Adonde vas, UE?
Ulkopolitiikan vuosi käynnistyy perinteisin menoin. Osallistuin tänään Espanjan suurlähettilään järjestämälle EU-puheenjohtajuuslounaalle. Alustin keskustelun, johon osallistui kaikkien 27 jäsenmaan suurlähettiläät. Seuraavassa keskeiset pointit.
2009 oli ulkopoliittisesti epävarmuuden ja muutoksen vuosi EU:ssa. Sitä väritti mm. USA:n presidentin vaihtuminen, Gazan sota, Venäjän ja Ukrainan kaasukiista, Tsekin haasteellinen ja Ruotsin erinomainen EU-puheenjohtajuus sekä tietysti Lissabonin sopimuksen hyväksyminen.
2010 on toivoakseni vakauden vuosi, vaikkakin EU:ssa se on ulkopoliittisesti uuden alku ja jäsenmaissakin on odotettavissa muutoksia.
Kansallisella tasolla talous on hallitseva teema. Kuudessa EU-maassa on tänä vuonna parlamenttivaalit. Talous hallitsee vaalipuheita. Brittien valinta EU-kriittisen ja EU-myönteisen linjan eli gallup-suosiosta nauttivien konservatiivien ja työväen puolueen välillä heijastuu monella tavalla meihin muihinkin. On myös mahdollista, että selvää voittajaa ei löydy vaan liberaalit nousevat vaa'ankieliasemaan. Uurnilla käyvät tänä vuonna myös unkarilaiset, tsekit, slovakit, ruotsalaiset ja latvialaiset. Muutoksia on luvassa.
Toiseksi, EU:ssa 2010 on institutionaalisen rakentamisen vuosi. Lissabonin sopimus muutti unionin institutionaalista rakennetta ja uudessa tilanteessa eri toimijat hakevat nyt paikkaansa ja pyrkivät maksimoimaan asemaansa suhteessa toisiinsa. Tulemme epäilemättä näkemään voimainkoitoksia komission, neuvoston, parlamentin ja jäsenmaiden välillä. Uusilla toimijoilla eli neuvoston pysyvällä puheenjohtajalla Herman van Rompuyllä ja ulkoministeri Catherine Ashtonilla on ainutlaatuinen tilaisuus luoda pysyviä käytäntöjä. Suomi pyrkii toimimaan niin, että uudet yhteistyösuhteet muovautuisivat mahdollisimman nopeasti tehokkaiksi ja mutkattomiksi. Ulkosuhdehallinto on meille suuri mahdollisuus. Mitä vahvempi, sen vaikutusvaltaisempi EU. Kaikilta tarvitaan yhteistyökykyä ja poliittista tahtoa.
Kolmanneksi, kun EU:lla on nyt periaatteessa välineet kehittyä globaalina vallankäyttäjänä, sen tulisi olla aktiivisempi ja strategisempi toimija. Nostin esille kolme strategista teemaa, joihin ainakin tulisi keskittyä: transatlanttisten suhteiden kehittäminen, EU:n Venäjän politiikka ja unionin suhde Kiinaan. Lopuksi annoin vielä tuen Espanjan puheenjohtajuudelle ja kerroin lähiaikojen matkoistani. Hyvä setti. Paljon kysymyksiä. Mitäs arvon blogikommentaattorit ovat mieltä?
12 kommenttia
A donde va la Unión Europea depende mucho de la forma, las funciones y la dinámica del Servicio de Acción Exterior de la Unión Europea. Todo el mundo tiene que reconocer que ese servicio representa toda la Unión y que su composición, funcionamiento e imagen reflejan los valores inscritos en el primer artículo del Tratado de Lisboa. El manejo y la organización del servicio exterior tienen que ser clarísimos para los ciudadanos europeos y para los funcionarios de terceros países. Sería interesante conocer la visión concreta finlandesa sobre este tema. Además, como tengo entendido, España tiene una fuerte agenda política con America Latina para los próximos cinco meses. Sería entonces interesante leer los pensamientos del señor ministro sobre la política exterior de la UE en la región mencionada.
Mainitsemienne EU maiden vaalien ohella mielenkiintoisia valintoja on myös yhteisön ulkorajoilla. Tulevana viikonloppuna Ukraina päässee lopultakin eroon nykyisestä presidentistää, alueiden edusta ja naishaastaja vienevät suurimman potin ja viimeistään toisella kierroksella maa saa naispresidentin. Kumpi tahansa uusista valitaan voi maan Venäjä-suhteiden alkavan paranemaan.
Viime viikonloppuna Kroatia jo valitsi uuden presidentin johon kohdistuu melkoisia paineita samalla kun maa on aloittamassa finaalikierroksensa EU jäsenyyteen.
Hra Josipovic on jo aloittanut muutoksen etsimällä liennytystä naapureihinsa. Sekä Kroatia että Serbia ovat haastaneet toisensa kansainväliseen oikeuteen -90-luvun kansanmurhista. Nyt tuleva presidentti on jo ehättänyt ehdottamaan oikeudenkäynneistä luopumista ja asioiden selvittelyä suorin keskusteluin. Kannatettava periaate muutoinkin mielestäni.
Yksi oikeusjuttu on vielä EU jäsenyyden tiellä. ICTY nimittäin haluaisi saada käsiinsä Kroatian armeijan dokumentteja koskien erityisesti operaatio Stormiin liittyviä sotarikoksia. Kyseessähän oli kroaattien toteuttama n. 200 000 serbin etninen puhdistus Krajinan alueelta. Olenpa muuten tavannut viimeksi viime kesänä näitä pakolaisia Belgradissa eli lähes 15 vuotta mennyt eikä paluusta tietoakaan. (Lisää aiheesta esim. Artikkeli “Operation Storm – forgotten pogrom” - http://arirusila.wordpress.com/2008/08/05/operation-storm-forgotten-pogrom/)
Kroatian EU-myönteisen presidentin valintaan liittyy myös siinä mielessä ironiaa, että länsi-Balkanin asukkaista galluppien mukaan kroaatit ovat EU vastaisimpia ja vain 29 % pitää liittymistä hyvänä asiana. Vielä ironisempaa on, että länsi-Balkanin ihmisistä kroaatit tuntevat olevansa parhaiten informoituja EU:sta.
Hanna, queiro más. Pointtisi osuvat maaliin tai ainakin niin toivoisin Merikassussakin ajateltavan. Suuresti kunnioitan, että nostat esiin Latinalaisen Amerikan. Muistuu kuitenkin mieleen 70-luvun loppu kun olin opiskelijabileissä Upsalan Hammarbergissä, jossa latinomiehiä piisasi niin kuin suomalaisia puolisoitakin. No, se oli kylmän sodan aikaa ennen Palmen murhaa ja lopputulos oli sangen laiha - karmaiseva veriläiskä Sveavägenillä matkallani töihin. Olisimmekohan jo jotain Salvador Allenden ajoista oppineet vai emmekö sittenkään?
Hanna, olet perin oikeassa nostaessasi USA:n ulkopuolisen Amerikan asiat tapetille. Kiina toimii aktiivisesti Afrikassa ja varmasti kohta myös Etelä-Amerikassa. Hieman hölmistyttää tämä EU:n omaan napaan tuijottaminen tai naapurien sellaiseen, sitä kun on jatkunut jo kosolti pidempään kuin olen Alexin blogissa kirjoittanut. Emme kai me nyt jää taas tuhkaan makaamaan ennen kuin kokko on edes sytyttetty (toivoen vauhtia EU-politiikkaan blogi-isännältämmekin?
Ja sitten Alexin erinomaisiin pointteihin:
1. Kansantalous ei ole pelkästään vaaliakäyvien maiden juttu vaan suorastaan äärimmäisen paljastava tekijä jatkossa joka puolella EU:ta. Baltian maiden, Kreikan tai Islannin ongelmat ovat vain oireita tulevasta.
Yksinkertaisesti: emme jatkossa pärjää ellemme erikoistu osaamisessamme. Tämä erikoistumisen valinta vaatii jo tänään merkittäviä toimeksiantoja Alexilta ja muilta johtajiltamme pohtimaan, miten me parin vuoden päästä olisimme jo pitkällä EU:n selviytymisstrategiassa kv. politiikan ja kv. talouden mullistuksessa, jotka molemmat varmuudella iskevät vieläkin rajummin päälle (Liittyminen tai ei-liittyminen Natoon on tässä suhteessa peanuts - ja sen sinäkin Alex jo varmaan ymmärrät). Brändäys on jausaa, mutta kansantalous on must!
Alexin tuki Espanjan EU-politiikalle on tervetullut samaten kuin painotus EU:n yhteiseen politiikkaan USA:n, Venäjän ja Kiinan suhteen,. Kuitenkin, Köpiksestäkin oppia ottaen, meidän tulee ennen kaikkea ymmärtää EU:n kilpailukykyyn panostaminen, työllistyminen sekä innovaatioiden hyödyntäminen. Mielenkiintoista on myös pohtia, miten kahdenvälisten erityisssuhteiden (Suomi-Venäjä) ja EU-kohdemaa-suhteiden erilaiset painotukset osataan EU:n kehittämisessä huomioida. Tässä uskon, että Alexilla on paljon annettavaa.
Melkein lopuksi: Ruotsin erinomaista työtä EU:n Balkanin suhteissa on pakko jatkaa - muuten olisimme idiootteja. Ja samaten EU:n ja Turkin lähentyminen on äärimmäisen tärkeää pohdittaessa globaalia kehitystä pidemmällä aikavälillä ja yhteiseksi eduksemme.
Lopuksi: Alex, EU pystyy toimimaan jatkossa merkittävänä osapuolena kriisienhallinassa sen moninaisissa tilanteissa ja olomuodoissa, mikäli toiminnan pohjana on riittävä independetti uskottavuus, jonka pohja perustunee EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä yhteiseen omaan armeijaan, vaikkapa pieneenkin. Rasmussen et al voivat ihan rauhassa jahdata vaikkapa puluja Sanaan torilla niillä kauko-ohjattavilla lennokeillaan, lycka till!
Hyvä ministeri Alex,
pieni tarkennus edelliseen: vierastin kirjoituksesi ulkoasua. Se tuntui muuttuneen. Samoin tyylilaji vaikuttaa tavallista virallisemmalta ja hiukan abstraktilta.
Tavallista kynäsi jälkeä tuntui puuttuvan.
Niin...ihan kolonialistisista ja imperialistisista syistä monilla suurilla EU-jäsenillä on omat ulkopuoliset "suosikkinsa", joita muutkaan jäsenmaat eivät pääse unohtamaan.
UK on sitoutunut muita syvemmin USA:aan, Espanjalla on latinalaiset perinteet Etelä-Amerikassa, Ranskalla on afrikkalainen eurovyöhykkeensä ja ranskankielinen kansainyhteisönsä.
Onko näistä ulkopuolisista siteistä sitten jotakin haittaa tai peräti korvaamatonta hyötyä, jää nähtäväksi, mutta nämä EU:n nykyiset jäsenet ja entiset korskeat imperialistit pitäisi saada näkemään EU etusijalla, jotta EU:sta kokonaisuutena tulisi globaali vakavastiotettava tekijä eikä pelkkä päättymätön kokouskoneisto.
Kovin pitkään ei voi viipyillä ylpeässä menneisyydessä, vaan olisi kiinnostuttava tulevaisuudesta ihan oikeasti, koska maailmaa ja varsinkin sen energiavarantoja jaetaan parhaillaan uusiksi.
Tuleeko EU:sta kaiken päällepäsmäröinnin päätteeksi sellainen, joka jakaa vai sellainen, joka lopulta jaetaan ?
Kaikkea menestystä Espanjalle mm. Balkanin suhteen, sillä se on sellainen Lissabonin sopimuksen "työkalujen" testauspaikka, jonka tuloksista voi vetää EU:n arkipäivän realismista pitkällemeneviä johtopäätöksiä.
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että EU:a vaivaa juuri nyt tietynasteinen vauhtisokeus ja epäonnistuneen ilmastokouksen jälkeinen krapula. Institutionaalinen uudelleenjärjestely on ollut suuren hämmennyksen aiheuttaja. Mikä muuttuu? Minkä pitäisi muuttua?
Institutioiden lisääminen lisää väistämättä byrokratian määrää EU:n sisällä. Byrokratia lisää virkamiesvaltaa. Onko se toivottava EU:n kehityssuunta?
Osakkeenomistajien etujen valvonnan lisäksi, nyt tarvitaan lisää suoria vaikuttamiskanavia ihmisoikeuksien ja demokratian toteuttamiseksi EU:n sisällä. Miten ne organisoidaan? Eikö siten lisättäisi konkreettisesti subsidiariteetti periaatteen toteutumista?
Mitkä ovat tämän päivän keskeisimmät ongelmat ("ongelma, löytää tosi ongelma, se se vasta ongelma onkin" - Einstein). Väitän, ettei keskeisin ongelma ole transatlanttisessa yhteiselossa, vaan dialogin aloittamisessa maltillisen Islamin kanssa. Se lienee välttämätön edellytys Turkin jäsenyysneuvottelujen loppuunsaattamisessa.
Cordoban emiraatti ja - kalifaatti on loistava historiallinen esimerkki monolististen uskontojen hedelmällisestä yhteiselosta.
Lukaisin juuri Times'sta Turkin kolleganne Englannin vierailulla antamia haastatteluja. Turkki tarjoutui rooliin, jota pitkään olen kaivannut EU:lta. Tässä pätkä:
"Turkey was ready to try to persuade the Taleban to end the violence and take part in elections. Ankara’s aim is to repeat its success in 2004 in convincing alienated Sunnis in Iraq to end their boycott of the elections to give them a voice in the Shia-dominated Government. The approach by Turkey, whose own population is predominantly Sunni, had worked in Iraq and must be repeated by Nato in dealing with the Taleban in Afghanistan, Mr Davutoglu said. This was more important than the question of how many troops Nato should deploy or what military aid would be given to the Karzai Government."
Juuri tästä mielestäni pitäisi olla kysymys eikä siitä, että EU maat lamaantuneina odottavat viisautta tulevan jenkeistä ja sitten pohtivat montako sotilasta USAn tueksi pitäisi lähettää. Hyvien välien säilyttäminen hyväksymällä epämääräisin motiivein valittu yksisilmäinen strategia ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa EU:n kyvyistä nykykonfliktien lieventämisessä (Epämääräisillä motiiveilla viittaan viittaan aiemminkin mainitsemaani sotateollisen kompleksin vaikutusvaltaan USAn ulkopolitiikassa, joista enemmän esim jutussa "Will Coin work in Afghanistan - http://arirusila.wordpress.com/2009/12/11/will-coin-work-in-afghanistan/ ja vaihtoehtostrategioista esim jutussa "Afghanistan - to be or not - http://arirusila.wordpress.com/2009/11/02/afghanistan-%e2%80%93-to-be-or-not/)
Touché J. Pulli :-) Aasian tiikeri todella häärää Columbuksen löytömailla varsin ahkerasti, samoin atlanttinen kumppanimme ja muut oman mantereen suuruudet, noin muutamia mainitakseni. Potentiaalia yhteistyölle esim. YK:ssa ja muilla globaaleilla arenoilla olisi (suhteellisuuden samanmielisyyden vuoksi) yllin kyllin. Paikallisen puolison metsästykeen en kuitenkaan ole vielä ehtinyt. Panen harkintaan.
Haitilaisten kohtalo kauhistuttaa ja tekee surulliseksi. Toivottavasti UM on ensimmäisten joukossa osallistumassa kärsimysten minimointiin.
Minne menet EU? Onko ulkoministerimme ajan tasalla mitä EU:ssa tapahtuu?
http://atlasshrugs2000.typepad.com/atlas_shrugs/2009/12/pamela-geller-american-thinker-dooming-europe.html
Kykeneekö Espanja puheenjohtajakaudellaan ratkaisemaan baskien kohtalon, vai vaikeneeko EU jäsenmaidensa sisäisistä ongelmista? Kuuluuko Italian siirtolaisasia EU:n asialistoille? Kykeneekö EU puuttumaan kurdien aseman parantamiseksi käydessään EU:n jäsenyysneuvotteluja Turkin kanssa? Vai karkaako Turkki Iranin syliin, mitä turkin pääministerin viimeaikainen käyttäytyminen on osoittanut.
EU:ta edelleen puhuttaa Gazan sota. ”Köyhä” Hamas käytti noin kaksi miljoonaa dollaria järjestönsä 22-vuotispäivänsä juhlintaan. EU:n ja USA:n on aika perätä jo minne avustusvarat ovat joutuneet.
Joku kaipaa EU:lle omaa armeijaa. Mihin tarkoitukseen? Ehkä EU:n sisäisten kriisien hallintaan. Euroopan sisäsillisotako?
Liittymättä mitenkään Haitiin (vielä) suosittelisin katsomaan tämäniltaisen ulkolinjan "Mihin katoavat tukidollarit?" jossa kerrotaan kuinka 18 miljardia taalaa jälleenrakennusrahoja katoaa sotapäälliköiden, lahjusten antajien ja ottajien taskuihin avun kohteiden ihmetellessä jäännöksillä aikaankyhättyjä sekundarakennelmia.
Tuttu juttu Balkanilta, Irakista, Afrikan kohteista ...
Hyvä ministeri Alex,
onpa outo tunne. Miksi tällainen tapa puhua?
En ymmärrä lainkaan. Olet selityksen velkaa.