Perjantaina 12.3.2010    10 kommenttia

Saariselälle

Tänään se alkaa, viikonloppu seitsemän kollegan kanssa Lapin maalisauringossa. Saariselälle saapuvat iltapäivän mittaan EU:n korkea edustaja Ashton ja ulkoministerit Bildt, Davutoglu, Frattini, Kouchner, Moratinos ja Paet perheineen.

Aiomme keskustella kolmesta eri otsikosta: 1. EU:n institutionaaliset haasteet Lissabonin sopimuksen voimaan astumisen jälkeen, 2. EU ulkopoliittisena, globaalina toimijana ja sen suhteet kolmansiin toimijoihin (USA, Kiina, Venäjä) ja 3. EU:n naapuruuspolitiikka.

Odotan keskustelulta paljon. Tällaisille epävirallisille kokoontumisille on selkeä kysyntä. Virallisten ulkoministerikokousten aikana jää harvemmin aikaa strategiseen keskusteluun ja aivoriiheilyyn.

Erityisen ylpeä olen saadessani esitellä kollegoille Suomen Lappia. Maisemat ja puitteet eivät voisi olla paremmat. Kävin iltapäivällä lentokentällä toivottamassa korkea edustaja Ashtonin tervetulleeksi. Kaikki ovat tähän mennessä vaikuttaneet tosi innostuneilta. Illalla kokoonnumme yhteiselle illalliselle paikalliselle porotilalle.

Lisää tunnelmia huomenna.

10 kommenttia

Perjantaina 12.3.2010 klo 21:25
Alexius Manfelt

Alex, vaikka on usein tai jopa pääsääntöisesti kriittinen tekemisiesi shteen, niin nyt pitää antaa tunnustus. Olet tehnyt hienon vedon kootessasi osan Euroopan ulkopoliittisista päättäjistä Saariselälle. Ja jos vielä pystyt rapostoimaan niin, että et ole itse yhdessäkään kuvassa, niin sitä parempi.

Juuri tuollaisia yhteisiä tapaamisia tarvitaan ja vielä Lapin luonnossa. Se on euroopan ihmisille todella kokemus. Mitään tuloksia ei tarvitse syntyä, kunhan keskustelut ovat hyviä ja tapaaminen juohevaa.

Perjantaina 12.3.2010 klo 23:18
Tuula Kiilamo

Hyvä ministeri Alex,

se, että saatoit yhteen nämä merkkihenkilöt Suomen Lapissa, on jo sinällään parhainta mahdollista pr-toimintaa Suomelle.

Vaikutelma on, että muut tulokset saattavat olla laihempia.
Korkea edustaja Ashton ei näytä herättävän luottamusta, mikäli suomalaista mediaa on uskominen.

PS. Näin Ryhmäteatterin uuden esityksen " Euroopan taivaan alla". Toivottavasti ehdit katsoa: olet hetken myös roolihahmona. Puhuttelevaa ja kriittistä teatteria.

Lauantaina 13.3.2010 klo 10:53
Petteri Korhonen

Jotenkin tämä Stubbi on sellanen henkilö, jonka haluaisin nähdä Suomen presidenttinä. Aina yhtä hymyä ja harrastaa liikuntaa, mikä on hyvä esimerkki nuorille. Suomi tarvitsee sellaisen edustavan ja oikeiden arvojen edustajan seuraavaksi presidentiksi.
Tie presidentiksi käy maratonin kautta...:)))

ps.Tämä Lappi hommeli on taas yksi loistava veto.

Lauantaina 13.3.2010 klo 10:57

EU:n ulkoasianhallinnon rakentamisen ponnisteluissa mieltäni askarruttaa hankkeen toteutuslogiikka. Mediassa huomio keskittyy siltarumpupolitiikasta tuttuun pohdiskeluun siitä mitä suurlähettiläspaikkoja kukin maa uudesta hallinnosta saa.

Mielestäni olisi luontevampaa järjestää EU:n ulkoasianhallinto maailmalla olemassaolevien suurlähetystöjen pohjalle, vähän samaan tapaan kuin konsuliasioissakin apua voi saada toisen maan lähetystöstä. Ongelma ei nähdäkseni ole epäselvyys siitä puhuuko lähettiläs oman maansa edustajana vai EU:n edustajana koska jo nyt on useita kaksoishatutettuja tehtäviä. YK:n turvaneuvostossakin usein todetaan jonkun maan edustajan puhuvan EU:n näkemyksen edustajana; miksei sama käytäntö toimisi muuallakin. Samalla edustaja luonnollisesti voisi raportoida kohdemaan haasteista ja tapahtumista yhdessä tai erikseen niin oman maan kuin EU:nkin ulkoministeriä.

Käytännössä EU voisi kysellä jäsenmailtaan kunkin kohdemaan osalta kuka suostuisi hoitamaan EU:n ulkoasianhallinnon asiat oman työn ohella ja tarvitaanko mahdollisesti kohdemaasta johtuen jotakin ylimääräistä avustaja-apua esim. ko maassa mittavien EU:n avustusohjelmien toteuttamisessa.

Kyläpolitikointi nimityksillä on sitäpaitsi mielestäni vain epäoleellisuus joka tosin osaltaan on kasvattamassa EU rakenteisiin tuhlautuvia resursseja. Keskeisintä nähdäkseni olisi luoda uudistuvaa sisältöä EU:n ulkoisiin suhteisiin ja politiikkaohjelmiin.

(Aihetta hiemen sivusin aiemmin EU:n huippuvirkojen täytön yhteydessä kirjoituksessani "EU foreign policy in relation to EC selection" http://arirusila.wordpress.com/2009/11/28/eu-foreign-policy-in-relation-of-ec-selections/)

Lauantaina 13.3.2010 klo 15:10
Mika Kaakinen

"Ulkoministeri Clinton arvosteli Israelia harvinaisen jyrkästi"

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ulkoministeri_clinton_arvosteli_israelia_harvinaisen_jyrkasti_1527363.html?origin=rss

Tälläisiä ihmisiä tarvittaisiin lisää. Rouva Clinton nopeasti Suomen vierailulle ja samanlaisia ihmisiä Suomen ulkoasiainhallintoon.

Virkistävää. Oikeaa kunnon Hillary Clinton meininkiä. Olen aina ihaillut tätä naista ja käsitykseni vain vahvistuu.

Lauantaina 13.3.2010 klo 17:20

Tässä saattaa käydä niin, että ainakin ulkoministeriperheiden nuoriso alkaa vuoden kuluttua kärttää Lapin matkaa. Mikä sen hienompaa olisikaan. Tuosta kannattaa tehdä perinne.
P.S. On niin suosittu seminaari, että ministerikollega Paavo oikein tv:ssä tänään haikaili, kun ei saanut kutsua.

Lauantaina 13.3.2010 klo 19:34

Kun on sellainen ministeri, joka ei jää sanattomaksi missään pöydässä, eikä toista fraaseja vaan ajatuksia, niin on tosi timanttia esitellä Suomea Lapissa lomakeskuksessa, mikä on englantilaisten mieleen.
Hyvä.
ps. ....ja Paavo indikaattorina.lol

Lauantaina 13.3.2010 klo 20:40
jotu karjalainen

http://www.haaretz.com/hasen/spages/1156082.html

Ilolla luin mitä ministerit ovat saariselällä mieltä olleet lähi-idän tilanteesta, alan fanittamaan Carl Bildtiä joka on selvästi järkimiehiä.

Lauantaina 13.3.2010 klo 22:50
Ulla Liesimaa

Hyvä Alex!! Olemme ylpeitä Sinusta!

Brysselissä kaikki hyvin!

Ulla ja Jaska

Sunnuntaina 14.3.2010 klo 10:22
v-m hakola

"Ulkoministeri Clinton arvosteli Israelia harvinaisen jyrkästi" (huom! YLE!!!)

Ohkohan USA itse vaarantamassa suhteitaan Israeliin. Varapresidentin käsitykset Itä-Jerusalemista on sekaantumista Israelin sisäpolitiikkaan.

http://www.haaretz.com/hasen/spages/1156082.html

Ruotsin ja EU:n politiikka alkaa muistuttamaan 30-luvun Saksan kiihotuspropagandaa ”juutalaiset ovat uhka”. Tätä tarkoittaa myös valtioantisemitistiset lausunnot ”siirtokuntajuutalaisista”. Ei näyttänyt Eurooppa oppivan mitään holokaustin ajoilta.

Itä-Jerusalemiin 1600 asunnosta osa on varattu arabeille. Tämänkö EU haluaa tuomita?

Kirjoita kommentti

Tällaista on ulkoministerin arkipäivä.