Tehtävä Suomelle, Clinton ja Cannon
Tänään osallistuin MTV3:n Tehtävä Suomelle-ohjelmaan. Arvovaltainen raati valitsi 3 erinomaista ideaa, joilla voidaan viedä Suomea maailmankartalle. Lopullinen voittaja selviää viikon kuluttua yleisöäänestyksen tuloksena.
Löydät noin 200 ehdotusta täältä. Mitä olet mieltä? Mikä on sinun mielestäsi paras idea? Miksi?
Tänään vahvistui myös Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin ja Kanadan ulkoministerin Lawrence Cannonin vierailut. Molemmat saapuvat Suomeen keskiviikkona 21.4.
Ensi viikosta on muutoinkin tulossa vilkas. Vierailujen lisäksi luvassa on matkat Moldovaan ja Ukrainaan. Loppuviikosta matkustan myös Viroon Nato-kokoukseen.14 kommenttia
Suuri osa - oikeastaan kaikki - ongelmat välillä Lähi-Itä, Afrikan sarvi ja Afganistan juontuvat pohjimmiltaan siitä, että islamilainen teologia on jämähtänyt henkisesti siihen, mihin se jäi silloin, kun ensimmäisiä kalifaatteja vakiinnutettiin joskus keskiajalla, eikä se itse pysty käynnistämään normaalia teesi-antiteesi -kehityskiertoa.
Toisaalta muu maailma ei suostu enää "palaamaan" siihen kesiaikaiseen ajatteluun eikä yhteiskuntamalliin, mitä sen valtavirta nykyteologia edellyttäisi.
Niinpä sisäisten ja ulkoisten kriisien eskaloituminen on väistämätöntä ellei tälle asialle tehdä jotakin.
Ilman teologisten perusteiden uudistumista kaikki ns. kehitysapu - sotilaalinen taikka muu - valuu turhana erämaan hiekkaan, ja se näkyvä aineellinen hyvinvointi lopahtaa, kun öljytulot ehtyvät ja vierastyövoima palaa kotimaihinsa.
Tähän on törmännyt ja tulee törmäämään mm. jokainen USA:n presidentti, ulkoministeri tms., joka on asiaan sekaantunut kukin ajallaan; sotilailla taikka rahalla.
Kysymys on viimekädessä siitä, että keskeisiltä islam-teologeilta puuttuu teoreettiset, filosofiset työkalut, joilla kehitys voisi lopultakin käynnistyä.
Puhda filosofia on perimmiltään uskonnoton, neutraali tiede siinä kuin matematiikkakin, ja soveltuu siis universaalisti.
Maassamme on tiettävästi molempia resursseja, eli teoreettisen ja käytännöllisen filosofian oppituoleja sekä islam-teologisia ja muita kontakteja...
Mika Kaakiselle,
tarkoititte Marimekon yhteydessä varmaankin Pohjoisesplanadin myymälää. Tosin siellä niitä on kaksikin , toinen Kämp-galleriassa. Bulevardilla ei tietääkseni ole Marimekon myymälää.
Ulkoministeri Clinton saanee hyvän vastaanoton Suomessa.
Uskon, että häntä kiinnostavat etupäässä poliittiset ja yhteiskunnalliset keskustelus, pukeutuminen ehkä vähemmän.
Mainittakoon, että Hillary Clinton on vieraillut Suomessa aiemminkin ainakin kerran. Silloin hänet tunnettiin lähinnä presidentin puolisona. Se tapahtui ehkä 90-luvun lopulla, en muista tarkkaa vuotta.Hän liikkui myös ostoksilla Helsingin keskustassa silloisen Yhdysvaltain lähettilään puolison kanssa. Hänen nimensä oli muistaakseni Ruth Shriver.
Tarkistin silloisen Yhdysvaltain lähettilään nimen: se on Shearer.
"tarkoititte Marimekon yhteydessä varmaankin Pohjoisesplanadin myymälää. Tosin siellä niitä on kaksikin , toinen Kämp-galleriassa. Bulevardilla ei tietääkseni ole Marimekon myymälää."
Olet oikeassa. Tarkoitin Pohjoisesplanadin myymälää. Upea myymälä. Hiukan luksusta Suomen oloissa. Vaatteet upeita. Pariisissa näitä löytyy pilvin pimein. Mutta ei Suomessa. Hienoin vaatemyymälä Suomessa.
Valitan. En ole asunut Helsingissä 20 vuoteen. Tunnen varsin huonosti kaupungin.
"Uskon, että häntä kiinnostavat etupäässä poliittiset ja yhteiskunnalliset keskustelus, pukeutuminen ehkä vähemmän." Ehkä näinkin, mutta kaiken ei tarvitse olla aina niin virallista. Tarvitaan myös kevyempää ohjelmaa. Ihminen on turhamainen.
On tämä juhlaista aikaa, kun periferiassa sijaitseva Suomemme alkaa olla maailman ulkoministereiden keskeinen visiittipaikkakunta! Luotte kyllä ihan uutta ulkopolitiikkakulttuuria Suomelle. Vanhan sydän oikein lämpenee.- Olisin kiinnostunut nykyisistä ajatuksistanne Venäjä-naapurista. Tuli taas tämän viimeisen lapsen huostaanottojupakan yhteydessä esille, miten herrakansa asioita hoitaa. Siinä on heti presidenttitaso asialla. Olen vakavasti huolestunut venäläisten maakaupoista Suomessa. Sieltä tullaan uusrikkaiden rahoilla ostamaan upeinpia rantapaikkoja ja kauppa käy. Siihen on saatava luotua este. Suomalainenhan ei Venäjältä niin vaan voi tonttia ostaa. Siinä asiassa sopisi ottaa naapurista oppia.
Tuli tuosta otsikosta muuten mieleen vanha televisiosarja nimeltä Cannon, missä viiksekäs mies ratkaisee kaikki rikokset ilmeisesti puhtaasti viiksiensä voimalla. Mutta asiaan. Mielestäni Suomelle parasta olisi Suomen vesiosaamisen korostaminen, sillä meillä on täällä puhtainta kraanavetta. Mieluummin sitä rankan juoksulenkin kraanasta vettä ottaa, kuin huomata että jäipäs taas kaupasta ne muovipullot ostamatta.
Ministerinkin täytynee siis kotvan matkustaa laiva-juna-auto jne. kyydillä Moldovaan, Ukrainaan jne., eikä kotimaahan ehdi enää illaksi takaisin...
Toivoa sopinee, että Tarmo Makkosen mainitsema - itseasiassa Sitran Elämänlähteet-seminaarin ideoima - vesiosaaminen kattaa puhtaan kraanaveden lisäksi biologisen kiertokulun toisen pään: Itämeren suojelun saasteilta ja sen vaatiman jätevesien puhdistuksen.
Ilkka Herlinin sponssaama Baltic Action onkin ehtinyt saada itse Vladimir Putinin Helsinkiin hyvälle asialle yhdessä Tarja Halosen kanssa.
Mahtaako muuten pian mitään Suomessa tapahtua ilman Herlinin veljesten myötävaikutusta? Pian EK ja EVA:kin jäävät varjoon.
Uskon teemaan vesiosaaminen.
Mutta miten tähän istuu Suomenlahden kaasuputki?
Onneksi meillä on tahoja, jotka ovat valppaina.
Virkamiehet eivät ole olleet eivätkä poliitikot.
Hillary Clintonille suosittelisin vierailua Marttaliitossa.
Martat näyttää olevan hyvin monipuolisesti toimiva Järjestö. Marttojen toiminnasta Hillary Clinton voisi viedä terveisiä kotimaahansakin.
Itse olen vasta hiljattain saanut tietää kuinka monipulista ja hyvää työtä Martat tekevät.
Hienoa Alex!
Keskustelun aiheita ja vierailukohteita tuntuu täällä olevan tarjolla runsauden pulaksi asti.
On kuitenkin hienoa, että Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin ja Kanadan ulkoministerin Lawrence Cannonin vierailut toteutuvat juuri nyt, elämmehän varsin mielenkiintoista aikaa. Globalisaatio on henkitoreissaan ja sen korvanneekin moninapaisuideeksi kutsuttu uusi maaailmanjärjestys. Kulttuurien hedelmällinen vuorovaikutus, kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen tulee olla koko ajan taustamuuttujina kaikissa kansainvälisissä dialogeissa. Miten meidän tulisi elää, että kohtuullinen ja arvokas elämä mahdollistuisi myös meidän jälkeen tuleville sukupolville?
En tiedä onko liian kunnianhimoista nostaa joku yksittäinen hanke esiin mutta kun asiat hoidetaan kotimaassa hyvin, se kyllä huomataan muuallakin. Suomen ulkopolitiikassa tuoreimpia ilonaiheita ovat olleet ydinaseisiin liittyvä aktiivisuus. Presidentin esiintyminen Yhdysvalloissa, mutta myös valitettavan vähäiselle huomiolle jäänyt ulkoministerin mainio lehtikirjoitus hesarissa olivat nappisuorituksia. Kun jatkossa toimimme julkilausuttujen periaatteiden tavoin, se takaa uskottavuuden. Hyvä Suomi!
Vilho Partanen puhuu asiaa.
En täysin allekirjoita johtopäätöksiäsi, mutta samoja teemoja olen minäkin teologin koulutuksellani miettinyt. Olen ihmetellyt että näitä "pehmeitä" tieteitä, joihin teologia ja filosofia lukeutuvat, ei ole määrätietoisemmin käytetty hyväksi dialogipyrkimyksissä saati sitten poliittisella agendalla.
Itse näen pelkällä teologin koulutuksella kirkkaasti teologian, filosofian ja sosiaalietiikan juurissa piileksivät ristiriidat länsimaalaisen ja islamilaisen ajattelun välillä, enkä varmasti ole ainoa.
Kyse ei ehkä ole siitä, etteikö osaavia ihmisiä, kontakteja ja oppituoleja ole, mutta niiden arvoa ei ole ainakaan vielä nähty ja osattu nostaa esiin. Se on turhauttavaa.



Suomen tärkein tehtävä olisi nyt hoitaa Ulkoministeri Clintonin vierailu kunnialla. Viimeksi Suomen ja USA:n ulkoministerit ovat tavanneet Suomessa 1989!
Nyt ei ole varaa sekoilla.
Ja se vierailu Marimekon Bulevardin myymälään "pitää" toteuttaa. Myymälä on Suomen oloissa erittäin upea. Kai UM:stä löytyy kompetenssia tälläkin sektorilla. Jos ei löydy, niin Siru Palmroos mukaan makutuomariksi. Sirua tyyllikkäämpää naista ei Suomesta löydy. Kai UM:stä löytyy hiukan varoja tämmöisen asian järjestämiseen.
Sillä välin, kun Mrs Clinton vierailee voisitte miettiä suurlähettiläs Oreckin ja muun staffin kanssa, miten edistää kauppaa Suomen ja USA:n kanssa. Konecranes, Kone, Metso, Vaisala ym. kärkijoukko. Lundmark, Alahuhta, Eloranta ja Forsén mukaan keskusteluihin. Vienti pitää saada vetämään.
Äänestäjät arvostavat työllisyyttä. Eli työtä. Työtön mies on katkera, vihainen eikä taatusti käy äänestämässä vaaleissa. Miehelle työttömyys on vaikea pala.
Mrs Clinton ei ole kuka tahansa. Erittäin fiksu, moraalinen ja rohkea henkilö. Vaarallinen vastustaja ja uskollinen ystävä.
Hyvät henkilösuhteet ovat kaiken A ja O. Politiikkaa tehdään (ja kauppaa) ihmisten välillä.
Viimekertainen pohdintasi oli hiukan liian korkealentoista ja yleistä makuuni. Siinä oli pointtia, mutta se olisi voinut olla maanläheisempi.
Esko H:n kirjoitus meni ainakin jonkin verran huonon maun puolelle. Ymmärrän, ettet mielelläsi sensuroi kirjoituksia, mutta joskus sekin on tehtävä. Rajat pitää pitää vetää johonkin.