Suru-uutinen Meksikosta
Suomalaisen avustustyöntekijän kuolema Meksikossa oli eilisen surullinen uutinen. Virallinen vahvistus tuli yöllä. Ulkoministeriön edustajat Suomen Meksikon suurlähetystöstä ovat matkustaneet paikan päälle selvittämään tilannetta. Suomen ulkoministeriö on myös pyytänyt Meksikon ulkoministeriöltä selvitystä tapahtuneesta.
Kansalaisjärjestö Uuden Tuulen avustustyöntekijä oli Meksikossa ainakin osittain ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston myöntämän hankevalmistelumäärärahan turvin.
Omasta puolestani haluan lähettää osanottoni menehtyneen avustustyöntekijän perheelle ja läheisille.
Avustustyöntekijät toimivat usein konfliktialueilla tai lähellä niitä. Vaikka tämänkin alueen vaarallisuus on ollut tiedossa, tällaista ei koskaan toivoisi tapahtuvan.
3 kommenttia
Uutinen on todella synkkä. Hienoa Alex, että nostit aiheen ulkoministerinä esiin. Toivottavasti niin tämän tapauksen osalta kuin yleensäkin ulkoministeriössä huomioidaan, että on tärkeää vaatia Meksikolta selvitystä niin tästä tapauksesta kuin ihmisoikeusrikkomuksista Oaxacan maakunnassa muutenkin. Amnesty Internationalin raporttien mukaan Meksikon ihmisoikeustilanne on vähintäänkin heikko, ja väkivallan käyttö on jatkuva ilmiö.
Toiveeni onkin, että Suomen ulkoministeri ottaisi jyrkän kannan Meksikon poliittiseen väkivaltaan, ja että Suomi olisi valmis käyttämään resurssejaan siihen, että Meksiko voi siirtyä kohden todellista parlamentaarista demokratiaa, jossa väkivallalla ei ole sijaa.
Surun valittelut omaisille ja läheisille. Olemme yhtä kansaa.
"Suomen ulkoministeriö on myös pyytänyt Meksikon ulkoministeriöltä selvitystä tapahtuneesta." Hyvä. Ole suhteellisen jämäkkä. Jos kansalaiset eivät voi luottaa UM:n tukeen ulkomailla, niin mitä varten se on olemassa?
En tykkää pelkästä virkamiesmeiningistä. Politiikassa täytyy olla sisältöä ja vakaumusta.
Asioidessani monissa valtion virastoissa minut on vallinnut toisinaan kaamea tunne aivojen puuttumisesta. Oma ajattelukyky tuntuu puuttuvan tyystin. Omaa esimiestä ja virheiden tekemistä pelätään aivan tolkuttomasti.
En tiedä olenko oikeassa ja monet virkamiehet tuntevat itsensä varmaan loukatuiksi. Jotenkin vain homma järkyttää minua.



Sinänsä ikävä ja valitettava tapaus tämä suomalaisen ”aktivistin” tapaus Meksikossa ja asia on tuntuu läheisemmältä, kun se sattuu oman maan kansalaiseen.
Kävin tutustumassa nettisivuilla tähän kansalaisjärjestö Uusi Tuuli toimintaan. Vaikuttaa olevan yhtäläisyyksiä Suomen Rauhan puolustajat järjestöön, joka on äärivasemmistolaista ideologiaa edustava järjestö. Tällaisten järjestöjen ”rauhantyö” on kyseenalaista poliittisen ideologiansa uskottavuuden kannalta, mitä historia on kyseisestä ideologiasta opettanut.