Maanantaina 7.6.2004    

Hämeenlinna, Tampere, Pirkkala ja Ylöjärvi

Kuusi päivää vaaleihin. Ennakkoäänestys loppuu huomenna.

Oli ihanaa hakea perhe eilen lentoasemalta. Emilie juoksi täysillä syliin ja halimisesta ei tahtonut tulla loppua. Suzanne oli voimissaan. Oliver oli kasvanut hurjasti. Olinhan missannut neljäsosan hänen elämästään.

Perheen arki palautui heti. Pääsin vaipanvaihtoon ja iltasatuja lukemaan. Yöunet jäivät heti vähemmälle. Emilielle nousi 39 asteen kuume ja Oliverilla on yskä. Siinä tuli valvottua puoli yötä.

Aamulla lähdin Hämeenlinnaan Eurooppalaisen Suomen bussille. Elina Kökkö, Jussi Lähde, Mika Ronkainen ja Mikko Hieta olivat torilla auttamassa. Aluksi oli vain kylmä. Lopussa satoi. Onneksi torilla oli säästä huolimatta paljon porukkaa.

Lähdimme aamupäivän lopuksi Elinan ja Mikon kanssa Tampereen keskustorille, jossa Tero Luoma odotti meitä rankkasateessa.

Seisoimme vähän aikaa Kokoomuksen teltalla kunnes päätimme Antti Niemisen kanssa siirtyä Kauppahalliin. Siellä oli paljon porukkaa, koska Mikko Alatalolla ja Sulo Aittoniemellä oli joku show. Kiitos Mikolle ja Sulolle, että saimme jaettua paljon esitteitä heidän siivellään.

Kauppahallilta suuntasimme Teron, Elinan ja Tommi Uitin kanssa Pirkkalaan. Siellä meitä olivat vastassa Esko Mälkönen ja Antero Saksala, Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Hienoa, että paikalliset Kokoomuslaiset jaksavat auttaa.

Pirkkalasta suuntasimme Ylöjärvelle, jossa jaoimme esitteitä paikallisen Valintatalon edessä Teron, Tommin, Elinan, Otso Lehtisen ja Helena Martikaisen kanssa. Miia-Hannele Lahti on myös ollut suureksi avuksi Ylöjärvellä.

Taas onnistunut kampanjapäivä. Täydellä höyryllä eteenpäin. Vielä jaksaa.

Kirjoita kommentti