Perjantaina 22.12.2006    

Joulupeace!

Joulun odotus on hienoa aikaa. Ei pidä stressata liikaa. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Taas on valmistelut jääneet vähän viime tinkaan.

Vietämme joulua täällä Brysselissä. Suzannen vanhemmat, sisko ja siskontytär sekä minun vanhemmat tulevat meille joulunviettoon. Huomenna on tupa täynnä.

Tänään sain hankittua viimeiset lahjat. Suzanne oli taas hoitanut suurimman osan.

Jouluaatto menee suomalaisittain. Joulupäivänä on brittiläisten perinteiden vuoro.

Olen vastuussa jouluaaton ruuasta. Jännittää vähän. Pappa-parka sai aika pitkän ostoslistan hoidettavakseen. Eihän suomalaista joulua voi viettää ilman suomalaisia raaka-aineita.

Sain tänään muutaman soiton Stockmannin herkkuosastoa kiertävältä faijaltani. Kiitin avusta ja lupasin, että hän saa palkkioksi luvan röhöttää sohvalla koko joulun...kunhan viihdyttää lapsia.

Vaikka kaikki menee aina viime tinkaan, niin olen sitä mieltä, että tänä vuonna ei pahemmin ole tarvinnut jännittää. Näin kunnes hain eilen illalla inspiraatiota Mysi Lahtisen Joulu - sen historia, askareet ja herkut-kirjasta.

Se on hieno kirja, mutta joulustressiä se ei taida vähentää. Kirjan mukaan tässä vaiheessa olisi pitänyt ostaa kaikki lahjat, lähettää joulukortit, järjestää kirjahyllyt, kiillottaa perhehopiat, mankeloida pöytäliina, silittää servetit, pedata joulusängyt, pestä ikkunat, siivota vaatehuone, viedä matot hankeen, pestä lattiat...

Päätin keskittyä kirjan muihin ehdotuksiin, jotka olivat erinomaisia.

Ennen joulurauhaa vielä pari linkkiä.

Ensimmäinen on keskiviikkona nauhoitetun EUXTV:n keskustelu, joka löytyy osoitteesta http://player.narrowstep.tv/?player=EUXTV&void=38674. Siinä örisen Klaus Hänschin kanssa Suomen ja Saksan puheenjohtajuuksista. Itse löysin vain ohjelman ensimmäisen osion, jossa käsitellään Suomen kautta. Ehkä se toinen tulee myöhemmin.

Toinen linkki vie Kirsi Pihan kirjablogiin, joka avattiin tällä viikolla Hesarin kotisivuilla. Suosittelen http://blogit.hs.fi/lukupiiri/

Harvat tietävät, että Kirsi on aivan käsittämätön lukutoukka. Ahmii kirjoja kuin viimeistä päivää. Veikkaan, että tästä tulee todella mielenkiintoinen blogi. Päätin jopa itse osallistua keskusteluun. Nimimerkki on todella vaikeasti arvattavissa...

Joulupyhien aikaan en varmaankaan malta olla poissa päätteeltä, mutta nettipäiväkirjan säännöllisyys on tuskin normaaliluokkaa. Ennen uutta vuotta lupaan kuitenkin kirjoittaa tilinpäätöksen viisivuotiskauden ensimmäisestä puolikkaasta.

Toivotan kaikille lukijoille (nyttemmin noin 700 päivässä!) oikein hyvää ja rauhallista joulua.

Siis Joulupeace!

 


Kirjoita kommentti