Maanantaina 8.2.2010    12 kommenttia

Neljä puheenvuoroa

Tänään oli puheenvuorojen päivä. Aamu alkoi ulkoministeriön pressiosastolla, jossa esittelin yhdessä Pekka Haaviston ja osastopäällikkö Kirsti Kaupin kanssa meidän uuden Afrikka-linjauksen. Löydät sen tästä. Mitä olet mieltä?

Pressin jälkeen alustin virkamiesjohdon foorumissa, jossa aiheena valtionhallinnon tehostaminen. Aina haastava yleisö, jonka kanssa pohdin ulkoasiainhallinnon tulevaisuutta. Siitä enemmän kevään aikana.

Sitten alkoikin päivän mieluisin osio. Ensin EU-aiheinen alustus Järvenpään lukiossa. Oli taas virkistävää päästä nuorten pariin. Mahtava koulu, erinomaisia kysymyksiä ja maukas koululounas. Mitäköhän oppilaat olivat mieltä?

Järvenpään lukiossa riitti porukkaa kolmessa kerroksessa. Mahtava visiitti!

Sen jälkeen suuntasimme Hämeenlinnaan, jossa alustin EU:sta meidän Eurooppa-tiedotuksen tilaisuudessa. Paikalla parisensataa innokasta kuulijaa. Taisi luennoitsijakin olla innostunut.

Yleisöä Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Päivän kierros päätyi Ahveniston moottoriradalle, jossa hiihdin kimppahiihdon Hämeenlinnan hiihtoseuran porukoiden kanssa. Kevyt kymppi kauniissa maisemissa. Sen jälkeen vielä yleisötilaisuus ja kahvitarjoilu. Päivä on pulkassa ja hyvältä tuntuu. Mukavaa ja antoisaa vaihtelua matkusteluun, joka jatkuu keskiviikkoaamuna.

Kirittäjinä Hämeenlinnan hiihtoseuran kovakuntoinen ski team.

Lepohetki lenkin jälkeen. Sylissä Aatos, 7kk.

Löysin Hämeenlinnasta myös sukulaisia. Stubbit rivissä: Heidi, Kirsi, Alex ja Jori.

12 kommenttia

Tiistaina 9.2.2010 klo 0:41
ari valtonen

Anteeksi paljon etten päässyt tänään tulemaan ahvenistolle
olen harrastanut hiihtoa yli 15 vuotta ja olen aika hyvässä kunnossa olisin varmasti jaksanut pysyä vauhdissa.
Oli suuri pettymys etten päässyt tapaamaan sinua olisin mielelläni kuunnellut luentoasi verkatehtaalla mutta olin kuumeessa enkä päässyt tulemaan.Tule ensi kerralla hämeenlinnassa loimalahteen siellä on hienot järvimaisemat ja hyvät ladut.Olisi hienoa jos ehtisit kirjoittaa sähköpostiini vastauksen se lievittäisi pettymystä.
Tiedän itsekin jonkin verran ulkopolitiikasta etenkin lähi-idän tilanteesta joka on tällä hetkellä hyvin tulehtunut.
Toivotan onnea ja menestystä tulevissa tehtävissä.

Tiistaina 9.2.2010 klo 14:17
Amir Wafin

Kiitokset vielä Alexille loistavasta esityksestä Järvenpään lukiolla. Kaikki tuntuivat tykkäävän ja pitivät ulkoministeriä todellakin "rentona sällinä".
Ihmetystä herätti myös ministerin kyky saada vaikeat kokonaisuudet selitettyä ns. nuorten kielellä. Esityksessä oli myös huumoria mukana ja parhaimmat jutut jäivät pyörimään käytävillä keskusteluissa vielä kauan ministerin lähdön jälkeenkin..
Toivotamme kaikkea hyvää Alexille ja onnea tuleviin tehtäviin!

terv. juontajapari :)

Tiistaina 9.2.2010 klo 15:36
Pirjo Peltoniemi

Näin eilisiltana televisiosta Bettinan juontaman ohjelman, jossa te isäsi kanssa jutustelitte. Kiitos, että selostat asioita ymmärrettävästi,luontevasti ja raikkasti. Se on hieno asia. Kerroit, että et halua puhua perheasioistasi. Se on myös hyvä asia. Nykyään kun kaikki lehdet ovat täynnä poliitikkojen ja julkkistan perheasioita. Luulisi, että tällä hetkellä poliitikoillakin riittää tekemistä todella tärkeissä asioissa. Katsoin eilen myös Mot-ohjelman ja sunnuntai-iltana ohjelman suomalaisesta perheestä,jonka isä oli sairastunut ja perheellä on tosi tiukkaa.

Hyvää alkavaa kevättä ja onnea tuleviin tehtäviin!

Tiistaina 9.2.2010 klo 16:17
Jouni Pulli

Blogissa on mahdollisuus esittää vain muutama hajahuomio Alexin mainitsemasta Suomen valtion Afrikka-linjauksesta.

1. On erinomaista, että kyseinen linjaus on saatu aikaiseksi ja julkistettu.

2. Linjaus tuo kattavasti mutta samalla napakasti esille suurimmat vaikeudet sekä myös positiiviset kehityssuunnat Afrikassa. Linjauksen pohjalta on hyvä ponnistaa eteenpäin.

3. Suomikin pitää tärkeänä, että vastuu Afrikan ongelmien ratkaisemiseksi pitää antaa enenevässä määrin afrikkalaisille itselleen heitä tukien ja neuvoen, mutta ei asein.

4. Kiinan ja esim. Intian esiinmarssi infrastruktuureihin panostavina tekijöinä on meillä ja EU:ssa huomattu. Tilanteen korjaamiseksi ehdotetaan mm. neuvotteluja Kiina ja Intian kanssa. Tosiasiassa meidän on lähdettävä mukaan tähän infrastruktuurien kehittämiskilpailuun, muutoin EU voi joutua sivuraiteelle Afrikan kehityksessä ja tällöin ihmisoikeuksien, vakaan yhteiskunnan ja hallinnon sekä demokratian kehittämispyrkimykset voivat jäädä haaveiksi.

5. Linjaus painottaa Suomen valmiutta ja kykyä toimia myös konfliktien ratkaisijana sekä, että tällaiseen toimintaan meillä on merkittävässä määrin paremmat edellytykset kuin monilla muilla mailla. Tämä johtuu mielestäni esim. siitä, että uskottavuuttamme Afrikan valtioiden edustajien silmissä ei ole horjuttamassa sen enempää Nato-jäsenyys kuin taaksejäänyt suomettumisemmekaan.

Lisäksi, vaikka Linjauksen tekstistä itse ilmenee, ettei se kauppa- ja talousasioita käsittele kuin rajatusti, koska niitä on käsitelty muualla, olisin kuitenkin toivonut, että Linjauksessa olsi mainittu edes lyhyesti EU:n ja Afrikan mahdollisuuksista energiayhteistyössä. EU tarvitsee nopeasti monipuolistuvaa energiasektoria ja energiaa mahdollisimman monista ilmansuunnista. Afrikka taas tarvitsee monipuolisempaa elinkeinoelämää, korkeampaa teknologiaa, koulutusta ja työpaikkoja aivovuodon estämiseksi sekä luonnollisesti lisätuloja. Siksi esim nanoteknologiaa hyväksi käyttäviä uudenaikaisia aurinkopaneelipuistoja tulisi rakentaa Gibraltarin salmen eteläpuolelle Välimeren Afrikan puoleisiin maihin - laajalti.

Lopuksi, Alex mainitsi Chatham Housen puheessaan tarpeen kehittää ns. vihreää teknologiaa yhteistyössä USA:n kanssa. Toivoisin, että tällaista teknologiayhteistyötä pyrittäisiin lisäämään määrätietoisesti myös afrikkalaisten kanssa.

Tiistaina 9.2.2010 klo 17:57
Alex Stubb

Kiitos Jouni! Taas.

Alex

Tiistaina 9.2.2010 klo 19:48
Juha Mäkirinta

Kiitos vierailustanne Eurooppa-tiedotuksen ja Vanajaveden opiston luentotilaisuudessa. Saimme näin mahtavan startin tämän kevään luentosarjalle Hämeenlinnassa.

Tiistaina 9.2.2010 klo 19:51
Margit Vihersalo

Hei Alex.

Oli kiva kuunnella ja katsella sinun ja isäsi jutustelua Bettinan ohjelmassa. Seuraan myös poliittista elämääsi, sitä on myös mukava lukea koska esität asiat hyvin ymmärrettävästi. Luen viikottain blogisi.

Jatka vain samalla tyylillä. Mukavaa kevään odotusta sinulle ja perheellesi.

Tiistaina 9.2.2010 klo 20:36
Jouni Pulli

Tuosta kommentistani jäi pois yksi toivomus. Eli olisi ehdottoman arvokasta, että vielä nykyisen hallituskauden aikana toteutettaisiin Linjauksessa mainittu kaikkia hallintoaloja koskeva Afrikka-strategia. Nyt siihen on otollinen tilaisuus huomioiden esim. henkilöt, jotka ovat peräsimessä koskien presidentin ja ulkoministerin virkaa sekä vielä esim. Martti Ahtisaaren, Pekka Haaviston ja Maija Kajavan mukanaan tuoman tietouden, kokemuksen ja ylivertaisen osaamisen. Luonnollisesti paljon muitakin alan osaajia meiltä löytyy ja hyvä niin. Tarttukaa toimeen ja heti, niin perustellusti voinemme toivoa. Eiköhän tällaisen strategian luominen olisi Paavo Väyrysenkin mieleen ns. toisena vastaavana ministerinä.

Tiistaina 9.2.2010 klo 23:04
Heikki Liimatainen

Jouni Pulli: "Tosiasiassa meidän on lähdettävä mukaan tähän infrastruktuurien kehittämiskilpailuun"

EU vastustaa infrastruktuurin kehittämistä, joten mistään kilpailusta ei tarvitse puhua. EU haluaa rakentaa kallista ja energiaintensiivisyydeltään alhaista tuuli- ja aurinkovoimaa, kun Kiina satsaa kivihiilivoimaloihin ja ydinvoimaan.

Lisäksi EU:n tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat naurettavan vähäiset verrattuna esim. summiin, joilla tuetaan konkurssissa olevaa pankkisektoria.

Keskiviikkona 10.2.2010 klo 1:31
Jouni Pulli

Alex, kiitos. Jos nyt kävisi niin, että Lukko ja IFK kohtaisivat karsinnoissa tai loppumatseissa, toivoisin tapaavamme, varsinkin kun me voitetaan. Joskus taidettiin kyllä hävitä tilanteessa 5-1kahden erän jälkeen Äijänsuolla, sen muistan melkein painajaisena vieläkin. Lopputulos taisi olla IFK:lle 7-6 Lukkoa vastaan.

Torstaina 11.2.2010 klo 21:08
Elina Salonen os. Kökkö

Kiitos Alex! Olipa hienoa kun pääsit käymään Hämeenlinnassa, tulimme varta vasten Aatoksen kanssa katsomaan energistä ja hyväntuulista ministeriämme! Tsemppiä kovasti ja kaikkea hyvää! Elina ja Aatos 7kk. :)

Lauantaina 13.2.2010 klo 22:03
Tarja Vihervaara

Hei! Olipas mukavaa nähdä sinut livenä Verkatehtaalla, olet kyllä raikas tuulahdus Suomen harmaassa poliittisessa massassa. Ammattipuhuja ja erinomainen esiintyjä. Hei, ja olet vain vuoden minua vanhempi!!!!

Itse toistelin, jopa itseäni huvittaen, sanojasti EU:sta tiistaina koulussa. Oman sorvini ääressä.

Hyvä Alex! Kun tarvitset vaalityötekijää Hämeessä, täällä yksi ope valmiina.

Tarja, 40 v

Kirjoita kommentti

Tällaista on ulkoministerin arkipäivä.