Torstaina 15.2.2007    8 kommenttia

Hyvä Petteri!

Torstai aamu. Jomottaa. Nukuin huonosti. Flunssa painaa edelleen päälle. Kuume ei ota laskeakseen.

Strasbourgin parlamenttirakennuksen sisäpihalta kuuluu tutun kolkko ääni. Matkalaukkujen pyörät hakkaavat mustavalkoiseen katukivitykseen. Muutaman tunnin kuluttua mepit, avustajat, virkamiehet, toimittajat ja lobbarit lähtevät kotiin.

Yritän ehtiä illaksi kotiin. Olemme menossa lasten kanssa katsomaan Disney on Ice-näytöstä. Tällä kertaa prinsessat ovat luistimilla.

Huomenna lennän Helsinkiin kampanjoimaan.

Pari huomiota ennen päivän äänestyksiä. Petteri Tuohisella oli eilen erinomainen blogimerkintä. Hän kritisoi meppejä tupakoimisen sallimisesta Euroopan parlamentissa.

Kysessä on ymmärtääkseni kvestorien päätös, joka muuttaa kuusi viikkoa sitten tehdyn savuttomuus-päätöksen. Nyt parlamenttiin ollaan rakentamassa erillisiä röökikoppeja.

Mielestäni tämä on täyttä pelleilyä. Minkä takia parlamentissa pitäisi olla eri säännöt kuin esimerkiksi Brysselissä tai Strasbourgissa?

Eikä tässä kaikki. Muutamat mepit ovat vähät välittäneet viime viikkojen rajoituksista. Sätkä on palanut rappukäytävissä ja toimistoissa.

Toisaalta mepit eivät ole ainoita sääntöjen rikkojia. Strasbourgin rakennuksen ylivoimaisesti savullisin paikka on toimittajien baari.

Sen huomasin eilen kun kävin moikkaamassa erästä toimittajaa kyseissä paikassa. Seinät ovat täynnä "No Smoking"-kylttejä, mutta niitä ei savun läpi meinannut nähdä.

En ole mikään röökifundamentalisti. Tupruttelen itsekin muutaman sikarin vuodessa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että säännöistä on pidettävä kiinni. Varsinkin jos niitä on itse ollut laatimassa.

Thomas L. Friedman kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin päivän International Herald Tribunessa Venäjästä. Kannattaa lukea jos saa käsiinsä. Netistä pääsee lukemaan vain tunnuksilla, mutta siinä mahdollistetaan ainakin parin viikon ilmainen kokeilu.

Jutussa on paljon samanlaisia teesejä, joita on tämänkin sivuston keskusteluissa nähty. Suosittelen. Hänen teesinsä on, että Venäjä ei ole tykännyt Naton laajentumisesta pätkääkään.

Loppuun vielä kuva toimistolta tällä viikolla.

Krisse ja Alex tiimeineen.

8 kommenttia

Torstaina 15.2.2007 klo 12:56
heta

Pst, varo yhdys_sana_virheitä. Kirjoitat kuitenkin suomalaisille.
Meppien röökaamisesta jaa kyllä Sinun ja Tuohisen mielipiteet täysin, parlamentin tulisin toimia suunnannäyttäjänä. Miksei päätöksissä pysytä?

Torstaina 15.2.2007 klo 14:14
Tommi

Tuolla osoitteella päässee rekisteröitymisen kautta Friedmanin kolumniiin:

http://select.nytimes.com/2007/02/14/opinion/14friedman.html

Torstaina 15.2.2007 klo 14:21
Christian van Niftrik

Tupakat pois kaikilta. On siinä meillä Parlamentti: Hävetkää !

Sitten annan nuhteet myös mainiolle mepillemme Alexille. Mitä järkeä Sinun on terveytesi uhrata matkustamalla sairaana kuvaamallasi tavoin ja - tahtiin ?

Vanhempana tieteenharjoittajana suositan lämpimästi viikonlopun täydellistä lepoa, leikkimistä lasten kanssa kotosalla ja pulloa hyvää Baroloa yhdessä vaimon kanssa.

Kyllä maailma pyörii, vaikka otat pari päivää vapaata Alex !

Perjantaina 16.2.2007 klo 15:15

Terve Alex.....palaan alkuviikon aiheeseesi. Jäin pohtimaan tuota kuluttajansuoja-asiaa. Meillähän täällä kotimaanpolitiikassa nuijittiin vastikään ns. ryhmäkannelaki. Perustelut lain tarpeellisuudesta jäivät mielestäni tyhjiksi. Kuulimme valiokuntakäsittelyssämme (lakivaliokunta) ylistystä suomalaisen kuluttajasuojen erinomaisuudesta, mutta kuitenkin katsottiin, että pelistä puuttuu ryhmäkanteen kokoinen pala.

Itse edustan kantaa, että lainsäädännölle tulee osoittaa selvä tarve. Ottaen vielä huomioon, että olemme juuri myös hyväksyneet ns. ryhmävalitusmenettelyn, josta kokemuksia ei vielä edes ole, tuntuu siltä että suollamme lakia ns. tortta-på-tortta.

Keskusteluissa kävi myös ilmi, että monet EU maat valmistelevat ryhmäkannelakia. Kuitenkin annettiin myös ymmärtää, että EU:n kulttajansuojasäädöksissä on asetettu jäsenvaltioille velvollisuus edistää kuluttajariita-asioiden ratkaisemista tuomioistuinten ulkopuolisissa valitus-ja oikeussuojamenettelyissä. Komissio on myös antanut suosituksia. Eli toisaalla valmistellaan ryhmäkannelakeja, toisaalla kehoitetaan kevyempiin menettelytapoihin? Hmmmm....näinkö tämä menee?

Noh, niin tai näin laki tullee voimaan. Onneksi lain sisältö ei ole se Pohjois-Amerikasta tuttu, vaan viranomaisaloitteinen sellainen. Sen verran halusin asiassa kampittaa, että tein valiokunnan mietintöön vastalauseen, koskien lain nimikettä. Eikö meidän pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Näin ollen nimestäkin pitäisi siis voida jo päätellä että "ryhmäkannelaki" on oikeasti viranomaisaloitteinen "kuluttaja-asiain kanne". Että näin.

Pidähän huoli itsestäsi ja rakkaistasi. Sait jo hyviä vinkkeja, joten ei toistoa.

Lähden itsekin hyvillä mielin viikonlopun vaalikentille. Tämän vaalikauden viimeinen istunto on takana, ja Jokeritkin veivät derby-voiton eilen.

Perjantaina 16.2.2007 klo 15:40
Christian van Niftrik

Leena Harkimolle kiitos kaunis hyvästä analyysistä ja toiminnasta tässä kuluttajasuoja-osiossa.
Se vielä tässä todellakin olisi puuttunut, että olisimme saaneet amerikkalaisen lain sovitelman. Silloin olisi tosin Yliopistojen Oikeustieteellisten tiedekuntien oppilasmäärä moninkertaistunut. Juuri nämä ryhmäkanne-asiat ovat monen amerikkalaisen juristin kultamunia.

Hiukan lasken analyysin arvosanaa tuon Jokerit- voiton vuoksi. Heja IFK !

Perjantaina 16.2.2007 klo 18:32
Pia Niilekselä

Leena ja muut, tämän hetken oikeudenkäyntejä koskevan työtoiminnan tutkimuksen esimerkkien valossa ei olla kovin vakuuttuneita tuomioistuimen työkäytäntöjen dynaamisuudesta. Tästä näkökulmasta EU:n säädös velvollisuudesta edistää kuluttajariita-asioiden ratkaisemista tuomioistuinten ulkopuolisissa valitus- ja oikeussuojamenettelyissä voi olla hyvä ratkaisu. Oletan, että sen anti saattaisi joustavoittaa kuluttaja-asiain kanteiden (ryhmäkanne) käsittelyä käytännössä, kun asiaa tarkastellaan koko toimintajärjestelmien verkoston ja tapauksen elinkaaren kannalta.

P.S. Tänään minusta tuli Eurooppalaisen Suomen jäsen.

Lauantaina 17.2.2007 klo 0:40
Jussi Lähde

Maailma olisi huomattavasti sivistyneempi paikka mikäli tupakointi kiellettäisiin kokonaan. Sikarin ja piipun poltto tulisi sallia kaikkialla, missä on nahkaisia nojatuoleja ja hyviä viskejö tarjolla. Tällaisia jalopuusisuteisia suuria "koppeja" tulisi olla tarjolla herrasmiehen/naisen mittaisen kävelyruoeaman (lyhyekhö) välein.
jussi.lahde@rssemail.com

Lauantaina 17.2.2007 klo 23:54
Jouni Pulli

Hyvä Jussi Lähde, vannoutuneena piipunpolttajana olen sitä mieltä, että jos tupakanpoltto kiellettäisiin ankarin ranagistuksin ja samalla piipunpoltto sallittaisiin, niin sillä olisi sangen positiiviset vaikutukset kansanterveyteeme. Perusteluni on, että piipunpolttaminen on niin aikaa vievää puuhaa, että siihen nykyaikaisessa minulle-ja-mieluummin-heti-yhteiskunnassa on varsin harvoin aikaa.

Kirjoita kommentti