Rauhaa Lähi-itään

Lamaantunutta isrealilaisten ja palestiinalaisten jälleen käynnistynyttä neuvotteluprosessia aloitellaan siis ilman ennakkoehtoja. Epäilen kuitenkin jälleen lähdettävän kahden valtion mallista, tiekartta on tuttu vaan tietä ei liene valmistunut metriäkään, pikemminkin vuosien saatossa maaperä on tainnut rapautua tehden koomassa olleesta ideasta vähintääkin aivokuolleen. Muista esillä olleista vaihtoehdoista yhden valtion malli tai Israelislais-Palestiinalainen konfederaatio tuskin saavat kannatusta senkään vertaa.

Itse olen viime Gazan sodasta saakka ollut kolmen valtion option kannalla, jossa näen muita malleja enemmän pragmaattista potentiaalia. Mallissa Gaza annetaan Egyptin hallintaan ja länsiranta Jordanialle. (Ks esim. “The Three-State Option could solve Gaza conflict” http://arirusila.wordpress.com/2009/01/06/the-three-state-option-could-solve-gaza-conflict/ ). Nyt kun Egypti ja Jordania ovat mukana joukossa niin ratkaisu voitaisiin runnoa saman tien, EU voinee maksaa viulut sillä surkeakin sopu tullee lopulta halvemmaksi kuin pysyvä konflikti.

Jotenkin toivoisi USA:n näyttävän vahvasti mallia kohti rauhaa, samantyyppisellä otteella kuin Obama on vienyt uudistuksia läpi USA:ssa. Mutta ennen kaikkea toivoisi kaikilla osapuolilla olevan rohkeutta ja päättäväisyyttä heittäytyä kokonaan uusille urille näkemyksissään ja päätöksenteossaan.

Alex, nyt asetit riman meille aika korkealle huomioiden rajallisen tilan ja toiveesi RAKENTAVASTA pohdinnasta osapuolten näkökulmasta.

Ari Rusilan 3 valtion ratkaisu houkuttaa, mutta ehkä se ei ole lopulta Israelin kannalta järkevä valinta, koska se toisi sekä Egyptin että Jordanian melkeinpä israelilaisten olohuoneisiin. Ehkä israelilaisten kannalta paras vaihtoehto (siis, jos palestiinalaisille ylipäätään halutaan itsenäisyys) olisi kaksi erillistä palestiinalaisvaltiota, eli Israelin molemmin puolin yksi. Siis itsenäiset valtiot, joilla on keskenään valtioliitto tai jotain sen tapaista. Huom! niin Hamas kuin ääri-israelilaiset järjestöt on myös huomiotava riippumatta siitä, pidämmekö, hyväksymmekö vai tuomitsemmeko niiden käytöksen. Voi kuulostaa inhorealismilta, mutta minkäs teet! Kypärä-päähän ei ainakaan tuota tulosta.

Rajojen suhteen 67-rajat lienevät järkevin valinta ja edes jossain määrin oikeudenmukaiset. Myönnän toki, että oikeudenmukaisuus tässä yhteydessä lienee yhtä tyhmä sanonta kuin Hammurabin laki, kummallakaan ei päästä puun tyvestä ylöspäin.

Jerusalemista tekisin yhteisen pääkaupungin ilman aitoja mahdollisimman kevyellä läpikulkuvalvonnalla, vaikka siitä olisi tiettyä haittaakin; plussat ratkaisevat eikä valinnan tarvitse olla lopullinen (sic! Berliini eli sen kehitys kun muurit kaatuivat). Lisäksi hallinto perustuisi nykyiseen systeemiin ja sitä rakennettaisiin pikkuhiljaa uudestaan niin, että myös palestiinalaiset osallistuisivat hallintoon.

Tässä tilanteessa kv. yhteisön pitäisi ottaa luja ote ja vetää rajat. Kipeää tekee varmasti monille mutta, jos näin jatketaan, kivun summa on paljon nykyistä suurempi, aivan turhaan. EU:lla on melkoinen, ainakin moraalinen vastuu, niin kuin USA:llakin, koska mehän asiat sotkettiin alkuaan. Maksumiehiäkin olemme olleet. Rusilan ajatus yllä, että maksettaisiin kerralla vielä paljon enemmän lisää (oma tulkintani) on realismia. Ja lopulta maksajalla on myös edes häivä kontrollia kohteesta, velanottajalla ei sitäkään.

Jos homma saataisiin toimimaan, koko maailma hyötyisi alueen suuresta innovaatio-, tuotekehitys- ja tuotteistamiskapsiteetista myös muilla kuin sotatarvikealoilla (- appelsiineista puhumatakaan, sekä ennenkaikkea antirasismin suhteen! Ideaalista- absolutamente!

Eli edellä kirjoittaneiden Ari Rusilan ja Pasi Kaarnen kommentteihin on helppo yhtyä ainakin siinä mielessä, että rauha Israelin ja palestiinalaisten välillä olisi eduksi paitsi paikallisille myös koko maailmalle (joitain sota-turvapalvelu-teollisuus-yhteenliittymiä huomioimatta).

Eli nyt alkavat viimeisetkin hälytyskellot soida noin 60 vuotta sitten tehdyn virheen johdosta ja siten nykyisen globaalliyhteyden omaavien päättäjien (Alex sinullakin lienee joitain kontakteja) on osattava päästä yhteisymmärrykseen tämän probleeman ratkaisemiseksi. Nyt tuntuu, että jälki-istuntoja ja luokallejäämisiä on jo liiankin kanssa. Jos tästä ei opita, tulevaisuus on synkkääkin synkempi.

Minulla on vahva usko, että Alex & Cie pystyvät osaamisellaan rakentamaan uudenlaisen, suhteessa tähän pitkäaikaiseen konfliktiin, kv. systeemin, joka kantaa tulevien vuosikymmenten haasteet. toki jatkuvalla modifioinnilla, ja ainakin se voi olla helpompaa, jos Alex ymmärtää hyödyntää bloginsa kommentoijien pohdintoja UM:n eksperttejä unohtamatta.

Tällä kertaa painotin ratkaisumallissa sitä, mikä voisi käydä Israelille. Vastavuoroisuuden huomioden ja sen toisille kommentoijille kannustaen luovuttaen pyrin seuraavaksi pohtimaan, mikä voisi olla OK palestiinalaisille, tarvittaessa.

Jotenkin tuntuu, että tämä uusin kierros on tuomittu epäonnistumaan, koska kaikkia alueen pelureita ei ole saatu sitoutettua mukaan. Kannattaa muistaa, että Iranilla on erityisesti Hizbollahin kautta runsaasti vaikutusvaltaa alueella, ja pysyvä rauha Palestiinalaisten ja Israelin välillä ei taida olla mahdollista ilman Teheranin myötävaikutusta. On ehkä turhaa yksinkertaistamista niputtaa "arabimaailma" yhteen, ottaen huomion millaisia eturistiriitoja Arabian niemimaan sunni-kuningaskunnilla (Saudit ym.) ja shialaisella Iranilla Lähi-idässä on.

Entä mitä haluavat palestiinalaiset? Rauhaahan palestiinalaisetkin haluavat niin kuin israelilaisetkin tai ainakin molemmista enemmistö, mutta miten ja millä ehdoin? Tässä kohdin olisi liian yksinkertaista keskittyä väitteeseen, että rauhanneuvottelut tulevat epäonnistumaan koska Hamas ja eräät muut palestiinalaiset ryhmittyvät ja äärioikeistolaiset Israelissa eivät haluaisi, että neuvottelut onnistuisivat. Kyse on kuitenkin myös laajemmasta kuviosta eli ensisijaisesti Iranin ja Syyrian roolista.

Pelkään pahoin, että lopullinen rauha Israelin ja palestiinalaisten kanssa edellyttää myös, että länsimaat pystyvät sopimaan pysyvästi rauhanomaiset suhteet Iraniin ja Syyriaan. Eli on helpohkoa osoittaa syyttävällä sormella Israelia ja palestiinalaisia, mutta osaammeko itse hoitaa suhteemme Iraniin ja Syyriaan ilman aseita ja pakotteita? Ehkä länsimaat voisivat näyttää esimerkkiä palestiinalaisille ja Israelille sopimalla eripuransa Iranin kanssa.

Kiitokset ulkoministerillemme kun uskaltaa avata tämän pandoran lippaan blogissaan.

Mitä aiheeseen tulee niin israelillahan on valtiorajat joiden mukaan se on kansainvälisesti aikoinaan -48 tunnustettu. Rajat löytyvät YK.n päätöslauselmasta 181. Vuoden -48 sodassa
Jordania ja israel jakoivat keskenään PL 181 määritellyn palestiinalaisvaltion alueen keskenään, Jordania yritti aneksoida vallatut alueet itseensä mutta kansainvälinen yhteisö ei aneksointia tunnustanut, israel ei ole edes yrittänyt aneksoida, Jerusalemia lukuunottamatta (huonolla menestyksellä), valloittamiaan alueita itseensä.

Eli päätöslauselma 181 on edelleen voimassa viimeisimpänä rajat määrittävänä päätöksenä.
On sitten tulkintakysymys halutaanko mielummin rajoina käyttää vuoden-67 aseleporajoja, jolloin kummatkin Jordania ja israel olivat jo ratifioineet Geneven ihmisoikeussopimukset ja hyväksyneet periaatteen ettei valtio voi sodalla laajentaa aluettansa.

Pelkästään solmimiaan sopimuksia noudattamalla israelin kuuluisi vetääntyä vähintään -67 rajoille.
Ja Jerusalemin asemasta päättäisi YK jolle sen hallinta asetettiin päätöslauselmassa 181.

Vuodesta -67 on nyt siis neuvoteltu 43 vuotta pääsemättä asiassa juuri mihinkään, samaan aikaan israel rakentaa siirtokuntia ja apertheidjärjestelmää miehittämilleen alueille. Nakertaa mahdollisuuksia itsenäiseen palestiinalaisvaltioon. Tavoitteenaan lopulta asuttaa koko palestiinalaisalue siirtojuutalaisilla muualta maailmasta.
israel neuvottelee toki mielellään ja pitkään kunhan vaan vahinkossakaan ei päästä lopullisesti
palestiinalaisvaltion syntyyn, sitä se on menestyksekkääästi estänyt siitä päivästä lähtien kun
julistautui itsenäiseksi.

Resepti rauhaan pääsemisessä on perin yksinkertainen, israel tulee saada noudattamaan tekemiään sopimuksia, siinä mielessä ei neuvotteluja pitäisi edes olla selvistä asioista.
Vapaaehtoisesti israel ei tule miehittämistään alueista kumminkaan luopumaan ja siksi tarvitaan kattavia talouspakotteita ja israelin eristämistä kansainvälisestä yhteisöstä.

Kun nyt kumminkin taas neuvotellaan niin on outoa ettei yhtä osapuolta eli Hamasta hyväksytä neuvotteluosapuoleksi ollenkaan, ulkoministerimme esittämät syyt eivät tosin ole syynä tähän.
Hamashan on ilmoittanut halukkuutensa elää israelin kanssa sovussa vuoden-67 aseleporajoilla. israelin haluttomuus kohdata Hamasta neuvotteluosapuolena johtunee lähinnä siitä Abbas ja Fatah on helpommin ohjailtavissa, Hamaksen hallitessa siirtokuntien rakentaminen toisten maille ei taida olla niin helppoa.

Pysyvä rauha alueelle saataisiin mielestäni niin että israelin miehittämät alueet, poislukien Golan, liitettäisiin israeliin ja palestiinalaisille jaettaisiin israelin passit, lisäksi palestiinalaispakolaisten sallittaisiin palata tähän uuteen Israeliin.
Se olisi israelin loppu juutalaisvaltiona mutta mielestäni rotupuhtauteen perustuvat valtiot eivät ole enään tätä päivää.
Joidenkin väliaikaisten järjestelyjen jälkeen israelista tulisi siis kummankin kansan yhteinen koti (samaa kansaahan ne oikeasti ovat).

Carl Bildt uutisoi blogissaan yhteishankkeestanne EU:n rauhaninstituutista. Sille toivoisi hyviä tuulia siipien alle. Minua on aina jotenkin häirinnyt Ahtisaari hypetyksessä meno ratkomaan jo liekkiin leimahtaneita kriisejä.

Toisaalta se kuvaa omituista identiteettiämme: kriisi on aina eliittimme vieraana. Niin on historia määrännyt, myös Tarja "tanssii vähemmistöjen kanssa" Halosen osalta.

Rauha Lähi-itään. Pitkä prosessi. Yhdysvalloilla tehokkaimmat kepit ja porkkanat. Jerusalemin asema lienee vaikein kysymys.

Rauha hyödyttäisi taloutta.

Luottamuksen rakentaminen osapuolten välillä olisi elintärkeää. Molempien osapuolten tulee tulla vastaan toisiaan. Väkivalloin ei rauhaa synny.

Hyvät uutiset : "rauhanneuvotteluille" ei pre-conditions !

Perusconditions :
1. No removal of Israeli settlements
2. No right of return for Palestinian refugees
3. No return to the 1967 borders
4. No change on the annexation of Jerusalem
5. No withdrawal from the Jordanian Valley
6. Palestinians will have to recognize Israel as a "state for the Jewish people"

Good luck !

Aivan mainion aloitteen teitte Bildin kanssa siitä, että EU:lle perustettaisiin oma rauhaninstituutti - The European Institute of Peac, joka kouluttaisi eurooppalaisia asiantuntijoita tilanteisiin, joissa perinteinen diplomatia ei aina toimi.

Perinteisellä ehkäpä peliteoriaan pohjaavalla diplomatialla nykyinen lähi-idän rauhanprosessi tuskin etenee nytkään. Parempia lähestymistapoja voisivat olla ainakin “Multi-Track Diplomacy”, Holistic Integrated Model (justpeace) ja aivan erityisesti Galtungin kehittämä TRANSCEND -metodi. Toivoisinkin mahdollisen rauhaninstituutin ottavan tällaiset vaihtoehtoiset lähestymistavat toimintansa keskiöön. (Näistä enemmän esim “Peacemaking – How about solving Conflicts too?” http://arirusila.wordpress.com/2010/05/26/peacemaking-how-about-solving-conflicts-to/ )
Toivottavasti instituutti olisi liikahdus edes pieneen painopistemuutokseen tilanteessa, jossa (otteita em kirjoituksesta):

“The 2005 statistics, the light can make another comparison (dollars/ year): the world's military spending 1.2 trillion, the OECD Development 106 billion, Peace work 6 billion and 0.6 billion of conflict prevention.”

“The international community is now willing to invest 200 times more to the war than peace. Peace Research, could help prevent conflicts, but to kill the development of tools is much more lucrative."

"Against one peace researcher, is estimated to be more than 1100 researcher for weapon (and their use) developers.”

Pelkkä sotatoimien loppu on yhtä kuin negatiivinen rauha ja se ei valitettavasti ole kummankaan osapuolen intresseissä. Tämä olisi hyvä tiedostaa. Gazan kaistalta kotoisin oleva kaveri sanoi juuri näin:" I could not care less whether I live in peaceful or violent misery. I just needed to get out of the misery. There are, however, still a bunch of Palestinians who prefer violence with purpose to purposeless peace". Kunniakkaampaa siis kuolla taistellen utopian puolesta kuin paikalleen mädäntyen. Israelilaiset ystäväni taas lähes poikkeuksetta hokevat, että olisi valmis tekemään mitä vain, ettei tarvitsisi pelätä neljän vuoden armeijarupeamaa ja niskaan satavia raketteja.

(Tiedostan, ettei tuttavapiirini Lähi-idässä ole sieltä kansallismielisimmästä ja uskonnollisemmasta päästä)

Toisin sanottuna, Israelin ja Palestiinan intressit poikkeavat aika tavalla taloudellisesta näkökulmasta. Reilusti kärjistettynä (sallinette) Israel sotii, koska haluaa suojella elinolojansa ja Palestiina koska haluaa toisenlaiset elinolot. Sotatila perverssillä tavalla pitää Israelin talouden rullaamassa, mutta Palestiinassa se on johtanut äärimmäiseen köyhyyteen ja kurjuuteen. Ratkaisun avaimet löytynevät mekanismista, joka tarjoaa Gazan nuorille miehille muitakin tapoja tarjota elantoa ja kunniaa perheilleen kuin itsensä räjäyttämisen ja joka takaisi, ettei Israel hyödy taloudellisesti sotimisesta vaan pikemmin päinvastoin.

Voin olla kylmä kapitalisti, mutta se on nimenomaan kansojen / valtioiden keskinäinen taloudellinen riippuvuus joka on ennalta ehkäissyt ja katkaissut monta sotaa viimeisen 60 – vuoden aikana. Niin kauan kuin kvartetti ei tiedosta omaa osuuttaan yllä kuvatussa dynamiikassa, saattaa olla turhaa haihattelua

Ei asia toki aivan näin yksikertainen ole, mutta kaiken uskonnollisen kilpalaulannan alle usein peittyy tällainen vähemmän sielun säveliä soittava aspekti

Toinen tulokulma (joka ei missään nimessä voi sulkea ensimmäistä pois) on nk. "dignified peace", eli kunniallinen rauha. Weimarista olemme sen verran oppineet, ettei kummankaan osapuolen nöyryytys pitkässä juoksussa kanna hedelmää. Eiköhän painostuksen keinot ole ainakin Palestiinalaisalueiden kohdalla aika loppuun käytetyt (?). Taloudellisesti ja hallinnollisesti täysin romahtanutta ja alueellisesti toisistaan eristyksessä elävää mielikuvitusvaltiota ei voi ohjailla kirjoituttamalla saneltua sopimusta hallituksella, jolla ei ole kansan tukea.

Kolmanneksi meidän eurooppalaisten ja muidenkin länsimaiden pitäisi tykönämme miettiä, että onko demokratia meille itseisarvo. Jos on, niin miksi sitten emme julkisesti neuvottele demokraattisesti valitun hallituksen kanssa? Jos ei ole, niin kannattaisiko sitten julkistaa ne demokratian reunaehdot siten, että ne olisivat kolmansillekin osapuolille selvät? Pohtimisen arvoista olisi myös mitä ymmärrämme (kansallis-)valtiolla? Voimmeko tukea uskontojen ja kielien erottelua toisistaan toisella puolella maailmaa ja samalla hätistellä separatisteja kaappiin omalla takapihallamme? Tovin voisi mietiskellä myös sitä voiko itsenäistä ja yhtenäistä valtiota perustaa, niin ettei sen kansalaisilla ole oikeutta kulkea vapaasti oman maan alueella?

Tässä kohtaa mieleni eksyy Ari Rusilan kolmen valtion malliin. Toisaalta, mietin kuinka monta sukua se lopullisesti jakaisi, ja kuinka tuon mallin ulkomaankauppa järjestettäisiin. Kolmen valtion malli voisi silti olla pohtimisen arvoinen, samoin kuin yhden valtin malli (ja pieni anarkisti minussa haluaisi kysellä valtiottomankin mallin perään, mutta vaimennan hänet). Oliko pakko hirttää itsensä munista kahden valtion malliin heti kättelyssä?