Torstaina 8.2.2007    6 kommenttia

Ranskalaista oikeutta

Brysselin lentoasemalla. Illalla Hanna-Leenan Hemmingin vaalitilaisuuteen. Huomenna Korva-kampanjaa Helsingin seudulla.

Mainitsin eilen, että Ranskasta olisi odotettavissa mahdollisesti kova uutinen tänään. Juttua ei juuri uutisoitu kansainvälisessä mediassa eikä tätä kirjoittaessa ranskalaistenkaan lehtien kotisivuilla. Mitään mullistavaa ei onneksi tapahtunut.

Homma koski selvityspyyntöä, jonka ranskalainen yritys Arcelor Atlantique et Loraine oli pyytänyt Ranskan korkeimmalta hallinto-oikeudelta (Conseil d'État) koskien Euroopan päästökauppajärjestelmään liittyvää päästöoikeuksien jakoa. Yrityksen mielestä päästökauppadirektiivi ei ole sopusoinnussa Ranskan perustuslakiin kirjattun tasa-arvoisuuden periaatteen kanssa.

Korkein hallinto-oikeus joutui tekemään perinpohjaisen selvityksen EU-lain suhteesta Ranskan lakiin ja Ranskan perustuslakiin.

Tämän päiväisessä lehdistötilaisuudessa Ranskan korkein hallinto-oikeus antoi lausunnon, että EU-laki on edelleen Ranskan lain yläpuolella, mutta Ranskan perustuslaki on EU-lain yläpuolella.

Käytännössä tämä merkitsee, että jos taho valittaa EU-direktiivin olevan Ranskan perustuslain vastainen, Ranskan perustuslakituomioistuimen on ensin selvitettävä onko kyseinen direktiivi EU:n perussopimusten tai yhteisölainsäädännön yleisten periaatteiden vastainen - niiltä osin kun perussopimus vastaa Ranskan perustuslakia. Mikäli näin on, siirtyy tapaus EY-tuomioistuimelle.

Mikäli direktiivi taas on EU-perussopimusten mukainen, asia otetaan käsittelyyn Ranskan perustuslakituomioistuimessa. Jos direktiivi todetaan Ranskan perustuslain (tai sen hengen) vastaiseksi, direktiivi menettää voimansa Ranskassa. Jos direktiivi taas todetaan Ranskan perustuslain linjaiseksi, se pysyy voimassa Ranskassakin.

Mitä tämä käytännössä siis merkitsee? Se selvinnee vasta sitten kun Arcelor Atlantique et Loraine -yrityksen tapaus on käsitelty loppuun. Jos päästöoikeuksien allokointi todetaan Ranskan perustuslain vastaiseksi, vastaavia tapauksia on varmasti odotettavissa paljon lisää. Tällöin koko päästökaupan toiminta Ranskassa saattaisi vaarantua. Ja vastaavia valituksia saattaisi tulla muistakin EU-direktiiveistä. Asia jää nähtäväksi.

Suurimmalta uutispommilta pelastuttiin. Päätös, että Ranskan laki olisi ollut EU-lain yläpuolella olisi vienyt pohjan lähes koko Ranskan EU-jäsenyydeltä.


6 kommenttia

Perjantaina 9.2.2007 klo 21:48

Ranska miettii Alexin tavoin itsenäisyyttään, mutta osataan Suomessakin.

Tein nopean paluun tänne Alexin blogiin. Asia on suorastaan hykerryttävän herkullinen. Kokoomus on tänään muuttanut vaaliohjelmansa kohtaa, jossa se vaati lääkkeiden arvolisäveron poistamista. Miksi? No, vaatimus on EU-säädösten vastainen! Anteeksi kuinka ? " Itsenäisessä " Suomessa emme voi itse päättää lääkkeiden arvonlisäveron poistamisesta, O tempore O mores.

Mitä teki kokoomus. Orjasieluissti muutti tavoitettaan EU-säädösten mukaiseksi. Amen, pruttis.Sanoin pressan vaaleissa. Missä EU, siellä ongelma, jatko-osa ilmeistyi tänään: Missä EU, siellä Alvi.

Lauantaina 10.2.2007 klo 13:49
Christian van Niftrik

Tuntuu herra Soinilla olevan vaalit menossa.

Lauantaina 10.2.2007 klo 14:59
Antti Virolainen

Vaikka puhe olisi aidanseipäistä, Soini kääntää sen ennemmin tai myöhemmin EU:n ja ylipäänsä länsi-integraation loputtomaan "turmiollisuuteen". Apropoo, satuitteko lukemaan aamun Hesarista pääkirjoitusta ja Max Jakobsonin vieraskynäartikkelia? Mitä ajatuksia ne teissä herättivät?

Lauantaina 10.2.2007 klo 19:45
Alex Stubb

Timolle - kiitos taas käynnissä. Pimeyden ydin kiittää...

Olen samaa mieltä kanssasi lääkkeiden alvista, alas vaan. Sama pätee ruoan alviin. Ryhdytään talkoisiin.

Ehkä voisimme samaan syssyyn lähteä harmonisoimaan veroasteita ympäri Eurooppaa?

Mitä olet mieltä olet Suomen autoverotuksesta? Pitäisikö se saattaa EU-sääntöjen mukaiseksi?

Entä alkoholivero? Pitäisikö tavaran liikkua vapaasti koko EU:n alueella vai onko ok, että tulli takavarikoi nettikaupan viinejä?

Tekisi mieleni muokata sanontaasi: Missä vero, siellä valtio. Missä EU, siellä alhainen vero.

Sunnuntaina 11.2.2007 klo 8:51

Timo Soinille sanoisin jälleen kerran, että mitä hän olisi valmis tuomaan vastustamansa EU:n tilalle? Sanoisin edelleen näin, että jos Soinin politiikka toteutuisi, Suomi eristäytyisi omaksi saarekkeekseen Venäjän kylkeen jos Suomi eroaisi EU:sta. Käsittääkseni Soinilla ei ole tarjota tilalle mitään muuta kuin Norjan tai Sveitsin kaltaista ratkaisua, joka ei voi toimia Suomen osalta. Norja pärjää EU:n ulkopuolellakin suurten öljy- ja kaasuvarojensa kautta ja Sveitsi pankkisektorinsa kautta. Suomen tie ei voi siis olla Norjan tai Sveitsin tie, koska Suomella ei ole energia- tai muitakaan luonnonvaroja menestykseen. Suomen tie menestykseen on ollut työ. Suomi on nostanut itsensä työn tekemisellä menestykseen ja yksi vain työllä saavutettuun menestykseen on ollut kansainvälinen yhteistyö. Mielestäni tätä yhteistyötä on jatkettava kaikissa kansainvälisissä järjestöissä EU:sta, YK:hon, YK:sta NATO:oon. Itse näen Suomen vahvana kansainvälisenä toimijana, toisin kuin Soini, joka haluaa maan eristymistä.

Jan Rossi
jan.rossi@saunalahti.fi
http://koti.welho.com/jrossi4

Perjantaina 16.2.2007 klo 21:25

Herr Stubb!
Varför måste vi i Finland ha högsta moms på livsmedel?
När vi blev EU- medlemmar, lovades det att livsmedelspriserna rasar ner.
Så icke i dag! Livsmedlespriserna är höga (stiger varje år), och det även tack vare högre moms jämför med övriga EU -länder?

Kirjoita kommentti