Afganistania
Torstai ja perjantai menivät pitkälti Afganistania ja ensi viikon EU-ulkoministerikokousta käsitellen. Eilinen eduskuntakeskustelu Afganistanista oli vilkas, mutta ei ehkä niin tiukka kuin olin odottanut. Mitä olit mieltä keskustelusta?
Ensi maanantain EU-kokouksessa käsittelemme Irania, Haitin tilannetta ja Ukrainaa. Niistä enemmän maanantaina.
Torstaina meillä oli Merikasarmilla, eli ulkoministeriön ulkopihalla laskiaisrokkaa- ja -pullaa. Mukava pakkassää säesti monet hiihtolomalle. Kiva turista porukoiden kanssa vähän vapaammissa merkeissä. Ulkoministeriössä on kertakaikkisen loistavaa ja kivaa porukkaa.19 kommenttia
Nopeasti sutaistussa selonteossa ja eduskuntakeskustelussa ei juuri hiiskahdettu minkälaisia tehtäviä suomalaiset rauhanturvaajat jatkossa siellä suorittavat. "Mentori" tarkoittanee tässä yhteydessä sotilasneuvonantajaa? Hallituksen rehellisyydelle on syytä antaa tunnustusta kun se toteaa, että turvallisuustilanteen heikentyminen osittain "selittyy kansainvälisten joukkojen lisääntyneellä toiminnalla". Sekin oli hyvä kirjata ylös, että pääosa suomalaisista siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista työskentelee Kabulissa, eikä suinkaan rauhanturvaajien vastuualueella.
Kun kerran emme ole, kuten jälleen hartaasti vakuutettiin, sodassa ketään vastaan, Suomen rauhanturvaajien ei pidä osallistua kapinallisten vastaiseen operatiiviseen toimintaan. Tähän sotatoimien ulkopuolella pysymiseen pitää saada eduskunnalta nyt jämäkkä poliittinen linjaus samalla kun lisäjoukot siunataan sos.dem. opposition tuella.
Eikos herra ulkominsteri voisi tehda jotain Suomen olympimenstyksen eteen. Tata menoa koko homma nenee perseelleen.
Herra ministeri,
Olen ilolla seurannut antamaanne esimerkkiä liikunnan merkityksestä elämänilon lähteenä ja työssä jaksamisen välineenä. Nyt, kun nuoriso passivoituu liikunnan suhteen ennen näkemättömässä mittakaavassa, ikäisenne ja asemassanne olevan henkilön esimerkki on ensiarvoisen merkityksekästä. Meillä on harvoja näkyvässä asemassa olevia liikunnan suurlähettiläitä.
Tämän johdosta huolestuinkin luettuani seuraavan iltasanomien kolumnin: http://blogit.iltasanomat.fi/vancouver/2010/02/20/keskeytetty-makikisa/
Teillä on vuosikymmeniä aikaa osoittaa professori Suomen kritiikki kirjaviisauttanne ja kokemustanne kohtaan vääräksi, tai vähintäänkin ennenaikaiseksi.
Viisaus ja tietämys kertyvät iän myötä ja vanhempi polvi on meille tästä erinomaisena esimerkkinä.
Olkaa Te, ylpeästi ja näkyvästi, meille ja nuoremmille sukupolville esimerkkinä liikunnan positiivisesta vaikutuksesta elämään.
Toisin kuin Hollannin hallitus Suomen hallitus tuskin kaatuu Afganistanin vuoksi, koska kaikki suurinpiirtein ymmärtävät asiaan sekaantumisen olevan ulkopoliittisesti välttämätöntä.
http://news.yahoo.com/s/ap/20100220/ap_on_re_eu/eu_netherlands_afghanistan
Herra ulkoministeri jatkoi valehteluaan torstaina eduskunnassa Afganistan-keskustelussa. Väititte edelleen, että huumeet oli yksi niistä ongelmista, minkä takia Suomi on Afganistanissa. Kuitenkin tämä väite on pelkkää vulgaaria propagandaa, koska juuri taliban tuhosi suurimman osan huumeviljelmistä 2001. Tästä on yksiselitteiset YK:n dokumentit olemassa. Edustaja Pekka Haavisto mainitsi keskustelussa juuri tästä, mutta ei valitettavasti laittanut teitä koville määrätietoisesta valehtelustanne.
Lisäksi hallitus vetoaa edelleen terrorismin uhkaan. Juuri julki tulleiden USA:n State Departmentin dokumenttien mukaan Osama bin Laden oli talibanin tiukassa valvonnassa ja eristyksessä vuodesta 1998 eteenpäin, koska he halusivat estää terroristi-iskun Yhdysvaltoihin. Tämä kumoaa väitteet siitä, että taliban olisi ollut yhteistyössä suunnittelemassa al-Qaidan kanssa iskuja.
Ja edelleen pitää puhua koko ajan oletetuista syyllisistä (bin Laden ja al-qaida), koska mitään todisteita ei vieläkään ole olemassa.
Milloin alatte puhumaan totta Afganistanin sodasta, herra ministeri?
Taliban Regime Pressed bin Laden on anti-U.S. Terror
Selonteossa viitataan "kansainvälinen yhteisöön" myös perusteltaessa suomalaisia lisäjoukkoja:
"Viimeisten kuukausien aikana kansainvälinen yhteisö on ilmoittanut yhteensä vajaan 40 000 sotilaan lisäkontribuutiosta ISAF operaatiolle."
tai
"Suomen ulkopoliittisen osallistumisen ja vaikuttavuuden kannalta on tärkeää, että Suomikin kantaa vastuunsa osana kansainvälistä yhteisöä."
Rehellisen lehdistön laskelmissa 37 000 luvatusta lisäjoukosta 7000 olisi muita kuin yhdysvaltalaisia sotilaita. Näistä 2000 on jo maassa mm. vaalivahvistuksina. Jos vielä otetaan lukuun Hollannin ja Kanadan päätökset vetää vajaa 5000 sotilastaan Afganistanista, ei se kansainvälisen yhteisön sotilaallinen lisäpanostus, poislukien Yhdysvallat, ole joukoilla mitattuna mainittava.
http://www.nytimes.com/2010/02/21/world/europe/21dutch.html
---
Tästä taisi hallituksella olla hieman epätarkkaa tietoa:
"As of 22 December 2009, the ANA has an actual strength of approximately 100,130 personnel. In January 2010, the Joint
Coordination and Monitoring Board, co-chaired by the Afghan government and the United Nations, agreed to increase the
total strength of the ANA to 171,600 by October 2011."
Afganistan-selonteosta kopsattua koskien sotilaallisen läsnäolon vahvistamista.
"Se myös mahdollistaa nykyistä paremmin paikallisväestön ja siviilitoimijoiden turvaamisen"
Pohjois-Afganistanissa paikallisväestö on jo tähän mennessä ollut aika hyvin turvassa. Tällaista tilastoa löysin vuodelta 2008, eli siviiliuhrit pohjoisen alueella: 11 kuollutta kapinallistoiminnan takia. Siinä on 11 liikaa, mutta tosiasiassa länsimaisten joukkojen lisäys lisännee siviiliuhrien määrää, koskapa kapinallisten terrori-iskut kuitenkin kohdistuvat yleensä läsnäoleviin hallituksen puolesta toimiviin turvallisuusjoukkoihin.
Sitten näistä vivahde-eroista. Kimmo Kiljunen:"Ei kai vain ole niin, että fundamentalisti-islamistit ovat ainoa uskottava korruptiota kaihtava poliittinen voima maassa?"
Alex Stubb:"En oikein ymmärtänyt, te annoitte jollain tavalla ymmärtää, että terroristien toiminta olisi se ainoa, joka ei olisi Afganistanissa korruptoitunutta." Ääri-islamisti vs. terroristi... Onko al-Qaidan jäsen aina terroristi? Voitaneen sanoa kyllä. Onko taleban aina terroristi? Ei ilmeisesti. Onhan taleban-liikekin jakautunut al-Qaida-kriittiseen enemmistöön ja al Qaida-"positiiviseen" vähemmistöön. Tilanne on vähän sama tshetseeni-mujaheddinien kanssa. Virallinen Venäjä sanoo, että he ovat terroristeja. En itsekään halua leimautua ääri-islamilaisuuden kannattajaksi, vaan länsimainen demokratiakäsitys on lähellä sydäntäni. Mutta puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Alexander Stubb:"Nyt on, kuulkaa, asia kuitenkin niin, että jos talebanit olisivat edelleen siellä, jos Isaf-joukot eivät olisi siellä, niin tämä nainen ei olisi ollut parlamentissa, tämä nainen ei olisi puhunut, ja jos hän olisi kritisoinut talebaneja tällä tavalla, hän ei enää eläisi."
Malalai Joya saattaa olla kiitollinen länsimaiden panoksesta taleban-hallinnon kaatamiseksi. Mutta hän nousi julkisuuteen vuoden 2003 Loya Jirgassa kyseenlaistaen ns. sotalordien osallistumisen kyseiseen tapahtumaan. Nämähän olivat vastuussa 1990-luvun sisällissodan tapahtumista. Vuoden 2003 jälkeen hän on selviytynyt neljästä murhayrityksestä. Mutta ehkä tekin ajattelette, että pitäköön tuo akka vähän pienempää ääntä.
The New York Timesin artikkeli "Marines Do Heavy Lifting as Afghan Army Lags in Battle" (linkki: http://www.nytimes.com/2010/02/21/world/asia/21afghan.html?ref=world) kuvaa USA:n uuden strategian erästä kohtalokasta heikkoutta. Obaman ja JFK:n hallintojen ulkopolitiikan seikkailuissa löytyy yhä enemmän yhtäläisyyksiä. On melkoista hoopoilua kuvitella, että Nixon Doctrinen ns. Vietnamization toimisi paremmin Afganistanissa kuin se toimi Vietnamissa. Sama moka uudella brändillä, voi voi.
Huomio Naiset ja Miehetkin,
Annamari Sipilä kirjoittaa tämän päiväisessä Helsingin Sanomassa erittäin tärkeästä suuntaa-antavasta äänetyksestä EU parlamentissa, joka käytiin viime viikolla. Äänestys ei ollut lakiin sidottu.
ÄÄnestys oli
naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa esim. saada oikeus valvoa omia seksuaalisia ja lisääntymiseen liityviä asioita,oikeudesta saada neuvontaa ehkäisyyn, aborttiin ja raskaudenkeskeytykseen.
Suomalaisten meppien äänestyskäyttäytyminen oli minulle yllätys...
Äänestys avasi silmäni entisestään. - Mepin elämän/maailmankatsomus nousee puoluepolitiikan edelle. Tämän muistan seuraavissa vaaleissa.
Näissä elämän perustavanlaatuisissa kysymyksissä, kannanotoissa on sisällä vakava ilmaus...ei mitään leikkiä.
Afganistan sinne - tänne, lähempänäkin on pohdittavaa enkä mitenkään "laita alta lipan" Afganistanin tilannetta. Olin toissa viikolla kokoomusnaisten vierailulla ministeri Häkämiehen ja puolustusvoiman hallinnon luona puolustusministeriössä. Tilaisuudessa näytettiin diakuva afgaaninaisten oloista; auton takakontissa oli neljä naista ja yksi lapsi survottuna.
Ehkä rouva Helena Lauttanen toimittaa kuvan tähänkin blogiin.
Mitä yhteistä on eurooppalaisen naisen ja afgaani naisen oikeuksilla? Molemmat tarvitsevan "poliittista" huomiota...
Elämme 2000-lukua?
...jäi mainitsematta, että afgaani naisten kuva löytyy blogista "Helenan nettipäiväkirja".
terveisin; Outi Lukinseitti
...kyllä on nyt annettu minulle sunnuntai lepopäivä. Fundeerausta tulee... Jotenkin alkaa kyrsiä tämä poliittinen ilmapiiri. Demarit vetelee naisille armeija pakkoa.
Eihän nainen voi kello kaulassa ja kalenteri kädessä valita, milloin hänestä tulee äiti?
Jotain tolkkua tähän tasa-arvo keskusteluun toivoisin. Liika on liikaa ja me naiset pysykäämme naisina ilman "muna poweria". Eihän Luoja ole meitä luonut miehiksi.
Olkaamme kunniallisia jatkossakin; sen biologia itsessään meiltä vaatii.
Jos ministeri Stubb tämän julkaisee; muistan Sinut liberaalina tasa-arvon kannattajana.
Kuvasta Helena Lauttasen blogissa:
Afganistanilaista kulttuuria. Naiset istuvat auton takakontissa burkhat - joita on käytetty jo kauan ennen taleban-hallintoa - päällään, lapset sylissään. Emme tiedä, onko auto niin täyteen ahdettu, että naisia matkustaisi myös matkustamossa. Toisaalta maailman toiseksi köyhimmässä maasssa tällainenkin kimppakyyti on mahdollista. Tämähän on toisaalta toivon kuva: Ehkä muutaman kymmenen vuoden kuluttua afgaaninaiset voivat matkustaa jo bussin kyydissä.
Ja tämä särähtää Helena Lauttasen blogissa:"Tämän vuoksi suomalaisetkin ovat rauhanturvajoukoissa Afganistanissa." Juuri tätä, afganistanilaista kulttuuria, tuskin ollaan kriisinhallintaoperaatiossa muuttamassa, eikä ase kädessä sitä pystytäkään muuttamaan. Tuskin tässä ollaan edes talebanien hallinnoimalla alueella, vaan alueella, jonne Afganistanin hallituksen pitäisi tuoda turvallisuutta ja vaurautta.
Eli pidetään erossa kapinallisia vastaan taisteleminen ja afganistanilaisen (heimo)kulttuurin muuttaminen.
Hyvä Outi Lukinseitti, naiset Afganistanissa voivat tänäkin päivänä joutua ruoskituksi aviorikoksesta paikallisten valtaapitävien sotalordien toimesta Afganistanin poliisin katsoessa vierestä. Puolustusvoimien virkamiehet eivät varmaankaan tällaisesta puhuneet.
Hyvä Alexander Stubb, rohkeasti julkaisette kriittiset kannanotot. Tosin tämä vähän jää yksinpuhelun tasolle. Mutta en voi kieltää, ettemmekö eläisi vapaassa demokratiassa.
Tiedoksi Alex ja avustaja:
Täältä löytyy juttu Outi Lukinseitin mainitsemasta tilaisuudesta.
http://helenalauttanen.blogspot.com/2010/02/helena-ei-marise-tasa-arvosta-pitkaan.html
Kuvan saa imuroida myöhemmästä postauksesta.
Copyright Rainer Peltoniemi mainittava.
Suomen Afganistan-rauhanturvajoukon uutta komentajaa pitää kiittää avoimuudesta ja rehellisyydestä:
"Suomen Afganistan-joukkojen komentaja vaihtui, julkaistu tänään klo 15:31
[..]
Uuden komentajan mukaan joukkojen vahvuuden kasvattaminen aiheuttaa jo nyt haasteita Afganistanin päässä."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/suomen_afganistan-joukkojen_komentaja_vaihtui_1470877.html
Saa nähdä ilmestyykö uutiseen pian "päivitys" kuten iheellisen usein tapahtuu Ylen sivuilla.
The Guardianin artikkeli "Hamid Karzai takes control of Afghanistan election watchdog" osoittaa, miten heikolle pohjalle länsimaiden Afganistanin kehittäminen ja auttaminen on rakennettu (Linkki artikkeliin: http://www.guardian.co.uk/world/2010/feb/22/karzai-afghanistan-electoral-complaints-commission ). - Tällaisen tekstin kirjoittaminen tuntuu yhä turhauttavammalta päivästä ja kuukaudesta toiseen. Ilmiselvästä kirjoittaminen voi kieltämättä olla tylsää, mutta tässä tilanteessa se alkaa olla ahdistavaa.
On myös suuren pohdinnan tarve, miten EU:n/Suomen/UM:n/Alexin tulisi reagoida tilanteisiin, joissa Nato/USA erehtyy kerta toisensa jälkeen surmaamaan Afganistanin siviilejä, vaikka meillä olisi periaatteessa varsin pitkälle moraalisesti hyväksyttävät tavoitteet asettua Naton/ISAF:in/Karzain (!?!) hallinnon puolelle Afganistanin de facto - sisällissodassa. Alex hyvä, tiedät varmasti, että resurssejamme pystyttäisiin paremminkin hyödyntämään niin omaksi, afgaanien kuin globaalienkin etujen puolesta. Ehkä olisi aika katsoa nöyrästi, millaiset nyörit niissä kengissä on.
Vielä lyhyt lisäkommentti: ruotsinkielisissä uutisissa Alex toimi juuri niin kuin valtiomiehen pitääkin tehdä, kiitos Alex siitä! eli asioita ei pidä ylidramatisoida, vaikka Mossadin/Israelin toimet onkin tuomittava eli keskusteluyhteys tulee säilyttää kaikkiin osapuoliin, esim. niin ilmelsen selvästi kv. oikeutta tässä tapauksessa rikkovaan Israeliin kuin Hamasiinkin. Tosin vastuuhenkilöt pitäisi tuomita ja se lieneekin ainakin vielä vain ns. voittajien etuoikeus - tai ainakin niin on valitettavan pitkään folkrättin suhteen asia ollut. Kirjoitin folkrätt, koska se mielestäni kuvaa osuvammin asiaa: kansainoikeus eli miten niin niiden välinen.
Afganistan ja Tsetsenia?
Amerikkalaiset (Nato) ja venäläiset?
Suomella tuntuu olevan komlexinen suhde molempiin "ongelmiin".
Suomi toimikoon virallisesti molemmissa asioissa lääkärinä.
Obamalla on kädet veressä kun pommit osuu "vahingossa" siviilikohteisiin.
Venäjällä Medvedjev/Putin on istuttanut nukkehallituksen Grosnyjhin samoin kuin Obama Kabuliin.
Murhatun Anna Politkovskajan kirjat valaisevat Tsetsenian historiaa. Murhia toisensa jälkeen.
Mitä Karzai on saavuttanut Kabulissa? Avustusrahat menneet korruptioon ja kirja-avustukset katukauppaan. Uusia ja uusia itsemurhaiskuja.
On ehkä sittenkin parasta ettei Alex sano yhtikäs mitään kummastakaan asiasta.
Kunhan vielä lopettaisit natoilun! Pois suomalaiset Afganistanista nopeasti, Olkoon Natomaat siellä jos huvittaa.
Veikkaukseni on monien natomaiden seuraavan Hollannin esimerkkiä.
Valtteri Nevala
Kuusamo
Arvoisa L. Lahtinen,
Juuri keskeinen ns. hyvä kysymys, mitä suomalaiset siellä Afganistanissa sitten lopulta oikein tekevät.
Alkavatko kulkemaan ja kyräilemään kujilla ja toreilla muiden maiden sotilaiden mukana pyssyt ja tussarit tanassa ja tilaamaan kaikessa hädässänsä siviilien joukkolentopommituksia yms. taatusti paikallisissa myötätuntoa herättävää ja niinmuodoin tuloksellista "kehityshommaa".
Löytyisikö pojillemme ja tyttärillemme jotain sellaista pitkällä juoksulla todella hyödyllistä ja sillätavalla molemminpuolisesti vähäverisempää hommaa ?
Jos ei muuta, niin asentelisivat niitä satelliittivastaaottimia, kännykkämastoja jne. ja neuvoisivat ihmisiä niitä apparaatteja käyttämään.
Jätettäisiin niiden kyläyhteisöjen heimosoturien kurmuuttaminen ja sekä oletetun noin 100 qaidalaisen etsiskely niille, joiden intressi ja ja synnynnäinen Hollywood-perusteinen manifestaatio se on.



Tällä evästyksellä aikanaan Oxenstjärna ja Ruotsi pääsi maailman aforismisanakirjaan:"An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur."
Sopii liitteeksi hyvin myös tähän kansainväliseen Afganistan-hankkeeseen...lähinnä sitten, kun homman saldoa joskus raavitaan kasaan.
Hullu homma, mutta pakkohan siihen on sekaantua...kaikenkaikkiaan.
Sellaista epäkiitollista reaalipolitiikkaa on se.