Keskiviikkona 15.11.2006    

Syysaamu

Harvoin syysaamu valkenee yhtä kauniina. Se tuli tänään koettua Strasbourgissa. Aurinko paistoi ja asteitakin oli lähemmäs 20.

Taiteellisesta vaikutelmasta vastasi tällä kertaa avustajani Henrik. Hänen kuviaan voi ihailla alla.

Hotellilaiva, josta Henrik tykkää. Bateau Hotel l'Elegant.

Muutoin päivä oli työntäyteinen. Saldoksi kolme puheenvuoroa täysistunnossa, kolme TV-haastattelua, yksi radiohaastattelu, kolme mielenkiintoista kokousta ja yksi iltatilaisuus.

Puheenvuorot olivat palveludirektiivistä, Itämeristrategiasta ja EU:n puolustuksesta. Haastattelut Suomen ja Turkin tiedotusvälineille. Tapaamiset erilaisista aiheista, muun muassa seksuaalivähemmistöistä.

Aurinkoinen aamu.

Palveludirektiivistä sanoin, että on syytä juhlaan, suruun ja toivoon. Juhlaan, koska direktiivi saatiin aikaan. Suruun, koska keskusteluilmapiiri oli protektionistinen ja nationalistinen. Toivoon, koska EU perustuu neljään vapauteen: ihmisten, tavaroiden, rahan ja palveluiden vapaaseen liikkumiseen.

 

Syksy on suhteellinen käsite.

Keskustelu Itämeri-strategiasta oli ehkä yksi meppikauteni kohokohdista. Kyseessä on aloite, joka on kaikkien Itämerimaiden ja puolueryhmittymien käsialaa. Hommia on piiskattu parisen vuotta ja aloite on nyt valmis.

"Itämeri-strategia pohjoiselle ulottuvuudelle" on yritys tuoda Itämeri EU:n keskiöön. Salikeskustelussa oli hyvä tunnelma. Paikalla oli laskujeni mukaan 40 meppiä, mikä ei ole huono saldo. Puheenvuoroja oli yhteensä 25.

Kaikki tukivat strategiaa, joskin nyanssieroja oli tietenkin havaittavissa. Erityinen kiitos suomalaisille mepeille, jotka ovat olleet hankkeessa mukana. Tänään esimerkiksi Paavo Väyrynen, Henrik Lax ja Anneli Jäätteenmäki pitivät erinomaiset puheenvuorot. Taustatukea on tullut kaikilta suomalaislta mepeiltä.

Keskustelun jälkeen meillä oli cocktail-tilaisuus. Paikalla oli taas laaja kirjo kaikista Itämeren maista. Itämeren ympärillä on "hype".

Elina Viilupille ja Lauri Tieralalle kiitos, että pohjustivat raportin.

Joutsenet joella. Lenkkeilin heidän ohi myöhemmin, mutta eivät olleet moksiskaan.

Kello 21.00 alkaneessa istunnossa "jeesustelin" vielä EU:n puolustuksesta. Kannatin tietenkin, siis puolustusta. Se, että istuntoja järjestetään tuohon aikaan, ei ole kannatettavaa...

 

Miksi tämä rakennus ei ole Brysselissä?

Vielä lopuksi anekdottii. Tuikkasin eilen pressiaamiaisella ihan vain vitsinä, että ehkä Puolan ja Venäjän välisen lihakiistan voisi kiertää sillä, että HK:n omistama Sokolow lähettää lihansa Suomen kautta Venäjälle.

Oli kuulemma ollut uutisena Kauppalehdessä. Hyvä juttu sinänsä, mutta ihan vain "for the record": kyseessä oli vitsi. Myönnän: eikä välttämättä edes hauska...

 

Katse korkealle!

Päivän saldo oli ilman muuta plussan puolella. Avustajani Heli jaksoi taas painaa hommia ihan liian kauan. Samoin Henrik. Helmiä molemmat. Se auttaa jaksamaan.


Kirjoita kommentti