tasolla. Tämä ei kuitenkaan taida käytännössä pitää paikkaansa? Käsittääkseni ruoan hinnat nousevat koko ajan, ilman euroa tai sen kanssa.

Euro oli uusi, ja etenkin markkaan tottuneille vanhemmille kansalaisille hyvinkin vieras asia, joten se nousi helposti syntipukiksi kaikkien hintojen nousuun. Tästä ennakkoluulosta on vaikea päästä eroon, yhtälailla kuin muistakin ennakkoluuloista.

Torstaina 22.2.2007 klo 18:34

Päivittäistavarakauppa ry:n ja Tilastokeskuksen mukaan elintarvikkeiden reaalihinnat ovat itse asiassa laskeneet vuodesta 1994 kymmenen prosenttia. Samana ajanjaksona kuluttajahintaindeksin kasvu on ollut noin 17 prosenttia...

EU:n luvattiin alentavan ruokakorin hintaa, ja lupaus näyttäisi pitävän paikkaansa.

Asia esillä sivujuonteena PTY:n tiedotteessa:
http://www.pty.fi/tiedotteet2/alv_tiedote.htm

Perjantaina 23.2.2007 klo 0:10

Ah, tätä vapaan kaupan ihanuutta. Vielä kun pääsisi hiljakseen eroon EU:n ulkorajojen tulleista ja tuontikiintiöistä. :)

Perjantaina 23.2.2007 klo 10:00
Pia Niilekselä

Alex,

mitä kuuluu vastavuoroisen tunnustamisen lainsäädäntöraportille?

Perjantaina 23.2.2007 klo 10:47
Timo Kaikkonen

Toki inflaatio on pysynyt kurissa, hyvä niin mutta kilpailun (vapauttamisen) vaikutus ruokakorin hintaan saattaa olla jopa suurempi kuin yhteisen valuutan.
Hintojen vertaaminen 6 kertotaulun avulla tuppaa väkisin nostamaan hintoja minunkin mielestä, sitä helposti pyöristää 28,90 esim 30:een ja sen jakaminen 6:lla saa aikaan jo aikamoisen "hinnan nousun".

Perjantaina 23.2.2007 klo 19:10

Täytyy kai totuuden nimissä tunustaa, että ei toisenlaiseen valuuttaratkaisuun päätyneessä Ruotsissakaan ole niin kovin huonosti mennyt. Inflaatio länsinaapurissa lienee Suomen luokkaa. Eikä työttömyys vaivaa. Samoin Euron hylänneessä Tanskassa on täystyöllisyys. Euron ansiota tai ei, tuntuu, että Ruotsalaiset teollisuuspiirit ainakin nyt kovasti investoivat Suomeen. Vai ovatko yhtiöiden markkina-arvot Suomessa liian alhaisella tasollansa?

Eurotalous joutuu koetukselle vasta jos maiden taloudet alkavat heilahdella eritahtisesti eri alojen suhdannepainotusten mukaan. Ei kai taloustieteilijöidenkään keskuudessakaan vallitse täyttä selvyyttä miten menetellä esim. Suomelle tärkeän metsäteollisuuden kilpailukyvyn laskiessa ilman devalvaatioasetta. Pannaanko palkat joustamaan?

Lauantaina 24.2.2007 klo 11:27
Iikka Kiilunen

Itse EU-myönteisenä harmittaa kuunnella jengin valitusta euron tuomista hintojen noususta, joten tämän kaltainen kolumni on enemmän kuin paikoillaan, nyt vain jakamaan ko. ilosanomaa kaikille mahdollisille pessimisteille. Ja erittäin hienoa että A-studio teki tutkimuksen kansalliseen tuulipuku-tyyliinl, tosin erona se että a-studio luotti kuittihintoihin eikä mutuun (musta tuntuu).

-supermoderaattori alex: tämä on siis kommentti 22.2.-07 keskusteluun, viimeksi meni väärälle päivälle kun kommentoin ;) -
that's not so serious

Lauantaina 24.2.2007 klo 12:49

Arja Alhon aivan liian vähälle huomiolle joutunut väitöskirja, joissa mm. tarkastellaan EMU-ratkaisun syntyprosesseja on hyvin vakavia kysymyksiä herättävä. Itse olen kovasti EU-myönteinen ja äänestin jäsenyyden puolesta v. 1994. Kysymys yhteisestä valuutasta on kuitenkin huomattavan paljon komplisoidumpi kuin vain ostoskorin hinta. Jos ratkaisu liiaksi ideologisoidaan, sivuutetaanko silloin osa argumenteista? Mielestäni emu on puhtaasti taloustieteellinen propleemi jota ei pidä liiaksi polemisoida.

Perjantaina 28.9.2007 klo 3:20

Virginia went back down through the same fake olsen twins time. He passed over the.

Perjantaina 28.9.2007 klo 5:05

anteprime video sesso gratis fotoracconti gratis sul sesso gay sesso video gratis sesso gratis webcam negra porca gratis sesso sex sesso donna matura video gratis directory sito sesso gratis chat gratis sesso sito gratis sesso animale sesso orale video gratis donna sesso animali gratis video sesso gratis aggiornati sesso cavallo gratis filmato gratis sesso animali video amatoriali sesso gratis

Torstaina 25.10.2007 klo 10:01

cul brouillard cul avec webcam video de cul madonna trou du cul du chat la bite a papa manga cul gratuit video gratuite cul black beaux cul black fille beau cul humour de cul cul extrem hard

Tiistaina 11.3.2008 klo 21:48
Jack Bauer

Älä viitsi Alex Stubb.Monet elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet euron myötä. esim.hedelmien hinnat jopa 20% tai vihannesten.Samoin baarien ja ravintoloiden ruokien hintataso on noussut huimasti. Miten selität sitten että esim.Saksassa on leipomotuotteiden hinnat on n. 30% edullisemmat?Vaikka palkka ja muut kulut ovat Suomen kanssa lähestulkoon samat?Eikä tässä kaikki,Suomessa ruoka on noin 22% kalliinpaa,kuin koko eu:ssa!!!Markkahinnat vaan käännettiin euroiksi,jos ennen oli joku tuote 100mk,nyt sama tuote on 100euroa! Yksi suuri moka oli luopua markasta,ainakin näin tavallisen kansalaisen näkökulmasta,mutta kauppiaiden mielestä se oli taivaan lahja.

Kirjoita kommentti