Vaalifiiliksiä
Vaaleista on kulunut kuusi päivää. On ollut aikaa mutustella. Olipahan muuten vaalit! Suomen poliittinen kenttä muuttui kertaheitolla moneen suuntaan.
61 kommenttia
Hyvin kirjoitat ! Jatka ihmeessä.
Arvostan sitkeyttä ja laajaa näkemystä joka sinulla on asioiden hoitoon ( ja myös maailman menoon) En pidä tavasta ,jolla asioita musta-valkoistetaan sekä mediassa, "kaduntallaajien" toimesta. Myös (tietyt) poliitikot ovat osaltaan syyllisiä ilmiöön.
Hyvä Aleksander!
Pidän sanomastasi ps:sten"puolustuksestasi" tänään. Olet todella rehti suomalainen herrasmies , mistä olet moiset lahjat saanut? Olet ollut mun suosikkini alusta asti, joskin syystä, äänestin persuja. Olen tavallinen ex-työläinen, nainen eläkkeellä. Ajatukseeni on, että jos työnantajallani menee hyvin, menee myös työntekijällä.
Ajatusmaailmassani katson eteenpäin. Jo jokainen valtio huomaa, et hyvä tämä Eu, ei meidän tartte nyt niin hyvin itse johtaa tämä maatamme taloudellisesti kun on tuo Eu, et ataa mennä vaan.
Jotain jarruja tähän hommaan, muuten me vastuuntuntevat kansalaiset ja valtiot joudumme liriin. JA SITÄ KYLLÄ PELKÄÄN. Asia ei Sinulle kuulu vielä...?ehkä jo seuraavassa hallituksessa.
Lykkyä tykö pojat, mut älkää antako periksi. Kova kovaa vasten.
Hilkka Kuikka
Hyvää Pääsiäistä, hra ministeri!
Onnea loistavasta vaalituloksesta! Hienoa, että otatte kantaa tuohon pöyristyttävään Soinia koskevaan ulkomaan uutisointiin. Samaa toivoisi muiltakin vallan kahvassa olevilta. Tuo kyseinen median toiminta on aiheuttanut närää varmasti jokaisessa, joka pystyy katsomaan asioita objektiivisesti - puoluekannasta riippumatta.
Rajansa kaikella, myös ja erityisesti loan heitossa. Ei ole fiksujen hommaa.
Toivottavasti ministeripestinne saa jatkoa - voittavaa pelaajaa ei pitäisi lähteä vaihtamaan.
Hieno kirjoitus Alexilta, juuri näin. Suvaitsevaisuus entistä puoluettani kohtaan nousi kertaheitolla.
Hienoa Alex, sinä olet todella moderni valtiomies ja hienosti hoituu vikka mitä...ja sinusta on PAKKO tulla myös seuraava ulkoministeri...aivan PAKKO.
Onnea hallitusneuvotteluihin toivoo Saga/ Radio Suomi / Tukholma
Kehottaisin myös harkitsemaan keitä dosentteja ulkoministeriö kutsuu kansainvälisiin lehdistötilaisuuksiin selittämään suomalaista parlamentarismia. Esim. Jan Sundberg (RKP) rinnasti tällä viikolla ulkoministeriön tilaisuudessa Perussuomalaiset natseihin. Tämä olisi ollut tiedossa mikäli hänen kirjoituksiaan olisi lukenut. Kuka Ulkoministeriössä on tästä tilaisuudesta vastuussa?
Otatko sitten itse vastuun lehdistön demonisaatiosta? Oletko katsonut videolta UMn ennen vaaleja pitämän lehdistötilaisuuden, jossa Jan Sundberg, joka on RKPn jäsen, esittelee Perussuomalaisia natseiksi? Kannattiko?
Ihan pakko korjata:
"Ensi viikolla alkaa hallitustunnustelut ja varsinainen eduskunta työ."
Eduskuntatyö on yhdyssana :)
Ei pidä demonisoida??
Olen samaa mieltä, jos sama periate sovelletaan muiin ihmisiin, ryhmin tai tapauksiin. Mutta tämäkin asia käsitellään valikoivasti, varsinkin kun kyseessä on joku muualla.
Otetaan esimerkiksi Hamas, oka voitti demokraattiset vaalit. Miksi demonisoitiin, kysyn Stubbilta?
Miksi esim. Saddam demonisoitin, vaikka Suomi, Eurooppa ja USA tekivät hänen kanssa yhteistyötä monta vuotta "aina hyvässä hengessä"?
Minusta tuntuu, että Stubb arsyynty koska Soini on suomalainen. Eli muita saamme kritisoida, mutta muut eivät saa kritisoida meitä!!
Eläköön demokratia ja tasavertaisuus!
Hienoa "Herr Stubb"! Onnea vaalihäviöstä huolimatta kokoomukselle ja suurimmalle puolueelle. Minä annoin ääneni täältä Saksasta kokoomukselle, mutta nimiä en sano. Se, että miksi äänestin kokoomusta, ei johdu Jyrki Kataisesta, vaan teistä herra Stubb. Te / sinä olette selkeäsanainen ja moderni "tyypi", jota on ilo kuunnella ja seurata. Kaikkea hyvää teille täältä Saksasta toivottaa Mika Salmi.
Frohe Ostern!!
Mit freundlichen Grüßen
Mika Salmi
Morjesta Alex,
Rohkenen aloittaa viestini "tuttavallisesti", sillä tapasin teidät viimevuoden Intian visiitillänne Delhissä Suomen lähetystössä. Toimin edelleen Delhissä ja seuraan Suomen politiikkaa sekä tapahtumia erittäin aktiivisesti. Haluaknkin osoittaa huomioni teidän kertakaikkiaan hienoon tapaan puolustaa Soinia häneen ulkomailta kohdistuneeseen kritiikkiin. Tämä kuvastaa arvostavaa tapaanne suhtautua Soinin edustamaan "uuteen aaltoon" ja kovastikin kritiikkiä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin saaneeseen agendaan. Hienoa ja tyylikästä toimintaa teiltä jonka varaan Suomen tulevaisuus on hyvä uskoa. Hyvää jatkoa teille.
parhain terveisin : sami haga, New Delhi 23.04.2011
Onnittelut hienosta vaalituloksesta Alex! Olet sen ansainnut!
Samaa voisin sanoa koko Suomelle. Vaikka viime päivinä on Suomessa ja maailmallakin koettu eritasoista hysteriaa Perussuomalaisten vaalivoitosta, pidän tulosta kuitenkin hyvänä asiana suomalaisen politiikan kannalta.
Ihmiset kiinnostuivat jälleen politiikasta ja vanhat suuret puolueet ovat joutuneet katsomaan ja kritisoimaan omaa tekemistään ja politiikkaansa aivan uudella tavalla. Enää ei riitä se, että mennään laput silmillä vanhalla taktikalla ja teeseillä eteenpäin.
Kuten itsekin totesit, Timo Soini fiksu henkilö, jonka poliittiset näkemykset ovat täysin tahriintuneet puolueen radikaalien ''hörhöjen'' varastaessa palstatilaa ja median luodessa hänestä joka päivä erilaista kuvaa. Perussuomalaiset eivät olisi koskaan voineet nousta näin suureksi puolueeksi ilman Soinin rautaista otetta omistaan. Soini tulee pitämään huolen siitä, että oma puolue pysyy aisoissa jatkossakin, toivottavasti.
Tulevia hallitusneuvotteluja odotetaan suurella mielenkiinnolla koko Suomessa ja toivottavasti pitkän väännön jälkeen saatte sellaisen hallituksen muodostettua, mikä vastaa kansan vaaleissa osoittamaa mielipidettä.
Tsemppiä Alex!
Hienoa puhetta ministeriltä, tsemppiä ja onneksi olkoon vaalivoitosta.
"Ei pidä demonisoida. Olen tuntenut Soinin 8 vuotta. Monta EU-taistelua on käyty, ja aina hyvässä hengessä. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta "Jytky" on reilu ja vastuullinen jätkä"
Hei
ja onnea vaalivoitosta. minulla on yksi kysymys. mikä on mielipiteesi, miten uusi hallitus, jossa todennäköisesti olet mukana ulkoministerinä tai muutoin suomen ulkomaan politiikassa, aikoo hoitaa helsingin ja uudenmaan alueiden ulkopuolisten asioita? aluepolitiikka, lasten ja nuorten tulevaisuus muualla suomessa, rahoitus hankkeisiin, koulutus ym.
pohjoispohjanmaalta
maarit nurkkala
ps. saman kysymys tulee menemään myös muille tulevaan hallitukseen pääseville! eu on eu, mutta suomi on suomi, kotimaa.
http://en.rian.ru/international_affairs/20110420/163613361.html
Venäläinen analyysi Suomen vaaleista yhdistää tuloksen nationalismin kasvuun muuallakin Pohjois-EU:ssa.
Kysymys muuallakaan ei enää analyysesssä ole pelkästään pesu-voitosta, vaan laajemmasta trendistä.
Kannattaa Timoa hyödyntää silti brändi-työssä niin kauan kuin enää ketään maailmalla kiinostaa...
Vuoroin vieraissa käydään. Tällä en viittaa kestävän avioliiton salaisuuteen, vaan lehdistöön. Muistan hyvin kv-lehdistön selityksen haiderismille. Pieleen meni,että pätkähti. Nyt vuosikymmen FPÖn vaalivoiton jälkeen, ainakin Strachen osalta, tuo 90 -luvun lopun analyysi olisi paikkansa pitävämpi.
Jos yhtään lohduttaa, niin välimerellinen ystävämme, La France, on saanut suomalaiselta lehdistöltä lähes yhtä reilua kyytiä kuin Don Jytkäys välimerelliseltä. HS ja sitä kopioivat iltapäivälehdet otsikoivat Ranskan haluavan irtautua Schengenistä, vaikka asian pihvi taitaa sittenkin olla tämä AFP.n uutisoima tarina: http://www.google.com/hostednews/afp/article/ALeqM5hw6EVnN7U2AF6fYKCcH2BTG9AGBQ?docId=CNG.c2f5dc960801ff43cc91b676c7bd5469.241
On muuten kiusallista, ettei EU jaa vastuutaan tämän Pohjois-Afrikasta tulevan "ihmistsunamin" edessä. En näe miksi asia olisi jätettävä yksin Ranskan -saatikka Italian - hallitusten ratkottavaksi.
Finanssikriisin siivittämänä -ainakin retoriikan tasolla - Euroopassa tuntuu rusinat pääsiäispitkosta -politiikka olevan kovassa huudossa. Voimme moista taktiikkaa toki itsekin kokeilla, mutta pitkässä juoksussa se helpottaa yhtä pitkälle kuin pakkasessa housuun lirauttaminen.
Vilho, meinaatko impivaaralaisuutta? Vai sitä, ettei jeesata muita ja jos tulee hätä niin syödään pettua? Hmm... Pettubrändi? Voisiko se mennä kaupaksi maailmalla niin kuin mämmi, pitsi, savusauna tai muut perisuomalaiset herkut ja taidot tai digitaaliset puhevempaimet, ne vähemmän älykkäät.
Vaikka äänestinkin perussuomalaisia, olen silti sitä mieltä, että te, herra Stubb, olette positiivinen tuulahdus suomen ummehtuneessa politiikan kaivossa.
Urheilullinen,sanavalmis,itsevarma,asiantunteva,asiallinen ja sellaisen mielikuvan luoja, että homma toimii.Ei ole syytä murehtia, kun homma on hoidossa.
Kaikkea hyvää teille jatkossa ja lykkyä sinne EU areenalle, siellä sitä tarvitaan!
EU-komissaari Cecilia Malmström kirjoitti merkittävän kommentin blogissaan. Rivienvälistä lukeminen tuskin tuottaa vaikeuksia tämän blogin lukijoille: "Det kommer att dugga förslag och initiativ på migrationsområdet de närmaste månaderna. Det är viktigt att se till helheten och inte låta sig styras av den ibland allt för populistiska och händelsestyrda debatten i media och i nationella valkampanjer." (Linkki artikkeliin "Budget- och migrationsdiskussioner": http://ceciliamalmstrom.wordpress.com/)
Kannattaa lukea myös EU-komissionääri Cecilia Malmströmin artikkeli "finska valet och datalagring", löytyy edellisen linkin kautta myös.
Huomautettakoon, että nämä pakolaisongelmat olivat tiedossa etukäteen. Ranskan & Italian kärhämä osoittaa taas, miten voimallisesti äärikansalliset ajatukset ovat nousemassa suosioon. Tästä asiasta pitäisi ainakin niiden, jotka vielä uskovat EU:hun olla äärimmäisen huolissaan ja ryhtyä toimiin HETI.
Tack Alex för att du tog ställning, för jag har själv varit riktigt irriterad då jag läst svensk media. Tidningarna där använder endast SFP:s politrukker som källa i allt gällande Finland, och som finlandssvensk är jag väldigt nöjd att du visade att inte alla av "oss" tänker lika.
Kiitos Alex että otit kantaa, koska olen itsekin ollut varsin ärsyyntynyt esim. ruotsalaista mediaa lukiessa. Lehdet siellä käyttää RKP:n politrukkeja ainoana lähteenään kaikkeen Suomeen liittyvään, ja suomenruotsalaisena olen tyytyväinen että näytit ettemme kaikki ajattele samalla lailla.
Alex, ehdotan taas, jo ties kuinka monennen kerran, että julkaisisit blogisi oikeassa reunassa myös linkit esim.10 viimeisimmän kommentoijan kommentteihin niin, että keskustelu voisi vielä hetken jatkua aiempienkin alustuksiesi kohdalla, edes muutaman päivän. Niinhän oli asianlaita Unto Hämäläisen blogissa ja on myös Carl Bildtin ja monen muun blogissa. Aika olisi siirtyä nykyaikaan vihdoin tässäkin blogissa.
nyt olisi varmaan sinulle alexander ja koko maalle parempi perustaa uusi Liberal puolue ja katsoa ketä sinne päästää.
Onnittelut vaalimenestyksestä. Kiitos myös avoimesta, selkeästä ja kiinnostavasta viestinnästä sosiaalisessa mediassa. Viestit ovat aidosti kiinnostavia, persoonallisia ja kantaaottavia, ei pelkästään ”nyt olen täällä” viestejä, vaikka niillekin oma tarkoitus on:) Some linjauksesi tuntuu järkevältä. Blogissa voisit harkita myös Facebookin tykkää/suosittele –nappia sekä ”Jaa Twitterissä” –toimintoa. Hauskaa pääsisäistä!
Hyvä Alexander Stubb,
kommenttinne Helsingin Sanomien jutussa Timo Soinin kohteluun liittyen toi minut bloginne sivuille.
Kommenttinne, yleinen käyttäytymisenne julkisuudessa ja luomanne imago kaikki kertoo korkean moraalin omaavasta huippuälykkäästä miehestä, juuri sellaisesta, josta suomalainen politiikka on vain voinut haaveilla. Toinen varsin vahvan imagon ja ehkä perinteisemmällä suomalaisella tavalla korkean moraalin omaava nykypolitikko on Timo Soini.
Näin vaalien jälkeisen A-talkin jossa edustitte Soinin, Laanisen ja Jungnerin kanssa puolueitanne ja silmiinpistävää oli minusta teidän ja Soinin välinen kunnioitus. Vaikka edustatte hyvin erilaisia arvoja ja näkemyksiä sekä lähtökohtanne ovat kaukana toisistaan näen paljon samaa teissä ja uskon että teistä lähtöisin olevalla yhteistyöllä perussuomalaiset ja kokoomus tulevat rakentamaan uutta Suomea.
Olette saaneet minut kuten varmasti tuhannet muut innostumaan politiikasta. Olen nähnyt näissä vaaleissa useamman vaalitentin ja keskusteluohjelman vaaleihin liittyen kuin koskaan aikaisemmin ja uskon että politiikka tulee kiinnostamaan jatkossa muutenkin, ehkä jopa jollain ruohonjuuritason toiminnalla itsekin voisin osallistua.
Itse mielelläni näkisin helmikuussa 2012 Jyrki Kataisen Suomen presidenttinä ja Alexander Stubbin nousevan pääministeriksi. Katsotaan miten käy.
Toivon teille kaikkea hyvää varmasti haastavaan kevääseen.
Parhain terveisin,
Kimmo Penttilä
Ensinnäkin onnittelut vaalimenestyksestä!
Mitä tulee ulkomaisen median kommentointiin, niin tuskinpa kukaan arvostelee Timo Soinia henkilönä, vaan nimenomaan erittäin nationalistisia mielipiteitä omaavan poliittisen puolueen johtajana.
Nationalistit vievät tällä hetkellä Eurooppaa kuin litran mittaa. Heidän kritisoimisensa kritisoiminen ei ainakaan vähentäne monien aiheellista huolta asian suhteen.
Hienoa Alexander Stubb!
Todella hieno ihminen puolustaa Timo Soinia on ihan oikein. Soini ei hauku eikä parjaa ketään ja on hieno ihminen kaikessa. Hän puhuu kieltä jonka kansa ymmärtää.
Nostan hattua että puolustit häntä!
Kiitän moderaattoria mahdollisuudesta lausua muutamia vaatimattomia ajatuksia tämän blogin toteuttamistekniikan ja mielenkiinnon kohentamiseksi.
Totean aivan aluksi, että moderaattorin käyttämä tekniikka blogin toteutuksessa on varmaankin lähes yhtä vanhaa kuin Nestor Bloggaaja h.c. itse. Nykyajan tekniikka tarjoaa blogin lukijoille ja kirjoittajille modernia tekniikkaa, jolla helpotetaan kirjoitusten seurantaa mm. aihepiireittäin, kirjoittajittain, ajankohdittain, linkeittäin jne.
Edelleen haluan - taas kerran- todeta, että moderaattorin tyyli avata uusi oma egoistinen mielipidekirjoitus juuri kun jokin mielenkiintoinen asiayhteys on saanut loistavien kommentaattoriesi Jouni Pullin, Hanna Laurenin, Vilho Partasen, Ari Rusilan ja monen muun (anteeksi ette kaikkien nimiä tähän mahduta) syventämään alustusta, analysoimaan eri näkökulmia, tietoja, näkemyksiä ja vaihtoehtoja.
Toivon siis moderaattorilta kunnioitusta kirjoittajia kohtaan.
Minusta moderaattorin henkilökuvaan kuuluu myös omasta perheestään huolehtiminen. Haastelliset uudet tehtävät syövät aivan toisella tavalla moderaattorin aikaa, energiaa ja keskittymiskykyä kuin 10-vuotinen urakka Brysselissä. Siten toivon moderaattorimme priorisoivan niitä asioita, joihin keskittyy; näin myös täällä blogien ihmeellisessä maailmassa.
Olen makeasti nauranut moderaattorin tokaisuille TV:ssä, "Olen unelmatyössä" ja "pidän tästä kuin hullu puurosta" jne.
On hienoa, jos ja kun vaikeassa ja raskaassa työssä voi vielä pitää hauskaakin ! Kuitenkin varoittaisin myös toisesta kokemuksesta. "Vain tulokset puhuvat puolestaan."
Summa summarum: Laatu ennen määrää, please !
Tuumi ilta-auringon säteiden valossa,
Nestor Bloggaaja h.c.
Alexander Stubb
Soinia on kohdeltu rasistisesti koko mediassa. Oli redi teko puolustaa häntä.
Professori Jan Sundberg oli antanut oman osuutensa kansainvälisen lehdistön ennakkoluuloille Ilta Sanomien mukaan ULKOMINISTERIÖN tiedotustilaisuudessa kansainväliselle lehdistölle, antamalla perustuslaillisille viitekehykseksi natsismin.
Mikäli pitää paikkansa, niin oli ilmeisesti virhe ulkoministeriötä päästää ko professori ääneen.
Helsingin Sanomissa 23.4.2011 Heidi Hautala kirjoittaa että " Olin antanut haastatteluja ulkomaisille toimittajille yhtäkkisestä EU-kritiikin noususta ja poliittisen ajan vakauden ajan päättymisestä.
Ulkolainen lehdistö on siis saanut ennakkoluulonsa ja väärät tietonsa Suomalaisilta vaikuttajilta, yliopiston proffalta/ulkoministeriöltä ja Suomalaiselta mepiltä.
Voikohan um tehdä jotai että vastaavanlainen oman pesän likaaminen loppuisi ainakin um:n tilaisuuksissa.
Yst.
Teja Suominen
ps; Tämä siis kaikissa tapauksissa koskipa väärän tiedon tai ennakkoluulon levittäminen mitä puoluetta tahansa.
Ulkomainen media on käsitykseni mukaan huolestunut ennen kaikkea muukalaisvihamielisyydestä, jota perussuomalaiset edustavat. Kyllä asiaa sietäsi käsitellä enemmän myös omassa mediassamme.
Onnittelut,
vaalivoitosta Kokoomukselle sekä Alexander Stubbille. Kansanedustajan tehtävä on hienoin ja korkein luottamustehtävä minkä Suomessa voi kansalta saada. Uskon ja tiedän, että sinä olet luottamuksemme arvoinen tulevien vuosien aikana.
Tälläkin hetkellä monet kansat taistelevat henkensä uhalla saadakseen äänioikeuden, jonkinlaisen vapauden. Kuulun maailmassa siihen pieneen etuoikeutettuun vähemmistöön joka saa tällaiseen blogiin vapaasti kommentoida. Tänä kauniina Lankalauantaina olen äärettömän iloinen ja ylpeä Suomalaisesta demokratiasta ja vapaudesta.
Toivottavasti ulkoministerinä uudessa hallituksessa on herra Stubb. Paras pelaaja siinä roolissa mitä tällä joukkuellla on koskaan ollut, vuodesta 1917.
Hyvää Pääsiäistä
Minusta Anneli Jäätteenmäki sanoi hienosti tämän päivän Hesarissa vaalien äänikuninkaista (Soini, Stubb), että molemmat puhuvat omalla tavallaan selvää ja ymmärrettävää kieltä ilman koukeroita ja ilmaisevat poliitikoille harvinaisen selvästi oman mielipiteensä. Toivottavasti linja jatkuu tulevaisuudessakin.
Terve Alex!
Aivan aluksi haluan onnitella sinua vaalimenestyksestä. Luin ilolla ajatuksesi ulkomaat/Soini ja persut. Sinulla on jo sen verran katu-uskottavuutta kansainvälisillä kentillä, että korjannet asioita oikeiksi siitä miten normipersut kuten vaikkapa herra Soini ja minä ajattelemme. Luin The Economistin nettisivuja ja siellä osa kommentoijista oli totaalisen kuutamolla Suomen poliittisesta tilanteesta ja persuista. The Economistissa oli muuten myös kuvateksti "We´re True Finns, we don´t care". Sanomattakin on selvää, että tällaiset irralliset heitot aiheuttavat sekaannusta ja epäileviä kantoja.
Ei muuta kuin hallitusta rakentamaan ja odotan että sinä jatkat ulkoministerinä. Olet hoitanut tehtävää kiitettävän hyvin. Jos persut jostain syystä syrjäytetään hallituksesta, aloitan takinkäännön kotikutoiset MM-kisani (säälikää rakasta vaimoani jo etukäteen) ja perun edellisen lauseeeni(heh!)Hyvää pääsiäisen jatkoa!
On ollut hienoa seurata esiintymistäsi vaalien aikana. Myös vaalien jälkeinen aika on ollut kaikilla tavoin upeaa; hyvä Alexander! Suomi tarvitsee henkilöitä, joilla on neuvottelutaitoja sekä laajaa näkemystä ja ymmärrystä asioihin. Toivon vilpittömästi, että saat jatkoa seuraavalle hallituskaudelle tehtävässä jossa viihdyt tällä hetkellä parhaiten. Ja kiitokset vielä rakentavista mielipiteistäsi viime päivinä hallitusneuvottelujen tiimoilta; olet ilman muuta tulevaisuuden "presidenttiainesta"!
Pidän perusasenteestasi - avoimuus on hyvä ja sinänsä modernille ja nuorelle ministerille sopii tietty myös sosiaalinen media. Olen itse 32-vuotias suomalainen, asun ulkomailla jo vuodesta 1998 lähtien. Pienenä kritiikkinä mielestäni esim. ylläoleva blogi edustaa poliittista opportunismia, jossa et mielestäni sanallakaan viittaa aivan oikeasti mielestäni huolestuttavaan kehitykseen suomessa, jossa oikeistopopulismi nostaa päätään. Edustat minulle fiksua modernia poliittista ajattelijaa ja olisin oikeasti kiinnostunut tietämään mikä sinun mielestäsi Suomessa menee päin helvettiä jos Persut voivat saada 19% äänistä. Sillä nykyisellään on vaikea ottaa kantaa kun saksalaiset kaverini huolestuneena kysyvät omaa mielipidettäni e.m. kehityssuunnasta.
Erittäin hyvin kirjoitettu! Juuri näin asiat ovat!
Toivotaan, että hallitus saadaan kasaan, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Tällähetkellä todennäköisin voisi olla "kolmen suuren" hallitus, eli Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset. Saa sitten nähdä onko näin.
Toivotaan, että jatkat edelleen minisrerinä.
Hienoa, että arvovaltaiselta taholta otetaan kantaa myös ulkomaisessa mediassa olleisiin kirjoituksiin Soinin osalta. Kummastuttavaa on ollut etenkin se, että sivistyneisyyden eturintamaa edustavien maiden aisankannattajan asemassa olevat lehdet ovat tehneet ylilyöntejä, ja länsinaapurimmekin miltei virallisesti kehottanut jättämään Perussuomalaiset pois hallituksesta. Kutsuisin itse Perussuomalaisia ennen kaikkea "kansanpuolueeksi", mukana on työmiestä vasemmalta ja kansallistuntoista oikealta. Mutta vertaus ruotsidemokraatteihin tai hollannin äärioikeistoon on peruseetonta. Toivottavasti Alexanderin kommentti tässä asiassa saa myös maailmalla huomiota, ja älymystö käsittelee Soiniakin ilman historiallisella dopingilla ladattua tunnekuohua.
Kansainvalisessa mediassa kohta kaksi tyoskennellena joudun hieman hammastelemaan artymystanne siihen tapaan, jolla Soinia ja perussuomalaisia on kasitelty Suomen ulkopuolella.
Ulkomaisen median arvostelu vaaristelysta ja vaarinymmarryksista on varma tapa saada omalle maalle huonoa julkisuutta. Sen kaltaiset lausunnot johtavat hyvin nopeasti huvittuneisiin kommentteihin sensuurivaatimuksista -- joita tekaan tuskin haluatte nahda.
Mita perussuomalaisiin itseensa tulee, hyvaksyn luonnollisesti arvionne Soinista, mutta Suomen ulkopuolisen silmin katsoen puolueessa on monia muita, joiden linjaukset ovat liki Vlaams Belangin tai Front Nationalin kantoja.
Kansainvalisella medialla on taysi oikeus nostaa esiin tama tosiasia, ja siita arsyyntyminen, kuten ylla kirjoitin, kaantyy kovin pikaisesti arsyyntyjaa itseaan vastaan.
Luin bloginne päivän uutisten innoittamana. Itseäni on myös häirinnyt ulkomaisen median luoma kuva Suomesta. Pitää muistaa, että Suomen kunnissa ja kaupungeissa on tähänkin saakka toiminut satoja perussuomalaisten edustajia valtuustoissa ja lautakunnissa, eivätkä Suomen kunnat ole mihinkään muuttuneet. Entäpä sitten perussuomalaisten eduskuntaryhmä. Miksi ulkomaalaisen median mieleen ei ole tullut vilkaista esimerkki Pertti "Veltto" Virtasta, joka ei mahdu minkäänmoiseen rasistin muottiin.
Itseäni on hämmentänyt myös suomalaisessa sosiaalisessa mediassa vellova pilkallinen sävy. Melkoisen äkkiä suomalainen koulutettu keskiluokka, suvaitsevaisto, kuten Harri Raitis on heidät ironisesti määritellyt, löysi itsestään pienen koulukiusaajan, joka nauraa räkäisesti, jos joku vastaa väärin maantiedon tunnilla. Mieleen tulee väistämättä ihmissuhdekouluttajien tietämä viisaus: toisessa ärsyttävät eniten juuri ne piirteet, jotka tunnistaa myös itsessään.
Mutta kiitos maltillisesta ja ennen kaikkea rakentavasta kommentista. Laitetaanpa Suomelle hyvä "maajoukkue" kasaan.
Minusta Anneli Jäätteenmäki sanoi hienosti tämän päivän Hesarissa vaalien äänikuninkaista (Soini, Stubb), että molemmat puhuvat omalla tavallaan selvää ja ymmärrettävää kieltä ilman koukeroita ja ilmaisevat poliitikoille harvinaisen selvästi oman mielipiteensä. Toivottavasti linja jatkuu tulevaisuudessakin.
Vaalimenestyksestä puhuttaessa hallituksen edustama linja ilmeisesti menetti enemmistönsä ja ainakin selkeä suunta näyttäisi olevan vaihtoehtoisten linjausten puolesta. Niinpä hyvä lopputulema saattaisikin olla uusi hallitus ilman kokoomusta. Toisaalta jos hallituksessaolo on itseisarvo niin kaipa sekin onnistuu toimittamalla Portugali-paketti jätteenpolttolaitokseen - ei euro eikä EU siihen kaadu, Bryselin virkamiehet ovat tottuneet vääntämään neliöistä ympyröitä ja tunkemaan ne kolmioaukoista sisään.
Ennen uutta hallitusta ulkopoliittisella rintamalla tapahtuu paljon mielenkiintoista ja esimerkiksi 15. toukokuuta on alkamassa palestiinalaisalueilla kolmas intifada ja jos se on yhtä laaja kuin ennenkin pelkään pahoin seuramatkojen jälleen peruuntuvan ja joutuvani turvautumaan omatoimimatkailuun. Saapas nähdä joka siihen mennessä Syyriassa on tapahtunut vallanvaihto vai vieläkö säädellään.
Positiivista, että toisin kuin Libyassa, Bahrainissa ja Syyriassa, niin Jemenissä näytetään päässeen sopuun vallansiirtymisestä. Toivotaan, että sopimus pitää.
Liittynee Tunisian ja Egyptin joukkoon demokratiakehityksessä, vaikka juuri Jemenissä ennuste oli Libyan jälkeen huonoin alkujaan.
Hienoa Herra Stubb!
Täytyy myöntää, että olen ylpeä siitä, mitä olette tehnyt ja tekemässä Suomen maineelle. Tämä on todellakin iso askel oikeaan suuntaan!
Suomessa on vähintään yhtä hyvää osaamista (tai parempaa) kuin missä tahansa muissa Euroopan tai jopa koko maailman maassa, mutta meiltä puuttuu kansallisylpeys. Jos ajatellaan esimerkiksi naapurimaatamme Ruotsia, niin sieltä löytyy monia monia huippubrandejä ja väittäisin enemmän edes tutkimatta, että tämä liittyy enemmän tai vähemmän kulttuuriin ja asenteeseen.
Suomen pitäisi ottaa esimerkkiä esimerkiksi Ruotsista tai Amerikasta, kuinka tuotteita ja palveluja markkinoidaan. Kuten te herra Stubb olette jo monesti aiemmin maininneet, olemme saaneet useita tunnustuksia, että olemme monessa asiassa "maailman paras maa", mutta se usko pitää saada iskostettua Suomen kansalaisiin ja siinä te teette hyvää työtä.
Suomalaisen asenne valitettavasti on vielä yleisesti sillä tasolla, että tuotteita myydään vielä "erittäin hyvinä". Kun vastassa on myyjä, jonka myyjä myy tuotteita "parhaina", jäämme siinä askeleen jälkeen ja putoamme kilpailusta pois vaikka todellisuudessa tuotteemme olisi parempikin kuin kilpailijan.
Jatkakaa erinomaista työtä ja yrittäkää ottaa ylpeyttä itseenne! Meillä on siihen aihetta!
Mielestäni hallitukseen olisi hyvä saada noin 1-2 kovaa kulmavääntäjää tai ns. "demonia". Sana, joka on liian teatraalinen. Ei ne muutkaan maat aina ihan rehtiä peliä pelaa. Kovia taklauksia ja jopa tappeluita on tulossa seuraavan neljän vuoden aikana. Muistakaa Venäjän ilmatilanloukkauset yms.
Kaverin puolustaminen on politiikan ja joukkuepelin sääntö nro 1. Right or wrong- my county. Jos et heitä hanskoja kaverin puolesta, niin olet täysin hyödytön. Suomeksi sanottuna jänishousu, jota kukaan ei arvosta.
Hallitus on joukkue eli Team Finland. Jos joku hyökkää yhden jäsenen kimppuun hän saa Team Finlandin muut jäsenet kimppuunsa.
Hei Kaikki - kiitos taas hyvistä kommenteista.
Blogikehityksestä: Lupaan hoitaa palkin, jossa näkyy aina viimeisimmät kommentit. Sori, sori ja sori, että en ole saanut aikaiseksi. Nyt hoituu.
Kirjoitusfrekvenssistä: tahti hidastuu, mutta kirjoitan aina silloin kun tuntuu siltä, että on jotain sanottavaa tai kerrottavaa. Jatkossa enemmän substanssia, vähemmän proseduuria.
Alex
Kävin sinun Vaasan luennolla (kertoi arabimaailmasta), joka oli mielenkiintoinen.
Kiva seurata politiikkaa myös Facebookissa.
Hanna
Puun takaa!
Olen expattina Saksassa. Vaalien jälkeisenä aamuna menin konttorille ja laitoin kahvin tippumaan. Ei ehtinyt ensimmäinen tippa filtteristä läpi kun yksi työkaveri oli jo kimpussani tivaamassa että "mitä h------ä Suomessa tapahtuu?"
Mitä nämä "Wahre Finnenit" oikein ovat jne?
En ollut valmistatunut, paha moka, koska löysin itseni hieman änkyttämästä ja menin heti puolustuskannalle. Suomen politiikka ei todellakaan ole koskaan ollut aikaisemmin aiheena missään muodossa (FT kuvasi sitä yhtä kiinnostavaksi kuin maalin kuivimisen katsominen), meidän ylistetty koulujärjestelmä kylläkin on ollut monta kertaa aiheena ja siitä kysytään minulta paljon. Ylpeänä olen siitä jakanut tietoa. Nyt tuli ensimmäistä kertaa tosi ihmeellinen fiilis.
Mitä tähän vastata, varsinkin Saksassa.
Kelasin että on Stubbin hommia vastata tähän, joten alexstubb.com ja siellä se vastaus on. Ja niin oli, hyvä vastaus olikin. Kehotan kaikkia paljon matkustavia ja ulkomailla asuvia valmistatumaan kysymykseen "what are the True Finns"? Kysymykseen liittyy paljon asioita, tunteita ja ehkä pieni pelko. Ne pitää kohdata "head on" ja diggasin Alexin blogia.
Tulen seuraamaan Alexin linjaa asiasta, seuraamaan blogia (liityin juuri Twitter seuraajaksesi) ja nojaan näihin lausuntoihin. Enää minua ei yllätetä "housut nilkoissa" tässä asiassa, nimimerkillä aika paljon matkapäiviä.
Lepistö teki sen mitä suomalaisen miehen pitää. Meni auttamaan Koivua illan tappelussa Venäjää vastaan. Erittäin hyvä.
Samoin toivon teidän toimivan seuraavan hallituksessa. Ja olen varma, että niin myös teette.
Kovia aikoja on tulossa. Timo Soini on aina vastannut huutoon. Ja uskon myös Alex Stubbiin kuin vuoreen.
Lykkyä tykö.
PS. Sami Lepistö UM:n leipiin peliuran jälkeen.
Hiljaisina päivinä on ollut aikaa ajatella ja pohtia tapahtuneita meillä ja muualla.
Voittajia vaaleissa oli todella paljon: demokratia, realismi ja myös (käytännön)läheisyyden periaate. En tiedä sanoiko jo joku viisas ääneen, että kansa ei vaihtamalla parane, johtajat kyllä useimmiten.
Ukko Paasikiveä lainaten "Poliittisen realismin taju ei ole Suomen kansan vahvimpia puolia. Uskotaan, kuten asioiden toivotaan olevan, ja toimitaan, ikään kuin se, mitä toivotaan, olisi totta".
Ja vielä: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen."
Sydämestäni onnittelen menestyksestäsi ja toivon, että jatkat ulkoministeriön johdossa. Näin hienosti alkanut kehittämistoiminta saa jatkoa. Yksi tällainen aloite on rauhanvälitystoiminnan liittäminen entistä vahvemminnin Suomen, pohjoismaiden kuin EU:nkin työkaluihin. "Rauha on tahdon asia" - lisää resursseja Martti Ahtisaaren viitoittamalle tielle on aika löytää juuri nyt.
Viime viikon sykähdyttävimpiä hetkiä globaaliasioita pitempään seuranneen mielessä olivat kuitenkin muutamat omaleimaiset, kansainväliset ja suomalaiset, puheenvuorot CMI:n juhlaseminaarissa 'Every peace matters' ja myös Ylen A-talkissa käyty mainio ja yhteistyöhakuinen vaalien jälkipuinti.
Sosiaalisesta mediasta vielä pari sanaa. Kannatan tämän blogin jatkamista analyysien, kommenttien, puheenvuorojen ja ajatustenvaihdon pohjalta, asialinjalla...
Onnittelut hienosta äänimäärästä! Oikealle miehelle äänet virtasivat.
Kommppaan tuossa aiempia mielipiteitä ja toivon myös jatkoa ministeriuralle.
Mitä tulee blogi-artikkeliin, niin olen pitkälti samaa mieltä. Ainoa, mitä en ole innoissani on äärioikeiston raju nousu. Ääriliikkeet on ne sitten mistä suunnasta tahansa - varsinkin näin suuressa mittakaavassa - voi saada myös epätoivottuja muutoksia aikaan.
Kuitenkin luotan Kokoomuksen ja SDP:n neuvotteluvoimaan, jotta viisaita päätöksiä saadaan jatkossakin.
Voimia neuvotteluihin!
Hienoa Subb, oikea asenne. Menestystä jatkossakin.
Äänestäjät haluaa varmasti kuulla myös Kokoomuksen kommentit Portugali-tukipakettiin:
Lämpimät onnittelut vaalituloksen lisäksi hienosta ensimmäisestä Ahtisaari-päivästä!
Onnea ja menestystä edelleen rauhanrakentajan työhön sekä kansallisilla että kansainvälisillä areenoilla* * *
We want peace:)
Maija Mehiläinen on oikeilla jäljillä.
Suomalaisen puoluekentän suuri kummallisuus on, että vanhan etujärjestöjakauman pohjalta syntyneet suuret puolueet pitävät sisällään sekä äärikonservatiiveja että liberaaleja. Jos osaa jättää mikrotason etujärjestöpolitikoinnin eli oman tämän hetkisen sosioekonomisen tilanteensa sivuun ja katsoa maailmaa John Rawlsin tietämättömyyden verhon läpi (siis painottaen yhteiskunnallista hyvää), ennen äänestyskoppiin menoa joutuu hyväksymään pari uutta harmaata hiusta.
Vielä hassummaksi puoluekenttä muuttui kun vanha arvoliberaali Eurooppa-puolue, jolla on syvät juuret kansainvälisessä solidaarisuudessa keksi alkaa kristilliseksi, seimi-nationalistiseksi ja Eurooppa-populistiseksi sekä myös julkilausumissaan lipsumaan YK:n vuosituhattavoitteista.
Tämä kaikki puskee ihmistä joko oleman äänestämättä tai äänestämään pelkkää henkilöä. Henkilöä äänestettäessä voi todella jäädä luu vetävän käteen, kun oma ääni nostaa samasta puolueesta / vaaliliitosta täysin vastakkaisia arvoja kannattavan edustajan päättäville paikoille.
Meillä on väläytelty listavaaleja. Hyvin ymmärrän yskän, mutta niin kauan kuin arvot erottavat oman puolueen listalla olevia enemmän toisistaan kuin naapuripuolueen tyypeistä, eivät listavaalit toimisi.
"Perusviesti: me suomalaiset kunnioitamme demokratiaa ja olemme käytännönläheisiä ongelman ratkojia. Meihin voi, ja kannattaa luottaa. Nyt kannattaa vaan ottaa iisisti. Me olemme aina onnistuneet rakentamaan koalitiota, jotka pohjautuvat yhteiseen hallitusohjelmaan. Homma hoituu. Piste."
Toivon sitä. Olen äänestänyt ja minun on saatava vastinetta "rahoilleni". Ihmiset eivät usko puheita. Heidän on nähtävä tuloksia.
Tällä en tarkoita olla tyly, mutta en hirveästi perusta puheisiin ja lupauksiin. Kunnioitus ansaitaan teoilla.
Katainen puristi Arhinmäen kättä ja kävi sairaalassa syöttämässä vanhuksia.
Erittäin hyvä.
Hyvä paletti, tuo ehdottamasi. Hienoa kun jaksat päivitellä sivustoa - saamme kaikki kiinnostuneet lukea ja kommentoida aina kun mahdollista.
Hallitustunnustelut ja -neuvottelut kiinnostavat tänä vuonna todellakin paljon aiempaa enemmän; tilanne on kutkuttavan kiinnostava! Median ja kansalaisten odottamat draaman käänteet tekevät oman osansa. On todella harmillista, että mollaajia ja tilanteen synmkistelijöitä on noin paljon - suomalainen media toki poimii dramaattisimmat asiat meille koti-suomalaisille kerrottavaksi.
Katsotaan, mihin vielä päästään! Uudistuksia odotetaan kovasti monella saralla!
Hyviä pohdintoja Lauren,
Suhteellisen vaalitavan mukaan ääniharavan äänet menevät jakoon seuraaville samasta puolueesta riippumatta siitä, mitä kannattaa tai minkälainen sattuu muuten henkilönä olemaan tai paljonko ääniä sai itse.
Kun aikanaan perustuslakia ja vaalimenettelyjä sorvailtiin menneellä vuosituhannella, päädyttiin juuri suhteelliseen vaalitapaan ilmeisesti puolueiden keskeisyyden korostamiseksi.
Toinen pohtimisen arvoinen kokonaisuus on siis puolue.
Mikä se nykyoloissa enää on tai onko sellaista itseasiassa enää olemassa ainoastaan "paperilla" ?
Mihin perustuu äänestäjän valikoituminen puolueeseen ?
Voisiko sellainen olla pelkkä virtuaalinen Facebook-ryhmä nykyisin ?
Ainakaan minä en ole enää pitkään aikaan äänestänyt erityisesti puoluetta vaan henkilöä, jonka toimintatavan ja maailmankuvan olen ajatellut olevan lähellä omaani.
Siis oletetun poliittisen "ammattitaidon" lisäksi...
Hyvä ministeri Alex,
erityisen mielelläni luin ( ja yleensä luen) Hanna Laurenin kommentteja. Hän maustaa ja röyhelöi ne niin lahjakkaasti kuin vain sanavirtuoosi osaa.
Viimeisin oli kuitenkin mielenkiintoisin: onko enää puolueita ollenkaan .
Vai pelkkiä henkilöitä?
Tätä keskustelua on syytä jatkaa.
PS. Sanonta kuuluu: " pää jää vetäjän käteen".
http://themoscownews.com/international/20110426/188615982.html
Ja jälleen Libyaan...
Ilmeisesti Gaddafi laskee Venäjän diplomatian varaan ja linnoittaa idässä öljyrikkauksien Bregaa, yrittää lännessä vallata Misuratan sataman jne.
Ja rahaa riittää 42 vuoden aikana kerättynä palkkasotilaiden hankkimiseen.
Niinikään asevarastoja "posahutellaan" ja vähän muutakin, mutta eipä lopu aseet Libyasta...miksiköhän?
Jos tilanne tosiaan jää ratkaisemattomaksi, niin mm. Obama joutuu pyörtämään lähde Gaddafi -puheensa jää sittenkin Gaddafi -puheeksi.
Josko tässä Gaddafi vielä neuvottelupöydässä kerää koko potin.
Ainakin tilanne on edullinen hänelle juuri nyt ja paranee edelleen, kun ulkomainen tuki lisääntyy aseina, palkkaväkenä ja diplomatiana, ja itseasiassa pitää sotatoimissakin aloitetta hallussaan koko ajan.
Ei ketään tietenkään tarvitse demonisoida, ei myöskään Timo Soinia. Siitä huolimatta on oltava tarkkana sen suhteen mitä perussuomalaisten vaalimenestys kertoo Suomesta ja miten se liittyy yleiseurooppalaiseen populismitrendiin. Perussuomalaisissa on eduskuntaan valittuina henkilöitä, jotka eivät ole ollenkaan vaarattomia. Älkää muissa puolueissa lähtekö sille linjalle, että demokratia sietää ihan mitä tahansa. Nyt jo on esiintynyt kommentteja, joissa rajaa on venytetty sellaiseen suntaan, joka ei ole Suomen arvolle sopivaa.
Alex, kiitos, että aiot toteuttaa tuon kommenttipalkin lisäyksen. Uskon sen lisäävän mielipiteiden vaihtoa blogissasi. Ainakin tällaisen huomion olen tehnyt niin Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä- kuin Carl Bildtin Alla dessa dagar -blogeissa.
Pääsiäinen meni puita hakaten, kuikkien sukeltelua, laulujoutsenten törähtelyä, kanadahanhien kähisevää haukuntaa, kurkien tanssia ja jäiden lähdön kilinää seuratessa järven rannalla. Luonto ja luonnossa oleskelu toi voimia politiikkamme syheröiseen jatkoon.
Tsemppiä Alex, kovin mielelläni näkisin sinut tulevan hallituksen ulkomaankauppaministerinä, sillä sinä ymmärrät Arktisten alueiden merkityksen ja taloudelliset mahdollisuudet Suomelle ja suomalaisille - ja myös EU:lle. Tämä asia vaatii voimakasta ja peräksiantamatonta sekä nopeaa että jopa jankuttavaa panostusta jo eilen.
Muistan hyvin erinomaiset meppi- ja UM-avustajasi. Veditte asiat yhteisin ponnisteluin läpi. Samanlaista henkeä vaaditaan nyt pohjoisen ulottuvuiuden mahdollisuuksien käytännön lunastamisessa. Toki myös esim. kunnallispolitiikkamme ja Pohjois-Suomen politiikan koukeroiden ymmärtämistä niin kuin Koillisväylän ja Shtokmannin logistiikan avainkysymysten tajuamista mahdollisuuksina meille suomalalaisille.
Kovin vähän tällä saralla saatiin aikaiseksi Väyrysen aikakaudella, vaikka Väyrynen meppinä ajoikin pohjoista ulottuvuutta. Nyt ei ole lainkaan liian myöhä vaan työllistävät vaikutukset sekä kilpailukykyvaiktukset ovat erittäin positiiviset, mikäli projektiin lähdemme.



Vaikuttaa järkevältä trendiltä sekä politiikan että blogin suhteen.
Iloa påskeen !