Maanantaina 23.8.2010    20 kommenttia

Suurlähettiläspäivät

Pidin aamulla suurlähettiläspäivien avajaisissa puheen otsikolla "Dignified Foreign Policy". Sitä oli kypsytelty tiimin kanssa pitkin kesää. Lukekaa tästä ja kommentoikaa.

Suurlähettiläspäivien osallistujia (kuva: Eero Kuosmanen)

Britannian ulkoministeri William Hague saapui suurlähettiläspäiville vierailevaksi puhujaksi. Erinomaista keskustelua koko aamun. Kiitos kuuluu myös meidän ammattitaitoisille lähettiläillemme ympäri maailmaa.

Britannian ulkoministeri William Hague (kuva: Eero Kuosmanen)

Kollega Hague on loistotyyppi. Hän saapui perheineen Suomeen vieraiksemme oikeastaan jo viikonlopuksi. Halusin viedä heidät Suomen saaristoon "minilomalle". Pääsivät tietenkin myös saunaan ja Itämereen uimaan.


20 kommenttia

Maanantaina 23.8.2010 klo 18:56
Hanna Laurén

Kotiläksyt tehty = puhe luettu. Linjaukset olivat loogista jatkoa A. Stubbin aiemmille ulostuloille ja ehkä siksi täysin arvattavissa. Arvattavuus ei tietenkään heikennä substanssia, mutta "sanasta miestä", eli "más obras menos palabras" ja niin edelleen.

Näkyvätkö nämä linjanvedot UM:n jokapäiväisessä työssä? Jos ja kun eivät, niin koska näkyvät? Elääkö ministeri kabinetteineen toisessa todellisuudessa kuin virkamieskunta? Näihin viisaisiin pohdintoihin saanemme vastauksen vasta vaalien jälkeen. Aikamoista kvartaalikapitalismia (=lyhytnäköisstä poliittisten pääomien kumulointia ja realisointia) siis tämä ulkosuhteilukin joskus.

Tiedän, että kaksi vuotta on lyhyt aika julkishallinnossa. Silti, olisi mielenkiintoista kuulla (näin vaalien lähestyessä), mikä on se pysyvä jälki Suomen ja Euroopan ulkoasianhallinnossa, jonko A. Stubb jälkeensä jättää.

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, tahtoisin mainita Yhdysvaltain ulkosuhteiden huikean muutoksen Obaman ensimmäisen 2-vuotiskauden aikana: muutos lähti alhaalta ylöspäin eli hallinto- ja virkamieskulttuurista. Sitä on ollut kiva sivusilmällä seurata. Uskottava ja pragmaattinen, ja samalla puhtaan ideologinen suunnanmuutos.

Tyytymättömyys näkyy kuitenkin gallupeissa. Osa äänestäjistä ja kriitikoista odotti korkean profiilin ihmettä (kuten Lähi-Idän kriisin ratkaisemista poliittisen runouden avulla) vaikkeivät entiset virkamiehet olleet edes ehtineet pöytiään pyyhkiä. Oli kuitenkin Obaman / Clintonin poliittisen uskottavuuden kannalta aivan välttämätöntä tehdä ensin sisäiset uudistukset ja vasta sitten kääntää joukkueen katse sinne minne kameroiden linssitkin osoittavat.

P.S. Minulle (nostalgikolle) William Hague on edelleen mies, joka hävisi vuoden 2001 vaalit BBC:n pyörittäessa vuosikymmeniä vanhaa videota, jossa Willy puhui rippipuvussaan rautarouvalle. Sympaattinen ja fiksu mies, jonka nuoteista on onneksi suurin konservatiivinen paatos karsiutunut.

Maanantaina 23.8.2010 klo 23:21
Heikki Liimatainen

DIGNIFIED FOREIGN POLICY?!!

Miksi Suomi ja EU ovat verenhimoisten Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa samassa kelkassa Iran-kysymyksessä? Ohitettiinko Turkin ja Brasilian diplomaattinen läpimurto Iran-kysymyksessä ohankolautuksella myös Suomen ulkoministeriössä? On itsestään selvää, että olemme janoamassa verta emmekä hae diplomaattista ratkaisua?

Tiistaina 24.8.2010 klo 10:24
Vilho Partanen

Talouskehitys
EU:n kehitys
Ihmisoikeuksien kehitys

Kaikki nämä puheen keskeiset elementit käsittelevät tulevaisuutta ja hyvä niin. Näistä aiheista on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Mutta ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden, on vaikeaa, ja monet näistä asioita tulevat pintaan vasta seuraavan ja seuraavien hallitusten aikana.

Riippuu sitten vaaleista ja valituista, hoidetaanko noita(kin) asioita hyvin vai hyvin huonosti.

Toivotaan, että meillä äänestäjillä riittää kollektiivista viisautta...

Entiseen maailmanaikaan VIP-henkilöt raahattiin yksioikoisesti ja kaavamaisesti rastilta toiselle huomioimaan virallisesti puunkaatoa tai poronhoitoa yms.

Nyt näköjään on kehitytty ja monipuolistuttu niin, että vierailuista on tullut seremoniallisuuden lisäksi myöskin hyödyllisiä sekä henkilökohtaisella että valtiollisella tasolla.

Tiistaina 24.8.2010 klo 11:06
Jouni Pulli

Alexin puheesta melkoinen osa käsitteli suoraan tai epäsuorasti maailmantalouden yllä majailevia pilviä. Toisaalta pelkona on USA:n mahdollinen deflatoorinen kehitys ja toisaalta Kiinan kiinteistökuplan mahdollinen hallitsematon puhkeaminen. Tähän kun lisätään ns. nopeasti kehittyvien maiden ennustettu huikea energiakulutuksen kasvu, on selvää, että ulkoministerimmekin näkee Suomen tilanteen vähintäänkin haasteelliseksi. Tämän kuvaamani alkuasetelman huomioiden voinemme pitää oikeansuuntaisina ainakin Alexin seuraavia linjauksia, joilla tilanteessa pyrimme pärjäämään:

”Suomen taloudellisten etujen ajamisen tulee olla lähivuosina yksi keskeisiä tehtäviämme ja ulottua pidemmälle kuin perinteinen kauppapolitiikka tai vke-toiminta. Meidän on pyrittävä vaikuttamaan suomalaisyritysten toimintaympäristöön mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja varmistettava, että yritykset voivat kilpailla globaaleilla markkinoilla tasapuolisin ehdoin.”

”Globaalilla tasolla strategisten kumppanuuksien vahvistaminen on tärkeää sekä EU:n kautta että kahdenvälisesti. Keskeisiä kumppanuuksia meille ovat esimerkiksi Venäjä, Yhdysvallat, Kiina ja Intia. Strategisten kumppanuuksien vahvistaminen palvelee suoraan myös taloutemme kehitystä.”

Toisin sanoen myös UM:n tulee sekä kahdenkeskisin toimin että EU:n kautta pyrkiä tukemaan pitkäaiakaisten suopeiden toimintaolosuhteuiden aikaansaamista yrityksillemme esim. Venäjällä ja Kiinassa.

EU:n tulevaa kehitystä ajatellen Alex painottaa, että ”sisäisesti EU:n on pystyttävä tarjoamaan demokratian ja talouden malli, jotka koetaan muualla seuraamisen arvoiseksi”. Ehkä tähän olisi voinut lisätä, että toimiva EU edellyttää, että sen kansalaiset tuntevat hyötyvänsä maansa EU-jäsenyydestä.

On merkille pantavaa, että Alex korostaa turvallisuuspolitiikkamme keinovalikoimassa ensisijaisesti nimenomaan EU:n merkitystä, ei esim. Naton tai YK:n, seuraavasti: ”Meidän tulee olla EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ytimessä ja huolehtia, että meillä on annettavaa yhteiselle asialle. Tulevaisuuden suuriin globaaleihin turvallisuushaasteisiin voimme parhaiten vaikuttaa EU:n yhteisen ulkopolitiikan kautta.” Mitä Alex tarkoittaa sillä, ”että meillä on annettavaa yhteiselle asialle”, voimme tässä kohdin vain arvailla. Toivottavasti tavoite toteutuu suomalaisten asiantuntijoiden osallistumisena EU:n turvallisuuspolitiikan, yhteisen puolustuksen ja yhteisen puolustustarviketeollisuuden kehittämiseen. Suomalaisten olisi jo aika arvioidessaan turvallisuuspolitiikkaamme panostettavien rahojen kohteita pohtia, olisiko meille hyödyllisempää satsata enemmän puolustustarviketeollisuuden kehittämiseen yhteistyössä EU-maiden kanssa ja pienehköön ammattiarmeijaan kuin ylläpitää melkein ulkomuseon kaltaista asevelvollisuusarmeijaa.

Jäin hieman kaipaamaan Alexin puheesta tavoitetta panostaa EU:ssa EU-Afrikka-yhteistyöhön voimakkaasti. Tässä asiassa EU on vielä lähes starttikuopissa kun muut ovat jo kohta ekan kierroksen juosseet, etunenässä pragmaattisesti toimiva Kiina.

Tiistaina 24.8.2010 klo 13:10
Maija Kajava

Mielenkiintoinen ja todenperäinen linjapuhe.

Maailman moninapaisuus korostui monissakin lauseparsissa, mutta sen inhimillinen monimuotoisuus ehkä jäi totuttujen sanakäänteiden varjoon. Niin jäi Afrikkakin - monien murheiden tyyssija kenties, mutta myös toiveiden ja vielä toteutumista hakevan potentiaalin ehtymätön tynnöri.

Benda Bilili! -elokuva, joka nähtiin Juhlaviikkojen Kinopihassa viime perjantaina, ja Staff Benda Bililin konsertti huomenna Huvilassa ovat tutustumisen arvoisia kaikille kynnelle kykeneville.

PS Kiitokset vielä Veera Heinosen näkemyksellisestä valinnasta viestintäjohtajaksi.

Tiistaina 24.8.2010 klo 14:51
Vilho Partanen

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=199005&nodeid=15149&contentlan=2&culture=en-US

"Trends in the global economy are eroding the weight of our economies relative to those of the rising powers of the East, while the resources that we have available for our diplomacy, soft power and defence are constrained by the impact of the global economic crisis. This means that there is both internal and external pressure on the effectiveness of our foreign policy and our ability to influence others."
"I would argue that as European countries we need to do four things. We need to think strategically, we need to make our contribution count, we need to learn to ‘think together’ to an even greater degree and finally we must be ambitious about what the EU can achieve."
"We have set up a new European Affairs Committee of the Cabinet to coordinate European policy with the goal of a more strategic approach to Britain’s membership of the EU, and we are putting effort into encouraging talented British officials to enter EU institutions including the External Action Service – something that I know is a priority for Finland too."
"We also agree that for the EU to turn its back on Turkey would be a huge strategic error and in Britain we welcome the fact that Finland continues to make this case alongside us in EU institutions."

Muutama ote pitkästä puheesta perusteluksi, että Britannian uusi hallitus on ymmärtänyt syvällisesti maailman muuttuneen ja ilmaisee tiivistävänsä EU-sidettä. Hyvä näin, ja toivokaammme, että muutkin suuret EU-maat tulevat samaan tulokseen myös käytännössä.

Myöskin on merkillepantavaa, että Britannia jatkaa edellisen hallituksen Turkin EU-jäsenyyden kannattamista. Bravo ! Cok Guzel !

Tiistaina 24.8.2010 klo 15:09
jotu karjalainen

Kiitos Jouni Pullille hyvästä kirjoituksesta, Alex puheessaan toisessa kappaleessa
kirjoittaa "Kiina, Venäjä ja Intia janoavat pääsyä raskaaseen sarjaan. Ne eivät myöskään purematta niele läntisen maailman demokratia- tai ihmisoikeuskäsitystä. Katsoin myös kansainvälisen hallintajärjestelmän olevan haasteen edessä."

Läntinen maailma on näitä arvojansa vienyt innokkaasti konfliktialueille usein väkisin ja asein. Lopputuloksena on ollut maihin mihin arvoja viedään köyhtyminen ja kurjistuminen kun viejä maat taas ovat lähinnä hyötyneet toiminnastaan.

Afrikalla ja länsimaisella humanitäärisellä ja muulla avulla on jo vuosikymmenien historia jonka tulokset ovat olleet huonoja. Kiina on nyt vasta muutamassa vuodessa ihan kaupankäynnillä ja muulla bisneksellä saanut mantereelle enemmän hyvinvointia kuin länsimaat kymmeninä vuosina.

Herää aina välillä kysymys käyttääkö länsimaat yleviä arvojaan ihmisoikeuksista ja demokratiasta surutta ja armottomasti vain työrukkasina omien etujensa ajamiseen
ja kohteen alistamiseen. Yleensähän totuus paljastuu kun katsoo mitä oikeasti on tapahtunut.

Tiistaina 24.8.2010 klo 16:25
Christian van Niftrik

Kiitos niin ulkoministerille puheesta kuin Jouni Pullille sen olennaisten seikkojen syvällisestä analysoinnista ja täydentämisestä painavilla huomioilla.

Globaali maailmantalous voi huonosti. On hyvinkin helppoa uskoa meidän joutuvan kokemaan vielä lähiaikoina uusia vahvasti vaikuttavia taloudellisia takaiskuja. Poliittisten päättäjien ml. eri keskuspankkien työkalupakki sekä rahavarastot ovat jo käytössä, eivätkä uudet "piristysruiskeet" tuota samaa tulosta kuin viimeksi olemme voineet kokea. Alamäen uhka on siis suurempi kuin mahdolisuus nopeaan nousukiitoon. Kun kehitykseen liitetään pakko myös masaa ne lainatut nikkeli eurot, voi alamäki jyrkentyä arvaamattoman jyrkäksi.
Tämä laajempi tarkastelu heijastuu vääjäämättä Suomeen, joka pienenä kansantalouteta on taalisen riippuvainen kansainvälisen kaupan yleisestä imusta, tärkeitten vientimaittemme hyvinvoinnista sekä kyvystämme kilpailla avoimilla markkinoilla.

Siten ulkoministerin puheen painotus etujemme voimakkaammasta ajamisesta on vähintäänkin paikallaan. MUTTA, mutta..... Tässä kohdin sopii kysyä miten hallituksemme huolehtii kilpailuedellytystemme kehittämisestä ?
Viimeaikaiset hallituksen toimet ja julkisuuteen saatetut suunnitelmat eivät ole rohkaisevaa luettavaa ja kuultavaa. Päinvastoin. Puoluepoliittisten kyläpolitiikkatempausten seurauksena "odottelemme, että kaikki paha menee ohi" ja me porskutamme taas iloisesti muiden vanavedessä. Tämä kehitys hirvittää. Toivottavasti ulkoministerimme muistaa vaatia kolleegoiltaan samaa toimeliaisuutta ja oman maan etujen keskeisyyttä kuin omalla reviirillään. Nyt on aika ja paikka valtiomiestason strategisille päätöksille ja unohtaa lillukan varret niiden hallitsijoille.

Ilokseni saatoin todeta Jouni Pullin havainnoineen Afrikan merkityksen. Totta on, että kiinalaiset ja muutamat muutkin maat ovat jo pitkällä avatessaan markkinoita omille pyrkimyksilleen. Arvioin kuitenkin asiaa siten, että Afrikka on alue, jossa olemme "vähemmän jäljessä kärkeä" kuin monilla muilla kehittyvillä markkina-alueilla. Maamme poliittinen profiili on vahvuuksiamme pyrkiessämme Afrikan "sydämeen". Tässä jos missä, olisi ulkoministerillemme priorisoitavaa toiminta-aluetta.
Muistelen Leninin aikoinaan tuumiskelleen, että "tie maailman hallintaan kulkee Afrikan kautta". Siinäpä sopiva esikuva !

Yllä Jouni Pulli kiinnittää sopivasti huomiota mm. maamme puolustustarviketeollisuuden kehittämiseen kilpalutekijäksemme ja vahvaksi vientitulen tuojaksi. Tämä on hyvä ja arvokas oivallus , josta todellakin on suorastaan naurettavan helppoa nähdä sen kansantaloudellsiet plussa seikat. Miksi asia ei sitten saa kannatusta ?

Kysyy: Nestor Bloggaaja h.c.

Tiistaina 24.8.2010 klo 17:25
Hanna Laurén

.."olisiko meille hyödyllisempää satsata enemmän puolustustarviketeollisuuden kehittämiseen yhteistyössä EU-maiden kanssa ja pienehköön ammattiarmeijaan kuin ylläpitää melkein ulkomuseon kaltaista asevelvollisuusarmeijaa?". Touché! J. Pulli presidentiksi.

Kiitokset myös Partasen Vilholle Willy Haguen puheen hyvästä referoinnista. Tosiaan, Britanian konservatiivit näyttävät tehneet (kuka tietää LiBDemien pyynnöstä) KePut, eli ajelevat EU -politiikassa kaksilla kärryillä. Kotimaan kamaralla persoonapronominin "we" tilallla on katsokaas lähes poikkeusketta "they". Ilahduttavaa kuitenkin huomata, että ollaan Willyn kanssa samassa veneessä.

Tiistaina 24.8.2010 klo 18:36
Jouni Pulli

Jotu Karjalainen kirjoitti Alexin aiemman merkinnän alla 12.8.2010, että ”Suomen pitäisi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan panostaa enemmän rehellisyyteen toimiensa syistä ja tavoitteista.” Alex mielestäni ainakin osin esittää yo. puheessaan tähän vastauksen: ”Jos haluamme saada muut seuramaan malliamme, meidän tulee ensinnäkin aidosti osoittaa miten itse elämme standardiemme mukaisesti ja että ihmisoikeudet ovat osa kansalaisten hyvinvointia ja talouden kilpailukykyä.”

Christian van Niftrik peräänkuuluttaa hallitukseltamme käytännön toimia kilpailuedellytyksiemme kehittämiseksi sekä toteaa, että ”maamme poliittinen profiili on vahvuuksiamme pyrkiessämme Afrikan "sydämeen"”. Miten siis voisimme samalla kehittää käytännön ulkopolitiikkaamme esim. Afrikassa ja huolehtia kilpailukyvystämme hyödyntäen aiempia toimiamme Afrikassa?

Björn Wahlroos esittää ratkaisuksi perin käytännönläheistä ehdotusta: ”Meidän ei pitäisi oudoksua kiinalaisia, jotka sijoittavat Afrikkaan. He tietävät, miten vanhat sosialistiset rakenteet puretaan, luodaan toimivat markkinamekanismit, ylläpidetään järjestystä ja taataan jonkinlaisen oikeusvaltion ja hiljalleen esiin kasvavan demokratian edellytykset.” En ole aivan samaa mieltä Björn Wahlroosin kanssa siitä, että kiinalaiset tietävät, miten vanhat sosialistiset rakenteet puretaan tai ainakaan he eivät ole tässä toimessaan aina kovin hyvin onnistuneet. Mutta ehdotus sijoitustoiminnasta Arikassa on kieltämättä aivan oikeaan osunut, kunhan perinteisempiä kehitysyhteistyön keinoja ei kokonaan jätetä käyttämättä. Luonnollisesti tässä sijoitustoiminnassa pitää huomioida ympäristöarvot, Afrikka ja afrikkalaiset eli kohdella afrikkalaisten luonnonrikkauksia, kulttuuria ja afrikkalaisia itseään yhtä suurella kunnioituksella kuin kohtelemme kotimaatamme ja kansalaisiamme. EU:lla on tässä kohdin paljon tehtävää yhdessä.

(Linkki Björn Wahlroosin ehdotukseen: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wahlroos+kehitysavusta+Pehmo-Euroopan+pit%C3%A4isi+seurata+Kiinaa/1135259585608)

Tiistaina 24.8.2010 klo 19:01
v-m hakola

”Miksi Suomi ja EU ovat verenhimoisten Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa samassa kelkassa Iran-kysymyksessä?”
Salaliittoteoriat vallitsevat myös Stubbin blogipalstaa.

Iranin uho näyttää unohtuneen.
http://www.debka.com/article/8988/

Tiistaina 24.8.2010 klo 23:52

Rehellisyyden peräänkuuluttaminen ulkopolitiikassa ei ehkä julkisessa diplomatiassa tule jatkossakaan olemaan kovin käytetty tapa - jos se yleistyisi niin monet korulauseet paljastuisivat vain yleisölle suunnatuksi ontoksi small talkiksi.

Otetaan vaikka Kiina-Afrikka kysymys. Ei Kiina nähdäkseni hyvää hyvyyttään Afrikkaa valloita ja laajenna vaikutustaan myös esim Iranissa vaan pyrkii toimillaan turvaamaan raaka-ainelähteitä sekä niiden kuljetusreitit kasvavan taloutensa tarpeisiin. Aivan samasta syystä USA on parikymmentä vuotta pyrkinyt Balkanilta Afganistaniin ulottuvalla länsi-itä käytävällään blokkaamaan Venäjän pohjoinen-etelä yhteyden Iraniin. (Silkkitiestrategiasta, GUUAMista ja energiapelistä ks. esim "Is GUUAM dead? http://arirusila.wordpress.com/2008/11/04/is-guuam-dead/ ja EU's big choice - Nabucco or South Stream http://arirusila.wordpress.com/2009/05/15/eu%e2%80%99s-big-choice-%e2%80%93-nabucco-or-south-stream/)
Venäjä puolestaan on pyrkinyt turvaamaan oman lähipiirinsä ja korridorit. Em suurvaltapoliittinen peli on ollut useiden nykyisten konfliktien taustalla, demokratia ym höpinät käyvät rekvisiitasta.

Lännen osalta kriiseistä hyötyy lähinnä sotateollinen kompleksi ja nykyisessä laajalti ymmärretyssä kriisinhallinnassa likaisia töitä ulkoistetaan yhä enemmän bisnespohjaisille palvelutarjoajille (esim. Pentagon uusi jälleen palvelusopimuksen Xe:n eli ex-Blackwaterin kanssa). Kyseenalaistan melko lailla suomalaisten roolin Afganistanissa takaamassa osaltaan suuryhtiöiden johdon neljännesvuosibonuksia vaikka tappiot näyttävätkin tulevan lähinnä kanttiiniporukan ammuskellessa siellä toisiaan.

Kehitysapupolitiikan suhteen todellisuus myös on valitettavan raadollinen eikä Wahlroos välttämättä raflaavine kommentteineen ole väärässä. Diplomaattien avustuskoferensseissa lupaamat miljardit haihtuvat matkalla hallinnon ja läntisten konsulttien taskuihin tai suoraan kohdemaan eliitille ja jakojäännöksellä toteutettavien hankkeiden vaikuttavuudesta voi olla kyseenaleinen; alimpana oleva avuntarvitsija voi sitten puntaroida oliko avusta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Keskiviikkona 25.8.2010 klo 10:12
Christian van Niftrik

Kiitos Ari Rusilalle kirjoituksestaan yllä. Monta hyvää todellista havaintoa ja johtopäätöstä. Sijaa löytynee kuitenkin myös lisänäkemyksille.

Tätä maapallomme teollista kehitystä ovat ajaneet useimmiten erilaiset kriisit ja/tai isot rakennemuutokset. Näitä ovat olleet mm. Korean sota 1950-luvun alussa, Laikan matka avaruuteen, ja ihmisen 1. kuukävely. Tämän hetken driverina toimivat suurvaltojen toimet energian- ja raaka-ainehankinnan varmistamiseen pitkällä tähtäimellä. Kaikki ns. suurvallat harjoittavat tätä varmistamispolitiikkaa kaikilla maanosilla ja nyttemmin myös napapiireistä juostaan kilpaa niin napa-alueitten alla kuin päällä.

Näiden itsekkäiden varmistustoimien rinnalla kulkevat erilaiset sotatarvikkeiden kehittäminen ja tuottaminen. Itsesuojeluhan on Maslowin tarvehierarkian alkutasoja. Muistettakoon myös, että monista niistä keksinnöistä ja teknisistä ratkaisuista, joita on "täytynyt" kehittää ja tehdä avaruuden valloittamiseksi, näkymättömien pommilennokkien ja ydinkäyttöisten jäänsärkijöitten rakentamiseksi, modernin Pasi-miehistönkuljetusvaunun ja Kalashnikovin tulinopeuden kehittämiseksi, on voitu ja hyödynnetään laajalti myös monin tavoin erilaista lisäarvoa tuottavana siviilituotannon ja - elämän piirissä.

Vertailuna vaikkapa ralliautoilun tuottama hyöty siviiiautoiljan turvallisuuden kehittämiseksi.

Minusta Nalle Wahlros osuu aivan oikeaan kommentissaan. Kehitysapu sen perinteisessä muodossaan on aikansa elänyttä. Nyt on aika uusille toimintatavoille. Tällä sektorilla Suomi voisi aktiivisen ulkoministernsä johdolla avata latua.

Edellä kirjoitin suurvaltojen itsekkyydestä. Onko Suomen kaltaisella pienellä maalla ja kansantaludella tulevaisuutta ellei se johda toimiaan omista vahvuuksistaan ja myös käytä niitä agressivisesti. Ei meidän eduistamme pidä huolta ja niitä puolusta muu kuin Suomi itse. Haemme tukea EU:sta; hyvä niin.

Valitettavasti EU:n kehitys on verkkaista kompromissipolitiikan vuoksi. Myös on kysyttävä, ovatko maamme edusmiehet ja -naiset aina riittävän pontevasti ajaneet EU:n kanssa yhteisiä etujamme ? Olo on kuin entisen volkkarin omistajalla kun auton pienistä ikkunoista näki vain muiden kehityksen ajavan ohitse.

Mietti aamutuimaan Nestor Bloggaaja h.c.

Keskiviikkona 25.8.2010 klo 10:19
jotu karjalainen

Hyvä Jouni Pulli, vaikkakin maailma moninapaistuu niin sama huoli energiansaannin turvaamisesta on pysynyt, jakajia on vaan tullut lisää.
Intressiensä turvaamiseksi nämä uudet pallomme toimijat muodostavat koalitioita turvatakseen etunsa.

Venäjä ja Kiina muodostavat yhden vahvan toimijan (SCO) ja Yhdysvallat liittolaisineen toisen.

Mikko Palokorven mainio jo muutama vuoden vanha tutkielma:

"Kaukasian ja Keski-Aasian todennäköinen kehitysarvio vuoteen 2030 saakka"

http://www.defmin.fi/files/1160/Kaukasia_ja_Keski-Aasia.pdf

kuvaa hyvin sitä kilpajuoksua mitä eri puolien välillä on energiansaannin varmistamisessa.
Tutkielmasta, muutaman vuoden vanhana, huomaa ettei yhdysvallat liittolaisineen ole kovin hyvin pärjännyt tähän asti.

Kannattaako Suomen olla kauhean aktiivisesti mukana länsiliittouman toiminnassa ja mitä se sillä on hakemassa, toki on hienoa että afgaanityttö pääsee koulun penkille mutta ei Suomi sen takia Afganistanissa ole.
Aktiivinen toiminta Suomelta on olla sodassa mukana Afganistanissa ja mukana sodanjulistukseen verrattavissa pakotteissa Irania kohtaan.


Mielestäni Wahlroos on oikeassa Afrikan kehitysapua kritisoidessaan, maanosan kanssa tulisi tehdä enemmän kauppaa ja sijoitustoimintaa.
Nythän EU maatalouspolitiikallaan lähinnä estää afrikkalaisten tuotteiden markkinoille pääsyä.
Tilanne on lähinnä sairas kun tukiaisilla estetään maanosan kilpailukykyä ja toisella kädellä annetaan kehitysapua.

Keskiviikkona 25.8.2010 klo 12:25
Jouni Pulli

Energian, raaka-aineiden ja ruoan sekä veden riittävä saatavuus ja varmuus saatavuudesta sekä edes tyydyttävä ilmasto ovat tämän hetken suuria kysymyksiä, mutta lisäksi globalisaatio on nostanut arvoon arvaamattomaan tietoliikenteen hallinnan/tuhoamisen/häirinnän. Jos maan tietoliikennettä häiritään riittävästi maan toiminnat lamaantuvat.

Nykyisen korkeaan teknolgiaan tukeutuvan yhteiskunnan polville laiitamiseen ei tarvita ydinaseita eikä muitakaan fyysiseen väkivaltaan perustuvia aseita vaan riittävää tiedonkäsittelyn osaamista ja sen häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Tällöin pysähtyvät niin ydinvoimalat kuin risujenpolttolaitosten sähkönjakelukin, logistiikka, vedenpuhdistamot, sairaaloiden varageneraattorit jne.; maa pimenee...

Luonnollisesti suuret talousmahdit pystyvät taloudellisilla keinoilla (kasvavassa määrin ns. vippaskonsteilla) pysymään pitkään kehityksen kärjessä myös muilla kuin turvallisuuteen liittyvillä aloilla, mutta nekin toinen toisensa perään kompastuvat johonkin kohtalokkaaseen virheeseen ja luhistuvat kukin aikanaan. Tässäkin historia toistaa kerta toisensa jälkeen itseään. Globalisaation myötä näiden luhistumisten vaikutukset ovat monin kerroin kohtalokkaampia koko ihmiskunnalle kuin vaikkapa Rooman valtakunnan aikaan.

Katastrofien laaja leviäminen, onpa sitten kyse taudeista tai talouslamoista, on estettävissä tai ainakin huomattavasti lievennettävissä kulloinkin tilanteeseen sopivin riskienhallinnan toimenpitein, jos toimenpiteiden suunnittelussa ja niiden suorittamisessa tomitaan yhteistuumin globaalisti ja riittävän ajoissa. Näin siis olisi tilanne ihanneglobalisaatiomallissa. Kuitenkin lähes aina oman lyhytaikaisen edun tavoittelu johtaa ongelmallisiin tilanteisiin globaalisti.

Eräs vaihtoehto pärjätä paremmin tulevaisuudessa on kehittää vahvojen ja sutkoht pienten klustereiden yhteistyöverkosto, jossa sellaisia resursseja, joita tarvitaan harvoin käytetään yhdessä (esim. armeija). Siten näen, että suurvaltojen aikakausi vetelee tällä kertaa viimeisiään, kuitenkin niin, että huomioidaan ajan suhteellisuus.

Keskiviikkona 25.8.2010 klo 16:21
Lasse Lahtinen

Idealistisista lähtoköhdista arvioituna maailmanpolitiikka voi näyttää monimutkaiselta tai sekavalta. Kaksoisstandarditkin kismittävät jos ei hyväksytä toimijoiden ilmeisiä motiiveja. Muutama esimerkki:

"We [U.S.] believe that there are many cases in which the Iranian threat commits us to strengthen the ability of states in the region to defend themselves."

http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/report-u-s-downgrades-saudi-arms-deal-over-israeli-concerns-1.306886

http://www.foxbusiness.com/markets/2010/08/15/israels-barak-approves-f-fighters-purchase/

---

"WASHINGTON—The Obama administration is in advanced negotiations to share nuclear fuel and technology with Vietnam in a deal that would allow Hanoi to enrich its own uranium"

http://online.wsj.com/article/SB10001424052748704741904575409261840078780.html

Nyt kun katsoo esimerkiksi ulkoministerin 8. lokakuuta laatimaa blogimerkintää, voi todeta ettei sen enempää Qomin tarkastaminen kuin rikastamissopimuksen solmiminen riittänyt "kansainväliselle yhteisölle" Iranin eristämispolitiikan höllentämisen perusteeksi. Brasilian ja Turkin hyväntahtoisella ja tuloksellisella diplomatialla pyyhittiin lopulta pöytää sangen karkeasti.

http://www.politicaexterna.com/11023/brazil-iran-turkey-nuclear-negotiations-obamas-letter-to-lula

Keskiviikkona 25.8.2010 klo 16:45
Christian van Niftrik

Kiitos Jouni Pullille hyvästä huomiosta verkostumisen potentiaalista. Olemme tottuneet vähitellen verkostumaan henkilöinä ns. lähipiirimme kanssa. Yritysmaailmassa verkostuminen on vanha ilmiö joskin nyt ehkä uudessa muodossa modernin tekniikan avittamana. Myös klustereita sidotaan yhteistyöverkkoihin; tästä esimerkkeinä käyköön vaikkapa Tekes´n monet ohjelmat.
Verkostuminen ei suinkaan rajoitu vain kotimaahan vaan tänään käytännössä ilmiö on globaalia arkista toimintaa. Käytännön esimerkkinä käyköön vaikkapa oman ulkoministeriömme keskustelut yhteisistä lähetystöistä maailmalla Ruotsin ja/tai EU:n kanssa.

Mielenkiintoista olisi saada lukea ulkoministeriömme laatimia skenarioita globaalin poliittisen kentän kehityksestä. Worst case vs realistic case.

Entä millaisissa maailmoissa ulkoministerimme ennakoi Suomen ja/tai EU:n toimivan vuonna 2030 ? Onko EU nykyisen kaltainen hitaasti kiiruhtava kääpiö maailmankaupassa ? Vai onko se kenties johtava tuottavuuden ja hyvinvoinnin edelläkävijäalue ?

Entä millaisessa maailmassa tämän blogin aktiivikirjoittajat toivovat maamme olevan ja vaikuttavan vuonna 2030 ?

Peruutuspeiliin katsominen ei päättäjiämme päätösten laatua paranna, tulevaisuuden erilaisten uhkien mutta ennenkaikkea mahdollisuuksien riittävän aikainen tunnistaminen ja niiden agressiivinen hödyntäminen mahdollistavat maamme hyvinvoinnin vankistumisen muuttuvissakin oloissa.

Pahin skenario on, että päättäjämme yllätetään ns "housut kintuissa".

Mietteliäänä jään kyllä aprikoimaan Jouni Puliln, sinänsä hyvää, mutta kenties hiukan toivorikasta näkemystä siitä, että "suurvaltojen aikakausi vetelee tällä kertaa viimeisiään". Historian sivuja tavanneena en aivan heti tätä ajatusta ostaisi.

Aprikoi Nestor Bloggaaja h.c.

Torstaina 26.8.2010 klo 10:12
Vilho Partanen

2030 ?

Hyvä kysymys arvoisa van Niftrik.

Meistä nykyaktiiveista varmaan suurin osa tuolloin makaa joko dementoituneina kapaloissa tai nopeimmat jo vetelevät henkilökohtaista matokuuria luonon helmassa, mutta varsinkin niillä, joilla on jälkikasvua ja ovat muutenkin mukana arkipäivän tohinassa, on intressi siihen, että maailma paranee odotellessa nykyisestään.

Näin on ollut ja tulee olemaan.

Ihmiskunnan yleisen järjestäytymisen puitteissa näyttäisi vallitsevan suuntaus pienemmistä yksiköistä (valtioista) erilaisiin unionirakennelmiin ei pelkästään Euroopassa vaan Afrikassa ja Amerikoissakin. Suuntaus vahvistunee seuraavina vuosikymmeninä, ja nämä unionit ja niiden kehitys kulkevat eri tahtiin ja suvantovaiheetkin ovat mahdollisia.

Aasiassa on jo itseasiassa olemassa unionin suuruusluokkaa olevia valtioita, Kiina, Intia jne., joten siellä tuskin tapahtuu ihan EU-tyyppistä kehitystä, joskin Aasiasta saattaa tulla - ellei se jo ole - geopoliittisesti merkittävin maanosa ohi Euroopan tai Amerikankin.

Lähialueellamme Venäjä tulee aikansa poukkoilemaan näiden välillä yrittäen lypsää etuja sieltä täältä, mutta joskus senkin on ihan vain väestösyistä liittouduttava kiinteämmin - toivottavasti EU:n kanssa.

20 vuodessa Suomen väestörakenne muuttuu maahanmuuton seurauksena ja kansainvälis-suomalainen kulttuuri vahvistuu entisestään samaan tapaan kuin 1800-luvulla syntyi suomalais-ruotsalainen elintapa.

Toisaalta suomalaisuus maastamuuton seurauksena tulee edelleen osaksi muuta maailmaa ihan geneettisestikin.

Kilpailu kiristyy edelleen ihan kaikesta: työpaikoista, tiedosta ja koulutuksesta, pääomista, energiasta...vedestä, maasta, ilmasta.

Yritysmaailmassa organisaatiomuutokset kiihtyvät yritysten sisällä ja välillä ja pääomien suhteen valtiot menettävät loputkin merkityksestään, ja säätelyrakenteiden, mm. lainsääsännön, on mukauduttava muutoksiin yhä nopeammin samoin kuin pörssi- ja rahoitussysteemien.

...tai sitten ei, koska joku jossakin painaa sitä kriittistä väärää nappia tai irrottaa väärän töpselin saattaen matkaan ihan uudentyyppisen perhosefektin, tai arvaamaton pandemia pyyhkii puolet porukoista pois.

Torstaina 26.8.2010 klo 13:01
Jouni Pulli

Kirjoittaessani yllä, että suurvaltojen aikakausi vetelee viimeisiään, sidoin ajatukseni aikakäsitteen suhteellisuuteen tarkoittaen, että mitään varmuutta siitä, milloin mainitsemani muutos eksaktisti tai edes parinkymmenen vuoden tarkkuudella tapahtuisi ei ole. Voi olla, että siihen kuluu 40 vuotta tai ehkä jopa 60 vuotta, mutta mahdollisesti vain 30 vuotta. Globaalitalouden jatkuvat ja yhä tihenevät sekä vakavammat syöksykierteet ovat merkki siitä, ettei nykyinen systeemi pysty tilannetta hallitsemaan, oman edun tavoittelulla on järjestelmään rakennettuna liian suuri merkitys ja tietyillä muillakin seikoila, joita en tarkemmin halua tässä avata.

Asiaa voi tarkastella myös historian perspektiivistä ja pyrkiä sitä kautta päättelemään, minne olemme matkalla: Ennen toista maailmansotaa ns. suurvaltoja oli muutama, sodan jälkeen enää kaksi ja Neuvostoliiton luhistuttua vain yksi. Nyt olemme jälleen siirtyneet moninapaisempaan systeemiin. Voisi ehkä kuvitella, että kierros otetaan uusiksi ja taas pikkuhiljaa päädytään yksinapaiseen järjestelmään ja sitten taas moninapaiseen. Globalisaatio eli maailmanlaajuinen keskinäinen riippuvuussuhde eri subjektien kesken monine etuineen ja haittoineen tekee tästä kierteestä kuitenkin lopun.Toisin sanoen, jos tehtäisiin tarpeeksi monta vakavaa virhettä, ei enää siirrytäisikään esim. kolminapaisesta järjestelmästä kaksi- tai yksinapaiseen, vaan koko järjestelmä romahtaisi vaarallisine ja arvaamattomine seurauksineen.

Edelläkuvatun skenaarion toteutumisen ja sen jatkovaihtoehtojen pohdinnan suhteen en usko olevani kovinkaan yksin, tosin eivät sen enempää yritysjohtajat, pörssimeklarit, poliitikot kuin median edustajatkaan ole kovin innostuneita pohtimaan julkisuudessa näin pitkän aikavälin seikkoja, ainakaan kovin painokkaasti. Yleisestihän palkkaa maksetaan ja ääniä saadaan siitä, mitä saavutetaan ja miten uskottavia suunnitelmat ovat koskien suhtkoht lyhyttä aikaperspektiiviä. Jotkut elävät kvartaalitaloutta toiset taas vaalikautta. En toki epäile, etteikö em. ryhmissäkin löytyisi henkilöitä, jotka ajattelevat esim. yhteiskuntavastuun tarkoittavan vastuuta teoistamme myös tulevien sukupolvien suhteen.

Kuitenkin riippumatta aikajaksosta tulisi varsin pian huomioida eräs seikka: jatkuvaan kasvuun rakennettu kv. järjestelmä ei ole enää pitkään mahdollinen. Tästä antaa mielestäni Vilho Partanen yllä hyvän esimerkin kuvaillessaan tulevan kehityksen kilpailun kiristymistä kaikkialla ja kaikessa, jos siis jatketaan nykymalliin. Mennään päin seinää niin kuin valaat rantautuvat kuolemaan koko sakki samalla kertaa.Voilà! Tai jos ei sittenkään:

Kauas on pitkä matka ja vielä pidempi, jos ei tiedä, minne pitäisi mennä. Pienemmät ja monimuotoisesti ja yhteistyöllisesti vahvat alueet, jotka rikkovat nykyisten valtioiden ja valtioblokkien rajat, tehden yhteistyötä valikoidusti asiasta riippuen toisten alueiden kanssa, tulevat olemaan seuraava steppi siirryttäessä moninapaisesta järjestelmästä seuraavaan. Tällöin eräs suuri muutos tulee olemaan reaalisesti kestävään kehitykseen siirtymisessä ja siinä, että elintaso taloudellisin mittarein laskettuna ei enää kasva mutta päämäärä on, että elämisen taso pysyy ainakin ennallaan ja pystyy arvomaailman muuttuessa mukautumaan näihin muutoksiin.

Kuvaamaani systeemimuutosta ennen menee kuitenkin vielä pitkähkö aika, jolloin EU:n on pärjättävä nykyisessä moninapaisessa järjestelmässä. Ei olisi kuitenkaan haitaksi, jos EU:ssakin alettaisiin pikku hiljaa valmistautua systeemimuutosta varten. Tällaista kehitystä ennakoivat EU:n sisällä tapahtuva erinopeuksinen ja erisuuntiin menevä kehitys eri asioissa. Se ei ole välttämättä huono asia oikein hallittuna, rajattuna ja ymmärrettynä; kaikkea ei pidä tasapäistää - ei jäsenvaltioitakaan saatika niiden kansalaisia.

Esimerkkinä edellä määrittelemästäni alueesta kävisi hyvin esim. alue, joka rajoittuu seuraavasti: Pohjoisessa Tampere – idässä Pietari – etelässä Tarto – lännessä Örebro.

Torstaina 26.8.2010 klo 13:56
Jouni Pulli

Kommentaattorikollegoiden lukuisista mielenkiintoisista pohdinnoista johtuen keskityin tohkeissani omaan kirjoitteluuni ja unohdin pari tärkeää seikkaa:

Hanna Laurén, kiitos kannustavasta kommentistasi ja ehdotuksestasi, lisätään CV:hen!

Alex ja UM, kiitos luottamusta herättävän yleisötilaisuuden järjestämisestä Katajanokalla. UM:n henkilökunta ansaitsee erityistunnustuksen ystävällisestä ja informatiivisesta otteesta ja kyvykkäästä keskustelusta kansalaisten kanssa; kaiken kaikkiaan esimerkillistä tiedottamista ja vuorovaikuttamista!

Kirjoita kommentti