Krissen kanssa Strassissa

Mielestäni Pötteringin puhe ja linjaukset olivat erinomaisia. Sanoin jo aiemmin tässä blogissa, että Pötteringin valinta puhemieheksi oli erinomainen. Parasta puheessa luonnollisesti oli se, että uusi puhemies vetosi EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksymiseksi. Kuten on täällä useaan kertaa todettu, sopimuksen pelastaminen ei ole kuitenkaan Pötteringin tai Euroopan parlamentin käsissä vaan se on lähinnä Ranskan, Hollannin, Puolan, Tsekin ja Britannian käsissä. Mielestäni Pötteringin olisikin matkustettava näihin maihin puhumaan sopimuksen puolesta ja kerrottava näiden maiden kansalaisille, miksi EU tarvitsee perustuslakinsa.

Toinen asia, joka tänään kiinnitti huomiota parlamentissa oli CIA:n vankilentoja käsittelevä mietintö, jota parhaillaan väännetään kättä EU:n parlamentissa. Mielestäni EU:n olisi entistäkin voimakkaammin vaadittava Yhdysvaltoja sulkemaan Guantanamon vankileirinsä, joka rikkoo räikeällä tavalla ihmisoikeuksia. Vankileirillä ei ole YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, joten miten ihmeessä kansainvälinen yhteisö voi katsella tätä toimettomana vierestä? Kirjoitin aiheesta kolumnin Verkkouutisissa helmikuussa 2006, jossa halusin tuoda esille, että Guantánamon vankileiri on ihmisoikeussopimusten vastainen ja herättää huomiota tähänkin asiaan.

Hei siis kamoon, mä en saa tota weppiteeveetä toimimaan...mites teill muilla?

Ei toimi EUtv. :(

Legendaarinen Krisse Salminen ? Well, I had to check this name in the Finnish Wikipedia. She is at least younger than I thought a legendaarinen person would be.

Luin Pötteringin puheen. Totean, että hänen viestinsä oli "musiikkia minun korvissani". Kun hänen näkemyksiinsä yhdistää Angela Merkelin jotkut viimeaikaiset kannanotot, juuri mm. Putinin agressiivista purskausta hilliten Munchenissä, voi uskoa, että Saksa todellakin koettaa saada EU:ta palaamaan rakentavan kehityksen tielle.

Toivotan Alex, Sinulle pikaista parannusta flunssastasi. Uskoisin tuon Krisse-kuvan perusteella, että myös tämä tyttö nopeuttaa paranemistasi.

Nomoi. Ihan ihana tämä Pötteringin linjapuhe, IHAN mieletön ja hyvin kehitelty kokonaisuus.

Alex, olisiko mahdollista saada tietoa parlamentin toiminnan uudistuksesta?

Hyvin toimii, on tämä huikea blogi. Kiitokset vain Alexille, kun jaksat(te) päivittää tätä näin aktiivisesti ja vielä videoiden voimin. :)

Ja terkkuja Krisselle!

Ranskalainen meppi Gerard Onesta ehdottaa varsin mielenkiintoista ratkaisua perustuslakiongelmaan, ks. http://euobserver.com/9/23475.

Onestan mukaan iso-Britannia on suurin kanto kaskessa. Hän kuvaa Iso-Britanniaa sanoin "the great unknown".

Hyvä Jouni Pulli - Gerard Onesta huomioi asian oikein, kuten on täällä blogissakin huomioitu. Perustuslain osalta Britannia on avainasemassa. Britit ovat se suuri tuntematon asiassa.

Edelleen haluaisin huomauttaa, että jos ranskalaiset ja hollantilaiset hyväksyisivät sopimuksen joskus, edessä olisi sitten Britannia, Puola ja Tsekki. Tulisiko näistä maista uusi ja lopullinen kuolinisku perustuslaille? Mitä tulee Onestan ehdotukseen perustuslain pelastamiselle, mielestäni jakaminen ei voi olla vastaus lain pelastamiseen. Jos Onestan ehdotukseen mentäisiin, tarkoittaisiko se sitä, että laki pitäisi ratifioida uudelleen Onestan ehdottamalla tavalla jo sen hyväksyneissä maissa? Vai pitäisi lain hylänneet ratifioida se Onestan ehdottamalla tavalla? EU saisi siis kahdella eri tavalla ratifioidun perustuslain? Mielestäni asiaa ei voi hoitaa tällä tavalla.

Hyvä Jan Rossi, olen taipuvainen uskomaan, että "rautakansleritar" Merkel pystyy "staabeineen" suostuttelemaan ja ostamaan Tsekin ja Puolan perustuslain taakse, mutta Iso-Britanniassa riittää puuhaa. Tärkeintä olisi, että britit itse ymmärtävät, ettei muu Eurooppa jää odottamaan.

Onestan ehdotuksen ratifiointiprosessin arviointi vaatii hieman kypsyttelyä, joten palaan tähän asiaan myöhemmin.

Hyvä Jouni Pulli - Puolan suhteen en olisi niinkään varma, sillä ainakaan Suomi ei onnustunut taivuttamaan Puolan hallitusta lihakiistassa yhteistyösopimuksen taakse kun Suomen kaudella yritettiin uutta yhteistyösopimusta Venäjän kanssa. Jotta Puola saataisiin lopullisesti perustuslain taakse, se pitäisi myydä puolalaisille tavalla, että he kokisivat voittavansa myöhemmin jotakin muuta itselleen tärkeää. Kyse on siis lähinnä diplomatiasta. Sopimuksen hyväksymiskynnystä olisi siis madallettava. Mielestäni asia ei kuitenkaan sovi briteille, jotka tunnetusti vastustavat kaikkea mitä EU:sta tuleekaan. Tilanne Britannian osalta on se, että sille Yhdysvallat tulee ikuisesti olemaan se kaikkein läheisin partneri maailmassa. Brittien selkärankaan on iskostunut, että todellisessa ahdingossa apu tulee heille vain Yhdysvalloista. Eurooppa on Britannialle aina se toinen vaihtoehto. Irakin sota todistaa tämän.

On pakko laittaa välihuomautus pääministeri Matti Vanhasen tämän päivän blogimerkinnästä, sillä Vanhanen sivuuttaa täysin tämän päivän uutiset siitä, että Ruotsi pitää Venäjää uhkana. Vanhanen päätyy toteamaan kirjoituksessaan, että "Naapurimaamme ulkopoliittinen linjaus on meille suomalaisillekin mielenkiintoista luettavaa. Ulkoministeri Carl Bildt käsitteli parlamentissa aluksi Ruotsin ulkopoliittisen ajattelun kehitystä ja korosti Euroopan Unionia ja sen laajenemista. EU:n kehittämisessä ja korostamisessa Suomi ja Ruotsi ovat jatkuvasti lähellä toisiaan. Sama pitää paikkansa myös suhteesta Natoon ja transatlanttisiin suhteisiin." Mihin Vanhanen unohtaa Ruotsin hallituksen huolen Venäjästä? STT:n uutinen kertoi tänään, että Carl Bildtin mukaan Venäjän poliittinen järjestelmä ja mediailmasto on muuttunut vähemmän vapaaksi. Haluaisin nyt kysyä, että miten Vanhanen näkee Ruotsissa syntyneet pelot Venäjän kehityksestä ja miksi Ruotsissa Venäjä koetaan nyt uhkana? Ohessa linkki Vanhasen kirjoitukseen:

http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=229

YLE:n tekstitv s. 137 kertoo Ruotsin kokemasta uhasta näin:

Ruotsi pitää Venäjää uhkana

Ruotsi joutuu harkitsemaan puolustusvoimiensa uudelleenjärjestelyjä kasvaneen Venäjän uhan takia.

Ruotsin armeijan mukaan lähialueiden strateginen tilanne on muuttunut niin paljon, että voimia pitäisi sijoittaa enemmän kotimaan puolustukseen kuin kansainvälisiin tehtäviin.

Venäjän taloudellinen nousu, varojen lisääminen asevarusteluun, kohuttu kaasuputki ja presidentti Putinin uhmakkaat puheet ovat saaneet ruotsalaiset pelkäämään pahinta.

Myös ulkoministeri Carl Bildt myönsi tänään valtiopäivillä huolen Venäjästä.

http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P137_01.html

Miten "Sopimus plus" suhteutuu teoriassa Onestan käsitteisiin "radical ratification procedure" ja "ratification revolution"?

Hyvä Jan Rossi, kirjoitin sinulle vastauksen aikaisemmin tänään, jossa totean: "Ruotsin Puolustusvoimien edustaja painottaa kuitenkin, ETTEI VENÄJÄN HYÖKKÄYSUHKAA RUOTSIA KOHTAAN OLE OLEMASSA.("inte... ..återuppstått"). Tällaisen uhan olemassaolo vaatisi sekä resursseja että aikomusta hyökätä eikä Ruotsin Puolustusvoimat näe tällaista uhan olemassaoloa ennustettavissa olevana ajanjaksona."

Valitettavasti YLE on ainakin minun mielestäni tehnyt DN:n jutusta väärät johtopäätökset väittämällä, että Ruotsin mielestä Venäjä on uhka Ruotsille kun itse asiassa Ruotsin Puolustusvoimien edustaja totesi ko. DN:n artikkelissa juuri päinvastaista. Tällaista näyttää olevan mielikuvien luonti meilläkin. No tämähän on varsin pieni virhe verrattuna Bushin hallinnon "tehtailuun" Irakin suhteen. Seuraavassa on artikkelin nimi DN:n webbisivulla; olennainen kohta artikkelista; linkki artikkeliin ja artikkelin kirjoittaja. Mielestäni koko juttu on uutisankka.

Ny syn på Ryssland kan ändra svenskt försvar

- Utvecklingen i Ryssland har vänt. Landet har ekonomiska möjligheter att investera mer i försvaret. Därmed inte sagt att ett angreppshot mot Sverige har återuppstått. Ett sådant hot består ju både av resurser och intentioner, och vi ser inga sådana intentioner under överskådlig tid.
http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=147&a=617483

Ewa Stenberg

Hyvä Jan Rossi, kuten aikaisemmin sinulle kerroin Carl Bildt (mielestäni oiva ulkoministeri ja yksi parhaista Euroopassa, vaikka onkin eri mieltä Natosta kuin minä, kakillahan meillä on myös huonot puolemme) haluaa Ruotsin Natoon ja hänen arvioissaan tämä näkökanta kannattaa ottaa huomioon. Vanhaswen puheet vain vahvistavat käsitystäni siitä, että sinipunahallitus olisi varsin hyödyllinen vaihtoehto, jos haluamme ajaa Suomen etua myös turvallisuuspolitiikassa. Kombinaatio Halonen-Vanhanen ei ole pitkällä tähtäyksellä hyväksi. Halosella on vielä monta vuotta jäljellä, joten vaihtakaamme Vanhanen.

Hyvä Jouni Pulli - YLE:n uutiset kertoo tänään, että puolustusministeri Kääriäinen ei jaa Ruotsin huolta Venäjästä. Kääriäinen luettelee useita syitä miksi huolta ei ole, mutta YLE kertoo erään toisen mielenkiintoisen asian NATO-kysymyksestä, sillä Suomessa Venäjä on perinteisesti toiminut tehokkaana Nato-jarruna. Nyt pitääkin kysyä, että missä ja miten tuo jarru toimii ja on toiminut. Vaikuttaako Venäjä Suomen turvallisuuspolitiikkaan Suomessa? Minua YLE:n uutinen hätkähdyttää. Tästäkin pitäisi nyt keskustella.

Hyvä Jan Rossi, vastasin jo kommenttiisi Olli Ainolan blogissa. Niille, jotka eivät Olli Ainolan blogia lue, kerrottakoon tässä vain, että Venäjää on käytetty sekä jarruna että liukasteena Nato-kysymyksessä ja sama meno jatkunee edelleen.

Lisäksi ns. "ryssän viha" tuntuu olevan hyvin kestävää laatua ja aina silloin tällöin se nostaa päätään, milloin mitenkin käytettynä.

Hyvä Jouni Pulli ja muut - Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves otti tänään kantaa presidentti Putinin viimeaikaisiin puheisiin ja sanoi, että Putinin puheet ovat Yhdysvaltojen että Euroopan vastaisia. Ilveksen mielipiteisiin onkin helppo yhtyä sillä Putinin puheissa kalskahti kylmän sodan haamut, joihin Suomenkin pitäisi jo alkaa reagoimaan. Ruotsissa Putinin ja Venäjän toimista ollaan hermostuneita, mutta Suomessa edelleen vaietaan asioista. Missä ovat presidentti Halosen kommentit Putinin puheesta Münchenissä? Missä ovat pääministeri Matti Vanhasen ja ulkoministeri Tuomiojan arviot puheesta?

Kansanedustaja Jari Vilen kirjoittaakin osuvasti tänään blogissaan: "Suomen näkökulmasta on erityisen kiinnostavaa jäädä odottamaan, mitä eri pääministeriehdokkaamme puhuvat vielä jäljellä olevan vaalikampanjan aikana tulevissa vaalitenteissä Venäjästä. Ehkä kuvaavaa on se, ettei kukaan ulkopoliittisen johtomme jäsenistä ole kommentoinut presidentti Putinin Münchenissä pitämää puheenvuoroa - joka siis oli sisällöltään ehkä voimakkain sitten kylmän sodan."

Viron presidentti kommentoi rohkeasti Putinin puhetta ja osoitti, että uusi, itsenäinen Viro tekee rohkeaa omaa ulkopolitiikkaa ja ottaa kantaa asioihin. Presidentti Ilves pitää Putinin esiintymistä erehdyksenä ja nyt kysymys kuuluukin, että millaisena Halonen, Vanhanen ja Tuomioja pitävät puhetta.

Viron suhteet Venäjään ovat traumaattiset. Suomesta käsin on turha mennä niitä mestaroimaan tai provosoitua.

Kun Nato laajeni baltiaan, USA lupasi, ettei uusiin jäsenmaihin sijoiteta ulkomaisia joukkoja, tukikohtia tai ydinaseita. Jos suunnitellut uudet puolustusasemat rikkovat de facto Naton Venäjälle antamia lupauksia, kannattaako Putinin protestia kauheasti ihmetellä?

Mikäli uudet ohjusasemat tarkoittavat keskimatkan aseriisuntasopimuksen purkamista, edessä voi olla uusi atomivarustelukierre jonka keskiössä on Eurooppa.

Olen pääpiirteittäin Lasse Lahtisen kanssa samaa mieltä Viron tilanteesta.

Tsekkiin ja Puolaan rakennetavaksi tarkoitetut ohjuksia vastaan suunitellut systeemit koetaan Venäjällä uhkaksi ymmärrettävistä syistä.

INF-sopimuksen purkamiselle Venäjällä on mielestäni perustellut syyt. On valitettavasti myös totta, että tosiasiassa USA:n ja Venäjän väliset sopimukset ovat vain kirjallisia herrasmiessopimuksia, koska mikään taho maailmassa ei voi pakottaa toista osapuolta olemaan rikkomatta sopimusta, jos ko. osapuoli niin tahtoo tehdä.

Asevarustelukierre, jos sellainen ylipäätään syntyy, tulee olemaan huomattavasti hitaampi ja laimeampi kuin kylmän sodan aikaan, koska sen enempää USA:lla kuin Venäjälläkään ei ole varaa suunniteltua selvästi nopeampaan ja kalliimpaan asevarusteluun ja koska Venäjä saa suuren osan tuloistaan myymällä energiaa Eurooppaan.

Euroopan ja Venäjän mahdollisimman hyvät liikesuhteet ovat elintärkeä tulolähde Venäjälle ja myös Kremlille.

Venäjän mahdollinen euro-ohjusten uudelleenvalmistaminen on selvästikin ymmärrettävä ensisijaisesti puolustukseksi jo Reaganin aloittamaa "Tähtiensotapuolustusta" vastaan mutta myös uhkana koko EU:ta vastaan johtuen euro-ohjusten jopa 5.000 km:n kantomatkasta. Tähän uhkaan EU:n tulisi jotenkin vastata mutta vastaavien euro-ohjusten sijoittaminen EU:n alueelle toisi mukanaan massiiviset mielenosoitukset. Ehkä Venäjä haluaakin puheillaan muistuttaa myös EU:ta siitä, että Tsekin, Puolan ja USA:n yhteiset ratkaisut USA:n Tähtiensotapuolustuksen systeemien sijoittamisesta EU:n alueelle voivat muodostua vakavaksi ongelmaksi EU:n yhtenäisyyden kannalta.

EU:n pitäisikin mielestäni pyrkiä painostamaan Puolaa ja Tsekkiä luopumaan em. järjestelmien raketamisesta. Esim. Tsekissä myös kansalaisten vastustus on voimkasta näitä systeemejä vastaan.

Hyvä Lasse Lahtinen - Mielestäni kyllä Suomellakin on varsin traumaattiset suhteet ollut Venäjään, varsinkin talvi- ja jatkosotien jälkeen kun Suomi menetti 10% pinta-alastaan Venäjälle. Kylmän sodan eli Kekkosenkin aikana suhteet olivat traumaattiset. Jos joku muu väittää muuta, sitten hän valehtelee.

Mitä tulee tukikohtiin, ydinaseisiin ja ulkomaisiin joukkoihin, tietääkseni USA ei ole näitä sijoittamassa Baltian maihin, vaan USA aikoo sijoittaa ohjuspuolustustukikohdan Puolaan ja Tshekkiin. Tämä hanke on saanut Venäjän takajaloilleen ja on saanut sen uhkaamaan vetäytymisellä INF-sopimuksesta, joka allekirjoitettiin 1987.

Tänään ulkoministeri Erkki Tuomioja ottaa kantaa Itämeren kaasuputkeen sivuillaan ja pyrkii hyssyttelemään keskustelua putkesta sanomalla, että "Kaasuputkia kulkee Välimeren, Mustanmeren, Pohjanmeren ja maailman monien muiden merien pitkin ja poikin ilman, että niihin olisi ennakkoon liitetty erityisiä ympäristö- tai sotilaallisia turvallisuusriskejä, tai että kokemus jälkikäteen olisi tällaisiin pelkoihin antanut aihetta."

Tässä Tuomioja on oikeassa, mutta mihin ulkoministeri unohtaa eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varoittavat huomiot Itämeren srategisen aseman muutoksista? Ulkoasiainvaliokunta nimittäin kehottaa kiinnittämään huomiota, että Venäjän sotilaallinen valvonta ja liikehdintä on lisääntymässä Suomenlahdella ja Itämerellä muun muassa uusien sukellusveneiden avulla ja samalla tulevaisuusvaliokunnan johtopäätös oli, että rajavartiolaitoksen ja poliisin olisi varauduttava Venäjältä tulevaan ehdotukseen yhteisistä harjoituksista mahdollisen terroriuhan varalta. Mielestäni Tuomiojalta pitäisi nyt kysyä, että onko Välimeren, Mustanmeren tai Pohjanmeren maat joutuneet mukaan putkien takia terrorismintorjuntaharjoituksiin Venäjän tai jonkun muiden maiden kanssa? Samalla pitäisi kysyä ulkoministeriltä, että eikö hänen mielestään kaasuputki todellakaan muuta millään tavalla Karjalan ja Suomenlahden strategista asemaa?

Mainioita analyysejä lukiessaan nauttii. Näin tälläkin palstalla. Tuohon Tuomiojan markkinoimaan "onhan niitä putkia vedetty" ja vielä Jan Rossin terävään analyysiin lisäisin jatkoksi: Itämeri on poikkeuksellisen haavoittuvainen pienen kokonsa ja tilavuutensa vuoksi. Kyse on siämerestä, jonka fauna ja vesi ei kestä kauan ihmisen väkivaltaista kuormitusta.
Kyse ei siis ole pelkästään strategisesta positiosta, joka tosin se on vahvasti muuttumassa tulevina vuosina. Sen se tekee niin sotilaspoliittisesti kuin talouspoliittisesti. Ikävintä tässä on se, että nämä muutokset tapahtuvat silmiemme edessä ilman että me juurikaan voimme tai halua siihen paljoa vaikuttaa.

Hyvä Jouni Pulli - Olen hämmentynyt mielipiteestäsi, että INF-sopimuksen purkamiselle olisi Venäjällä hyvät syyt. Tänään USA:n puolustusministeri Robert Gates huomautti, että jos Venäjä veätytyy INF-sopimuksesta, siitä voisi tulla ongelma Euroopalle. Kannatatko ongelmien syntymistä Euroopalle? Mielestäni uhjustukikohdan perustaminen Puolaan tai Tshekkiin ei voi olla tarpeeksi pätevä syy sopimuksesta vetäytymiselle, varsinkaan kun Venäjä itse levittää uutta aseistustaan Suomen lähialueille. Ulkoasianvaliokunta on todennut, että uusi kaasuputki toisi tullessaan Venäjän sotilaallisen valvonnan ja liikehdinnän lisääntymistä Suomenlahdella. Miksi Suomen johto vaikenee tästä ja yrittää hyssytellä asiasta noussutta keskustelua? Mielestäni asiaan olisi otettava selkeästi kantaa. Näin ainakin Viro tekee, miksei sitten myös Suomikin?

NATO:n pääsihteeri Manfred Wörner totesi 1990: "Emme sijoita Nato-armeijaa Saksan alueen ulkopuolelle mikä antaa Neuvostoliitolle pitävät turvatakuut". Miksi NATO nyt on yksipuolisesti irroittautumassa Venäjälle antamistaan turvallisuussitoumuksista?

___

Kaasuputki muodostuu poliittiseksi ongelmaksi, jos sitä aletaan käyttää EU:n yhteisen energiapolitiikan tavoitteen vesittämiseen. Jos Berliinin-Moskovan akseli syrjäyttää Brysselin.

Hyvä Christian van Niftrik - Lisäisin analyysiini vielä puhemies Paavo Lipposen näkemykset Venäjästä, sillä YLE:n haastattelussa Lipponen ymmärtää Putinin toimintaa ja toteaa, että "Jollei se ole suurvalta, niin sitten se vasta ongelma on. Eli on täysin ymmärrettävää, että Venäjä käyttäytyy kuin suurvalta, myöskin siinä että modernisoi asevoimiaan." Eli Lipponen siis ymmärtää Venäjän pyrkimyksiä päästä suurvalta-asemaan? Eli Venäjällä on siis oikeus esimerkiksi vetäytyä INF-sopimuksesta, jotta sen suurvalta-asema palautuisi?

Lipponen antaa myös presidentti Putinille ymmärrystä olojen vakauttamisessa, mutta ei kuitenkaan huomaa, että millaisen hinnan Venäjän demokratia on joutunut maksamaan olojen vakauttamisesta. Tilanne on sellainen, että Venäjän median liikkumatila on supistunut melkoisesti, kansalaisjärjestöjen asema on tukaloitunut, ulkomaisten yritysten toimintamahdollisuudet ovat supistuneet, samoin sananvapaus. Myös Venäjän alueiden demokratiaa on kavennettu niin, että presidentti Putin voi nimittää haluamansa henkilöt Venäjän alueiden johtoon.

Presidentti Putinin aikana 13 toimittajaa on murhattu, eikä näitä ole selvitetty. Samalla Venäjä on alkanut käyttäytymään uhmakkaasti naapurimaitaan kohtaan. Osansa ovat saaneet Ukraina, Valko-Venäjä ja Georgia.

Hyvä Jan Rossi, en tietenkään toivo ongelmien syntymistä sen enempää EU:lle, Suomelle kuin millekään muullekaan alueelle enkä varsinkaan ydinaseettomia euro-ohjuksia, joiden käyttökynnys olisi paljon matalampi kuin ydinkärjillä varustettujen euro-ohjusten.

Mutta kun luen Venäjän perusteet INF-sopimuksesta irtautumisesta, aikeet laajentaa USA:n ilmapuolustusta EU:n alueelle Tsekkiin ja Puolaan ja huomioin sen, että USA on irtautunut yskipuolisesti ABM-sopimuksesta, on johtopäätökseni, että Venäjällä on perustellut syyt irtisanoutua INF-sopimuksesta.

Mielestäni USA:n pitäisi uudelleen sitoutua ABM-sopimukseen, luopua Puolaan jaTsekkiin rakennettavista ssysteemeistä, jolloin Venäjältäkin poistuisivat syyt vetäytyä INF-sopimuksesta ja euro-ohjusten rakentamisesta.

Hyvä Jouni Pulli - En ymmärrä miksi Puolan tai Tshekin täytyisi luopua haluamasta ohjustukikohtaa maaperälleen. Jos ne katsovat tukikohtien palvelevan niiden kansallisia tarpeita, asia olisi hyväksyttävä. Mielestäni asia ei voi olla niin, että Puolan tai Tshekin turvallisuuspolitiikkaa ohjattaisiin Moskovasta. Käsittääkseni ohjustukikohdat eivät ole suunnattu Venäjää vastaan, vaan ne on suunnattu ennaltaehkäisevästi mahdollisia terrori-iskuja ja terroristeja vastaan.

Luin hämmästyksellä nimittäin uutista 8.2.2007 EastWest Instituten tutkimuksesta, joka sanoo, että on suhtauduttava vakavasti terroristien mahdollisuuksiin käyttää ydinaseita. Asia on niin, että ydinasevalvonta saattaa pettää Pakistanissa tai Pohjois-Koreassa. Tutkimuksen mukaan on siis mahdollista, että terroristit voivat saada käsiinsä omatekoisen ydinaselaitteen tai räjäyttää ydinvoimalan.

Kylmän sodan aikoina, totuimme ajatukseen, että "kaksi isoa poikaa" kalisteli sapeleitaan milloin minkäkin syyn ja valtapoliittisen intohimon vuoksi. Rakennettiin Rautaesirippuja jne. Asevarustelu toimi, kuun valloituksen ohella, valtavan teknisen ja teknologisen, mutta myös taloudellisen kehityksen moottorina.
Järki toi vähitellen keskusteluun myös aserajoituksia ja jopa -aseriisuntaa. Neuvostoliiton hajoaminen johti maailman lähes yksinapaiseen USA:n valtapolitiikkaan.
Venäjän vahvaan energiapolitiikkaan perustuva myös sotilaspoliittinen vahvistuminen tuo kaksinapaisuuden takaisin lähivuosien aikana. MUTTA, mutta minulla on vahvaa "kutinaa", ettei tämä maailmankuva olekaan kaksinapainen tulevina vuosikymmeninä. Kiina on jo nyt kolkuttelemassa ainakin Venäjän "suksien kantoja" varustelun osa-alueella. Intia on selkeästi dokumentoinnut itsensä nousevaksi suurvallaksi niin taloudessa kuin asevarustelussa. Siten strateginen maailmankuva muuttuu vakavalla tavalla ja maailman iIlmasto- ja energiakauhuskenaarioiden oheen saamme myös asevarustelu- ja uskonsotaskenaarioita. Tämä kehitys merkitsee sitä, että skenaarioiden muuttujat sekä lisääntyvät lukumääräisesti että kasvavat arvaamattomuustekijöiden osalta.
Minusta varteenotettava - mahdollisesti jopa ainoa - realistinen tapa stabiloida tilannetta ja valtapeliä, on näiden eri valtapiirien ja mahtimaiden strateginen integroituminen toisiinsa niin sotilaspoliittisesti kuin taloudellisesti. Jollakin tavoin näiden maiden johtajien tulisi uskaltaa tehdä itsensä kollegoistaan riippuvaisiksi sekä johtamansa maan riippuvaiseksi toisesta maasta jne.
Tasapainoisen riippuvuussuhteen rikkominen muodostuu siten niin arvaamattomaksi ja kalliiksi - jopa mahdottomaksi, että ns. liipasinsormen käyttöä harkitaan kauan ja hartaasti.

Tällä hetkellä voisi sanoa, että Itämeren alueella ja sen läheisyydessä suurimmat uhkatekijät ovat laivojen yhteentörmäys Suomenlahdella (esim. tankkeri ja matkustaja-alus) sekä Ruotsin ydinvoimaloiden käsittämättömän surkea valvonta ja kunto. Viime päivinä ovat taas tulleet tutuiksi sanat: Forsmark, Ringhals ja Oskarshamn. Pitäisikö lähettää nootti Ruotsiin?

Lasse Lahtinen - Pari pientä täsmennystä. Natolla ei ole ydinaseita. Euroopassa ydinaseita on ainoastaan Britannialla, Ranskalla ja Venäjällä. Kukaan ei ole missään vaiheessa ehdottanut, että ydinaseita sijoitettaisiin Baltian maihin.

Suomalaisessa keskustelussa sekoitetaan ylipäätään Nato ja Yhdysvallat keskenään. Nato ei ole Yhdysvallat.

Hyvä Alex - Hyvä, että teit tuon oikaisun, tuo mitä sanot, on täysin totta. Huomasitko Unto Hämäläisen mielenkiintoisen analyysin Sergei Ivanovista ja Venäjästä? Hämäläinen kertoo, että "Sergei Ivanov asui Helsingissä vuosina 1984-1990. Hän työskenteli Neuvostoliiton suurlähetystön lähetystösihteerinä. Kohtuullisen sujuvasti suomea ja ruotsia silloin puhunut Ivanov hoiti neuvostolähetystössä suhteita suomalaisiin puolueisiin ja järjestöihin. Sinä aikana Ivanovilla oli laaja kontaktiverkko Helsingissä. Hän tunsi kymmeniä poliitikkoja, virkamiehiä ja yritysjohtajia." Sitten tulee osion paukku sillä "Kansallisen turvallisuusneuvoston sihteerinä Ivanov oli kirjoittamassa vuonna 2000 arviota myös Suomesta. Siihen on kirjattu tärkeä lause: ”Venäjän diplomatian tärkein tavoite Suomen suhteen on sen liittoutumattomuuden säilyttäminen.”"

Kirjoitin kommenttini Unskin avaukseen sillä en voi muuta kuin kiittää Unskia erittäin valaisevasta analyysista Venäjän suhteen. Tuo Venäjän diplomaattinen lause ”Venäjän diplomatian tärkein tavoite Suomen suhteen on sen liittoutumattomuuden säilyttäminen.”
kertoo aika paljon. Venäjä on siis onnistunut diplomatiassaan Suomessa kun maa ei ole liittynyt NATO:oon. Miten venäläinen diplomatia toimii nykyään Suomessa? Millaiset ovat sen vaikuttamiskeinot nyky-Suomessa? Unskin esilleottama luonnehdinta varapääministeri Sergei Ivanovista on mielenkiintoinen ja paljon kysymyksiä herättävä. Onko siis niin, että jos Ivanov valittaisiin Putinin seuraajaksi, mikään ei muuttuisi Venäjän ulkopolitiikassa suhteessa NATO:oon?

On perin kyseenalaista, haluaako esim. tsekit tosissaan jenkkien laitteita maahansa vaan tuntevatko päättäjät olevansa painostettuina olemaan pakotettuja ko. päätökseen. En tiedä, mutta avstustus on voimakasta. Puolalaisten tilannetta en ole ehtinyt selvittää.

Hyvä Jan Rossi, väitteesi siitä, että aseita ei olisi suunnattu Venäjää kohtaan on suoraan amerikkalaisten suusta. Ei mekään sentään niin tyhmiä olla, että uskomme ihan mihin vain.

USA:n ohjuspuolustuksen laajentaminen Puolaan ja Tsekiin palvelee melestäni ensisijaisesti USA:n tarpeita toimien varoitus- ja puolustusjärjestelmänä mahdollisia venäläisiä ohjuksia vastaan, joiden kohde voisi olla esim. USA:ssa (ts. systeemit, joita ABM-sopimus pyrki poistamaan).

Terroristien mahdollisuudesta käyttää ydinaseita tulee olla todella huolissaan esim. Pakistaninja Intian osalta. Mahtaakohan Pohjois-Koreassa olla yhtään terroristia hengissä?

Christian van Niftrik, erittäin fiksusti sanottu. Miten tähän integroitumiseen voisi käytännössä päästä, se on suurin ongelma varsinkin kun ihmiset ovat itsekkäitä ja suurvaltojen tai to-be-suurvaltojen johtajat tuskin tekevät tässä asiassa poikkeusta.

Venäjä on mielestäni koko 90-luvunkin ollut ainakin sotilaallinen suurvalta valtavan ydinasearsenaalinsa takia. Tätä voisi verrata esim. kahden ammattilasinyrkkeilijän matsiin. Jos toisesta tulee mestari tyrmäämällä toisen, ei tyrmätystä kuitenkaan tule ex-nyrkkeilijää ellei hän lopeta nyrkkeilyä. Venäjäkään ei luopunut ydinaseistaan vaikka hävisikin jenkeille varustelukilvan. Joten eipä tässä tilanteessa ainakaan vielä mitään hirveän huolestuttavaa uutta ole tapahtunut Suomen kannalta.

Tässä on se suora sitaatti Naton lupauksista Venäjälle, johon Putin puheessaan reagoi. Pääsihteri Manfred Wörner, 1990: "the fact that we are ready not to place a NATO army outside of German territory gives the Soviet Union a firm security guarantee"

Halusimmepa tai emme, oikein tai väärin, Putin suhtautuu uusiin pysyviin NATO:n ohjustukikohtiin uusissa jäsenmaissa epäluuloisesti, jopa jyrkän kielteisesti. Halutaanko vastakohta-asetelmaa nyt ehdoin tahdoin kärjistää syöksemällä Euroopan alue (huom. USA:ta tämä ei koske) uuteen kilpavarustelukierteeseen? Jos vastaamme kielteisesti, yrittäkääämme löytää diblomatian keinoin järkevä ratkaisu tähän kysymykseen. Putinin sättiminen tuntuu nyt olevan yleistä kansanhuvia medioissa, mutta toimittajien elehtimisestä on kovin vähän apuja suurvaltapolitiikan kysymyksiä ratkottaessa.

____

Risto Volasen mukaan USA läsnäolo NATO:n kautta turvaa pohjoisen Euroopan vakauden. Onko tilanne muuttunut? Ehkä siltä osin, että viimeaikaisten tapahtumien valossa USA:n osuutta NATO johtovaltiota ei haluta hirveästi korostaa. Mutta asia on tismalleen kuten Lipponen sanoo. Ei sotaliitto NATO ole mikään YK tai EU.

Hyvä Jan Rossi, voisihan sitä ajatella myös seuraavasti: jos Ivanov valittaisiin Putinin tilalle, mikään ei muuttuisi Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen suhteen. Eli sotilaallista uhkaa ei edelleenlään olisi olemassa Venäjältä Suomea kohti, joten Natoon liittyminen roikkuisi edelleen turhana "optiona".

Itämeren kaasuputkeen saatiin tänään uutta valaistusta kun EU:n investointipankki ilmoitti, että hankkeelle ei olisi tulossa EU:n rahoitusta. Asiaa vastustaa kaikkein kiivaimmin Puola, joten näyttää siltä, että viiden miljardin investointiin ei olisi tulossa EU mukaan. Hankkeesta näyttää siis tulevan Saksan ja Venäjän välinen hanke ja Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder matkusteleekin kaikkialla hankkimassa rahoitusta hankkeelle. Schröder on putkea rakentavan Nord Streamin hallintoneuvoston jäsen.

Millaisen viestin EU antaa kansainvälisille energiamarkkinoille kun se jää hankkeesta? Mielestäni kaasuputki hanke laitettiin alulle väärin perustein. Se syntyi pelkästään Putinin ja Schröderin yhteishankkeena, eikä sitä tuotu esille EU-hankkeena. Kyseessä ei ole siis EU:n ja Venäjän välinen yhteishanke, vaan kyseessä on venäläisen Gazpromin ja saksalaisten BASF:in ja Eon Ruhrgasin yhteishanke.

Miksi Schröder ei Saksan liittokanslerina halunnut hankkeeseen EU:ta mukaan? Miksi hanke laitettiin alulle muita EU-maita kuulematta? Eikö Schröderin ajattelussa ollut tilaa eurooppalaiselle energiapolitiikalle? Putkesta olisi voitu tehdä EU:n ja Venäjän välisen uuden yhteistyösopimusen kulmakivi, mutta Schröder hukkasi ainutlaatuisen tilaisuuden nousta historiaan Euroopan ja Venäjän välisenä yhdistäjänä.

Maamme mahdolliseen Nato-jäsenyyteen epäileväisesti suhtautuvilla on tapana korostaa USA johtajuutta sotilasliitossa ja väheksyä operaatioiden saavutuksia. Natomieliset taas mieluusti vaikenevat USA:n roolista ja korostavat ydinpelotteen sijaan pehmeämpiä arvoja kuten rauhanturvaamista.

Naton tuoreimassa strategia-asiakirjassa Yhdysvaltain asema on sementoitu jämäkästi, eikä ydinpelotteestakaan olla luopumassa:

"The presence of United States conventional and nuclear forces in Europe remains vital to the security of Europe, which is inseparably linked to that of North America."

"Nuclear weapons make a unique contribution in rendering the risks of aggression against the Alliance incalculable and unacceptable. Thus, they remain essential to preserve peace."

http://www.nato.int/docu/pr/1999/p99-065e.htm

Hyvä Lasse Lahtinen - Tuohon sanoisin näin, että Venäjän nykyinen 1. varapääministeri ja juuri puolustusministerin tehtävät jättänyt ja pitkän uran KGB/FSB:ssä tehnyt Sergei Ivanov kirjoitti vuonna 2000 arviota Suomesta. Ivanovin arvioon oli kirjattu tämä lause: ”Venäjän diplomatian tärkein tavoite Suomen suhteen on sen liittoutumattomuuden säilyttäminen.” Unto Hämäläinen nosti blogissaan eilen asian ansiokkaasti esille. Eli kysymys nyt kuuluukin, että toteuttaako Suomen tämän hetkinen johto tätä Venäjän tavoitetta tällä hetkellä Suomessa vai onko Suomen liittoutumattomuus-politiikka osa Suomen kansallista politiikkaa? Jos näin on, silloin Suomen nykyinen linja ja Venäjän tavoitteet kulkevat tällä hetkellä yhtä jalkaa. Mitä muuta johtopäätöstä Ivanovin vuonna 2000 tekemästä arviosta voi tehdä? Venäjä on siis onnistunut tavoitteissaan Suomessa.

Jos Venäjä on onnistunut tavoitteissaan Suomessa, onko Suomen liikkumatila NATO:n rauhankumppanuudessa myös Venäjän tahdon mukaista toimintaa? Vai pystyykö Suomi itse määrittämään toimintakenttänsä NATO:n suhteen? Mielestäni Ivanovin arvio vuodelta 2000 on hätkähdyttävä. Se herättää kysymyksiä Suomen turvallisuuspolitiikan linjasta. Miten asiat siis todella ovat?

Suomen hallitus noudattaa sitä ulkopoliittista linjaa, jonka eduskunta on hyväksynyt nk. puolustupoliittisen selonteon muodossa. Ratkaisevassa äänestyksessä myös kokoomuksen eduskuntaryhmä äänesti selonteon puolesta. Ei hallituksella ole oikein muita mahdollisuuksia kuin totella eduskuntaa, jonka luottamusta sen pitää nauttia. Seuraavat vaalit tuovat tietenkin muutoksen mahdollisuuteen, joskaan edes puheenjohtaja Katainen ei näy vaatuvan natoratkaisua asialistalle.

Venäjä on ripeästi nousemassa Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Energiasta suuri osa ja kaasusta 100% tuodaan idästä. Onko mahdoton ajatus, että näin hyvillä naapuruksilla voisi olla yhteneväisiä tavoitteita ja etuja? Ilman alkuperäislähdettä toimittaja Hämäläisen heittoa on mahdoton kommentoida. Mikä oli asiayhteys, kenen sanomaa, miten käännetty jne.

Salaliittoteorioista kiinnostunut voisi selvittää mitä Rice sopi Moskovassa 20-21.4.2005. Tuon tapaamisen jälkeen Venäjä ilmoitti yllättäen luopuvansa vastustamasta Ukrainan NATO-jäsenyyttä. Sovittiinko muusta etupiirijaosta? Myöhemmin eskaloituneessa Georgia-kiistassa Yhdysvallat puhui turvaneuvostossa "Abhasian oikeutetuista turvallisuushuolista" ja kehotti Georgiaa vetämään joukkonsa kiistellyltä alueelta Kodorin solasta. Sekin tuntuu varsin kummalliselta, ettei USA suostu myymään Suomelle parasta mahdollista aseistusta aiemmin toimittamaansa lentokalustoon. Kenen etu on, että Suomen maanpuolustus ei ole tehokkaimmalla mahdollisella tasolla?

Nykyisessä tilanteessa Suomen kansalliset etunäkökohdat turvataan parhaiten liittoutumalla Ruotsin kanssa. Ulkoministeri Tuomioja väläytti maiden meri- ja ilmavoimien sekä meri- ja ilmapuolustuksen yhdistämistä. Ruotsissa taas halutaan varautua nykyistä paremmin Venäjän sotilasbudjetin kasvuun. Ruotsin ylivertaisella ilma-aseella ja Suomen mieslukuisella maa-armeijalla saataisiin riittävä pelote torjumaan kaikki näköpiirissä olevat mahdolliset tulevaisuuden skenaariot. 1930-uvulla tätä jo yritettiin, mutta olisiko nyt historiallisen revanssin paikka?

Hyvä Lasse Lahtinen - Unto Hämäläisen oma johtopäätös Ivanovin diplomatiasta on tämä, että "Venäjä (ja Ivanov) on onnistunut tässä tavoitteessaan. Kuudessa vuodessa Suomen Nato-jäsenyys ei ole edennyt yhtään – toisin kuin silloin vuonna 2000 Suomessa ja Natossa ennustettiin." Eli Venäjän diplomaattinen missio olisi siis toteutunut ja ulkopolitiikan linjanvetoihin olisi saatu se, että Suomi on liittoutumaton maa?

Onko tilanne siis menossa tuohon suuntaan, että Suomen NATO-jäsenyys alkaa olemaan täysin mahdotonta, koska Venäjän strategiset edut tulevat yhä lähemmäksi Suomea ja Suomenlahtea? Venäjä rakentaa Koiviston satamasta merkittävää öljynvientisatamaa ja samalla viiden miljardin kaasuputkihanketta Saksaan. Kysymys siis kuuluu, että voisiko NATO laajentua näin lähelle Venäjän strategisia etuja? Suomen NATO-jäsenyys käytännössä liittäisi Venäjän energiapoliittiset edut ja NATO:n toisiinsa Suomessa. Eli liittoutumaton Suomi olisi Venäjän etujen mukaista? Vai miten tätä asiaa pitäisi hahmottaa?

Tony Snow sanoi maanantaina, että "Yhdysvallat pitää tosiasiassa Venäjää tärkeänä liittolaisena." Mutta kuinka tärkeänä?

Jos hesarin toimittaja U. Hämäläinen pitää Suomen Ulkopoliittista Linjaa Venäjän aikaansannoksena, se on kieltämättä aivan kummallinen, suomalaista parlamentarismia halveeraava johtopäätös. Joku voisi perustellusti puhua höperehtimisestä. Itse en tulkitse näin. Toimittaja muotoili ajatuksensa huonosti. Blogitekstiä.

Suomen linjan määrittelevä hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on laadittu eduskunnan nk. seurantaryhmän valvonnassa ja perusteellisen työn tuloksena. 155 kansanedustajaa, mukaanlukien kokoomuksen 40 ääntä, päätyi kannattamaan selonteon hyväksymistä lopullisessa äänestyksessä vuoden 2004 joulukuussa.

Epäilemättä sotilaallisesti liittoutumaton Suomi on Venäjälle mieluisa naapuri. Kysymys liittoutumista koskee kuitenkin Suomen kansallisia etunäkökohtia. Jäsenyyden Natossa voi nähdä yhtenä mahdollisena välineen etujemme puoluestamiseen mutta mikään itsetarkoitus se ei ole. Kun jotkut puolueet populistisesti vaativat natosta kansanäänestystä, jäsenyyskysymyksen edistäminen on sisäpoliittisista syistä jähmettynyt täysin paikoilleen. Parempi olisi tehdä päätös kansaa kuulematta kuten Lipponen sanoi. Kyllä kansalaiset sitten jälkeenpäin hyväksyvät tehdyt ratkaisut.

Hägglundin visioima kahden pilarin NATO so. EU:n yhteinen aluepuolustus ilman USA:ta voi olla yksi kehityssuunta, johon Suomalaisten on helpompi mennä mukaan. Yksinkertaisinta olisi liittoutua heti Ruotsin kanssa ilman sen kummempia kansanäänestyksiä ja ikuisuuskeskusteluja. Tietysti jos Nato vaihtaisi nimensä esimerkiksi läntisten demokratioiden turvallisuuspoliittiseksi neuvottelukunnaksi, Suomi liittyisi siihen välittömästi.

Minä kysynkin, että mitä vikaa on NATO:ssa Lipposen tavoin? Haluaisin nyt muistuttaa, että Paavo Lipponen on puhunut NATO:sta yhtä ja toista. Tilanne on sellainen, että presidentinvaaleissa Lipponen hyökkäsi Niinistöä vastaan väittämällä, että äänestämällä Niinistöä, se olisi tarkoittanut liittoutumista USA:n kanssa. Nyt Lipponen puhuu toista.

NATO:lle Venäjä ei ole uhka, mutta Venäjä tekee NATO:sta itselleen suurta uhkaa. Mikä uhka NATO voisi Venäjälle olla? NATO ei koskaan uhannut Neuvostoliittoa kylmän sodan aikana, joten miksi ihmeessä NATO nyt uhkaisi Venäjää? Presidentti Putinin puheet NATO:sta Munchenissä olivatkin käsittämättömiä. NATO on Euroopan turvallisuuden stabiloija ja Venäjän täytyy tietää tämä. Venäjä tekee nyt jo läheistä yhteistyötä NATO:n kanssa, joten mistä nämä puheet NATO:a vastaan kumpuavat?

Jos Suomi päätyisi NATO-jäsenyyteen, Suomen pitää tehdä siitä oma kansallinen päätös niin, että mikään muu maa ei vaikuta Suomen ratkaisuihin. Näin Baltian maat, ja muut Itä-Euroopan maat ovat toimineet. Ja miksi puhutaan kansanäänestyksestä NATO-asiassa? Käsittääkseni yksikään maa, joka on liittynyt NATO:oon ei ole asiasta järjestänyt kansanäänestystä. Mielestäni olisi kummallista, että Suomen tulevaisuuden turvallisuuspoliittinen tulevaisuus annettaisiin kansanäänestykseen ja sitten sopimusta EU:n perustuslaista ei. Tarkoittaako tämä sitä, että kansanedustajat eivät kykenisi päätökseen turvallisuuspolitiikasta, mutta kyllä Euroopan unionin perustuslaista? Monissa EU-maissa taas äänestettiin perustuslaista, mutta NATO:sta ei ole äänestetty missään.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on mielestäni nykyisessä kvartaalitaloudessa aikansa elänyt. Deklaraatioita voidaan tehdä, mutta jokainen ymmärtää, että nopeasti muuttuvassa ja varsin interdepentissä" kv. politiikassa monta vuotta eteenpäin katsovat selonteot ovat vain toiveita siitä, miltä tulevaisuus voisi ehkä näyttää. Kuitenkaan meidän ei pidä suomalaisina olla huolestuneita esim. siitä, että Venäjäkin haluaa "jättää meidät rauhaan", jos emme lähde radikaalisti muuttamaan politiikkaamme enemmän Venäjää vastaiseksi. Mielestäni olemme tässä tilanteessa onnistuneet ulkopolitiikassamme hyvin. Olemme itse tehneet ulko- ja turvallisuuspoliiittiset ratkaisumme, eikä voi olla paha asia, jos naapurimme ne hyväksyvät. Eli ei se, että joku on samaa mieltä ratkaisuistamme tarkoita sitä, että se joku olisi ollut väsäämässä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaamme.

Naton eurooppalaista osaa voi tuskin pitää uhkana Venäjälle sen enempää kuin Venäjääkään uhkana EU:lle. Tosiasia on kuitenkin, että tänäkin päivänä sekä USA:lla että Venäjällä on liikenteessä sukellusveneitä siksi, että ne vallan kärkinä ovat jatkuva potentiaalinen uhka USA:ta ja Venäjää vastaan kyeten tarvittaessa aikaansaamaan lähes totaalisen tuhon näissä maissa ja huomattavasti laajemminkin, Kiinan sotilaalista voimaa vähättelemättä.

Tässä kohdin ei pidä unohtaa maasta-ammuttavien ohjusten lisätuhovaikutusta. Tähän tasapainoon vaikuttaminen on kieltämättä vaarallista ja siksi mielestäni olisi tervetullutta, jos amerikkalaiset peruisivat Puolan ja Tsekin osalta oman USA:ta suojaavan ja potentiaalisesti Venäjään kohdistuvan hyökkäysaseen voimaa lisäävästä ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämisestä.

Hyvä Jan Rossi, EU:n perustuslaillisen sopimuksen hyväksyminen ei poista itsenäisyyttämme eikä tee EU:sta liittovaltiota. Suomen Natoon liittyminen asettaisi meidät Venäjän naaprunina kieltämättä täysin uudenlaiseen etuvartioasemaan, mikäli EU:n/Naton/USA:n välit Venäjään tulehtuisivat. Meille paljon mieluisampi vaihtoehto olisi muodostaa EU:sta oma puolustusyhteisö, joka sotilaallisilta voimavaroiltaan olisi joka tapauksessa huomattavasti pienempi potentiaalinen uhka Venäjälle kuin USA tai sen johtama Nato, ja sen lisäksi luonnollisempi kehitys integraatiossamme Eurooppaan kuin liittyminen Natoon. Tässä "pelissä" perimmäinen tavoite on joka tapauksessa pyrkiä säilyttämään rauha ja hyödyntää integraatiota.

Hyvä Jan Rossi, vielä pari sanaa kansan äänen kuulemisesta turvallisuuspoliittisista ratkaisuistamme. Ensiksiki perusfaktat ovat mielstäni seuraavanlaisia:
1. Suomi on EU:n jäsen ja ollut jopa sen ytimissä, ainakin ennen kuin keskusta on vetänyt meitä sieltä pois tai ainakin halunnut osallistua vain valikoiden ja aika ajoin ytimiin;
2. Suomi ei ole Naton jäsen ja mahdollisesti liittyessään Natoon me muodostaisimme varsin pitkän mutta suhteellisen kapean alueen Natossa Venäjän rajalla;
3. EU:n perustuslaillinen sopimus ei tee EU:sta liittovaltiota eikä siitä sellaista mielestäni ole muodostumassakaan,
4. Nato on USA-johteinen sotilasliitto, jonka syntyperät ovat Länsi-Euroopan ja USA:n sotilaallisessa yhteistyössä Neuvostoliittoa vastaan.
5. Ruotsi mokasi grandesti alistaessaan ydinvoimakäyttöratkaisunsa kansanäänestykseen, koska kansan mielipide ei perustunut loppuvaiheessa faktaan vaan fiilikseen.

Edellisen pohjalta ja esim. kommenttejasi mietittyäni olen tullut siihen lopputulokseen, että:
a. kansanäänestystä EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ei voi millään järkisyin perustella;
b. Natoon liittymistä ei pitäisi ainakaan sitovasti liittää kansanäänestykseen;
c. neuvoa-antava kansanääänestys voitaisiin järjestää, jos vaihtoehtoina olisivat i) nykyinen puolustussyteemimme; ii) Natoon liittyminen ja iii) EU:n yhteinen tuleva puolustus;
d. neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulosten pohjalta eduskunta voisi ehdottaa ratkaisua asiaan, jonka seuraavaksi valittu eduskunta hyväksyisi tai hylkäisi.

Tässä systeemissä olisi se etu, että päätöstä ei tehtäisi pelkästään kansan fiilisten pohkjalta jonkun kohdalle sattuneen kriisin mukaan eikä päätös myöskään olisi riippuvainen vain yhden hallituksen ajatusmaaiömasta vaan vaatisi vakaata ja pidempiaikaista yhteisymmärrystä tässä meille hyvin tärkeässä asiassa.

Mielestäni on selvää, että yksin eme pärjää kovin pitkää turvallisuuspolitiikassakaan varsinkin kun huomioi, että yksin emme ole enää pitkään aikaan voineet toimia taloudessamme ja liike-elämässä. Yleisesti ottaen kriisinhallinta integroituu koko ajan. Sen epäonnistuminen koettiin viimeksi kun kreikkalainen tankkeri ajoi vikaan.

Hyvä Jouni Pulli - Venäjän etujako Suomen pitäisi ajaa omassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Mielestäni Suomen ulkopolitiikan johtotähtenä pitäisi olla oma kansallinen etu, huolimatta siitä mitä naapurimaat siitä ajattelevat. Mielestäni Baltian maat, Puola, Tsekki, Romania, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja monet muutkin maat ajavat omaa kansallista turvallisuuspolitiikkaansa ja ovat liittyneet NATO:oon ollakseen mukana kaikissa demokraattisten maiden muodostamissa järjestöissä. Mielestäni globaalissa politiikassa on neljä merkittävää järjestöä, jossa Suomen pitää ehdottomasti olla mukana ja ne ovat YK, WTO, EU ja NATO.

YK on kansainvälisen järjestyksen keskus, jonka ytimen muodostaa turvallisuusneuvosto. Sen linjausten mukaisesti pitäisi muodostaa kansainväliseen järjestykseen liittyviä kysymyksiä. WTO on maailman kauppajärjestö, jonka tehtävä on luoda säännöt kauppapoliittisiin kysymyksiin. Sitten on EU, joka on eurooppalainen rauhanhanke, sekä eurooppalainen talousliitto, joka tehtävä on luoda eurooppalaisille hyvinvointia ja kasvua. Tähän muun muassa EMU pyrkii. Sitten on turvallisuuspoliittinen yhteenliittymä eli NATO, jossa Suomi ei ole mukana. Suomi pyrkii turvaamaan kansainvälistä järjestystä YK:ssa, muun muassa rauhanturvatyössä, kauppapoliittiset etunsa Suomi haluaa turvata EU:n mukana WTO:ssa, ja taloudellisen kasvun tulevaisuutensa EU:ssa, muun muassa EMU-järjestelmän kautta. Miten Suomi pyrkii turvaamaan turvallisuuspoliittiseen tulevaisuutensa? Toistaiseksi ei mitenkään. NATO ei sille kelpaa, Suomelle kelpaavat tällä hetkellä vain solidaarisuuteen perustuvat turvatakuut toimimalla läheisessä yhteistyössä NATO:n kanssa. Tälläinen toiminta ei kuitenkaan anna mitään turvatakuita. Suomen kansainvälisessä toiminnassa on siis turvallisuuspoliittinen musta aukko. EU:n 27 jäsenen muodostaman yhteisön 21 maalla ovat kaikki. Miksi siis Suomi ei ole mukana näiden 21 maan joukossa turvaamassa kaikki etunsa globalisoituvassa maailmassa?

Kuuban ohjuskriisi laukesi kun presidentti Kennedy veti Jupiter-ydinohjukset pois Turkista ja NL luopui havittelemasta ohjusasemia Kuuban maaperältä. Saavutettiin kompromissi kylmän sodan suurvaltaosapuolten välille.

Valitettavasti kylmän sodan loppumisen jälkeen aseriisuntahankkeet ovat olleet jäissä. Ehkä nyt pitäisi vihdoin pyyhkiä pölyt vanhoilta neuvottelupöydiltä ja palata monenkeskeiseen yhteistyöhön. On hirmuinen kehityssuunta, jos USA:n Tshekkiin havittelema tutka-asema ja Puolaan mahdollisesti sijoitetut torjuntaohjukset syöksevät Euroopan takaisin ydinvarustelukierteeseen.

Iranin ohjukset eivät kanna lähimainkaan EU:n alueelle, joten ohjuspouolustus ei ole minkään sortin kohtalonkysymys. Jos ja kun uhka tulee muualta kuin Venäjältä, siihen pitää pystyä varautumaan monenkeskeisellä yhteistyöllä, jossa Venäjä legitiimit intressit huomioidaan.

Katselin Maailmannäyttämöllä-ohjelmaa tänään ja siinä ulkoministeri Tuomioja jälleen vähätteli Itämeren kaasuputken turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Edelleen pitää sanoa, että tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaan Suomen pitäisi putken valmistuttua alkaa varautumaan yhteisiin terrorisminvastaisiin harjoituksiin Venäjän kanssa putken takia. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista, että Venäjä kehittää Koiviston satamaan ja Suomenlahdelle putkea suojaamaan terrorismin torjuntaan erikoistuneita joukkoja. Voi olla mahdollista, että Viipurin alue suojataan ulkopuolisilta, jotta putken ympäristö olisi suojattu. Mielestäni siis Itämeren kaasuputki muuttaa Suomenlahden turvallisuuspoliittista ympäristöä.

Ulkoministeri Tuomioja sanoi myös, että putki sitoisi Euroopan ja Venäjän yhteen. Ei se Eurooppaa sido yhteen, vaan se aiheuttaa erimielisyyksiä EU:ssa, koska putki ei ole EU:n hanke, vaan se on Venäjän ja Saksan yhteinen hanke. Tilanne on se, että liittokansleri Schröder aiheutti putkihankkeellaan epävakautta Itämerelle, koska hän ei ajanut sitä EU-hankkeeksi. Nyt Ruotsi, Puola ja Baltian maat suhtautuvat siihen epäluuloisesti. Jos Schröder olisi ajanut putken EU-hankkeeksi, siitä olisi tullut Itämerta vahvistava tekijä. Nyt siitä ei tälläistä tule, koska epäluulut ovat melkoisia Ruotsissa ja Puolassa.

Itämeren kaasuputki tuskin muodostaa Suomelle turvallisuuspoliittista uhkaa. EU:n pyrkimystä yhteiseen energiapolitiikkaan se sensijaan haittaa. Saksan täytyyä pystyä vakuuttamaan Puola ja muut epäilijät hankkeen vilpittömyydestä. Tässä tavoitteessa se on tähän mennessä epäonnistunut. Jos Suomi ja Venäjä joskus osallistuvat yhteisiin harjoituksiin niin se kyllä tapahtuu Naton lipun alla rauhankumppanuusohjelman nimissä.

Tuomioja asetti eilen sanansa suunnitellusta ohjustorjuntajärjestelmästä diplomaattisen tarkasti. Saksan hallituksen ulkoministeri sensijaan oli suorasanaisempi :"Da die Stationierungsorte näher an Russland heranrücken, hätte man vorher auch mit Russland reden sollen". Steinmeierin mukaan väite Iranin muodostamasta ohjusuhasta on virheellinen: "Nach Landkarten mit den Reichweiten der Raketen ist dies nach dem derzeitigen Stand der iranischen Waffentechnologie nicht der Fall". Samaan hengenvetoon ministeri Jung (CDU) vaati yhteisten turvallisuusintressien vuoksi jatkamaan Naton ja Venäjän kumppanuussuhteen kehittämistä: "Mit Blick auf unsere gemeinsamen Sicherheitsinteressen müssen wir auch in Zukunft dafür Sorge tragen, dass die Nato und Russland sich partnerschaftlich weiterentwickeln."

lähde: www.faz.de 18.2.07

Jos katsoo tätä kaasuputkihanketta ja USA:n ajamaa ohjuspuolustusjärjestelmää, tässä on sekä Venäjältä ja USA:lta selvä piikki osoitettu EU:ta vastaan. Yhdysvallat haluaa heikentää EU:n rivejä vetämällä Puolaa ja Tshekkiä EU:sta omaan etupiiriinsä Euroopassa ja samalla Venäjä kaasuputkellaan haluaa aiheuttaa epävarmuutta Itämerellä. Mielestäni Puola ajautuu kaasuputken takia lähemmäs Yhdysvaltoja. USA:lle on tärkeää saada läheisiä liittolaisia Euroopasta kun Irakin sota ajoi vanhan Euroopan kauemmaksi amerikkalaisista.

Mielestäni tilanne on siis se, että vahva EU ei ole Yhdysvaltojen, eikä Venäjän etujen mukaista. Tilanteen pitäisi kuitenkin olla sellainen, että EU säilyttäisi rivinsä ehjinä ja tämän vuoksi maanosa tarvitseekin mitä suuremmissa määrin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU:n yhteinen perustuslaki antaa tähän mahdollisuuden, mutta sen toteutuminen on epävarmaa juuri USA:n lähimpien liittolaisten Puolan, Tshekin ja Britannian takia.

Hyvä Jan Rossi, olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, ettei sen enempää Venäjä kuin USA:kaan halua vahvaa EU:ta. En myöskään vastusta taloudellisen yhteistyön lisäystä sen enempää Venäjän ja koko EU:n/jonkun yksittäisen EU-maan välillä kuin USA:n ja koko EU:n/jonkun yksittäisen EU-maan välillä.

Mielestäni Venäjän ja Saksan välinen kaasuputki lisää Venäjän ja EU:n yhteistyötä. Voi tietenkin olla myös niin, että mm. tämän putkihankkeen takia Puola lähentyy USA:ta. Käsittääkseni Puolassa EU-kannatus on kuitenkin varsin korkeaa. Mietittäessä ohjuspuolustuslaitteiston asentamista Puolaan ja Tsekkiin sekä sen vaikutuksia USA:n ja Venäjän suhteisiin sekä EU:hun ja INF-sopimuksen mahdolliseen purkuun, voisi löytyä eräs ratkaisukeino, joka sopisi kaikille osapuolille:

Koska Tsekkiin ja Puolaan suunniteltua ohjuspuolustusjärjestelmää ei ole USA:n mukaan suunniteltu Venäjää vastaan, suunnitelllaan systeemi niin, että sitä ei voi käyttää Venäjää vastaan ja vieläpä niin, että Venäjä voi kontrolloida, ettei laitteistoa muunneta käytettäväksi Venäjää vastaan. Tämä pitäisi mielestäni nykytekniikalla olla mahdollista.

Tällöin EU pysyisi paremmin kasassa ja Venäjän olisi ainakin poliittisesti vaikeampi ryhtyä varustautumaan euro-ohjuksilla.

Kaiken kaikkiaan, hyvä Jan Rossi, EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kaivataan yhä enemmän tässäkin tilanteessa. Eniten minua rassaa Iso-Britannian tuleva rooli. Tuntuu kuin briteillä olisi kolme jalkaa: yksi Brittein saarila, yksi USA:ssa ja yksi Brysselissä. Tähän tilanteeseen pitäisi saada muutos.

Veikkaukseni on, että britit jäävät joksikin aikaa EU:ssa hieman enemmän ulkokehälle. Toivon kuitenkin, että veikkaukseni osuu harhaan ja britit saadaan unohtamaan Thatcherin aikainen haikailu historian imperiumivaltion uudelleensyntyyn tai asetelmaan, jossa Iso-Britannia olisi maailmanvalta USA:n kautta..

Hyvä Jouni Pulli - Tänään sitten saatiin vahvistus. Puola ja Tshekki suhtautuvat myönteisesti USA:n aikeisiin rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmä Puolaan ja tutka-asema Tshekkiin. Asiasta ilmoittivat Puolan ja Tshekin pääministerit Jaroslaw Kaczynski ja Mirek Topolanek tänään Varsovassa, jossa Topolanek on vierailulla.

Mihin tilanne tästä sitten saattaa eskaloitua? Venäjällä asia tulee kuumentamaan entisestään tunteita ja presidentti Putin saa aiheen nostattaa lisää kansallistunnetta ennen ensi vuoden presidentinvaaleja. Mielenkiintoisinta on, että käännetäänkö asia uhkaksi Venäjän kansallista turvallisuutta vastaan. Jos näin kävisi, mihin suuntaan Euroopan turvallisuusrakenne lähtisi kehittymään? Uuteen varustelukierteeseenkö?

Tilanne on siis se, että Yhdysvallat haluaa sijoittaa Puolaan kymmenkunta ballistista ohjusta ja Tshekkiin ohjuksien paikantamiseen käytettävän tutkan.

Hyvä Jan Rossi, hurjaltahan tuo tilanne EU:n kannalta näyttää. Puolassa mielipide näyttää kuitenkin edelleen jakauneelta, ks. esim: http://www.warsawvoice.pl/newsX.php/3642/833105571

Vielä muutama päivä sitten samassa lehdessä oli juttu, jonka mukaan poliittisten puolueiden kohdalla oli saavutettu konsensus, ohjusaseman rakentamisesta. Nyt rivit kuitenkin taitavat rakoilla. mahtavatkohan amerikkalaiset haluta asemaa Puolaan, jos siitä seuraa kansalaisten voimakkaat protestit? Ja jäämmekö me Merkelin johdolla seuraamaan tilannetta sivusta? Eli mitä tekee EU tässä tilanteessa?

Saksan ulkoministeri Steinmeier sanoi Handelsblattissa asiasta mm. seuraavasti:"...in view of the strategic nature of these sorts of projects, I am pleading for caution and for an intensive dialogue with all the partners directly and indirectly affected. Because the sites for the stationing are getting nearer to Russia, one should have talked about it with Russia beforehand."

Myös Saksan puolustusministeri oli samoilla linjoilla ulkoministerin kanssa. Ks. http://euobserver.com/9/23525

EU:n ja USA:n välit ovat myös mukana tässä pelissä.

Eli mitä tekee EU tässä tilanteessa?

Tai NATO? Tärkeitä kysymyksiä. Eihän tämä näin mene, että USA sijoittelee unionin alueelle omia puolustusjärjestelmiään vastoin Saksan tai muun jäsenvaltion tahtoa ja etuja. Kaikkein vähiten Eurooppa nyt tarvitsee uutta ydinvarustelukierrettä. Järki käteen nyt ja kaikki diblomaattiset keinot käyttöön. EU-parlamentti voisi pikaisesti nikkaroida lauselman, jossa vaaditaan vastakohta-asetelman purkamista ja jokaista jäsenvaltiota pidättäytymään yksipuolisista toimista. Missä yhteinen ulkopolitiikka on nyt kun sitä kaivataan?

Kuten Saksan puolustusministeri sanoo, Puolasta käsin ei torjuta Iranista ammuttuja ohjuksia joiden kantama on enimmillään 1600 km. Ketä vastaan koko hökötys oikeastaan on suunnattu?

Kirjoitin jo Setä Arkadian blogissa hetki sitten, että nyt saatiin Venäjän ensimmäiset reaktiot ohjuspuolustusjärjestelmään sillä Venäjän strategisten joukkojen komentaja ilmoitti, että Venäjän ohjukset ulottuisivat vaivatta Puolaan ja Tshekkiin, jos tukikohtasuunnitelma toteutuu. Tähänkö ollaan menossa? Pysyvään vastakkainasetteluun Venäjän ja USA:n kesken Puolassa ja Tshekissä? Mielestäni nyt on todettava, että miksi Yhdysvallat haluaa vahvistaa Venäjällä nationalistisia voimia juuri kun Venäjällä aletaan valmistautumaan presidentti Putinin seuraajan valintaan?

Venäjä ottaa ohjuspuolustushankkeesta kaiken irti päästäkseen lyömään kiilaa NATO-maiden, sekä EU-maiden välille. Tilanne on sellainen, että mielestäni ohjuspuolustushanke olisi pitänyt toteuttaa vasta Venäjän presidentinvaalien jälkeen. Tilannetta ei pitäisi päästää eskaloitumaan siihen suuntaan, että Venäjä todella sanoisi itsensä irti INF-sopimuksesta ja lähtisi omille teilleen suunnittelemaan uusia keskimatkan ydinohjuksia. Ohjuspuolustushanke antaa Venäjälle liikaa liikkumatilaa puolustuspolitiikassaan ja Yhdysvalloissa tiedetään tämä. Onko taustalla lopulta se ajatus, että USA itse haluaisi lopullisesti eroon sitä rajoittavista sopimuksista? Tilanne on kuitenkin sellainen, että NATO:lla ei ole mitään tekemistä ohjuspuolustushankkeen kanssa, vaan asia on Puolan, Tshekin ja Yhdysvaltojen välinen asia.

USA:n suurlähettiläs Puolassa Victor Ashe tapasi Puolan puolustusministerin 14.2.2007 ja keskustelujen aiheena oli yhä syvenevä puolustusyhteistyö Puolan ja Yhdysvaltojen välillä. USA ja Puola ovat siis lähenemässä hyvin lähelle toisiaan.

http://warsaw.usembassy.gov/poland/szczyglo.html

Lisäisin tähän kommenttiin myös, että vastakkainasettelun kiristyessä, Venäjän nousu takaisin suurvallaksi saa uutta puhtia. Venäjä on selvästi palaamassa suurvallaksi. Venäjä haluaa ottaa Neuvostoliiton paikan suurvaltapolitiikassa. Venäjä vahvistuu kaiken aikaa ja sen toiminta alkaa pian olemaan suurvallan toimintaa. Olemmeko pian taas uuden vastakkainasettelun kierteessä?

Hyvä Jan Rossi, huolesi on aiheellinen ja dramatisointisi olisi ehkä tehnyt Miss Saigon -musikaalista vieläkin todellisemman. Leikki sikseen, olen samaa mieltä kanssasi, että tummia pilviä alkaa ympäristössä ollla aika paljon ja Vanhanen sen kun toppuuttelee.

Mielestäni Tuomiojan kommentit viikonloppuna olivat varsin oikeaan osuvia ohjushankkeen osalta, mutta toivoisin kyllä joitakin näkökantoja esim. Puola-Tsekki-USA -hankkeeseen pikaisesti esim. Puolustusminiteriöltämme/-ministeriltämme sekä varsinkin ulko-, turvallisuus- ja EU-politiikkamme johtajilta Vanhaselta ja Haloselta, joiden mielestä yhteispeli on sujunut perustuslakimme ilmiselvistä puutteista huolimatta hyvin. Nyt pitäisi löytyä edes yhteinen kannanotto sekä mieluiten linja.

Tässä kohdin kuulisin myös mielelläni Kataisen ja Heinäluoman ajatuksia. Emmehän me voi ikuisesti seistä sivussa. Onko niin, että lopulta Lipponen murahtaa mielipiteensä jossain kolumnissa? Ja sitten kaikki sanovat aamen.

Venäjän suhteen toistan sen, mitä olen jo aikaisemminkin väittänyt, että Venäjä on koko ajan ollut suurvalta, mutta USA on ainoa supervalta. Luulen, että venäläiset tajuavat taloudellsiet reaaliteetit eivätkä suostu enää toista kertaa nöyryytettäviksi (niin kuin Reaganin hallinnon aikaan) vaan suostuvat kakkosasemaan, joka sekin on varsin merkittävä ja hankala USA:lle, varsinkin kun Kiina kypsyy myös suurvallaksi. Japania ei tässä kehityskaaressa pidä unohtaa eikä päästää omille teilleen. No, mehän ei sille tietenkään paljoakaan voida tehdä.

Jotkut ovat sitä mieltä, että USA:n ohjuspuolustushanke on levitetty Eurooppaan vain siitä syystä, että sillä saadaan tekohengitystä aikaan tälle hyvin kalliille projektille, jonka kehitystulokset ovat olleet täynnä epäonnistumisia. Eurooppaan levittäytyminen on siis luonut lisää uskottavuutta ja "excuse me'n" projektin jatkorahoitukselle. Mene ja tiedä, miten asianlaita on milloinkin. Kun ei ole faktaa suunnitelmista ja USA:n tulevan presidentin aivoituksista, meidän on tyydyttävä siihen, mitä nyt näemme ja saamme yhdessä selville. Apuvoimat ovat tervetulleita, vaikka näsäviisaina kommentteinakin!

USA näyttää ainakin tällä hetkellä täysin ohittavan Naton Euroopassa. Mielestäni tässä kohdin on kyse painostuksesta EU:n puolustuksen kehittämistä vastaan hyvin todellisen esimerkin valossa. Ei tunnu hyvältä. ei pätkääkään!

Hyvä Jouni Pulli & Alex - Tässä tämä nyt on. Tämän päivän HS kertoo, että Ruotsi ja Liettua suhtautuvat kielteisesti Itämeren kaasuputkihankkeen kaavailtuun linjaukseen. Eli Itämeren kaasuputki aiheuttaa EU:n sisällä selvää erimielisyyttä ja syypää asiaan on Saksan liittokanslerina 1998-2005 toiminut Gerhard Schröder, joka ei EU:ssa ajanut putkea EU-hankkeeksi. Tilanne nyt on se, että Ruotsin ja Liettuan viranomaiset kehottavat putkea rakentavaa Nordstream-yhtiötä suunnittelemaan toisen vaihtoehdon putkelle, yksi olisi maanpäällinen kaasuputki.

Mielestäni kaasuputki ei lisää EU:n yhtenäisyyttä, eikä vie eteenpäin EU:n yhteistä energiapolitiikkaa. Itämeren EU-maat suhtautuvat epäluuloisesti putkihankkeeseen. Mielenkiintoisinta on se, että Suomi pysyy hankkeesta hiljaa ja jopa hyväksyy sen, vaikka putkilinjaus halkoo Suomen talousvesirajoja. Jos putki halkoisi Puolan talousvesirajaa, olisi älämölö Varsovassa melkoinen. Onko siis uusi suomettumisen aalto valumassa takaisin Suomen ulkopolitiikkaan? Lisäksi on todettava, että Suomi on ollut ihmeellisen hiljaa myös Venäjän uusista matkustusrajoituksista Viipurissa ja Suomen rajan tuntumassa.

Jan Rossi

jan.rossi@saunalahti.fi
http://koti.welho.com/jrossi4

Hyvä Jan Rossi, Lietua haluaisi ilmeisesti, että putki kulkisi maata pitkin Lietuan kautta. Ehkä Ruotsikin suhtautusi hankeeseen ja sen ympäristöriskeihin hyvin eri tavalla, jos putki kulkisi Ruotsin kautta.

Huomattavasti huolestuttavampi asia on Venäjän mahdollinen suunnitelma asettaa euro-ohjuksia Kaliningradiin, jos USA:n ohjuspuolustusjärjestelmä tulee Puolaan ja Tsekkeihin.

Hyvä Jouni Pulli - Mietin vaan, että miten Liettua, Puola ja Ruotsi suhtautusivat putkeen jos siitä olisi tullut EU:n hanke. Jos Saksa ja Venäjä olisivat ajaneet hankkeen koko EU:n hankkeeksi, silloin Ruotsi ja Liettua olisivat nähneet projektin aivan toisenlaisena. Putken kautta Itämeri olisi saatu EU:n keskiöön, silloin kaikki EU-maat olisivat olleet rahoittamassa sitä ja samalla osallistumassa Itämeren suojeluun ja keskusteluun meren tulevaisuudesta.

Liittokansleri Schröder ei tälläistä halunnut, hän halusi saksalais-venäläisprojektin, jossa muilla ei ole mitään osaa ja arpaa. Mielestäni on härskiä, että putken rakennusyhtiö kehtasi vielä yrittää saada Euroopan investointipankin rahoitusta projektille. Invenstointipankki ilmoittikin, että putki ei tule saamaan EU:n rahoitusta, koska muut suhtautuvat siihen epäluuloisesti.

Jan Rossi
jan.rossi@saunalahti.fi
http://koti.welho.com/jrossi4

Christian, Jan, Jouni, Lasse ja Pia - ihan vain mielenkiinnosta kopion koko tämän keskustelun ja tein siitä word-tiedoston. Arvatkaapa monta A4:sta? Toistaiseksi 28! En tiedä toista kotisivua, jossa olisi näin tasokasta ulkopoliittista keskustelua. Kiitos!

Hyvä Alex - Mielestäni Suomen ulkopolitiikan tulevaisuuden haasteista tulee ja pitää keskustella. Painotin tätä omassa osiossani MTV3:n haastatelussa, joka on nähtävissä MTV3:n uutisten sivuilla. Tilanne on se, että näissä vaaleissa ulkopolitiikan johto, etupäässä pääministeri ja ulkoministeri eivät halua keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikan päälinjoista, vaikka hallitus johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä presidentin kanssa. Tämän vuoksi onkin oleellista, että keskustelua käydään, koska muuallakin EU:ssa käydään oma maan linjoista. En ymmärrä hyssyttelyä ulkopoliittisessa keskustelussa. Ei näin voida toimia.

Täytyy tunnustaa, että itse pidän viisaampana kun ulkopolitiikan tärkeimmät ratkaisut tehdän visusti valtiojohdon suljetuissa kabineteissa (vrt. perustuslaki Ranskassa). Natokeskustelua on jatkunut vuosia, mutta yhä edelleen on sellainen tuntuma että ratkaiseva osa kannanmuodostukseen tarvittavista ainespuista on pimennossa. Jos valtiojohto päättää esittää Suomen liittymistä Natoon, uskon sen tapahtuvan erittäin hyvistä syistä. Jos taas ollaan liittymättä, sekin on oma ratkaisunsa, joka täytyy pitävästi perustella. Ja ovatko nämä todella ainoat vaihtoehdot, joilla kansalliset etunäkökohdat turvataan. Miten olisi liittoutuminen Ruotsin kanssa? Siitähän ei edes keskustella, vaikka ulkoministeri sellaista väläytti. Samoin Lipponen viittasi TS:n kolumnissaan kerran samaan ilmapuolustuksen osalta.

Tennistermein kuvailtuna maikkarin uutinen oli: "Game, Set and Match." Eli jos poliitikot eivät halua edes vaalien edellä nostaa asioita esille ulko- ja turvallisuuspolitiikkasta, me teemme sen ainakin täällä Alexin blogissa ja vähän muuallakin eli kansalaisvaikuttamista ei voi tukahduttaa varsinkin kun siihen osallistuvat aktiivisesti eri näkökantoja edustavat henkilöt perustelluin kommentein ja asioita monesta eri näkökulmasta funtsien.

Edelleen kummastelen Vanhasen kommenttia uutisissa, jossa hän kertoi, ettei ihmisiä kiinnosta turvallisuuspolitiikka. Se lausahdus on tämän päivän aikana ammuttu alas jo monella taholla.

Toinen hätkähdyttävä Vanhasen ajatelma oli rajoittaa median valtaa niin, että puolueet ja niiden edustajat saisivat enemmän valtaa siitä, mistä ja miten kauan mistäkin aiheesta vaalitenteissä puhutaan. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... ..?

PS. Kekkonen oli monissa asioissa mies paikallaan, mutta tuskin haluamme palata siihen systeemiin.

Mitää vikaa oli Kekkosen "systeemissä"? Silloin vaikutti eduskunnassa ärhäkkä ja äänekäs presidentinvastainen oppositio; Junnilan ja Vennamon ryhmät. Kekkosen päiväkirjojen ja myllykirjeiden lukeminen muistuttaa kuinka ulkopolitiikan keskustelu lehdistössäkin oli huomattavan paljon agressiivisempaa kuin nykyään. Samoin presidentti keräsi ympärilleen erilaisia painotuksia korostavia henkilöitä kuten legendaarisen tohtorikoplan. Keskustelupiiriin kuuluneen Jakobsonin kynä ei ole tähän päivään mennessä tylsynyt. Onko kukaan viimevuosien aikana kritisoinut presidentti Halosta muut kuin tohtorit Penttilä ja Tarkka parissa aineessaan?

Vanhasen mediakritiikki kyllä osuu täysin kohteeseensa. Itse en ainakaan jaksanut katsoa maikkarin sekavaa vaaliteatteria kymmentä minuuttia pidempää. Eikä varmaan jaksanut moni muukaan. Yleisradion tyyli jakaa puheaika lähes 100% nykyisille eduskuntapuolueille ei täytä perustuslain vaatimusta tasavertaisesta poliittisesta kohtelusta.

Tuulipukukansan torikyselyt vuosien ajalta kertovat, ettei kansan natokannoissa ole tapahtunut maininnan arvoisia liikahduksia. Ei voida vaatia, että kansalaispiirit perehtyvät tällaisiin kysymyksiin tai pakottaa niitä kiinnostumaan turvallisuuspolitiikasta. Jos nato on Suomelle tarpeen, riittää kun puoluejohtajat, valtioneuvosto, presidentti ja eduskuntaryhmien vetäjät yksituumaisesti ilmoittavat päätyneensä esittämään jäsenyyttä. Tätä silmälläpitäen: miksi siis sementoida jokin kanta lopullisesti ennen vaaleja?

Hyvä Lasse Lahtinen, et kai sinä luule, että turvallisuus- ja ulkopolitiikka käsittää vain Nato-kysymyksen?

Kekkosen ajan lieveilmiöistä on kirjoitettu ja keskusteltu niin paljon ja Kekkosen "systeemin" epäkohdat niin kiistattomat, etten halua niistä lähteä kirjoittamaan kopioita tähän blogiin. Ehkä Kekkosen ajasta keskustelu sopisi paremmin johonkin historiasivuille.

Hyvä Jouni Pulli - Tänään Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov otti kantaa ohjuspuoluetushankkeeseen ja ilmoitti, ettei Venäjä aio ryhtyä kilpavarusteluun lännen kanssa. Venäjän sotilasjohto ja presidentti Putin ovat suhtautuneet voimakkaasti ohjustukikohtahankkeeseen ja nyt ulkoministeri Lavrov jo rauhoittelee keskustelua. Onko tilanne siis rauhoittumassa sittenkin? Järki olisikin voittamassa Venäjän johdossa?

Venäläinen kenraaliluutnantti Vladimir Popovkin sanoi 19.2., että USA:n suunnittelemaa ohjustukikohtaa pidettäisiin Venäjällä todellisena uhkana. Olisiko sittenkin Venäjän reagoinnissa kyse maan valmistautumisesta ensi vuoden presidentinvaaleihin, jossa Kreml ajaa ehdokkaansa Putinin seuraajaksi? Mielestäni Lavrovin lausunto antaa tähän viitteitä tähän suuntaan. Kirjoitin tästä analyysin Olli Ainolan blogiin.

Hyvä Jan Rossi, kysymyksiisi on hyvin vaikea vastata perustellulla tiedolla. Siinä olet varmaankin oikeassa, että osa venäläisistä puheenvuoroista johtuu tulevista presidentinvaaleista ja siitä, että Ivanov piti saada isänmaalliseksi vaikuttajaksi voimakkailla kannanotoillaan. Nyt hänet irrotetaan ikävistä asioista esim. kaikenlaisista epäselvyyksistä ja rikoksista armeijassa, eli Ivanovista tehdään vaalikelpoista. Tämä oli nyös isku tai herätys Kremlin Medvedeviä kohtaan. Valitettavasti en kuitenkaan usko siihen, etteikö Venäjä pitäisi Tsekin & Puolan ohjuspuolustussysteemiä uhkana. Lavrovin puheet ovat diplomatiaa ja selvä viesti siitä, että neuvotellakin voitaisiin kenties vaikkapa iranin tilanteen ratkaisusta, mutta jjotta sopimukseen päästäisiin pitää molemmilla puolien myös "deliver".

Jatkan tällä kertaa analyysiä tai tässä asiassa ehkä pitkälti myös arvailua Ainolan blogissa, koska hänen erinomainen ja varsin informatiivinen alustuksensa vaatii kommenttia ja koska sinäkin sinne ensiksi vastasit. Ethän Alex tästä pahastu? Laskin juuri, että Jan Rossi ja minä olemme kirjoitettaneet tähän blogimerkintään yhteensä jo 44 kommenttia tämä kommentti mukaanlukien, joten eiköhän tuo 70 kommenttia mene puhki joka tapauksessa.

Puolan ohjuspuolustusrakennushanke näyttää olevan melkoisen hataralla pohjalla ja täytyy ihmetellä, jos USA on tosissaan halukas lähtemään mukaan näin epävarmalla pohjalla olevan hallituksen päätöksiin. Seuraavassa artikkelissa kerrotaan pari viikkoa sitten tapahtuneista puolustus- ja sisäministerien eroista. http://www.warsawvoice.pl/view/13891

EU:n puheenjohtajamaa Saksan vastuulliset ministerit ovat esittäneet hankkeesta painavat näkemyksensä, eikä ole syytä muissa jäsenvaltioissa kyseenalaistaa. Ja USA on nyt taipunut lähettämään edustajansa Moskovaan neuvotteluihin, mikä on erinomaisen hyvä ja liennyttävä ele.

Arviot joiden mukaan tässä on kysymys vain tekohengityksestä Reaganin täydellisesti epäonnistuneelle hyperkalliille tähtien-sota ohjuspuolustusjärjestelmälle, lienevät lähimpänä oikeaa. Iranin ohjukset eivät kuuna päivänä yllä lähellekään Puolaan tai muuta keski-Eurooppaa. Puhutusta kymmenen torjuntaohjuksen patterista ei myöskään ole mitään hyötyä Venäjän satoja tai tuhansia ydinkärkiä vastaan vaikka järjestelmä saataisiin joskus toimimaan.

Hyvä Lasse Lahtinen, olen taipuvainen uskomaan, että analyysisi on oikea niin pitkälle kuin voimme asioita spekuloida. On perin vaikea kommentoida sellaisia seikkoja, jotka ehkä parhaillaan hakevat positiotaan eli "elävät" jopa asian ytimessä olevissa hallinnoissa (USA, Saksa, Venäjä, Puola ja Tsekki). Siihen, että USA:n ja Venäjän välilllä olisi asioiden kehityksestä joku valmis suunnitelma en yksinkertaisesti usko, koska sen verran katkeralta kuulosti Putinin Münchenin puhe ja monesta muustakin syystä.

Iranin ohjukset tuskin tulevat pitkään aikaan jos koskaan olemaan uhka USA:lle muuta kuin USA:n Iranin lähivesillä liikkuvalle laivastolle ja Irakiin ja Afganistaniin sijoitetuille joukoille.

Herääkin kysymys, mitä vastaan tämä ohjuspuolustusprojekti oikeastaan toimii. Mielestäni se pyrkii siirtämään hamaan tulevaisuuteen EU:n yhtenäisyyden. Missäköhän nyt skoolataan ja mitä suolapalaa nautitaan skumpan kera?

Hyvä Jouni Pulli - Presidentti Putin on tänäänkin jatkanut uhitteluaan USA:lle Moskovassa. Sanoin Olli Ainolan blogissa, että uhittelu jatkuu ja se todellakin jatkuu, sillä Putin sanoi tänään, että "Olemme kohdanneet vaarallista kansainväliseen oikeuteen kohdistuvaa halveksuntaa, kunnianhimoa käyttää sotilaallista voimaa henkilökohtaisten etujen saavuttamiseksi." Putin siis syytti USA:ta turvallisuusneuvonantaja Stephen Hadleyn Moskovan vierailun aikana.

Sanoin Ainolan blogissa jo, että tilanne Venäjällä on se, että maa on menossa ohjailtuun demokratiaan, jossa media, liike-elämä ja muu poliittinen koneisto on ohjattu palvelemaan Kremlin etuja. Uskon myös, että Mihail Hodorkovskin vankeus on varoittava esimerkki muille oligarkeille siitä, että Kremlin varpaille ei astuta. Kreml on siis ottamassa Venäjää vahvaan otteeseensa, Venäjän nousu takaisin suurvallaksi 1990-luvun kaaottisten vuosien jälkeen on pian tosiasia. Tästä kertoo maan päätös nostaa puolustusbudjettiaan 145 miljardiin euroon. Venäjällä on siis valtaisa tarve osoittaa suuruuttaan tällä hetkellä. Venäjän uhittelua ovat saaneet maistaa Georgia, Ukraina, ja Valko-Venäjä. Nyt osansa saivat Yhdysvallat ja NATO. Missä Putin seuraavaksi käy uhittelemassa?

Kun uhittelun aika on ohitse ja Putinin seuraaja on valittu, uskoisin, että Venäjä palaa NATO:n ja USA:n kanssa moninkeskiseen yhteistyöhön. Uskoisin myös, että Venäjä osallistuu tulevaisuudessa aktiivisemmin Venäjän ja NATO:n välisen neuvoston työskentelyyn omanlaisensa demokratiansa kanssa.

Puolan pääministeri Jaroslaw Kaczynskin mukaan Venäjän kritiikki Puolaan suunniteltua ohjuspuolustusjärjestelmää kohtaan johtuu Venäjän halusta vaikuttaa Puolan asioihin. Kaczynskin mukaan ohjuspuolustusjärjestelmä toimii Puolan puolustuksena Venäjän vaikutusvallan uhkaa vastaan, mutta ohjuspuolustusjärjestelmä ei kuitenkaan millään tavoin uhkaa Venäjää Kaczynskin mukaan. Joka tapuksessa Puolan liike-elämästä löytyy myös kriittisiä kannanottoja ohjuspuolustusjärjestelmää kohtaan, sillä se todennäköisesti huonontaisi Venäjän ja Puolan välejä ja voisi näin ollen hankaloittaa maiden välistä kaupankäyntiä.

USA ja Iso-Britannia käyvät neuvotteluja ohjuspuolustusjärjestelmän ohjussiilojen rakentamisesta Is-Britanniaan. Neuvottelujen sisällöstä ei vielä tunnu ainakaan mediassa olevan kovinkaan paljoa tietoa.

Toisaalta Blair etäännyttää Iso-Britanniaa Bushin hallinnosta päättämällä kotiuttaa brittisotilaat Basrasta ja toisaalta Blair etäännyttää Iso-Britanniaa EU:sta suunnittelemalla mememistä samaan kimpaan Puolan, Tsekin ja USA:n kanssa. Taisi olla Italian sisäministeri D'Amato, joka muutama päivä sitten toivoi, että britit oisivat vähemmän highlandereita ja enemmän eurooppalaisia. Näin ei taida vielä asianlaita olla.

Hyvä Jouni Pulli - Puola elää tällä hetkellä vaihetta, jossa se kokee ensimmäistä kertaa ehkä koko historiansa aikana olevansa todella vapaa naapurimaidensa miehityksestä tai vaikuttamisesta asioihinsa. Puola kokee nyt, että se voi vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa ilman, että Saksa tai Venäjä vaikuttaisivat sen asioihin. Tämä uusi isänmaanylpeys näkyykin maan politiikassa ja toiminnassa. Uusi vapaa Puola onkin oikeutettu tekemään valintojaan täysivaltaisena EU:n ja NATO:n jäsenenä. Nyt se näyttääkin valinneen tiensä, joka on lähentyminen Yhdysvaltoihin. USA:n ja Puolan välit ovat tällä hetkellä läheisemmät kuin koskaan aikaisemmin.

Onko se hyvä vai huono asia? EU:n kannalta asia tietysti on huono, koska Puolan kautta USA pääsee vaikuttaman EU:n asemaan. Ohjuspuolustushanke vaikuttaa EU:n asemaan globaalisti, koska Yhdysvallat saa vaikutusvaltaa Itä-Euroopassa. Kuten olen Alexin blogissa monesti sanonut, Yhdysvallat haluaa Itä-Euroopasta uusia liittolaisia vanhan Euroopan kustannuksella, koska Irakin sota ajoi vanhan Euroopan ja USA:n törmäyskurssille, joka ei ole vieläkään korjaantunut. Ranska vastustaa edelleen Irakin sotaa ja Saksa on keskivaiheilla. Britannia on Irakissa, mutta se laatii jo vetäytymisaikataulua, koska Labour haluaa voittaa seuraavatkin vaalit 2009. Labour ei kertakaikkiaan voi lähteä seuraaviin vaaleihin Gordon Brownin johdolla jos Britannia on edelleen Irakissa.

Hyvä Jan Rossi, poliittinen into Puolassa on kova kun he pääsevät itse päättämään vapaammin asioistaan. Rytinässä tahtoo vain unohtua se, että Puola on taloudessaan ensisjaisesti riippuvainen EU:sta ja hyvin lähellä perässä tulee Venäjä. Nurina kasvaa, jos poliitikkojen toimet estävät tai haittaavat bisneksentekoa.

Veikkaan, että Puolassa tullaa näkemään seuraavana 10 vuotena monta hallituksenvaihdosta. Suunta tulee siis olemaan ennakkoarvaamatonta ja jossain määrin poukkoilevaa. Visiot ovat hämärän peitossa ja siksi päämäärätkin vaihtelevat riippuen siitä keneltä kysytään.

Hyvä Jouni Pulli - Olen usein miettinyt, että mikä Suomen ulkopoliittinen liiikkumatila tällä hetkellä kun Puolalla liikkumatilaa näyttää olevan niin paljon, että se voi naapurimaistaan huolimatta sijoittaa amerikkalaisen ohjustukikohdan maaperälleen? Olisiko Suomella mahdollisuus samanlaiseen vetoon jos olisimme NATO:ssa? Millainen ulkopoliittinen likkumatila Suomella on ulkopolitiikassaan? Mielestäni se näyttäisi olevan kapeampi kuin Puolalla tai vaikkapa Tshekillä. Miksi Puolalla on suurempi vaikutusvalta omaan kansalliseen ulkopolitiikkaa ja Suomella ei ole? Baltian maillakin näyttäisi olevan laajempi liikkumatila ulkopolitiikassaan. Ne ovat liittyneet NATO:oon kun Suomessa emmitään ja mietitään ja ylläpidetään jotakin NATO-optiota, vaikka todellisuudessa NATO kutsuu tietyssä, laajentumisvaiheessa uusia jäseniä puolustusliittoon. NATO laajenee seuraavan kerran 2008 kun jäseneksi tulevat Makedonia, Kroatia, Albania ja mahdollisesti Georgia.

Hyvä Jan Rossi, voi olla, että Puola tosiaan suostuu ko. ohjustukikohtaprojektiin, mutta seuraamukset voivat olla Puolan kannalta epäedulliset: suhteet Venäjään jäätyvät, kaupankäynti Venäjälle tyrehtyy, EU:ssa Puola joutuu paitsioon. Mielestäni Puolan turvallisuustilanne huononee ohjustukikohtaprojektin myötä.

Mielestäni Suomella on varsin laaja vaikutusvalta omaan ulkopolitiikkaan, jos ajatellaan, millaisia päätöksiä voisimme halutessamme tehdä. Yksi merkittävä ero puolan kanssa on siinä, että me olemme mielestäni ymmärtäneet (tähän asti) paremmin kuin Puola nyt ymmärtää, millaisa seurauksia päätöksistämme on.

Baltian maissa on menty yli siitä kohtaa missä aita on matalin. Ymmärrän kyllä ko. maiden Natoon liittymisen Neuvostoliitosta irtautumisen yhteydessä saavutetussa hurmoksessa. Mutta mielestäni on vastuutonta, etteivät maat kehitä omaa puolustustaan. Se aiheuttaa paineita meillekin ja varsinkin kustannuksia.

Jos Suomi liittyisi Natoon, kappamme Venäjälle kärsisi. En väitä, että se siitä loppuisi mutta varmasti kärsisi. Jos Suomeen rakennettaisiin Naton Venäjän vastainen ohjuspuolustusjärjestelmä, turvallisuuspoliittinen asemamme kärsisi huomattavasti ja samalla kaupankäynti Venäjän kanssa minimoituisi.

Ts. suomalaiset voisivat tehdä monenlaisiakin turvallisuuspoliittisia ratkaisuja mutta eri asia on, miten järkeviä mitkäkin ratkaisut olisivat.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissamme toivon edelleen, että pyrkismme enenevässä määrin panostamaan yhteiseen EU-linjaan ja yhteisiin EU-kantoihin sekä yhteisen EU-puolustuksen ja puolustusteollisuuden kehittämiseen. Nyt on aika panostaa siihen todella ellemme koko EU:ssa halua ruveta USA:n ja vahvistuvan Venäjän heittopusseiksi. Seuratkaamme tarkkana, saako Merkel mitään aikaiseksi Iranin kriisissä.

Hyvä Jouni Pulli - Jos haluaa vastauksia Suomen ulkopolitiikan liikkuvuuteen, mielestäni vastauksen siihen saa Itä-Euroopan maiden ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Mielestäni Suomen ulkopolitiikan liikkumatila ei ole laajentunut suhteessa siihen, millaiseksi vaikkapa Bulgarian, Romanian, Unkarin, Puolan, Tshekin, Slovakian ja Slovenian ulkopolitiikat ovat kehittyneet. Nämä maat ovat liittyneet Euroopan unioniin ja NATO:oon ja ovat NATO:ssa mukana kovassa ytimessä. Listaan voisi laittaa myös Baltian maat. Miten voi olla mahdollista, että kylmän sodan päättyminen ei ole avannut Suomelle laajaa ulko- ja turvallisuuspoliittista liikkumatilaa? Tämä on hämmästyttävää kun katsotaan missä tilassa Itä-Euroopan maat olivat Neuvostoliiton aikana. Neuvostoliitto hallitsi suvereenin ottein Unkaria ja Tshekkoslovakiaa ja missä nämä maat ovat nyt? Unkari on NATO:ssa ja on erittäin arvostettu NATO:n operaatiossa. Unkarin asema on ehkä vahvin kuin koskaan sen historian aikana. Suomi on jäänyt sivuun. Tämä on käsittämätöntä.

Hyvä Jan Rossi, sinä ajattelet, että Suomi on jäänyt sivuun, koska haluaisit Suomen liittyvän Natoon. Mielestäni Nato ei ole lisännyt em. maiden liikkumatilaa vaan luonut niille lisää velvoitteita.

Kun em. maat pääsivät irti Neuvostoliiton hallinnasta niiden ulkopoliittinen liikkumatila kasvoi niin, että ne pystyivät tekemään Nato- ja EU-ratkaisunsa.

Käsittääkseni mikään maa ei ole kieltänyt Suomea liittymästä Natoon. Valtiojohtomme ja kansalaisten selvän enemmistön mukaan siihen ei ole tarvetta.

Hyvä Jouni Pulli - Voisitko Sinä tai joku muu kertoa minulle, että miksi Suomi on ajanut itsensä lähes kiinni NATO:oon, mutta ei kuitenkaan aio liittyä sen jäseneksi? Mikä on Suomen turvallisuuspolitiikan logiikka NATO-kysymyksessä? Suomi on ajanut rauhankumppanuusohjelman kautta itsensä "viiden sentin" päähän NATO:sta, osallistuu sen operaatiohin (KFOR, ISAF) ja haluaisi päästä mukaan sen operatiiviseen suunnitteluun, mutta ei kuitenkaan halua liittyä jäseneksi? Mitä ihmettä tämä tälläinen toiminta oikein on?

Kun Suomi on ajanut itsensä kiinni NATO:oon, seuraava kysymys on, että mikä Suomi on. Onko Suomi liittoutumaton vai liittoutunut sotilaallisesti? Mielestäni Suomi on liittoutunut a) ensiksi EU:n taistelujoukkojen kautta EU:n yhteiseen puolustukseen ja b) NATO:n rauhankumppanuus ohjelman kautta NATO:n operaatiohin. Nyt Suomi haluaisi mukaan NATO:n NRF-joukkojen harjoituksiin, mutta ei halua kuitenkaan kantaa vastuuta koko puolustusliiton vastuista. Mitä tämä on? Mielestäni NATO:ssa pitäisi alkaa kyselemään Suomen toiminnan perään. Mitä Suomi haluaa NATO:sta, jos täysjäsenyys ja vaikuttaminen itseensä kohdistuviin asioihin ei kiinnosta? Ei tälläinen toiminta ole uskottavaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Jos Suomi haluaisi toteuttaa uskottavaa turvallisuuspolitiikkaa, se ei olisi missään tekemisissä NATO:n kanssa. Uskottavasti Suomi voi toimia mielestäni vain EU:ssa puolustuspolitiikassa, koska Suomi on EU:n jäsen.

Hyvä Jan Rossi - Tehtäköön se nyt tässäkin blogissa selväksi, etten ole kaikissa asioissa samaa mieltä Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannan kanssa. Ensiksikin on mielestäni selvää, että Suomi ei ole liittoutumaton vaan liittoutunut ja liittoutunut nimenomaan EU:hun.

EU ei ole vielä sotilasliitto mutta sillä on omat kriisinhallintajoukot ja se on muotoutumassa sotilasliitoksi. EU:ssa on mm. EDA (European Defence Agency), jonka eräs merkittävä tehtävä on edesauttaa EU:n puolustusteollisuuden kehitystä ja yhteistyötä, osin vähentääksemme riippuvuussuhdetta amerikkalaisesta puolustusteollisuudesta ja osin pystyäksemme tehokkaampaan yhteistyöhön amerikkalaisen puolustusteollisuuden kanssa ja merkittäviltä osin myös siksi, että saisimme aseet europpalaisten puolustusvoimien käyttöön edullisemmin.

EU:lla on myös CFSP (Common Foreign & Security Policy) sekä ESDP (European Security and Defence Policy), jonka pääperiaatteena mainitaan, että EU kehittää yhteistä turvallisuuspolitiikkaa sisältäen yhteisen puolustuspolitiikan sekä että tämä politiikka voi johtaa EU:n yhteiseen puolustukseen (=puolustusvoimiin), jos Eurooppa-neuvosto niin päättää ja huomioiden tietenkin kunkin maan perustuslain vaatimukset. Tähän Suomi on sitoutunut. Tästäkään asiasta ei vaaleissa puhuta. Tyydytään vain toteamaan, että Nato ei ole ajankohtainen.

Entäpä sitten EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen, jota sekä Ranska etta Saksa ajavat ponnekkaasti eteenpäin? Mielestäni Suomen pitäisi olla tässä asiassa huomattavasti aktiivisempi. Ja olisi reilua, että kansanedustajaehdokkaat tai ainakin puolueiden puheenjohtajat ilmaisisivat avoimesti kantansa siihen, miten Suomen pitäisi osallistua EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen.

Hyvä Jan Rossi, en tiedä, miten Halonen, Vanhanen, Tuomioja ja Kääriäinen ajattelevat tarkalleen Suomen Nato-politiikasta. Imeytymällä Natoon kiinni Suomi pelaa käsitykseni mukaan omaa peliään ja aikaa. Ilmassa leijuu mielestäni Venäjää kohtaan selvä viesti: "Haemme Natojäsenyyttä, jos politiikkanne muuttuu meitä kohtaan uhkaavaksi mutta, jos status quo pidetään, olemme vain Naton kumppaneita."

Tätä nuorallatanssia voinee jatkaa ainakin niin kauan kunnes Venäjän sotavoimat saavuttavat huomattavasti nykyistä paremman iskukyvyn, mihin mennee ainakin 15 vuotta. Myös USA:n puolesta suomalainen nuorallatanssi sopii, koska USA ei näe Suomen aluetta ja sen lähivesiä strategisesti merkittävinä ainakaan vielä. Venäjän öljykuljetuksethan saadaan pysäytettyä vaikkapa Tanskan salmissa ja tuleva kaasuputkikin poikki tarvittaessa vaikkapa eteläisellä Itämerellä.

En näe kuitenkaan Suomen liittymistä Natoon mahdottomana esim. 8-10 vuoden kuluttua varsinkin, jos USA:n seuraavat hallinnot muuttavat tapojaan eurooppalaisemmiksi koskien ihmisoikueksia, kv. lakien noudattamista ja ympäristöpolitiikkaa sekä valtapolitiikkaa yleensä.
Sekä jos tuntisimme, että Venäjältä olisi nousemassa uhka meitä kohtaan.

"Nuorallatanssipolitiikassaan" Suomi tuntuu kuitenkin unohtavan sen mahdollisuudet kehittää puolustusyhteistyötä EU:n sisällä ytimessä sekä erikseen Ruotsin ja Norjan kanssa. Keskustan kannattajakunnassa EU:n ytimiin meno koetaan usein epämiellyttävänä samalla kun liittoutumattomuus ja puolustuksemme hoito täysin itsenäisesti koetaan hyveinä. Tästä johtuen olenkin peränkuuluttanut kokoomuksen ja SDP:n yhteistä hallitusta, jolloin emme jäisi orbiteriksi EU:n ulkoradalle ja saisimme turhan välihallinnon poistettua kuntauudistuksessa.

Hyvä Jouni Pulli - Mielestäni Suomi toimii NATO:n kanssa ns. harmaalla vyöhykkeellä. Suomen linja ei voi olla selkeä suhteessa NATO:oon, USA:han ja Venäjään sillä Suomen linjan tekee epäselväksi Suomen itselleen kehittämä NATO-optio. NATO-optio on asia, joka hämmentää kaikkia osapuolia. Ylläpitämällä optiota, Suomi ikäänikuin pitää kaikkia epävarmuuden tilassa aikeistaan. Aikooko Suomi liittyä NATO:oon, pysyä sen ulkopuolella, vai jatkaa nykyistä rauhankumppanuuspolitiikkaansa NATO:n kanssa? Jos Suomen aikomuksena on jälkimmäinen, silloin NATO:sta pitäisi kysyä, että onko rauhankumppanuusohjelma ikuinen vai määräaikainen projekti.

Jos Suomella olisi selkeä turvallisuuspolitiikka, Suomi ilmottaisi selkeästi, että se toimii vain ja ainoastaan rauhankumppanuusohjelmassa, eikä tavoittele jäsenyyttä. Nyt Suomi ei toimi näin, vaan ylläpitää optiollaan jatkuvaa epävarmuutta aikeistaan yllä naapureitaan ja NATO:a kohtaan. Mielestäni pitäisi nyt kysyä, että onko Ruotsilla itselleen kehittämä optio jäsenyydestä? Miksi Kroatialla tai Makedonialla ei optiota? Missä on Georgian optio?

Hyvä Jan Rossi - Mielestäni selvitin jo yllä miksi Suomi pitää parhaana jatkaa nuorallatanssiaan. En ole niinkään varma, että USA ja Venäjä pitäisivät Suomen kantaa epävarmuutta tuottavana.

Ruotsi on "sukeltamassa" hitaasti kohti Natoa, ainakin jos nykyinen koalitio pysyy vallassa enemmän kuin yhden kauden. Onhan heillä nytkin käynnissä sotilaallinen pitkäaikainen harjoitus San Diegon vesillä, jossa ruotsalaisten Gotland-sukellusvene harjoittelee sukellusvenesotaa USA:n laivaston kanssa. Ruotsissa ollaan kyllä asiasta kovin hiljaa. Siellä edetään projekti projektilta, esim. NRF-joukkojen kanssa harjoittelu ja Boeing C17-kuljetuskonepooliin mukaanmeno.

EU:n sotilaskomitean puheenjohtajan ollessaan kenraali Gustav Hägglund piti Ruotsin Sälessa 2004 tammikuussa merkittävän, mutta valitettavan vähälle huomiolle jääneen puheen, jossa visioidaan Naton tulevaisuutta ja Euroopan puolustuksen suuntaa. Kenraalin mukaan Euroopan pitäisi pystyä tulevaisuudessa itse ottamaan vastuu oman alueen puolustuksesta. Unionin kehitys kohti puolustusliittoa takaisi Hägglundin mukaan Ruotsille ja Suomelle "varmat ja vakaat turvallisuustakuut".

"Principen för samarbetet mellan EU och Nato har varit att Nato fokuserar på kollektivt försvar och EU på krishantering. Nu kanske tiden är mogen att vända på denna princip. Europa skulle kunna ta ansvar för försvaret av sitt eget territorium precis som USA ansvarar för sitt. Tillsammans skulle USA och Europa kunna genomföra krishantering.
---saksittu---
EU är vår egen förening och där finns våra närmaste vänner. Ju starkare föreningen är, också militärt, desto bättre för oss. En utveckling som styr EU mot en försvarsallians skulle ge våra länder en trygg och stabil försvarsförsäkring."

http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1042&a=224225

Hyvä Lasse Lahtinen, Hägglundhan on sanonut totuuksia (mielestäni) myös Irakin tilanteesta, mutta niiltä osin tilanne on ehkä muuttunut siihen, että maa jaetaan osiin, jossa myös Iranilla tulee olemaan oma "valvontakaista".

Mielestäni yllä esittämäsi teksti kuvaa hyvin sitä reaalitilannetta, jonka USA:kin hyväksyy. USA on ymmärtänyt, että sillä ei yksinkertaisesti ole varaa eikä halua huolehtia Euroopan puolustuksesta varsinkin kun kylmä sota on ohi. "Eurooppalaisen Nato-osaston" rapakunto tuli varsin räikeästi selville Jugoslaviaa jaettaessa. Tästä selkkauksesta kotiläksynsä lukenut USA ei enää halua panostaa Euroopan puolustukseen. Tsekin ja Puolan ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisella on moninainen tarkoitus:
a. jatkaa liian kalliin ja huonosti edistyvän projekin rahoitusta;
b. hankkia "uusia eurooppalaisia ystäviä" puolustukseen sisäpoliittisista syistä;
c. heikentää EU:ta tai ojentaa sitä toimimaan enemmän USA:n tahdon mukaisesti;
d. tehdä diiliä venäläisten kanssa globaalihallinnassa.

Tsekin varapääministeri Alexandr Vondra lupasi Saksan ulkoministeri Hans-Walter Steinmeierille, että ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisesta tullaan neuvottelemaan syvällsesti Natossa. Ei siis ole lainkaan varmaa vielä, että järjestelmä rakennetaan. Tiedot: www.praguemonitor.com.

Hyvä Jouni Pulli - Tähän keskusteluun pitäisi nostaa nyt Puolan kritisointi Patriaa vastaan. Mistä tässä on kysymys? Puolan armeijan vastavakoilun päällikkö Antoni Macierewicz on nimittäin jättänyt rikostutkintapyynnön Patrian panssaroituja pyöräajoneuvoja koskevasta parin vuoden takaisesta suurkaupasta. Onko Suomen ja Puolan suhteissa nyt jotakin kitkaa? Markus Lyra ulkoministeriöstä kiistää, että mitään ongelmia ei olisi, mutta Puolan syytökset asiassa on melkoisia.

Näyttää nyt todellakin siltä, että Puola on ottamassa ulkopolitiikassaan todellista irtiottoa menneisyyteen ja syytösten kohteeksi kelpaa mikä tahansa maa ja osapuoli. Jos Patrian toimittamissa vaunuissa olisi todellakin jotakin vikaa, asia pitäisi välittömästi tutkia, sillä Patria ja Slovenia ovat allekirjoittaneet sopimuksen 135:n AMV-ajoneuvon toimittamisesta Sloveniaan. Toivottavasti puolalaisraportti ei vaikuta millään tavalla tähän kauppaan.

Taisin jossain kirjoittaa tuossa ylempänä, että Puolan politiikka tulee seuraavan 10 vuoden aikana olemaan ennalta vaikeasti arvioitavaa ja poukkoilevaa. Nyt Suomi joutuu kestämään (mutta toivottavasti ei maksamaan) tämän EU:n uuden "teinin" ailahtelevasta käyttäytymisestä.

Toivokaamme, ettei vaunuissa ollut mitään suurempaa vikaa ja että kyse on vain Puolan oman linjan hakemisesta. Siellähän on porukkaa vaihtunut tiuhaa tahtia, mutta työttömyys on edelleen korkealla. Ehkäpä ulkopoliittisella pullistelulla pyritään korvaamaan sitä, mitä sisäpolitiikassa ei osata tehdä.

Nyt Patria näyttää saavan kritiikkiä Suomestakin kun aamun HS:ssä everstiluutnantti evp. Erkki Heinilä syyttää Patriaa surkeiden tykkien myymisestä Egyptille. HS:än uutisen mukaan Egyptiin myytyjen tykkien viat salattiin ja voitelurahan käyttö oli ilmeistä. Jos tämä uutinen pitää todella paikkansa, miten ihmeessä voi olla mahdollista, että suurimmaksi osaksi Suomen valtion omistama Patria voi toimia tällä tavalla? Ovatko puolalaisten tiedot sittenkin oikeita? Mustamaalaako Patria Suomen mainetta maailmalla toimittamalla viallisia laitteita asiakkailleen? Heinilän syytökset ovat melkoisia aamun HS:ssä.

Hyvä Jan Rossi, en osaa tuohon patria-juttuun sanoa muuta kuin, että Erkkki Heinilän ja Patrian tj. Jorma Wiitakorven näkemykset menevät selvästi ristiin. Olisi ollut varsin järkevää. jos HS:n lehtijutussa olisi kerrottu, miksi "paikallinen agentti on välttämätön kaikissa arabimaissa ja monissa muissakin maissa". Käsittääkseni tämä asia voidaan perustella täysin legitiimein perustein.

Tsekin ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisesta tullaan päättämään parlamentissa vasta ensi talvena tai vuodne päästä keväällä tsekkiarvioiden mukaan. Asia on vasta alkutekijöissään, sillä tsekit aikovat tänään kysyä amerikkalaisilta, suojaako järjestelmä myös Tsekkiä.

Tsekin hallitus kannattaa järjestelmän rakentamista mutta esim. hallituksen 2 pienpuoluetta haluaisivat, että se liitettäisiin Nato-järjestelmään. Oppositiossa tass joko vastustetaan koko hanketta tai halutaan asiasta kansanäänestys. Saapa nähdä pulpahtaako tässä asiassa vielä Iso-Britannian, Tsekin ja Puolan lisäksi pinnalle joku muu maa.

Suomen ulkopoliittisen keskustelun keskiössä näyttää vuodesta toiseen keikkuvan Venäjä ja USA. Tietysti on tärkeää pitää yllä aktiivista politiikkaa mainittuihin suuntiin. Ohjushankkeesta syntyneen keskustelun perusteella ja muutenkin rohkenisin nostaa keskusteluun mukaan monien tärkeiden maiden joukosta Suomen suhteet Saksaan. Vientitilastoilla mitattuna Saksa on maailman suurin talousmahti ja Venäjän rinnalla se on tärkein kauppakumppanimme. Ei ole täysin väärin puhua Saksasta unionin tärkeimpänä jäsenvaltiona.

Ovatko suhteemme Saksaan hyvät ja pitäisikö niitä parantaa? Vai pitäisikö ottaa etäisyyttä? Saksa on ulkopolitiikassaan horjumaton ja noudattanut sellaista linjaa, joka unionin pienen maan kuten Suomen on helppo hyväksyä. Schröder haparoi hieman ihmisoikeuskysymyksissä, mutta Merkel on palauttamassa Saksalle johtajuuden kansalaisvapauksia aktiivisesti tukevana valtiona. Presidentti Halonen kävi kesällä Berliinissä ja liittokansleri Merkel joulukuussa Suomessa. Huippuvierailujen lomassa on voinut TV-kuvista vakuuttua, että maidemme kahdenväliset suhteet ovat henkilötasolla asti erinomaisessa kunnossa. Mutta ehkä tämä ei ole median mielestä niin kiinnostava aihe kuin nimettömiin lähteisiin perustuvat vihjailut Tuomiojalle suuttuneesta ulkoministeri Ricesta?

Suomen ja Saksan hyvistä suhteista kertoo esim. se, että Erkki Tuomiojalla ja Saksan SPD:n puheenjohtaja Kurt Beckillä oli yhteinen tilaisuus Tapanilan työväentalolla eilen. Kontaktit niin Saksan ja Suomen elinkeinoelämän kuin suomalaisten ja saksalaisten poliitikkojen välillä ovat käsittääkseni suorat ja tiheät. Tässä asiassa Paavo Lipposella on ollut merkittävä asema. Vanhasen Saksan politiikasta minulla on varsin vähän tietoa