Päivä Ottawassa
Torstai vierähti ulkoministerivierailulla Ottawassa. Kävin Kanadassa ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Vuosi oli 1981. Oli mukava palata pitkän tauon jälkeen.
Suomi ja Kanada ovat monella tapaa samankaltaisia maita. Sijainti on pohjoinen. Kanadalaisten mentaliteetti on meille läheinen ja arvopohja sama. Ulkopolitiikassa Kanada on kuitenkin kulkenut hieman eri porukoissa. Sen viiteryhmiä ovat G8, G20 ja Nato, meidän taas ennen muuta EU.
Tapasin Kanadan ulkoministeri Lawrence Cannonin. Olemme keskustelleet kv-yhteyksissä ennenkin, mutta ulkoministerivierailua ei ole ollut kahdeksaan vuoteen. Meillä ei aina huomata Kanadan tarjoamia mahdollisuuksia. Myös taloudessa sellaisia olisi paljon.
Lehdistötilaisuudessa Kanadan ulkoministeri Lawrence Cannonin kanssa
Meillä oli Cannonin kanssa hyvä keskustelu monesta aiheesta. Päällimmäinen aihe oli arktinen politiikka, johon molemmilla on vahva kiinnostus. Suomen ja Kanadan välillä viritellään konkreettista yhteistyötä. Korostin myös arktisen neuvoston asemaa. Suomi valmistelee parhaillaan omaa arktista strategiaa ja pohjoisen merkitys on nousussa.
Toinen aiheemme oli Venäjä. Pidin tärkeänä, että Venäjän kanssa koetetaan rakentaa mahdollisimman toimivaa yhteistyötä.
Keskustelimme myös Afganistanin tilanteesta. Kanada on merkittävä vastuunkantaja 3000 sotilaalla ja vahvalla kehitysyhteistyöpanoksella.
Kerroin Cannonille Lissabonin sopimuksesta ja EU:n kehityksestä. Kanadalaisille EU on vielä ennen muuta kauppapolitiikkaa, muu on vieraampaa. Unionin ja Kanadan suhteita ollaan kuitenkin tiivistämässä. Puhuimme myös laajemmin transatlanttisista suhteista. EU:n, Yhdysvaltain ja Kanadan yhteistyö kaipaa uutta virittämistä.
Iran oli täällä Ottawassakin tärkeä puheenaihe. Annoimme Cannonin kanssa lehdistötilaisuudessa vahvat lausunnot asiasta.
Suurlähetystön väen kanssa yhtä hymyä!
Päivään sisältyi myös tapaaminen Ottawan suurlähetystön henkilöstön kanssa. Täälläkin minulle esittäytyi osaava ja innostunut porukka, joka ajaa Suomen asiaa. Erinomainen suurlähettiläämme Risto Piipponen järjesti myös vastaanoton, jossa sain tutustua kanadalaisiin vaikuttajiin ja diplomaattikuntaan.
Nyt edessä on lepo. Toivottavasti jetlag ei häiritse liikaa. Matka jatkuu huomenna.
7 kommenttia
Venäjäkään ei ole kovin innokas pakotteiden puolesta, sillä Iran on sen liittolainen, ja tuskin Venäjälle sopii, että Kiinan talousalue laajenee Kaspian piiriin ja Iraniin kovin pysyvästi.
Tavallaanhan Afganistankin jäisi silloin "mottiin" Kiinan talouspiirin sisälle.
Kiitän Jouni Pullia mielenkiintoisesta ja tässä blogissa harvinaisen syvällisestä analyysistä koskien presindenti valtaoikeuksia.
Itse nostan fokukseen hieman toistakin näkökulmaa: Miten Suomi ajaa parhaiten omia intressejään kansainvälisellä foorumilla koski se sitten poliittista ja/tai talouspoliittista tavoitetta ?
Kun olen tämän hahmottanut, kysyn seuraavaksi, millaisen tulisi organisaation olla, jotta tavoitteitten saavuttaminen olisi mahdollista ja maksimoitua ? Millaisia työkaluja ja valtuuksia organsaation kukin toimija tarvitsee ?
Olemmekohan tuijottamassa aivan liiaksi kotimaisen politiikan lyhytnäköisiin asioihin ? Montako lautasta ? Saako se ja se sanoa ja jos saa, niin mitä ? Menevätkö henkilö- ja asialinjaukset toistuvasti sekaisin ? Ajetaanko viileästi puoluepoliittisin perustein maan etujen edelle ?
Olisiko kenties aika karistaa menneiden vuosikymmenten traumat ja siirtyä aitoon parlamentarismiin ?
Illan Pressiklubin doping-aihetta myötäillen: Onko vallan itsekäs ajaminen ja käyttö politiikan dopingia ?
Mietiskeli illan päätteeksi Nestor Bloggaaja h.c.
Nyt näyttää tuo linkittämäni artikkeli presidentin valtaoikeuksien kutistamisesta näkyä jo UPI-FIIA:nkin sivuila, siis Ulkopoliittisen instituutin. UPI:n "boss:han" on nykyään em. artikkelissa merkittävää roolia esittävä Teija Tiilikainen, entinen kokoomuksen ulkoministerien (Kanerva ja Alex) poliittinen valtiosihteeri. Arvostan Tiilikaista hänen osaamisestaan tutkimuksen alalta, vaikka hänet valittiinkin UPI:n johtajaksi kyseisen organisaation hallituksesta. Ehkä meidän tutkijakuntamme kyvyt ovat näin ohuella pohjalla, että organisaation hallituksesta pitää varsin johtavalta paikalta valita organisaation uusi johtaja.
Tiilikainen on kuitenkin varsin osaava henkilö hoitamaan tointaan, vaikka minä kaipaankiin Vaahtorannan näkemyksiä edelleen. Ehkä Tapani Vaahtorannan kyvyt tulisi vihdoin ymmärtää globaalisti tai edes EU:ssa yhä vaikeammassa tilanteessa, ennen kuin aivovuoto kohtaa taas maatamme, esimerkkejä löytyy em. instituutinkin osalta, vaikka puollan toki tiedon vaihtoa kontrolloidusti. Kekkonen taisi puhua jotain tunareista. Näyttäisi nyt siltä, että nämä tunarit ovat palanneet kehiin´, vaikka nyt onkin turnajaiset. Niin, osallistumisen ja kannatuksen jälkeenhän se voitto on tärkein asia olympialaisissakin, muita mitaleja voi sitten jakaa vaikkapa sponsoreiden edustustiloihin ja mainoksiin. Montako haitilaista näillä hopea- ja pronssimitaleihin laitetuilla rahoilla autettaisiin?
Lehtitietojen mukaan Suomen hallitus kannattaa pakotteita Iranin "energiasektorille". Ei esimerkiksi telesektorille?
---
Jouni Pulli: "Kysytäänpä näin, kuka uskoo, että EU on maailman pulmunen ja haluaa lisää pakotteita Iraniin vain siksi, että Iran tekisi sopimuksen, jossa se sitoutuu luopumaan ydinaseen kehittelystä."
Iran, toisin kuin esimerkiksi Pakistan, Intia ja Israel on allekirjoittanut tällaisen kansainvälisen sitoumuksen, sitä kutsutaan ydinsulkusopimukseksi. Toistaiseksi maan ei ole virallisten asiakirjojen mukaan rikkonut itse sopimusta vastaan, tällaisia huhuja on toki levitetty, ja sen laitokset ovat kansainvälisessä valvonnassa.
Turvaneuvoston pysyvät jäsenvaltiot ja Saksa tarjosivat Iranille vuonna 2008 mahdollisuutta ydinsulkusopimuksen oikeuttamaan "kohteluun" (uraanin rikastamiseen?), kunhan ydinohjelman rauhanomaisuus oli ensi varmistettu. Rauhanomaisuuden osoittamiseksi tosin vaadittiin rikastamisen keskeyttäminen.
http://www.isis-online.org/publications/iran/Diplomatic_Offer_16June2008.pdf
Tämä periaate on edelleen hyvä lähtökohta. Mutta ei heitä tarvitse nöyryyttää, kunhan tarkastajat varmistavat, että rikastettu uraani menee sanottuun tarkoitukseen.
Katastrofiskenaario tietenkin on, että Iran tekee Pohjois-Koreat, sanoutuu irti ydinsulkusopimuksesta, häätää IAEA:n tarkastajat maasta ja ryhtyy valmistamaan ydinasetta.
On kyllä surkeaa, etteivät ainakaan länsimaiden valtioviisaat ole panneet mitään painoa TN:n viime vuonna tekemälle päätöslauselmalle 1887 ydinaseiden leviämistä vastaan:
"Calls upon all States that are not Parties to the NPT to accede to the Treaty as non-nuclear-weapon States so as to achieve its universality at an early date, and pending their accession to the Treaty, to adhere to its terms;"
Pakotteet kehiin, jos ei pian ala tapahtua?
Hyvä Lasse Lahtinen, ehkä ilmaisin tarkoitukseni epätarkasti. Pointtini oli ja on: kuka uskoo, että EU on maailman pulmunen ja haluaa lisää pakotteita Irania vastaan vain siksi, että Iran de facto pakotettaisiin osoittamaan, ettei se lähitulevaisuudessa kehitä ydinasetta. Ts. intressit lienevät laajemmat.
Yhdysvallat on kurmuuttanut Irania pakotteilla 30 vuotta. Kun yhdeksi syyksi mainitaan nyt mm. Hizbollahin tukeminen (puolueen johtama koalitio sai Libanonin tuoreimmissa parlamenttivaaleissa 54% äänistä), tuskin amerikkalaiset omista pakotteistaan luopuvat vaikka ydinkiista ratkaistaisiin. Mutta omien vallanpitäjiemme eli EU:n suhteen, Jouni, uskon tiettyyn vilpittömyyteen että kysymys on todella siitä mitä on sanottu, tai että ainakin valitun tien katsotaan tarjoavan tiettyjen maiden välisiin kiistoihin ratkaisun mahdollisuuden. Tavoite on oikea, keinoja voidaan epäillä.
Kokonaan toinen asia on, että unionin on ponnekkaasti tuomittava Iranin hallitus kun se kurittaa maan omien lakien vastaisesti oppositiota, demokratiaa ja kansalaisoikeuksia. Ydinohjelmakysymystä tällä ei ratkaista: jos kyselyt pitävät paikkansa, Iranin oppositiojohdon ja kannattajien keskuudessa hankkeen suosio on korkea. Tästä on tullut heille kansallisen ylpeyden asia:
"Though most Iranians say sanctions already imposed on the country have hurt it, 86 percent of them — 78 percent of Mousavi supporters — say that Iran should not “give up its nuclear activities regardless of the circumstances.”
Alex kirjoittaa yllä mm. että yhteistyö Venäjän kanssa sekä panostus arktisiin alueisiin nähdään tärkeänä Suomessa ja yhteistyökuvioita, joissa Kanadakin olisi mukana pyritään kehittämään. Tämä kaikki on sangen tervetullutta. Alex kirjoittaa myös että hän ja Kanadan ulkoministeri Lawrence Cannon antoivat vahvat lausunnot Iranista. Pakoteasia on seikka, joka voi iskeä takaisin ikävällä tavalla; siitä kohta enemmän.
Tuosta Alexin ilmauksesta ”vahvat lausunnot” tuli mieleen, että Suomen kanta sanktioiden osalta oli varmaankin jo aiemmin päätetty presidentin ja valtioneuvoston välillä presidentin johtaman ulkopolitiikan mukaisesti. Presidentin ja valtioneuvoston perustuslaillisia valtaoikeuksia pohtinut ehkäpä hitaanpuoleisesti lopputulokseen päässyt komitea on ilmeisesti tullut siihen käsitykseen, että valtioneuvoston kanta menisi presidentin kannan yli mikäli eduskunnan enemmistö olisi valtioneuvoston kanssa samaa mieltä eli lähes aina kun on kyse enemmistöhallituksesta. Nyt siis tuli jälleen kerran koettua, että pitkällinen pohdiskelu ei aina johda onnistuneeseen lopputulokseen.
Tuntuu kovin tuskaiselta huomata, että komitean käsityskyky tässä asiassa on ollut kovin rajallinen ja Suomen uskottavuuden kannalta suorastaan epäedullinen tai ainakin vaara uskottavuuden horjumisesta on olemassa. Tästähän voisi esimerkiksi seurata, että presidentti neuvottelisi jostain seikasta vieraan vallan edustajan kanssa ja neuvottelijat saavuttaisivat molempien hyväksymän lopputuloksen mutta että lopulta kuitenkin kävisi niin, että valtioneuvosto + eduskunnan hallituspuolueiden muodostama enemmistö jyräisivät presidentin ja vieraan vallan edustajan sopimuksen yli, jolloin neuvottelut pitäisi pyrkiä aloittamaan uudelleen, mikäli vieras valta siihen enää lähtisi mukaan.
Uskottavuutemme kärsisi merkittävässä määrin ja presidenttimme uskottavuus voisi joutua kyseenalaiseen asemaan ulkomailla. Tällainenko on ollut tarkoitus? Presidentti ilman valtaa kiperissä tilanteissa? Tuntuu kuin komitea olisi päätelmissään kävellyt kansan mielipiteen yli ei edes hiipien vaan jalat pysyvästi irti maasta, liehuen. Näinkö ”puun takaa” yritetään riisua presidentiltä valta? Seuraavassa linkki, jossa asiaan saa lisävalaistusta: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/84913-kovan-luokan-esimerkki-–-nain-presidentti-jyrattaisiin
Ja sitten Iraniin ja pakotteisiin:
Kv. yhteisön suhtautuminen Iraniin ja Iranin suhtautuminen kv. yhteisöön osoittaa ainakin pari huolestuttavaa piirrettä, joissa nopea kehitys olisi tarpeen mutta vaikeasti saavutettavissa: Ensiksikin taustalla on suurvaltojen kuten USA:n, Venäjän ja Kiinan (EU on vasta USA:ta kädestä pitävä puberteetti-ikäinen pojankloppi em. valtioihin verrattuna suurvalta-asemaa kuvailtaessa) välinen kilpailu energiavaroista ja siitä ettei tässäkään asiassa ole päästy sopuun globaalitaloudessa. Lisäksi Iranin hallinto näyttäisi pyrkivän käyttämään ydinaseuhkailuaan sisäpoliittisena keinona, jolla pyritään fokusoimaan kansan tyytymättömyys pois hallituksesta ja kohti länsivaltoja.
Sanktioiden hyötyjä ja haittoja arvioitaessa olisi hyödyllistä avoimesti pohtia syitä sanktioihin, niiden onnistumismahdollisuutta ja niistä mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Kysytäänpä näin, kuka uskoo, että EU on maailman pulmunen ja haluaa lisää pakotteita Iraniin vain siksi, että Iran tekisi sopimuksen, jossa se sitoutuu luopumaan ydinaseen kehittelystä. Viime aikoina on ainakin USA:ssa pyritty väitetyn ydinaseen kehittelystä luopumisen rinnalle nostamaan pakotteiden oikeutukseksi pyrkimys parantaa ihmisoikeustilannetta Iranissa. Jos tämä seikka olisi se kantava syy pakotteisiin, taitaisi olla niin, että hyvin suureen osaan maailman valtioista kohdistuisi merkittäviä pakotteita. Millä tolalla esim. saamelaisten maanomistusoikeudet nyt ovat? Onko kuitenkin niin, että myös EU on kiinnostunut Iranin energiavaroista? Onko ”sanktiosamba” pelkästään ponnistelua ydinaseen leviämistä vastaan?
Epämieluisaa pakotteissa ei ole pelkästään, että niiden purevuus on kovin kyseenalaista huomioiden Kiinan ja Iranin energiakaupan, vaan myös, että pahimmassa tapauksessa ne voivat kasvattaa terrorismin kasvualustaa, siis sellaisen terrorismin, joka voi kohdistua myös minne tahansa EU:n alueelle.
Näistä synkähköistä pohdinnoista huolimatta toivon Kanadalle, kanadalaisille ja kaikille olympialaisiin osallistuville iloisia hetkiä, tärkeintä on mukanaolo ja kannustus.