Maanantaina 1.3.2010    12 kommenttia

Seuraavat kaksi viikkoa

Tänään alkoi tiukka kahden viikon rutistus. Pelkästään tällä viikolla meille tulee Suomeen neljä ministerivierasta. Tänään tapaan Ruotsin eurooppaministerin Birgitta Ohlssonin, huomenna Albanian ulkoministerin Ilir Metan ja keskiviikkona Bulgarian uuden ulkoministerin Nickolay Mladenovin.

Birgitta Ohlsson (Kuva: Eero Kuosmanen) 

Torstaina Helsinkiin tulee kaksi huippuvierasta lisää, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ja Ruotsin Carl Bildt. Kyse on Naton ja kumppanimaiden yhteisestä seminaarista, jonka teemana on laaja kriisinhallinta.

Viikonlopuksi suuntaan Cordobaan Gymnich-kokoukseen, jossa paikalla melkein kaikki eurooppalaiset kollegat. Poikkean myös tervehtimässä Aurinkorannikon suomalaisia.

Ensi viikko ei ole yhtään kevyempi. Alkuviikosta Moskova ja Kööpenhamina, loppuviikosta iso spektaakkeli Saariselällä. Sen sisällöstä kerron enemmän ensi viikolla.

Tänään tuli julkiseksi myös tieto, että suurlähettiläs Antti Turunen on nimitetty YK:n edustajaksi Georgiaan. Antti on erinomainen diplomaatti, jonka taidoille oli käyttöä Georgian kriisin selvittelyssä Etyj-puheenjohtajuuskaudellamme. Nimitys on ennen kaikkea Antin henkilökohtainen onnistuminen, josta on syytä onnitella. Pidämme yhdessä tiedotustilaisuuden iltapäivällä ja aion sanoa, että tämä on kova juttu koko Suomelle.

Antti Turunen (Kuva: Eero Kuosmanen)

12 kommenttia

Maanantaina 1.3.2010 klo 20:27
Seija Putkonen

Kysyisin sinulta mikä valtio on Kööpenhamina ,niin kuin sanoit MOT ohjelmassa olisko syytä opiskella maantietoa.Olen kuuleva ja näkevä ihminen.olisin kiitollinen jos jossain korjaisit virheesi julkisesti.Kiitos t. Seija

Maanantaina 1.3.2010 klo 21:06
Risto Merkkiniemi

Nyt kyllä Herra Ulkoministeri yllätti kotikatsomon MOT-ohjelman Surkastuneet rutiinit -jakosn aikana perusteellisesti!

Kyllä pienen maan omien (ja nukkuvien) suurlähetystöjen juna on jo aikaa sitten mennyt.

Antaa kuule jatkossa EU:n hoitaa yhtenäisesti, tehokkaammin ja uskottavammin nämä ulkomaiden edustusasiat.

Karsi sinä turhat päällekkäisyydet ja ohjaa säästyneet varat huomattavasti tehokkaampaan käyttöön.

Maanantaina 1.3.2010 klo 22:10
Heikki Liimatainen

Seija Putkonen,

Herra ulkoministeri taisi viitata MOT-ohjelmassa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen, jossa Kiina jallitti muuta maailmaa ihan miten halusi.

Intohimoisen federalisti Stubbin puolustusargumentit olivat nationalismissaan melko hämmentäviä. Poliittinen eliitti jatkanee herkutteluaan joka tapauksessa millä tahansa aatteella Suomea viedään eteenpäin. Suojatyöpaikoista ei luovuta.

Maanantaina 1.3.2010 klo 23:24
Jussi Lähde

Antti Turusen nimitys oli iloinen ja oloa ylevöittävä uutinen. Hienoa, että meillä on jälleen yksi suomalainen diplomaatti tehtävissä, joissa maailmaa voi todella muuttaa paremmaksi paikaksi.
Tärkeää on, että Turusen kokemukset tehtävästään saadaan entistä paremmin kaikkien suomalaisten tietoon ja ymmärryksen piiriin.

Voimia koitoksiin

Jii

Tiistaina 2.3.2010 klo 2:56

Viikonloppuna Espanjassa tapahtuu muutakin kiinnostavaa nimittäin Barcelonassa 4.-7.3. noin 800 kansalaisjärjestöjen ym edustajaa yhdessä 43 Välimeren unionin maan suurlähettilään kanssa pohtivat kulttuurien välistä dialogia Anna Lindh säätiön foorumissa. Samassa yhteydessä käynnistetään Välimeren Unioinin uusi sihteeristö samoin Barcelonassa, ainakin Espanjan kolleganne osallistuu foorumiin, samoin laajentumiskomissaari ja muita pienempiä pamppuja. Tervetuloa mukaan jos aikataulut venyvät.

Varsinainen työ foorumissa tapahtuu pääosin teemoittaisissa työryhmissä. Välimeren alueella on useita tunnettuja haasteita kulttuurien väliselle dialogille. Siksi mielestäni on hyvä, että löytyy foorumi jossa esimerkiksi niin palestiinalaiset kuin israelilaisetkin voivat saman pöydän äärellä vertailla parhaita käytänteitä jännitysten pienentämiseksi kansalaistasolla vaikka diplomaattitasolla ajatukset ovat lukkiutuneet pyörimään samaa kehää vuosikausiksi umpikujaan johtavine tiekarttoineen.

Tiistaina 2.3.2010 klo 10:29
Vilho Partanen

Naulankantaan dialogin tärkeydestä Rusila,

Sitten antiikin Kreikan jälkeen vasta 1700-luvulta eteenpäin teoreettinen filosofia ja niillä avuilla tieteet, tekniikka, talouselämä jne. pomppasivat oikein kunnolla eteenpäin, ja se kaikki tapahtui länsimaisessa kulttuuripiirissä. Moderni filosofia on kuin "kernel" kulttuurimme käyttöjärjestelmässä mahdollisti sen kehityksen, joka edelleen ylläpitää ns. lännen teknis-taloudellista ylivaltaa.

Islamilaisen maailman lukuisten ihan tavallisten yliopistojen lisäksi on ns. islamilaisia yliopistoja, joissa opiskelee se tuleva hengellinen eliitti, mutta opetusohjelmista puuttuu syvällinen filosofia, joka korvautuu koraaninluvulla sekä islamilaisella dogmatiikalla.

Tuloksena on inhimillisiä "kovalevyjä" täynnä tekstiä, mutta mukana ei ole valmiuksia eikä välineitä tuon tiedon soveltamiseen nykyaikana muuten kuin epämääräisinä toiveina paluusta keskiaikaiseen elintapaan ja ajatusmaailmaan.

Niin kauan kuin "kernel" sijaitsee lännessä kaikesta rakentamisesta ja miljardituloista huolimatta johtokin pysyy siellä, eikä se horju kuin vain hetkittäin luksustuotekauppojen ja vastaavien kassoilla.

Jos tai kun modernista filosofiasta ja islamilaisesta kulttuurista rakennetaan synteesi, käynnistyy teesi-antiteesi -kehityspumppu, joka johtaa kulttuurien tasa-arvoon ja mahdollisesti kehityksen johtoon sitten Avicennan ja kumppaneiden jälkeen.

Siihen saakka islamilainen maailma on valmiiden kulttuurituotteiden kuluttaja ja maksaja vailla omaa tuotantoa ja kehittelyä eteenpäin.

Tässäpä muutamalla lauseella se, mistä kirjoittelin joskus taannoin laveammin...

Tiistaina 2.3.2010 klo 10:41
Vaula Tkalcan

Poliitikkojen kielenkäytöstä on puhuttu viime aikoina vähän liikaakin, mutta oikeastaan vain englannin kielen käytöstä.

Suomalaiselta poliitikolta minä odotan suomen kielen hyvää osaamista, enkä voi ymmärtää ministeriä, joka puhuu suomeksi käännettyä englantia: yhtenä esimerkkinä "pitkässä juoksussa".
Tämä ilmaisu saattaa olla suosittu, mutta suomea se ei ole.

Kansainvälisyyttä ei saavuteta toisten matkimisella, vaan oman ja toisten kulttuurien kunnioittamisella.

Kielen käyttöä lukuunottamatta te mielestäni edustatte Suomea erinomaisesti.

Tiistaina 2.3.2010 klo 13:28

Tapaatte siis tänään Albanian ulkoministerin. Taidan olla hieman myöhässä mutta olisin toivonut Teidän kysyvän häneltä yhteistyön kehittämistä YK:n ihmisoikeusraportoijan kanssa. Juuri viime viikolla täällä Belgradissa uutisoitiin erikoisraportoija Philip Alstonin Tiranassa antama kommentti "none of the efforts to investigate have receiving meaningful cooperation on the side of the government of Albania".

Kyse on Kosovon sodan aikana tapahtuneesta elinkaupasta, jossa vangituilta serbeiltä ensin poistettiin myytäväksi kelpaavat elimet joko ennen tai jälkeen tapahtuneen tappamisen. Tämä tapaus on yksi vielä selvittämättömistä sotarikoksista jotka tulisi selvittää. Muutoin keskustelu lukkiutuu menneiden muisteluun vieden aikaa tulevaisuuden rakentamiselta.

Aihetta käsittelin enemmän kirjoituksessani "New Cannibalism in Europe too" -
http://arirusila.wordpress.com/2009/03/02/new-cannibalism-in-europe-too/

Keskiviikkona 3.3.2010 klo 1:21
Outi Lukinseitti

Luin tässä joku päivä uutissumasta, että et ole vielä päättänyt mahdollisesta eduskuntavaali ehdokkuudestasi.
Ajatuksia tuli minullakin...
a) jos olisin äitisi...
kehoittaisin Sinua olevan avoin kansainvälisiin tehtäviin; kuitenkin niin, että perhe ja lapset pysyvät Suomessa saadakseen vahvan tunteen juuristaan...
b)tavallisena veronmaksajana...
eipä Suomessa ole aiemmin ollut ulkoministeriä, jolla ennen virkaa on ollut kansainvälinen kokemus, mm. Euroopan Yhteisössä (EU) ja professuurin tehtävissä.
...onnistumisesi tulevissa vaaleissa on kokoomuksen käsissä...hyvin pitkälle...

Harkitse tarkkaan ministeri Stubb - samankaltaisesti kuin urheilusuorituksissasi...

jo väännöt vetäneenä terv. Outi

Keskiviikkona 3.3.2010 klo 2:05
Outi Lukinseitti

...mainitsit ministeri Stubb jostain tulevasta spektaakkelista...Olisikohan kysymys joulukuussa tehdystä kutsusta saapua Suomeen lady Ashtonille ja ulkoministereille?
Kyl Sie osaat...karjalan priha...
outi

Torstaina 4.3.2010 klo 21:40
Voitto Katto

Se on hyvä, että Suomalaiset saa merkittävviä virkoja YK:ssa.
Onnittelen Antti Turusen nimitystä YK:n erityis lähettilääksi mutta minne, olisin toivonut Suomelle
paremannan paikan kuin Georgian, koska se on Venäjälle kiistanalainen paikka. En näkisi hyvällä Suomalaisen olevan Georgiassa YK:n välittäjänä olettaen, että jos syntyy uusia kiistoja. Edellinenkin tilanne näyttäisi olevan vielä epäselvä.

Sunnuntaina 7.3.2010 klo 11:37
Leena Andonov

Toivon Bulgarian ulkoministerin Mladenovin Suomen vierailun tuottavan sellaista maittemme välistä yhteistyötä, joka vie eteenpäin myös opetusministeri Yordanka Fandakovan teemoja. Bulgarian kielen sana prosveta on kasvatus, mutta englanniksi myös enlightenment. Vierailun tiedotustilaisuudesta tehty videokin viestitti minulle jotain tulevasta uudesta. Kivaa!

Kirjoita kommentti